Martina ja parisuhteen hauraat pylväät

tanakat_persjalat

Rakastettu juontajamme pyrkii lopettamaan puheet siitä, ettei hän ole vieläkään saattanut loppuun vuosikausia kestäneitä personal trainer-opintojaan. Siksi hän muka pukeutui perheen puuhailtapäiväksi pt-paitaan. Uskon, että blogin kuvituksena olevat kuntosalitreenikuvat on otettu jossain muualla ja aivan eri aikaan. Mies ja nuorempi tytär ovat saattaneet pelata hotellilla. Lapselliset vessaselfiet ja muikistelukuvat näyttävät tutuilta, joten nekin saattavat olla peräisin Martinan arkistoista.

"Parisuhteen pilarit ja yhteistä aikaa"

 25.01.2018
"KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: HOTELLI SVEITSI"
(Vauva-keskustelussa joku vastikään moitti Martinaa kaupallisen yhteistyön mainitsematta jättämisestä!)

"Tässä arjen suorittamisessa helposti unohtaa sen yhteisen ajan ja yhdessä tekemisen. Vaikka mekin perheenä tehdään paljon, ollaan Hangossa, Levillä ja milloin missäkin on sinnekin syntynyt ne omat rutiininomaiset puuhat."

"Onnellisen perheen ja parisuhteen eteen on tehtävä töitä, itsestään se suhde ja paketti ei pysy kasassa. Myös yhteisen ajan järjestäminen täytyy olla molemminpuolista."

"Kun yhteistä laatuaikaa on, nostaa toisen arvostus usein päätään."

"Matkustettiin eilen työpäivän päätteksi Hyvinkään elämyshotelli Sveitsiin viettämään yhteistä laatuaikaa ja kyllä meidän laatuaikaan kuuluu usein myös lapset. Tällä kertaa mukaan lähti vain Isabella , koska Victorialla on Eskolla."

"Tiedossa oli että saman katon alta löytyy hyvät treenipuitteet, leffateatteri, Super Park, kylpylä ja hoitola sekä upeat ravintolat. Harvinaisen paljon vaihtoehtoja ja sehän sopii meidän kaltaiselle perheelle."

"Ohjelmassa oli hiukan treeniä Fit Parkissa ja tietysti Super Parkissa riuhumista, rentoutumista kylpylässä ja romanttinen illallinen."

"Fit parkin omat ohjaajat veti mulle loistavat kehonhuolto treenit. Avattiin paikkoja hiottiin olkapäiden, selän ja takareisien liikkuvuutta. Treenejä mihin mulla ei valitettavasti ole tarpeeksi aikaa oikeastaan ikinä."

"Super Parkissa pelattiin sählyä, koripalloa ja opeteltiin Isabellan kanssa mm. voltteja :) Ihan super hauskaa!"

"Super Parkin jälkeen oli virkistävä uinti aika paikallaan."

"Ravintola Tilan illallisella tarjoiltiin härkää, salaattia ja lasillinen punaviiniä. Lenkkareiden ja jumppatrikoiden sijaan panostin ja puin farkut ja korkokengät. Pieniä juttuja, mutta sit kuitenkin isoja. Vaikka oma mies on nähnyt sut joka suunnasta ja vaikka minkä näköisenä, on mun mielestä tärkeää panostaa häntä varten ja tietysti itseäsikin."

"Nukuttiin kaikki kolme pienessä kasassa ( kuten joka yö ) hyvät unet, ihanan muhkeissa lakanoissa. Aamulla nautittiin hyvä aamupala ja tehtiin vielä nopea treeni."

"Ajomatka Hyvinkäälle oli reilu 30 min ja tollanen pieni irtiotto teki hyvää."

"Todella fresh paikka, ihana ja ystävällinen henkilökunta, loistava ruoka sekä iso plussa aktiviteetti mahdollisuuksista. Kesällä varsinkin tarjonta on valtava."

"Seuraavaksi vietetään kahden keskistä laatuaikaa Emma-gaalassa. Lapset menee mummolaan ja me saadaan olla kaksin. Uuuuuu <3"

"Kiitos Hotel Sveitsi meidän perhe palaa vielä!"

".p.s. Meininkiä voit käydä kattomassa lisää mun INSTAGRAM stoorista ----

"XOXO"

Lähde: Koko maksettu mainos on kopioitu Martinan idealistan blogista.

18

1378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harewö

      Kaikki kolme nukkuu samassa sängyssä kuten aina. Vikke nukkuu omassa huoneessaan silloin kun on Martinan luona. Lellii tuota Isbeä varmaan suuresti. Onhan hän hyvästä suvusta

      • Loinenmatkoilla

        Voi herranduudelis , kyllä nyt oli imelää postausta. Käytiin läpi parisuhdepilareiden rakentelu, yhteiset harrastelut ja jopa perhepeti . Mistähän nyt tuulee? Yleensähän tossa suhteessa menee huonommin , mitä enemmän sitä hehkutetaan . Vai on muija oikein pukeutumiseen panostanut , ei uskois kun kuvaa katsoo. Loma paikan hehkuttelu kertoo taas siitä , että taas ollaan pummattu ilmainen viikonloppu blogin varjolla. No tyylinsä kullakin ,


      • Luxusloma
        Loinenmatkoilla kirjoitti:

        Voi herranduudelis , kyllä nyt oli imelää postausta. Käytiin läpi parisuhdepilareiden rakentelu, yhteiset harrastelut ja jopa perhepeti . Mistähän nyt tuulee? Yleensähän tossa suhteessa menee huonommin , mitä enemmän sitä hehkutetaan . Vai on muija oikein pukeutumiseen panostanut , ei uskois kun kuvaa katsoo. Loma paikan hehkuttelu kertoo taas siitä , että taas ollaan pummattu ilmainen viikonloppu blogin varjolla. No tyylinsä kullakin ,

        Lässytystä ja lespausta parisuhde /perhe irtiotosta peräti Hyvinkäälle. . Kyllähän toi kohde paremmin sopii tietysti Martinan habitukseen kuin noi jonninjoutavat ulkomaan matkat.. varmaan on kotoisampi olo kun saa käyttää äidinkieltään palkollisten käskyttämiseen . Paljon aktiviteeteja mahtui viikonloppuun , mutta maniahan on . Kyllä siinä varmaan rahvaan leuat loksahti , kun tää pukeutumiseensa panostanut tollo purjehti perheineen dinnerille. Perhepedissä vietetyt unoset virkisti varmaan kaikki taas uuteen iskuun bisneksiä hoitamaan


    • Isabelllalllaa

      Eihän tässä voi muuta ku nauraa:)
      Martina osaa kirjoittaa niin hassusti hassuja juttuja.
      On jollain lailla niin lapsellinen luonne välillä.
      Ei pahalla!

      • Sumusilmiin

        Onhan se tosi huolestuttavaa , että lähes nelikymppinen nainen on noin lapsellinen. Tulikoha palvelut taas ilmaseks , kun se lupasi kirjoittaa kuppaseen blogiinsa käynnistä. Itse kierrän ton mestan jatkossa kaukaa , jos se majoittaa ton tason tyrkkyjä tiloissaan ja niin tekee moni muukin . Parisuhteen panostus kirjoitukset on ton parin historiassa aina ennakoinu vaikeuksia ja riitoja ,niin varmaan nytkin . Emma-gaalaan osallistumista en ymmärrä ollenkaan , mitä se siellä luulee tekevänsä —flopannut ”artisti”.


    • panostan

      "Lenkkareiden ja jumppatrikoiden sijaan PANOSTIN farkkuihin..." ja sitten oli musta t-paita!! Jumaliste, itse olisin panostanut hieman enemmän. Hyvää makua vaan ei rahalla saa, sehän on jo Martinasta nähty. Lisäksi kirjoitusvirheitä vilisevät kirjoitukset ei anna kovin sivistynyttä kuvaa rouvasta, vaikka se kuinka haluais olla sellainen.

      MARTINA, jos luet tämän, voisitko kertoa blogissasi, miksi et tarkista kirjoituksiasi, vaikka tyttärelläsi? Tai jollain, joka huomaisi alkeellisetkin virheet. On niin noloa lukea juttujasi. Lisäksi toivon, että kun kirjoitat jostain, niin keskity edes hetkeksi siihen juttuun. Nuo blogitekstit vaikuttaa niin hutaistuilta, eikä niissä ole yhtään mitään syvällistä pohdintaa.

      Toivoisin myös, että panostat joskus pukeutumiseesi. Se on välillä niin uskomatonta. EIkä mitenkään positiivisessa mielessä.

    • valehteleeko.seven

      Miksei vieläkään ole sormusta sormessa, vaikka Seiskan mukaan sellainen on hankittu?

      • väkivaltainenMartina

        Sormusta todennäköisesti säästellään medialle tulevien pahoinpitelykäräjien aiheuttaman paskamyrskyn lieventäjäksi. Jos siis sormus on ylipäätään olemassa,
        Seiska ja Martina kun eivät ole tunnettuja luotettavuudesta.


    • OksennuksenMaku

      Hotelli, joka kannattaa väkivaltaa ja rattijuoppoutta. Ei tarvitse pyllistääkään tuohon luukkuun päin.

      • SpaHotel-Rixu

        Seuraavaksi Martina voisi mainostaa vaikka Riihimäen elämyshotellia.


      • Terve.vaanmenoa

        Puuliiterileukamartina se osaa olla hassu heh heh. Ei paljon päässä kolise. Paitsi tyhjyys. Siellä ajatus ajatusta etsii...vaan tyhjä on toimensa


    • aiklalal

      Olihan se irtiotto hotellin valmiisiin pöytiin ja sänkyihin varmasti tosi paljon paikallaan, eikös jo melkein pari viikkoa ole oltu Helsingin kodissa.
      Miksi musiikkialan gaalaan, Emma-gaalaan? Mitä he siellä tekevät? Onko vaan halu maksaa kallis illallislippu, jotta näkyisi ja kuuluisi. Laatuaikaa Stefulle tosiaankin olla musiikkialan ihmisten vuotuisessa merkkijuhlassa.

      • Gaalapagaala

        Samaa mietin . Eiks tästä laulajan uran mahalaskusta ole jo vuosia ? Mitä se siellä artistien seassa palloilee ? Saahan sillä toki pärstänsä palstoille , mutta ottaako tota taaskaan kukaan tosissaan ? Onko Steppuli puleerattu edustuskuntoon mukana talutettavaksi ? Hakeeko se tuolta juhlista mahdollisia asiakkaita niille leireilleen ? — mene tiedä


      • miekii.tulen

        miksei ollu urheilugaalassa. saanu vuoden urheilija palkintoa.


    • lomallelomps

      Jos Martti onkin juontamassa Emma-gaalaa tai ojentelemassa pystejä voittajille? Pelkkää Lovee,
      mihinköhän se Martina on rakastunut, itseensä kaiketi. Alkaa olla ihailijoittensa tasolla. Pistäis seuraavalla kerralla säkin päähänsä, niin eikös jo ensimmäinen kommentoi, että ihana, mistäs näitä saa. Huigeeta.

      • abctotuudentorvi

        Kyllä hattuni syön, jos Martina olisi jossakin "työtehtävässä" Emma-gaalassa. Sinne saa kuka vaan ostaa kalliin sisäänpääsy-illalliskortin, mutta juhlahan on tarkoitettu musiikkialan ihmisille ja ansioituneille artisteille. Minusta on lähinnä koominen näky, kun Martina 10 tunnin laittamisen (uusi puku, kampaaja, hieronta, meikit ym.ym.) ylpeänä ja arvokkaan näköisenä :D taluttaa Stefanin paikalle.


      • niin_rikkaat
        abctotuudentorvi kirjoitti:

        Kyllä hattuni syön, jos Martina olisi jossakin "työtehtävässä" Emma-gaalassa. Sinne saa kuka vaan ostaa kalliin sisäänpääsy-illalliskortin, mutta juhlahan on tarkoitettu musiikkialan ihmisille ja ansioituneille artisteille. Minusta on lähinnä koominen näky, kun Martina 10 tunnin laittamisen (uusi puku, kampaaja, hieronta, meikit ym.ym.) ylpeänä ja arvokkaan näköisenä :D taluttaa Stefanin paikalle.

        Tärkeintä on päästä esille, jotta sponsorit ovat tyytyväisiä. Toivottavasti Martina ei pukeudu taas rumaan alastonmekkoon ja mies liian piukkaan pukuun jättikellolla.


    • laiskamato_

      Vai "pyrkii lopettamaan"? Ainahan sitä voi pyrkiä, mutta onnistuminen ja tavoitteen saavuttaminen vaatii ahkeraa ponnistustaa, johon tuo heikkolahjainen kurppa ei kykene.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe