Facelift (2018) Dusterin kolariturvallisuus 3-tähteä, eli samaa tasoa kuin kiinalaiset autot. Auto vastaa turvallisuudeltaa 90-luvun corollaa. Aika ikävää, että ajatellaan että köyhän ihmisen henki ja terveys olisi jotenkin halvempi kuin muiden ihmisten. Takajarruina on rumpujarrut! eipä taida olla kovin kummoinen jarrutuntuma. Kuorma-autoissakin alkaa olla jo levyjarrut, mutta ei Daciassa. No onneksi sentään eteen ovat levyjarrut laittaneet.
2018 Dusterin kolariturvallisuus XXX-tähteä.
romaniapower
231823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tähän mennessä parhaan kolariturvallisuuden maastureissa on kuitannut Hyundai Tucson ja toiseksi parhaana tulee sitten aito kiinalainen tuote.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kiinalainen-katumaasturi-parjasi-loistavasti-kolaritestissa/7iVzduZT
Niinpä.
Muutamassa vuodessa kiinalaiset tulevat nousemaan myös autonvalmistajina sille tasolle, että lännessä autotehtaiden kattokerroksien kulmahuoneissa alkavat puntit tutista.
Kun kolariturvallisuuskin saadaan kuntoon (pian, tai on saatu jo) halpaa autoa vyöryy markkinoille liukuhihnat punaisina.
Kiinalaiset näyttänevät ihan kaikessa lännelle mistä kana cusee.
Aloitus on provo, vaikka tähdet ok. 90-luvun Corollan vertaaminen Dusteriin on vitsi, sillä tähtien perusteet eivät ole samat. 90-luvun Corolla ei saisi yhtään tähteä nyt ja vastaavasti Duster saisi 90-luvun normeilla ne viisi tähteä.
Itse asiassa tuo auto ei ole edes halpa. Hinnat alkaen mallit ovat järkyttäviä karvalakkimalleja. Auto jossa on edes jonkunlaiset varusteet, maksaakin sitten sen 20000e. 25000e saa sitten jo hieman paremmilla varusteilla olevan Qashqain tai WV sportvanin. Kummalla ajat mielummin Nissanilla /WV vai Datsialla? Dacia Duster jos maksaisi 13000e, silloin sitä voisi harkita, koska on valmiiksi jo vanhaa tenkiikkaa.
Jos haluat nelivedon, niin et sitä saa alle 25 000 eurolla, paitsi Suzukin. Katso nyt ne Kasvaimen nelivetohinnat...ja Sportvanin myös.
Muuten, miten niin on valmiiksi vanhaa tekniikkaa? Onko moottorit ja nelivetoratkaisut jostakin 90- luvulta?
Ei nelivedosta ole hyötyä tällaisessa katumaasturissa, kuka sellaisilla ajelee metsäpolkua? Nelivetoisen Dusterin hinnalla saa tai no melkein saa laadukkaan etuvetoisen japanilaisen cittarimallin, jossa on laadukas tekniikka ja kestävä kori sekä viimeisimmät turvavarusteet. Bonuksena kaverit eivät vinoile Romanian Rellusta.
"Nelivetoisen Dusterin hinnalla saa tai no melkein saa laadukkaan etuvetoisen japanilaisen cittarimallin, jossa on laadukas tekniikka ja kestävä kori sekä viimeisimmät turvavarusteet. "
Edes hieman älyllisyyttä ja alkeellisinta loogisuutta, sekä itselleenkin rehellisyyttä vertailuissa ei olisi lainkaan pahitteeksi.
1) Kun otetaan nalivetoinen Duster lähtökohdaksi, niin sitä tulee rinnastaa toisiin saman kokoluokan, suunnilleen vastaavan moottorin ja vastaavien varusteiden nelivetoihin.
2) Mikäli henkilölle neliveto on tarpeeton, niin sitten kohteena ovat etuveto Duster vs. ne toiset etuvetoiset japanilaiset & Co mallit suunnilleen vastaavilla varusteilla ja motorisoinnilla.
Ps. Dusterissa, Renaultin kaksoiskytkin-automaatin saa hyvin maltillisella lisähinnalla, joksin vain etuvetoiseen dieseliin. Tuo Rellun laatikko on perusteiltaan ilmeisesti sama ja saman valmistajan kuin Fordin PowerShift (?).
Rellu / Nissan vanhaa tekniikkaa. Muutama asia otettu edellismallin kaskaista. Mut helvetin ruma kori ja vähän epäillyttää kuinka noi Rellun perua olevat sähkölaitteet toimii.
Jos pitäis valita kumman ostais 20 t€, Suzukin vai Dacian, niin kyllä valinta olis helppo Suzukin pulesta.
Jos tekniikka olisikin Nissania, löytyis kyllä luottoa Dusteriin, mutta Rellun koneet ja tekniikka ei tasan kiinnosta. Dieseli on tämä öljysyöppö ja vanha nokivasara ja bensa on taas turbo eli ahtimesta tulee entinen 40 000 km hujakoilla plus se jakoketjuongelma, mikä on tsi-koneista tiedetty . Tunnetusti lyhytikäisiä koneita nuo. Laatikko taitaa olla Nissani tekosia?
Mutta kun tietää Renujen pellit eli vanhan ruostevaivan, niin kannattaako ostaa ja ottaa riski, että ruostuu ennätyksellisen nopeasti? Vaikka hinnassa säästäisi?
Sä et tiedä autoista ja tekniikasta yhtään mitään!!!!
Nykyiset NCAP & Co "kolariturvallisuus" -tähdet ovat osin raskaastikin harhaanjohtavia, varsinkin asiaan perehtymättömille, sillä ne pitävät pisteytyksissään sisällään myös kaikki autoilijaa auttavat elektroniset hilavitkuttimet.
Tulokset tulisi ilmoittaa kolmessa kategoriassa eritellen, eli:
a) pelkkä auton koriturvallisuus turvatyynyineen ja sitten
b) turva-hilavitkuttimien pistetys, sekä
c) edellisten yhteispiteet, joka on se nykyinen ainoa lopputuleman tähteytys
En kyllä osta mitään moottorikäyttöistä vehjettä, joka on suunniteltu Ranskassa. Ranskalaiset voi kestittyä viiniin, patonkiin ja muotivaatteisiin. Tekniikasta siellä ei ymmärretä mitään eikä laadusta. Ja jos fransmannien suunnittelema vehje tehdään Romaniassa, niin kyllä pitäisi hälytyskellojen soida pahuksen kovaa jos tulee mieliteko sellaisen hankkimiseen.
ja kohta justus ilmestyy itkemään hänen 300 tuhatta ajetusta loganista ja kuinka se on dacian kestävyyden kulmakivi. :D
Tilastollisesti Duster on hyvin korkealla myyntiitlastoissa kokoluokkansa SUV-kulkineissa Euroopassa, joskaan en nyt jaksa kaivella / etsiä ko. artikkelia lukuineen, mutta olikos se nyt kolmen myydyimmän joukossa koko EU:ssa vai Ranskassa ja / tai Saksassa.
Duster on ollut todella suuri yllättäjä menestyksellään ja Renault oli ensimmäinen yllättynyt ja siksi laajensi sen myyntimarkkinoita ensin ajatellusta ja on tuohon malliin panostanut lisää.
Vuonna 2012/ 2013 useita EU-maita koskevassa kyselyssä asiakastyytyväisyyden suhteen auton mekaaniseen luotettavuuteen, niin siinä Duster tuli aivan kapeaan kärkijoukkoon.
* Toyota-kuskit merkkiuskollisimpia – Dacia kirii perässä
- https://www.is.fi/autot/art-2000005539565.html
Duster antaa autoluokassaan hyvän vastineen rahalle, mutta onneksi valittavana tuossakin kokoluokassa on hurja määrä eri merkkejä ja malleja, eli jokaiselle jotakin.
Nykyisin on tosin haastavaa ajatella ostavansa ns. nykyautoa, kun n eovat merkistä riippumatta pumpattu täyteen vikaherkkää elektronikkaa, joka on niiden akileen kantapää, varsinkin vanhetesaan.
Myös Euro-6 tekniikka tuo mukanaan myös tuon systeemin kestävyysmurheita, saasteloukkuineen, kierrätyssysteemeineen ja antureineen jne. Bensoissa nykyisine saateloukkuineenkin ilmeisesti vähemmän murheita kuin dieseleissä.
Nykyautojen en usko vahenevan kuten "ennen vanhaan" kun tekniikka oli yksikertaisempaa.
* Ristiriitainen auto, joka pitää arvonsa hyvin – yllätytkö?
* Tutkimuksessa, joka käsitti 29000 asiakasta Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Belgiassa ja Italiassa, romanialaismerkki Dacia nimettiin luotettavimmaksi merkiksi vuonna 2012.
* Saksalaisen TÜV:n katsastusvikatilastoissa Dacian tulokset eivät sen sijaan ole olleet millään tavalla imartelevia, mutta on mahdollista, että Dacia-omistajat ei koe autossaan pieniä huomauttamisen aiheita vioiksi lainkaan samalla tavalla kuin TÜV
- https://www.is.fi/autot/art-2000000687459.html
Alla viiden kärjessä kolme Renault-Nissanin kulkinetta, eli ei lainkaan hassummin ;-)
* Vuoden 2014 crossover/SUV ja maastureiden myynti Euroopassa
- http://www.4x4maailma.fi/vuoden-2014-crossoversuv-ja-maastureiden-myynti-euroopassa/
Tuoreempaa tilastoa en nyt jaksa kaivella esille, mutta muistelen Dusterin nousseen ylemmäksi tuolta viidenneltä sijaltaan.
Kannattaisikohan sinunkin sivistää hieman itseäsi?
Valitsin dusterin sijasta vitaran!
Valitsin vitaran sijasta dusterin!
Ehdottomasti näin, eikä muille tarvitse valintaa perustella. Eikä itsellekään sen enempää kuin että Duster on paremman näköinen - ellei parhaannäköinen SUV.
Tyyli vs. hinta - Duster rules.
1. Halpa auto.
2. Persaukisten merkkiuskollisuus selittyy pysyvällä persaukisuudella.
Sanoo pikkusieluinen todennäköisesti leasing-"premiumilla" ajava wannabe-rikas :)
No kulissejahan täytyy ylläpitää jotakin kompensoimaan - jäänee arvailujen varaan mitä.
Mul on ollu monta Dasiaa ja kaikki toimii
Kannattaa Googlettaa : Duster rust.