Massiivinen media on tehtävänsä tehnyt, on ohjattu äänestämään gallupin varjolla ja suosittu analysoinneissa piiloviesteillä maustaen haluttuja näkymyksiä.
Mielipide-ja ehdokasgallupit pitäisi lailla kieltää, laittaa sulku määräajaksi, yle, mtv ja muut mediat mesovat sellaisella voimalla, ettei ehdokaskatselusta näytetä saatavan esiin kuin tylsiä prosentteja.
Olen jo pidempään , kuin vain nämä presidentinvaalit, ollut sitä mieltä, että gallupeilla ohjataan liikaa, vaalikarja on vedätettävissä. Gallupit pitäisi kieltää1-2 vk ennen ennakkoäänestystä sekä vaalipäivän edellä.
Sitten nämä vaalipaneelit. Mielenkiintoistahan keskustelua on seurata, tavallaan, vaan ei niitä voi ihan vakavasti ottaa. Onhan kysymyksessä valtaan hamuavat ihmiset, jotka ovat omineet hillityn, härnäämättömän ja mauttoman tavan haastaa toisiaan päivän agendan näkemyksissä.
Eivät he edes avaa syvimpiä tarkoitusperiään tai kenen asialla ovat minkäkin genren kohdalla.
Näissä kisoissa näyttää pärjäävän, kun on äänessä eneiten, puhuu puuta heinää puolet siitäkin ajasta, torjuu kun pitäisi perustella.
..Hoh hoijaa, tyydyttikö sinua ehdokkaiden" ilmoitus", miten presidenttinä hän toimisi tai on toiminut? Saitko oman ehdokkaasi suusta riittävän "vakuutuksen", että hän on pätevä ja luotettavaPitkä kuudeksi vuodeksi Suomen johtoon?
Toimittajien jopa ylikävelevä haastattelutapa, puheiden katkaiseminen, suosiminen toisaallla ja toisalla tarkoitushakuinen härnääminen ärsyttää katsojana.
Vaaligallupit-ja paneelit.
11
172
Vastaukset
- tedrunkkanen
Missä on aaramiehet ja hiekkahemmot laitoin hokkarit nilkkaan taitoluistelin ass kauppaan aamulla!!Nyt on reppu täynnä rapakaljaa ei kun tedraikkaan tykö jokohan tuo on heränny vintiltä?Koiranpaskoja väistelin immeisiä ei näkyny no kuka tuolla jäätiköllä pystyy liikkumaan ,kuin make..van vain..
- numerolla.on.väri
Kas, sinulla on suurenomainen osa, eikä sitä oteta sinulta pois. Pidä omanasi.--tedrunkkanen.
Vaalit ovat pian ohitse, ja palaamme päiväjärjestykseen, eli mikään ei parane sisäpoliittisesti. Totuus on se että naton rengas kiristyy "suomalaisten" haluamatta, meitä hinataan vääjäämättömästi natoon ja pokamme sekä tyttäremme pakotetaan aseisiin. - keputed
Jopas on päivä pidentyny huomasin kun vintin verhoo vedin kiinni tovi sitten..
- Suomeasäälittää
Eniten huolestuttaa Liittovaltiohanke v.2025 josta ei ole paluuta,maksamme yhä enemmän Saksan ja Ranskan pönkittämistä.
Teollisuuden vienti muuta kuin hidastuu jatkossa pieniltä mailta.Eu direktiivejä on nyt jo aivan liikaa velkaantuneelle maalle.
Nykyinen hallitus on sotkenut meidät suohon kaulaa myöten. - ihkukepulainen
Nyt kuntoilemaan sää suosii tosiaan!
- otteitatulevasta
Puun polttoa on rajoitettava,(puulämmityskielto vuoteen 2030 mennessä)teiden suolausta on vähennettävä,turhia lumenaurauksia vähennettävä, koneet saastuttaa (koskee maita joissa sataa lunta)
Kymmenen vuotta ja sitä vanhempien autojen ajokielto ja romutus.( hietakylä/ lohva)- järjen.jättiläiset
"turhia lumenaurauksia vähennettävä, koneet saastuttaa (koskee maita joissa sataa lunta)"!
Ei saatana! Mistä näitä tulee?
- kansliasta
Myös vihapuheet on lopetettava,käsipäivää toivotettava tervetulleeksi maahantulijat,meillä on hyvät palvelut.
- piirrä.seitsemän
Huomenna, jos Luoja suo, me emme saa Niinistöstä pyhällä voitonmarssilla valittua residenttiä.
Meitä varjelkoon suuri käsi, ettei oikeistolainen värisuora tulisi heittämään meitä Naton eturintamaan.
Sipilä on suostunut oikeistolaiseen politiikkaan, julkisuudessa esiintyen keskustalaisena, mutta takahuoneissa kättä paiskaten suostunut kansallisten omaisuuksiemme uudelleen jakoon kokoomuslaisella aksentilla.
Ehei, kansaliset, nyt ei hyvä heilahda, mikäli menemme Niinistön tai Vanhasen mukaan! Nyt äänestetään Väyrynen, lapin mies on kaluttu luuta myöten vallan kabineteissa, häntä syövät eivät löydä enää sellaista pahaa, josta me kärsimme kansana yllättäviä hänen johdollaan. - tedrempula
Veltto sauli on muisto vain huomenna onneksi tuostakin suomi pääsee jo eroon!!Kyllä ne mualimalla on naaraneet tällekin ilmestykselle vuosi kaudet!!
- omamoka
perhana muistin väärin numeron.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815