Buspironi (Anksilon) kokemuksia?

3463465375

Aika vähän löytyy tästä kirjoitusta joten olisi mielenkiintoista kuulla tuoreita kokemuksia tästä jos joku käyttänyt? Juuri hain paketin ja tarkoitus kohta aloittaa ahdistuksen hoitoon. Itsellä pitkä tausta masennusta/ahdistusta, masennuslääkkeet ei ole toimineet vaikka lähes joka lääkeluokkaa kokeiltu ja olenkin alkanut epäilemään että ahdistus itsellä pahempi vaiva joka lopulta johtaa masennukseen.

Buspironi sinänsä kuulostaa hyvltä ettei ole SSRIn ärsyttäviä vaikutuksia kuten painonnousu ja seksihalujen katoaminen. Toisaalta kun olen ulkomaisia foorumeita lueskellut niin buspironi on aika 50:50 lääke, puolella toimii loistavasti ja toisilla ei ollenkaan. Niillä joilla toimii, kertovat että jopa bentsot voi jättää pois eli teho olisi samaa luokkaa.

Miten on muilla toiminut ahdistukseen?

13

10128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3463465375

      Ei kukaan käyttänyt? Psykiatri ainakin piti tuota ensisijaisena vaihtoehtona ahdistukseen ja siihen liittyvään masennukseen kun perussetit kuten SSRI/SNRI/moklobemidi ei toimineet. SNRI aiheutti liikaa sivuoireita, SSRI ja moklobemidillä ei sivuoireita muttei tehoakaan.

    • 3463465375

      Jaan nyt itse jotain kokemuksia jos ei muut kokeillut. Eilen aloitin 3x5mg päivässä, ei oikeastaan huomannut mitään sivuoireita ja nukkui yön tosi hyvin eli sen puolesta vaikuttaa hyvältä lääkkeeltä. Ainoa huono puoli että pitää 3 kertaa päivässä ottaa mutta se on pieni haitta jos tuo auttaisi ahdistukseen. Yritän pitää vähintään 6h pillereiden välissä että jakaantuisi mahdollisimman hyvin vuorokaudelle, aamulla, iltapäivällä ja ennen nukkumaanmenoa otan.

      Syksyllä kokeilin Voxraa masennukseen eikä pystynyt käyttämään sivuoireiden takia joten hieman epäilytti taas aloittaa uutta lääkettä. Mutta hyvältä vaikuttaa tähän mennessä tuo buspironi.

      Tehosta ei toki vielä pysty sanomaan mitään, käsittääkseni 1-2vko kestää ennen kuin alkaa tehoamaan ja täysi teho ehkä vasta 1-2kk kuluttua.

    • Addistaako

      Hei!
      Joskus vuosia sitten kokeilin Buspironia enkä mitään apua huomannu.Voi olla et kokeilin liian vähän aikaa.Olen todennut et itselläni täytyy olla hyvin toimiva psykiatrisuhde et yleensä mikään mielialalääke kunnolla tehoaa.Lumevaikutuksella tai potilas lääkärisuhteella saattaa olla isompi vaikutus kuin itse lääkkeellä.Tosin SNRI lääke on kyllä tasannut mielialaa, minulla ahdistuneisuuden lisäksi myös add.
      Täytyisi kait taas kokeilla tuota Buspironia uudestaan.

      • 3463465375

        Vähintään 4 viikkoa kannattaa käsittääkseni ottaa ennen kuin voi sanoa tehoaako vai ei. Jotkut huomaa vaikutuksen alle viikossa mutta monilla menee yli kuukausi. Annostakin voi nostaa jos ei tehoa, 3x5mg taitaa olla normi aloitusannos jonka voi nostaa esim 3x10mg päivässä. Itse aion tuota suurempaakin annosta kokeilla vähintään kuukauden ellei tällä pienemmällä huomaa tehoa. Vaikka lääke jakaa mielipiteitä, löyty sen verran paljon hyviäkin arvosteluja joten kannattaa vain antaa aikaa vaikuttaa. Itse ainakin tosi tyytyväinen ettei sivuoireita ilmaantunut aloituksessa.


    • 3463465375

      Nyt viikko takana 3x5mg annosta eikä varsinaisesti sivuoireita huomannut. Mitään pahaa ahdistusta ei ole ollut mutta toisaalta ei ole ollut sellaisia tapahtumiakaan jotka aiheuttavat pahempaa ahdistusta. Joten ei varsinaisesti vielä pysty tehosta sanomaan, saa nähdä sitten kun tulee taas seuraava ahdistusta aiheuttava tapahtuma elämässä.

      Sellaista lievää ahdistuneisuutta/masentuneisuutta on jatkuvasti ja ajattelin nyt antaa kuukauden aikaa tuolle tehota. Toivon että ainakin se jatkuva lievä ahdistuneisuus häviää koska se estää rentoutumista ja sosiaaliset suhteet ei kiinnosta. 1-2 viikona jälkeen pitäisi huomata ensimmäiset vaikutukset joten toivon mukaan nyt toisella viikolla alkaisi huomaamaan.

    • 3463465375

      2 viikkoa takana 3x5mg ja jatkan tänne päivityksiä kun ilmeisesti aika harvalla kokemuksia. Vieläkään ei mitään selvästi huomattavaa vaikutusta mutta ei ainakaan ole ollut mitään pahaa ahdistusta täs 2 viikon aikana (esim sydämentkytys, ruokahalun katoaminen jne). Viime viikolla oli hieman ahdistusta lisäävä tilanne mutta reagoin siihen ehkä enemmän pettymyksellä ja surulla, vaikuttaa siltä että masennusoireet nyt enemmän pinnassa ja ahdistuksen pahimmat fyysiset oireet ainakin pysyneet poissa. Psyykkistä ahdistusta tunnen edelleen jonkin verran ja joinakin päivinä lääkinnyt itseäni alkoholilla. Mutta lähinnä viikonloppuisin joten arkijuominen ainakin loppunut.

      Pakkausselosteessa lukee että täysi teho tulee 2-4 viikon kuluessa. Eli vielä toiset 2 viikkoa voi kulua ennen kuin alkaa selvästi tehoamaan. Ja sitten tuo 3x5mg annostuskin on aika pieni, ensi kuussa psykiatriaika joten ellei tehoa varmaan kokeillaan 3x10mg.

    • 3463465375

      Nyt 3 viikkoa takana 3x5mg. Ei vieläkään ihan selvää vaikutusta ja välillä vieläkin ahdistunut olo. Sen olen kuitenkin huomannut että suhtaudun joihinkin ahdistusta aiheutttaviin asioihin hieman välinpitämättömästi. En tiedä johtuuko lääkkeestä mutta tuo ehkä ei ole sellainen vaikutus jota kaipaan, että tavallaan luovuttaa helpommin. Haluaisin edelleen pitää tavoitteista kiinni ja tehdä töitä niiden eteen, mutta mielummin ilman sitä jatkuvaa suurta ahdistusta. Pari viikkoa vielä psykiatriaikaan joten silloin olisi 5 viikkoa syöty ja varmaan voi jo sanoa tehoaako vai ei.

    • Anonyymi

      Minulla nyt kaksi kuukautta ollut anksilon annoksella 3x10mg ja olen hyötynyt lääkkeestä todella paljon. Minulta ovat paniikki kohtaukset jääneet kokonaan pois ja olo muutenkin todella hyvä. minulle lääke sopii ainakin todella hyvin. Aion nostaa annoksen huomisen lääkäri käynnin jälkeen 4x10 mg.maan,jotta ahdistus häviäisi kokonaan pois. Minulla ei ole mitään sivu vaikutuksia ja seksikin maistuu aivan niin kuin ennen lääkityksen aloittamistakin. Kannattaa ainakin ehdottomasti kokeilla kyseistä lääkitystä. Uskon,että moni hyötyy anksilonista ja paljon.

    • Anonyymi

      Ei mitään vaikutusta ahdistukseen. Korkeintaan unettaa ja ahdistaa jopa enemmän. En ymmärrä miksi tämä kemikaali edes on lääke. Ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Joitakin se väsyttää samantapaisesti kuin sirdalud... mutta siinä se. turhaa on tätä syödä ja odottaa avun saantia siitä.

      Bentsodiatsepiinit ovat ainoa ahdistukseen todellisuudessa auttava lääkeryhmä. Gabrion ja Lyrica myös voivat joitakin auttaa, mutta niiden teho katoaa jo kahdessa viikossa, toisin kuin bentsojen. Olen syönyt rivatrilia yli kymmenen vuotta ja vaikutus on tehokas yhä. En tiedä miksi puhutaan että teho katoaisi yms.

      ei minulla muuta.

      • Anonyymi

        Ei ehkä toimi sinun kohdallasi mutta tutkimuksissa on havaittu selkeä vaikutus lumelääkkeeseen verrattuna ja monella kokeilleella on toiminut. Kaikki lääkkeet ei toimi kaikilla ihmisillä samalla lailla, oma kokemuksesi ei mitätöi tutkimustietoa ja muiden kokemuksia.


    • Anonyymi

      Olen n.2 kk syönyt annoksella 3x5mg Anksilonia sitten nostettu 3x10mg. 3 kk jälkeen lääke on vaihdettu koska en saanut siitä mitään helpotusta ahdistukseeni.
      Minulta on SRRI lääkkeet kielletty sairastetun aivoverenvuodon vuoksi.
      Olisiko kellään ehdotusta lääkkeestä joka toimisi ahdistukseeni eikä kuuluisi tuohon SRRI ryhmäään . Auttakaa jos tiedätte

    • Anonyymi

      Voitko käyttää esim. Mirtatsapiinia tai Ketipinoria? Nehän eivät ole SSRI-lääkkeitä.

    • Anonyymi

      Onko kellään tullut ihottumaa?Minulle aiheuttaa kovaa punoitusta ja turvotusta naaman alueella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe