Lopetitko esikurssin jälkeen

Kiinnostaisi tietää miksi niin harva jatkaa harrastusta kurssin jälkeen. Miksi lopetit?
Mitä seurat tekee saadakseen porukan jatkamaan harrastusta?
6944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse lopetan judon varmaan kun vuosi on täynnä. Se kilpailuhöpötys ei oikein kiinnosta. Kaikessa on aina lähtökohtana se miten asia on kilpailussa ja mitä voi tehdä kilpailussa.
Toiset tykkää .. toiset ei.
Ekan puolen vuoden aikana ei näytetty yhtään tekniikkaa millä voisi ranadorissa tehdä muutakin kuin vain vääntää väkisin. Tokihan youtube on täynnä viedoita ja niitä juttuja voi sitten yrittää kokeilla treeneissä mutta voisi kai sitä seurassakin opettaa jotain.

On olemassa itsepuolustuslajeja ja näemmä myös itseopiskelulajeja.


Kaikki ei vaan osaa opettaa, oli niitä daneja sitten kuinka monta tahansa.

1Äänestä

Itse lopetin siitä syystä, kun en halunnut rahoittaa turhaan seuratoimintaa. Harrastuksen kuuluu olla ilmainen ja hauska, ei rahastusta. Opin perusteet, ja muistan tekniikat vieläkin ulkoa, se riittää. Näin säästin hyvät rahat sellaisiin asioihin, joita oikeasti tarvitsee.

1Äänestä

Olipas hassunhauska trolli.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Tarkoititko tuota ihan ensimmäistä kirjoittamaani kysymystä?

    Äänestä

Kohta 9 vuotta käynyt samassa nyrkkeilyseurassa eikä aikomusta lopettaa. Tässä suurimmat syyt:

1. Treenataan oikeaa kilpailuissa käytettävää tekniikkaa ja sparrataan, mutta ei ole mikään pakko kilpailla ja oikeastaan kukaan seurassa ei kilpaile. Liian usein nyrkkeilyssä homma painottuu liikaa joko kuntonyrkkeilyyn missä tekniikka jää taka-alalle eikä sparrata, tai sitten kilpaseuroihin jotka vain tarkoitettu kilpailijoille. Kuntonyrkkeilyssä mielenkiintoni häviäisi nopeasti kun tekniikka taka-alalla eikä sparrata, mutta en kuitenkaan halua kilpailla.
2. Sopivan raskasta, hommia voi tehdä paljon omaan tahtiin, sparrauksessa ei vedetä täysillä, mutta kuitenkiin painetaan aina vähän yli mukavuusrajojen mitä ei yksin treenatessa niin helposti tee.
3. Hyvä neuvova valmentaja joka on osaava ja aidosti kiinnostunut ja innoissaan nyrkkeilystä.
4. Hyvä porukka ollut vuosikaudet treenikavereina.
5. 140e vuosimaksu ei paha verrattuna moneen muuhun lajiin.

Äänestä
  • Ja näistä tuo 1-kohta mielestäni tärkein. Tiivistettynä: Treenit muuten kuin kilpatreenit mutta erotuksella että a) ei pakko kilpailla b) tahti vähän rennompaa eikä verenmaku suussa ja huimauksesta kärsivänä tarvi treenata, enemmän oman kunnon mukaan

    Tätä voisi varmaan soveltaa muihinkin kamppailulajeihin. Kamppailulajit eroaa tuon kilpailemisen suhteen muista lajeista että kehään ei noin vain mennä kokeilemaan vaan siinä on oikeasti vakavien vammojen vaara ellei kunnolla valmistautunut. Siksi moni ei halua kilpailla mutta oikean tekniikan oppiminen kiinnostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jormalaiset kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miksi niin harva jatkaa harrastusta kurssin jälkeen. Miksi lopetit?
Mitä seurat tekee saadakseen porukan jatkamaan harrastusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu