Sadan lampaan katras lopetettiin

LateLampaidenrääkkääjät

Että tällästä....

Pohjanmaalla Maalahdessa eläinsuojelullisin perustein lopetettujen lampaiden tilanne on ollut viranomaisten tiedossa jo pitkään. Päätös lampaiden lopettamisesta tehtiin ensimmäisen kerran jo vuosi sitten.

– Halusimme antaa omistajalle aikaa parantaa lampaiden oloja, mutta enää ei kerta kaikkiaan pystytty odottamaan,

– Osalla lampaista sorkat olivat kasvaneet niin pitkiksi, että niiden liikkuminen oli vaikeaa. Sorkissa oli myös tulehduksia.

Tilalle on vuosien varrella tehty useita tarkastuksia, ja puutteita eläinten pidossa on raportoitu monet kerrat.

Viljelijä on tuohtunut viranomaisten toiminnasta. Hän huomauttaa hoitaneensa eläimiä 55 vuotta. Nimettömänä esiintyvä maanviljelijä vetoaa siihen, että syksyn sää oli sateinen ja hankala eläinten pidolle.

Maanviljelijä on sitä mieltä, että eläinlääkärit valittavat usein asioista, joilla ei ole mitään tekemistä eläinten hyvinvoinnin kanssa.

Lampaiden omistajalla on lampaiden lisäksi myös muita tuotantoeläimiä, sikoja ja lehmiä, yhteensä neljässä eri paikassa. -YLE

Niinpä niin, viljelijällä asenne kohdallaan vai mita?

Tuet on kyllä kelvanneet... myös eläinten hyvinvointituet.

13

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhaan

      eläinlääkärit kiusaa meitä

    • tsuhnamuna

      Taitaa Isännällä olla jo ikää ihan tarpeeksi, että vois vaikka lopettaa.

    • näillejunkkareille

      Lisää eläinten hyvinvointiyukia... Kyllä se siitä.

    • OMPA.KUMMA

      KAUPUNGISSA VANHEMPIEN IHMISTEN OLOT EIVÄT VASTAA KAIKILTA OSIN IHMISARVOISIA OLOSUHTEITA

      ON KUMMA KUN IHMISET JOTKA KASVATTIVAT JA VARMISTIVAT ETTÄ NYKYÄÄN ALLE 40 KYMPPISET ELÄVÄT ELI KUN LAPSI ON ALLE 5 SE EI TULE MITENKÄÄN TOIMEEN OMILLAAN VAAN KUOLEE POIS ILMAN HOITOA

      NYT NÄMÄ ITSE JÄTTÄVÄT YLI 70 VANHEMPANSA HOIDOTTA JA KESKITTYVÄT ITSE JO HYVIN TOIMEENTULEVIEN ELÄIMIEN TAPPAMISEEN VÄITTÄEN NIIDEN JÄÄVÄN HOIDOTTA

      VIHREÄÄ POLITIIKKAA ON SE SANOISI MARKUS SETÄKIN

      • pakkomielteinenkö

        hyvin pysyt aiheessa ;-)


      • Tiedostakiitollinen

        Kasvaako lampaan kynnet märällä nurmikolla nopeammin kuin tavallisesti? Omistajahan oli vedonnut märkään kesään. Entäpä edellinen kesä.....kuka tietää...


      • tsuhnamuna
        Tiedostakiitollinen kirjoitti:

        Kasvaako lampaan kynnet märällä nurmikolla nopeammin kuin tavallisesti? Omistajahan oli vedonnut märkään kesään. Entäpä edellinen kesä.....kuka tietää...

        Ei kynnet varmaan märällä nurmella sen nopeammin ksva, kuin muulloinkaan, mutta voipi olla ettei ne kulukkaan saman tahtiin kuin kuivina kesinä. Mutta, edelleen painotan tuon Isännän ikää; Jos on jo 55v. hoidellu lampaita, nii eikö tosiaan vois jo päästää itteensä ja elukoita helpommalla? Täytyy Gubella olla ikää jo yli 70v.


      • Tiedostakiitollinen
        tsuhnamuna kirjoitti:

        Ei kynnet varmaan märällä nurmella sen nopeammin ksva, kuin muulloinkaan, mutta voipi olla ettei ne kulukkaan saman tahtiin kuin kuivina kesinä. Mutta, edelleen painotan tuon Isännän ikää; Jos on jo 55v. hoidellu lampaita, nii eikö tosiaan vois jo päästää itteensä ja elukoita helpommalla? Täytyy Gubella olla ikää jo yli 70v.

        Suuri määrä lampaita - onkohan lampaille tarkoitettuja telineitä, missä kynnet voidaan leikata vai täytyykö kynnet käsin leikata...
        Olen kuullut, että lehmille on kynsienleikkuutelineitä.


      • TÖRKEÄÄ
        tsuhnamuna kirjoitti:

        Ei kynnet varmaan märällä nurmella sen nopeammin ksva, kuin muulloinkaan, mutta voipi olla ettei ne kulukkaan saman tahtiin kuin kuivina kesinä. Mutta, edelleen painotan tuon Isännän ikää; Jos on jo 55v. hoidellu lampaita, nii eikö tosiaan vois jo päästää itteensä ja elukoita helpommalla? Täytyy Gubella olla ikää jo yli 70v.

        LAITTAKAAPA TÄNNE LINKKIÄ KAUPUNKIASUNTOJEN LEMMIKEISTÄ NIIN NÄHDÄÄN PITÄISIKÖ NIITÄ LOPETTAA KUN OMISTAJILLA ON OLLUT LEMMIKKEJÄ JO 40 VUOTTA

        OMPA KYLLÄ ELÄIMET TAPETAAN VAIKKA NIILTÄ TARKASTAJAT VOISIVAT LEIKATA KYNNET TAI VILLAT JA SEN PITÄISI OLLA ENSISIJAINEN HOITO MUOTO
        LOPETUS VASTA TOIS SIJSAINEN


    • viljelijänvastuut

      ihan romanian menoa

      • Talkoot

        Olisi pitänyt järjestää lampaille kynsien leikkaus -talkoot, niin ei olisi tarvinnut lopettaa lampaita.


    • d123d1312d3123d

      on kyllä aika outoa että jokainen sadasta lampaasta oli niin huonossa kunnossa että se jouduttiin muka lopettamaan.
      en usko viranomaisiin ja lääkäreihin vaan heidän väitteensä 100 lampaan yhtä-aikaisesta sairastumisesta on fyysisesti täysin mahdotonta.

      tässä on takana yhteiskunnassa tapahtuva maaseutu elinkeinon alasajo, ja taas sen takana on suomalaisuuden alasajo.

      kun kaikki suomalainen maanviljely on pakkokeinoin lopetettu niin suomessa aloitetaan tehomaan viljely ja ruoka tuotetaan suoraan yhdysvaltoihin. ehkä jopa gma ruokana.

    • TOTUUS.ESIIN.HETI

      ELÄINAKTIVISTIT NÄMÄ YHTEISKUNNAN LUUPÄÄT OVAT KOULUTTAUTUNEETELÄINLÄÄKÄREIKSI JA KOKEILLEET TOIMIA ERILLAISISSA AMMATEISSA ENNEN TARKASTAJAKSI RYHTYMISTÄ

      TÄMÄ SELVIÄÄ GOOKLETTAMALLA KUINKA TOISILLA VÄHÄNAIKAA SITTEN VALMISTUNEILLA LÄÄKÄREILLÄ ON TAKANAAN ELÄINKLINIKOITA TAI KONSULTOINTIPALVELUA JOKA SELVIÄÄ KUN ELÄINLÄÄKÄRIN NIMEN GOOGLETTAA

      JOS VALMISTUMISESTA ON KULUNUT VASTA 6 VUOTTA JA TAKANA MUUTA TOIMINTAA SE KERTOO ETTEI ELÄINLÄÄKÄRI OLE MENESTYNYT TOIMISSAAN JA ON OTTANUT VIIMEISEN OLJENKORREN JA ALKANUT TARKASTAJAKSI

      ERÄS TARKASTAJA SANOI VAATIVANSA ELÄIMILLE VAPAASTI VETTÄ JA JOS ELÄIN JUO TARKASTUKSEN AIKANA NIIN ELÄIN EI OLE SAANUT RIITTÄVÄSTI VETTÄ KUN SITÄ TARJOTAAN

      RIITTÄVYYDELLÄ KUITENKIN TARKASTELLAAN VUOROKAUDEN MITTAISTA AJANJAKSOA ENKÄ USKO TARKASTAJAN KYKENEVÄN NÄYTTÄMÄÄN TOTEEN VEDENSAANTIA 2 TUNNIN TARKASTUKSESSA.

      ELÄINSUOJELULAKI https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247#L4P44
      44§ ANTAA MAHDOLLISUUDEN HANKKIA HOITOA TAI MYYDÄ ELÄIMET

      KUITENKIN TARKASTAJA LOPETTAA ELÄIMET KOSKA HÄNEN AMMATTITAITONSA EI MUUHUN KYKENE JA KIROTTU MAANVILJELYS AMMATTI VEGETAANIN TOIMESTA SAADAAN LOPETETTUA

      VOISIKO JOKU ELÄINLÄÄKÄRI LAITTAA LINKIN TUTKIMUSTULOKSEEN KUINKA ELÄIMEN KÄRSIMYSTÄ MITATAAN JA MITEN KÄRSIMYKSEN TUTKIMUSTULOKSET TUOVAT ILMI

      NÄIN POISTUU AMMATTIRYHMÄÄNNE KOHDISTUVA MIELIVALTAISUUDEN KUVA

      JOS EI KUKAAN TUO LINKKIÄ TUTKIMUKSIIN TAAS VAHVISTUU SE KUVA KUINKA TEIDÄN TOIMINTANNE ON MIELIVALTAISTA JA TEITÄ EI VALVO KUKAAN

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1665
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1576
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1488
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      853
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      824
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      809
    Aihe