Ahdistuksen fyysiset oireet

Ahdistuksenkourissa

Menetin sisarukseni viime vuoden lopussa äkillisesti. Kuukausi kuoleman jälkeen sain pari paniikkikohtausta, sen jälkeen ollut jatkuva ahdistuneisuus mutta ei varsinaisia kohtauksia. Paljon fyysisiä oireita, mm. hengenahdistus, palan tunne kurkussa, sydämentykytykset, puutuminen/pistely, lihasten voimattomuus erityisesti oikealla puolella, näkö heikentynyt. Narskuttelen hampaita öisin, purentakisko käytössä. Viikko sitten alkoi omituinen suun polte, lisäksi kieli tuntuu turvonneelta ja suu kuivalta. Olen käynyt lääkärissä, sairauksia poissuljettu tavallisilla neurologisilla testeillä, tutkittu sydän. Kielikin oli lääkärin mielestä ok. Huomenna varaan vielä hammaslääkäriajan. Lääkityksenä propral tykytyksiin ja opamox pahimpaan oloon, apteekista hain kuivan suun tuotteita suuongelmiin. Nyt olen alkanut kärsimään järjenvastaisista pelkotiloista. Syöminen ahdistaa, uskon saavani allergisen reaktion, vaikka millekkään en ole allerginen. Lisäksi tämä oudon ja turvonneen oloinen kieli saa minut kokoajan pelkäämään kielen todellista turpoamista ja tukehtumista. Sain lähetteen psykiatrille, siellä käynyt muutaman kerran psyk. lääkärin ja sairaanhoitajan luona, oma työntekijä vielä hakusessa. Diagnoosina sekamuotoinen ahdistus- ja stressireaktio.
Toivottavasti joku jaksaa lukea viestini ja kertoa omista kokemuksistaan, erityisesti kiinnostaa onko joku kärsinyt tästä suun oireilusta ahdistuksen aikana.

16

5447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuorepakkoajattelija

      juu minulla ilmenee että ei saa nielaistua ja pelko tukehtumiseen. joskus yöllä herää että ei saa henkeä. nielemisongflmia joskus ilman ruokaa. ja lähes aina tulee kun alkaa ensin miettiä ja sitten alkaa vaikeudet ja ahdistus. on myös muuta pakkoajatuksia ja yleistä ahdistuneisuutta. diagnoosi pitkäaikainen yli stressaaminen oerhéestä ja töistä ja vähän kiireempi hetki laukaisijana. ja kaiken perustana ajdistusherkkä luonne ja nämä on helppo itsekinallekirjoittaa. Oirrita ollut aikaisemminki ja satunnaisesti 25 vuotta mutta tuli niin todellinenvromahdus että pakko oli hakea apuja. asiat paremmassa jamasda nyt alussa lääkkeenä juirikin opamax ja nyt rinnalla 2 kuukautta settaliini ja opamaxia menee enään n 1 - 2 tablettia vk kun tuntuu että on tarvis päästä kierroksia alas. lukenut asiota keventänyt töitä mindfullness harjoituksia liikuntaa ja nukkuminen mennyt parempaan suuntaan. väittäisin että näinkin kohtuullinen kunto on näiden yhdistelmä. psykoterapia olis tarkoitus aloittaa.

    • Jari.K2

      Minulla oli sama tilanne kun aloittajalla reilu vuosi sitten. Aika samat oireet ja lisäksi fyysinen voimattomuus lihaksissa. Useita kertoja ravasin lääkärissä, neurologeilla, testeissä, magneetikuvissa yms. mutta mitään ei löytynyt eikä kunnollista diagnoosia tullut. Lääkärit lähinnä arvailivat mistä johtuu enkä tiedä sitä vieläkään. Opamox kannattaa jättää pois jos vain suinkin pystyy sillä bentsot aiheuttavat oman ongelmansa. Lue ihmeessä lääkkeet ketjusta bentsovieroituksesta ja ahdistuksesta olevaa ketjua jos olet aikeissa käyttää opamoxia, ei tosiaan kannnata jos voit olla ilman. Sama koskee tilanteessa tyypillisesti tuputettavia ssri lääkkeitä. Itse epäilen, että pitkä riittävä lepo ja sairauslomalla oleminen yhdessä hieronnan ja muiden rentouttavien hoitojen kanssa voisi olla yksi tapa kuntoutua.

    • tuotepakkoajattelija

      juu aiheellinen varoitus noista bentsoista opamax näistä lienee vähiten koukuttava kuitenkin. lääkäri itseasiassa noita antaa tipotellen ja vahtii aika tarkasti paljonko käyttöä on. itselle ei noista tullut riippuvuutta. ssri lääkitys on henkkohtainen päätös. minulle noista kuitenkin oli apua toki oireet erillaiset ja totta kai kannattaa olla ilman jos tuntuu että selviää miitenkin.

    • Ocd-7

      Mulla fyysiset ahdistus oireet on:Jalat menee hyytelöksi ja kroppa muutenkin voimattomaksi,Pistelee käsivarsia,päätä kihelmöi ja rinnassa sellainen "möykky tunne" ja niitä pakkoajatuksia riittää pelkotilat=sekoamisen pelko yms..

    • tuoteoakkoajattelija

      tuo möykky on tuttu tunne. Juu psykiatri tuon hyvin kartoitti että suurin ahdistuksen syy on itsensä kontrollin menettäminen ja tuo sekoaminen on se pahin pelko ja mitä voi silloin tehdä muille tai itselleen. Jollain tavalla tosiaan noissa mindfullnes jutuista on ollut apua varsinkin se ajatusten seuraaminen ja että ajatukset on vain ajatuksia ja samoin tuosta hengityksestä ja sen seuraamisesta. Tosin ilman lääkitystä tuskin noista olis paljon vielä apua. Ajatus aloittaa psykoterapia ja ehkä juuri tähän mindfullnes juttuihin. Mistä tämä sitten johtuu stressi kokemukset luonne... itse en ole tästä edes kovin kiinnostunut . Myös faktojen hakeminen on auttanut kun tietää että ei ole ainoa ja kyn on tietoa ei enään ajatuksista tule ihan niin pelästyttävää tunnetta.

      • ei_helppoa

        Eipä uskalla lähteä ihmisten pariin, kun on voimakas sekoamisen ja ahdistuksen tunne päällä.
        Voi tulla kaapatuksi suljetulle osastolle jos jossain julkisella paikalla sekoaa.
        Sinne ei halua pakkolääkintään, josta ei ihan pian parane - jos koskaan.


    • Ahdistunutko

      En tunnista ahdistuksen tunnetta varsinaisesti, mutta painajaisten jälkeen jodkus tuntuu kuin kieli turpoaisi ja on muutenkin tosi "outo" olo

    • Hukassa457
    • tosiasijjaaa

      Sydämmen tykytys, eikä pysty menemään mihinkään, mielenkiinto asioita kohtaan kokonaan, näin mulla.

    • Anonyymi

      Eilen kokeilin jatkuvaan ahdistukseen ja paniikkiin kylmää vettä. Eli: vati tai lavuaari täyteen mahdollisimman kylmää vettä. Siihen upotetaan molemmat kädet kyynärpäitä myöten ja pidetään muutama minuutti tai niin kauan kuin jaksaa. Voi myös koettaa laittaa kasvot tai koko pään kylmään veteen vähäksi aikaa, useamman kerran peräkkäin ja pidättää hengitystä veden alla (ei niin kauan että on epämukavaa).

      Kylmän veden vaikutus on että keho viilenee ja rauhoittuu. Ahdistus on fyysistä pohjimmiltaan. Viimeksi juuri eilen Hesarissa oli aiheesta iso juttu.

      Minuun tehosi. Nukuin ihmeen hyvin kun illalla tein tuon. Toistin tänään illalla pari kertaa, se tuntui hirveän hyvältä taas. Nyt olen taas menossa nukkumaan ja on rauhallinen olo. Keho tuntuu "menettäneen" osan ahdistuksestaan.

      Kylmät suihkut voivat toimia samoin, ja avantouinti. Kylmäshokki siis. Mutta täytyy varoa, ettei palelluta itseään, se ei ole tarkoitus, eikä flunssan hankkiminenkaan.

      Ahdistuksesta puhutaan usein ilman syytä, kuin vain "oireina." Minulla kyse on väkivaltatraumoista ja muista raskaista kokemuksista jotka aiheuttavat tätä jatkuvaa levottomuutta ja kehonkin tuskaisuutta. Terapiassa käyn paraikaa ja siitä on apua, mutta fyysiset konstit helpottavat prosessia.

    • Anonyymi

      Myöhässä tulee vastaus, mutta ehkä tästä on joskus jollekin apua.
      Mulla myös kieli turpoaa ja pistelee (mulla siis diagnoosi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja vaikea masennus) ja itsekin ramppasin suuhoitajalla ja lääkäri teki perusteellisen suututkimuksen. Hampaat mulla hoidettu kuntoon ennen tuota. Myös neurologilla kävin. Mitään selittävää syytä ei löytynyt vaan todettiin että todennäköisesti se johtuu ahdistuksesta. Ja ihan samaa palan tunnetta kurkussa myös jatkuvasti, kaula ultrattu ja gastroskopia tehty, ei löytynyt mitään.
      Tää ahdistuneisuushäiriö on siitä veemäinen sairaus että aiheuttaa niin paljon pelottavia tuntemuksia että sitä alkaa pelätä pahimpia mahdollisia sairauksia.

      Niin ja kylmä vesi todellakin toimii, mulle opetettiin se terapiassa ja oon kokeillut sitä, esimerkiksi julkisissa kun iskee ahdistus niin laitan vesipullon otsaa vasten 😁

      • Anonyymi

        Tsemppiä sinullekin:) Toinen yö takana nyt, laitoin eilen taas kädet kylmään veteen, ja hyvin nukuin. Todellakin paremmin kuin yleensä viime aikoina, ennen kuin sain tietää tästä konstista.

        Eihän nämä keinot poista ahdistuksen varsinaista syytä, mutta mikä tahansa mikä tätä sisäistä kipua helpottaa on tarpeen. Kylmä vesi on tosi yksinkertainen juttu. Olin kyllä kuullut tuosta neuvosta aikaisemminkin ja kokeilutkin mutta en tainnut oikein kunnolla yrittää... koetin joskus vaan juoksuttaa käsiä vesihanan alla, mutta se ei riitä. Pitää näköjään olla kunnollinen iso astia missä on sen verran vettä että kädet mahtuu kunnolla. Ja ilmeisesti jos vati on pöydällä niin joutuu kumartumaan, ja tulee se nk. sukeltajaefekti mistä joku aiemmin mainitsi, ja siinä Hesarin jutussa myös. Eli kun kumartuu eteenpäin niin palleahengitys aktivoituu.


      • Anonyymi

        Mun on pakko sanoa tuohon, että jos on ahdistavia tuntemuksia jossain tietyssä kehon osassa ja pelkoa että sairastuu siitä kohtaa, niin se voi joskus olla traumatakauma. Että on jokin muisto jostain tapahtuneesta, joka liittyy juuri siihen ruumiinosaan, tai että mieli jotenkin liittää sen siihen. Voi olla esim. väkivaltaa tehty kyseiselle alueelle joskus. Nämä muistot voivat olla varhaisia ja dissosioituneita, koska ovat niin vaikeita kestää. Terapiassa niitä voi ehkä käsitellä. Itselläni epäilen olevan tällaista, en ole vielä valmis sietämään ajatusta kuitenkaan. Minulla on hyvä terapeutti, hän ei ole minulle tällaista puhunut mutta tiedän vaan muuten että se on mahdollista. Terapeuttini kanssa voin joskus ottaa asian esille, mutta se tuntuu vielä liian raskaalta.
        Traumoja voi käsitellä terapiassakin kunnolla vasta kun elämä on muuten järjestyksessä, sen verran että on turvallisuudentunnetta. Minulla on aika moni asia ympärillä nyt ns. kesken. En jaksa sietää sitä että joku trauma puskee menneisyydestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsemppiä sinullekin:) Toinen yö takana nyt, laitoin eilen taas kädet kylmään veteen, ja hyvin nukuin. Todellakin paremmin kuin yleensä viime aikoina, ennen kuin sain tietää tästä konstista.

        Eihän nämä keinot poista ahdistuksen varsinaista syytä, mutta mikä tahansa mikä tätä sisäistä kipua helpottaa on tarpeen. Kylmä vesi on tosi yksinkertainen juttu. Olin kyllä kuullut tuosta neuvosta aikaisemminkin ja kokeilutkin mutta en tainnut oikein kunnolla yrittää... koetin joskus vaan juoksuttaa käsiä vesihanan alla, mutta se ei riitä. Pitää näköjään olla kunnollinen iso astia missä on sen verran vettä että kädet mahtuu kunnolla. Ja ilmeisesti jos vati on pöydällä niin joutuu kumartumaan, ja tulee se nk. sukeltajaefekti mistä joku aiemmin mainitsi, ja siinä Hesarin jutussa myös. Eli kun kumartuu eteenpäin niin palleahengitys aktivoituu.

        Eli teetkö tuon kylmä vesi jutun iltaisin ennen nukkumaanmenoa? Sitä en ookaan kokeillut, ainoastaan ahdistuskohtauksen aikana oon ottanut kylmän veden avuksi..


    • Anonyymi

      Norsu rinnan päällä kuvaa täydellisesti ahdistunutta oloa, todella inhottavaa.

    • Anonyymi

      Hei. Jos vielä näin vuosien jälkeen satut lukemaan tätä ketjua niin kiinostaisi miten sinulla nyt menee?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2803
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2380
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1944
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1796
    6. 152
      1782
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      131
      1510
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe