Muskatell

Hei!
Mennyt vuosi oli raskas, mutta selvisin. Näetkö mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Töitä on paljon, sen tiedän ja laskuja satelee, mutta selviän työnteolla, joten lähinnä minua kiinnostaa ihmissuhdeasiat.
Entä lapseni isän elatusmaksuasiat? Hän kun päätti maksaa kesästä lähtien pienempää maksua. Olisiko minun aihellista käydä juttelemassa asianajajan kanssa, kun jotenkin tuntuu että hän yrittää "vedättää" minua ja itse päästä elatusvelv. mahdollisimman vähällä?
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuuluu elatusmaksut, ne saat kunnan tai kaupungin kautta jokatapauksessa vaikka pienempinä, jos mies jättää ne maksamatta tai omin päin niitä pienentää, aina sihen täytyy olla syy jos niitä pienentelee.

Paljon näen sinulla ponnisteluja tänä vuonna, mikään ei tule helpolla, työtä on, vaikeuksia en sen suhteen näe, mutta väsymystä kyllä.

Ihmissuhteissa jokin käännös ikäänkuin kulma näkyvissä, en saa siitä selvää mutta sen näen että sillä puolella missä olet nyt on pimeää ja sille pulelle minne menet on valoisampaa, siis tulossa uutta, odotappa sitä kulmaa, se tulee vastaan kyllä.

rakastaen Muskatell

Äänestä
  • Kiitos Muskatel

    Tiedän että tekemistä rittää. Opiskelutkin vaativat vielä loppurutistuksen ja töitä teen pakon edestä paljon, ja tiedän että varmasti uupumus on seuralaisenani. Toivottavasti pystyn lepäämäänkin ja relaamaan ettei masennus kolkuttele liian lähelle... Tällä hetkellä työskentelen keikkalaisena eri työpisteissä. Olen vataiva työn suhteen ja odotan sitä myös muilta. Näetkö mitä työkaverini ajattelevat minusta? Tuntuu siltä, että kaikki eivät kuitenkaan pidä minusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuliviiri kirjoitti:

Hei!
Mennyt vuosi oli raskas, mutta selvisin. Näetkö mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Töitä on paljon, sen tiedän ja laskuja satelee, mutta selviän työnteolla, joten lähinnä minua kiinnostaa ihmissuhdeasiat.
Entä lapseni isän elatusmaksuasiat? Hän kun päätti maksaa kesästä lähtien pienempää maksua. Olisiko minun aihellista käydä juttelemassa asianajajan kanssa, kun jotenkin tuntuu että hän yrittää "vedättää" minua ja itse päästä elatusvelv. mahdollisimman vähällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu