Mä olen niin pettynyt, että melkein itkettää. Päätäkin alkoi särkeä. Olin positiivisissa luuloissa kyvyistäni, ettei tosikaan. Nyt on olo kuin maansa myyneellä. Eihän sitä tiedä, miten tentti on mennyt ennen kuin arvosanan näkee ja sen näkee monen viikon päästä vasta, mutta tiedän, että paremminkin se olisi voinut mennä. Luettavaakaan ei ollut paljon ja se oli ymmärrettävää tekstiä. Sain lukiessani sellaisia tyytyväisyyden tunteita oivalluksistani, mutta ei se tentissä näkynyt. Miksi multa unohtuu kaikki tärkeä aina kokeessa, pää tyhjenee jotenkin kummallisesti. Kysymyksetkin olivat kyllä outoja. Olivat onneksi kokonaisuuksista tehtyjä eivätkä nippelitietoa, mutta käsitteistö meni sekaisin silti. Ehkä mä en osaa päntätä oikein.
Tentti
väärin pänttääjä
5568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
noin lähes aina, vaikka olen lukenut hyvin ja saanut samanlaisia oivaltamisen tunteita lukiessani, ja sitten tentissä pää tyhjenee ja tuntuu, etten osaakaan yhtään mitään. Onneksi se aika usein on vain tunne ja tentti itsessään onkin mennyt hyvin. Tosi raivostuttavaa kun luulee, että nyt osaa ja hyvin vielä ja sitten unohtaakin kaiken sen mitä oli ajatellut kirjoittaa jos kysymys osuu oikein.
Voihan olla, että tenttisi meni hyvin, tuo voi olla joku stressin laukaisutunne, kun tuntuu tuollaiselta.
Minullekin on käynyt noin... ja kun lähtee kokeesta, niin silloion tulee mieleen kaikkea, mitä olisi voinutkin vastata. Unohtuu asioita. Ja kielten kokeessa sanat vaan katoavat päästä, vaikka ne juuri ennen koetta olisi vielä muistanut.
Mulla on melkein aina semmoinen tilanne, että minusta tuntuu, etten osaa yhtään mitään, kun menen tenttiin. Kuitenkin osaan vastata hyvin yleensä kaikkiin kysymyksiin ja saan hyvät arvosanat.
Meille annettiin ekana vuonna ohje jonka nyt aion kertoa sulle :)
Jos oikeasti koit että olet lukenut tenttiin hyvin ja tiedät alueesta jotakin. Ja sitten tentti meni kuitenkin huonosti voi olla ettet ymmärtänyt tehtäviä oikein. Mene juttelemaan kurssin pitäjän kanssa ja käykää läpi yhdessä mikä tentissäsi meni pieleen. Hän osaa sinua neuvoa ja auttaa ja seuraavalla kerralla voi hyvin (ja meneekin kokemusta on) tentti paljon paremmin. Samalla hän ehkä voi antaa vihjeitä siitä kuinka pitäisi lukea tms. Opettajat ovat sitä varten että auttavat opintojen edistymisessä eivät pelkästään tarkistamassa ja laatimassa tenttejä.
No tentille ihan sama, mutta sitten VI..TTAA, kun pääsykokeissa käy noin.