Isä kuoli, äiti elää, mutta on nyt muuttanut vanhainkotiin.
Perinnön kohde rintamamiestalo ja pari hehtaaria maata, muutama kymppitonni tilillä ja vaatimaton muu irtain omaisuus.
Kolme lasta, joista kolmas suljettu pois isän testamentista, velkojen takia, eli isän testamentissa lisäsivu, jossa kolmas luopuu vapaaehtoisesti velkojensa takia koko isänsä perinnöstä (Asianajajien tekemä paperi), perunkirjoittajan mukaan asiakirja tarkoittaa sitä, että koko kyseisen henkilön sukuhaaraa jää ilman isän perintöosuutta.
6 kk olisi ollut aikaa perunkirjoituksesta moittia isämme testamenttia ja sen lisäsivua, mutta kukaan ei moittinut, joten testtamentti kaikkinensa lienee täysin lainvoimainen.
Muut kaksi perillistä on yhtä mieltä siitä, että pesälle pitää nyt 12 vuoden jälkeen ottaa pesänjakaja, ja jakaa tuo isämme perintö.
Kysymys kuuluu, voiko tuo kolmas lapsi aiheuttaa ongelmia pesänjakoon, vaikkei siis oman järkeni mukaan edes kuulu perikuntaan?
Onko perikunnan osakas
9
358
Vastaukset
- luulenpanäin
Ap: "kolmas suljettu pois isän testamentista, velkojen takia, eli isän testamentissa lisäsivu, jossa kolmas luopuu vapaaehtoisesti velkojensa takia koko isänsä perinnöstä (Asianajajien tekemä paperi), perunkirjoittajan mukaan asiakirja tarkoittaa sitä, että koko kyseisen henkilön sukuhaaraa jää ilman isän perintöosuutta."
Mielestäni perinnöstä ei ole luovuttu koko sukuhaaran puolesta, jos vain tämä yksi lapsi luopuu perinnöstä. Ei voi automaattisesti luopua perinnöstä omien lastensa puolesta. - losidjchgvbnjskdcjvnhb
//Kolme lasta, joista kolmas suljettu pois isän testamentista, velkojen takia, eli isän testamentissa lisäsivu, jossa kolmas luopuu vapaaehtoisesti velkojensa takia koko isänsä perinnöstä (Asianajajien tekemä paperi), perunkirjoittajan mukaan asiakirja tarkoittaa sitä, että koko kyseisen henkilön sukuhaaraa jää ilman isän perintöosuutta.//
Onko kyse siis asianajajan kirjaamasta perinnöttömäksi tekemisestä? Vaiko isän kanssa sovitusta ennakkoperinnöstä?
Ellei ko. paperista muuta johdu, kun perillinen on tehty testamentilla perinnöttömäksi, menee hänen osuutensa sille, jolle se kuuluisi siinä tapauksessa, että perillinen (nyt perinnöttömäksi tehty henkilö) olisi kuollut ennen perittävää. Osuus menee siis perinnöttömäksi tehdyn sijaantuloperilliselle.
//voiko tuo kolmas lapsi aiheuttaa ongelmia pesänjakoon, vaikkei siis oman järkeni mukaan edes kuulu perikuntaan?//
Ei voi aiheuttaa ongelmia, mutta hänen osuutensa kuuluu perinnöttömäksi tehdyn sijaantuloperilliselle (yleensä siis lapsille). Näin siis jos kyseessä on perinnöttömäksi tekeminen.
Jos kyse on velkojen maksuun annetusta lahjasta ja ennakkoperinnöstä, koko ko. sukuhaara on saanut omansa.- Imatralta
"kolmas suljettu pois isän testamentista"
Testamentista suljettu pois eli suljettu pois vai olisiko kyse luopumisesta? Jos luopuja on luopunut perinnöstään tehokkaasti, luopuminen koskee vain häntä itseään, ei koko sukuhaaraa. Luopumisella on sijaantulijat.
Jos luopuja on jättänyt vetoamatta lakiosaansa määräajassa, lakiosa on menetetty koko sukuhaaran osalta lopullisesti.
- vnbbnbvnm
Syrjäytetylle kuulunee lakiosuutensa kuitenkin, ainakin? Ja jos tarkoitus on vältellä velkojen maksua sillä, että ei ota vastaan perintöä, siihenkin saattaa ulosotolla olla sanottavansa. Ei kai velallinen voi kieltäytyä perinnöstä, eikä velkaisuus ole hyväksyttävä syy perinnöttä jättämiseen. Ihme venkoilua. Ahneus on kaiken pahan alu.
- puhuuasiaa
Tässä tapauksessa noudatetaan lainvoimaista testamenttia, jossa yksi lapsista on tehty perinnöttömäksi. Mitään sijaantulijaa ei perinnöttömäksi tehdylle tule, koska lainvoimainen testamentti on se, mitä noudatetaan.
Testamentinsaajat jakavat perinnön.
- Tarkennustatässä
Minä poika xxx xxxx luovun täten vanhempien äiti xxxxx ja isä xxxx jälkeen minulle mahdollisesti tulevasta perinnöstä lakiosanikin mukaanlukien, koska vanhempani ovat suorittaneet takaajina vastuullani olleita velkoja kaksisataatuhatta (200.000) markkaa.
Pojan allekirjoitus
Varatuomarien allekirjoitukset
Eli tällainen sanasta sanaan.
Onko tehokasta vai ei?- 748357
Ei voi olla testaattorin perinnöttömäksitekemistä, vaan perinnönsaajan ennakkoluopuminen.
- Lakiosantäydennys
"Kolme lasta, joista kolmas suljettu pois isän testamentista, velkojen takia, eli isän testamentissa lisäsivu, jossa kolmas luopuu vapaaehtoisesti velkojensa takia koko isänsä perinnöstä (Asianajajien tekemä paperi), perunkirjoittajan mukaan asiakirja tarkoittaa sitä, että koko kyseisen henkilön sukuhaaraa jää ilman isän perintöosuutta."
"Minä poika xxx xxxx luovun täten vanhempien äiti xxxxx ja isä xxxx jälkeen minulle mahdollisesti tulevasta perinnöstä lakiosanikin mukaanlukien."
Kolmatta lasta ei siis ole suljettu pois testamentista, vaan poika on itse luopunut perintöosastaan ml. mahdollinen lakiosa. Tuo velkojen suorittaminen vastaa ennakkoperintöä ja siten myös mahdollista lakiosaa tai sitä vastaavaa korvausta.
Lakiosaa olisi pitänyt hakea kuuden kuukauden kuluessa tiedoksisaannista. Edes lakiosan täydennyskanne ei tule enee kysymykseen 12 vuoden jälkeen.
Annetun kuvauksen myötä luopuminen on ehdoton, tehokas ja pätevä myös lakiosan osalta, koska sitä vastaava korvaus on maksettu. - hkufhjjcj
Kiitos kaikille vastauksista, luulenpa että nimimerkki "Lakiosantäydennys" on oikeassa vastauksessaan, ainakin toivon niin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750