Skeptikkoveljeni on skitso!

Veljelläni on ollut pitkään paranoidi skitsofrenia. Ennen sairastumista hän oli iloinen, huumorintajuinen, älykäs, sosiaalinen. Hän oli pitkään likimain erakko ja minä, hänen sisarensa olin hänen omien sanojensa mukaan hänen "ainoa ja paras ystävänsä".
Lopulta hän alkoi osallistua mm. klubitoimintaan ja hänen vointinsa koheni jossain määrin. Hetken ajan hän oli jopa entinen, oma itsensä. Sitten homma meni överiksi... Siellä klubilla ja muuallakin on voimakkaana tämä antipsykiatria-ilmiö. Veli on nyt omasta mielestään täysin terve, hän lopetti kaikki lääkkeet ja seurustelee vain antipsykiatria-ystäviensä kanssa. Minut hän on hylännyt ja torjunut.
Hänen luonteensa on muuttunut täysin. Ennenkin oli havaittavissa voimakasta harhaluuloisuutta, mutta nyt realiteetit ovat jo ihan hukassa. Hänestä on tullut "yhden asian mies", hän laatii kirjelmiä milloin minnekin, valituksia, kanteluja. Vailla selkeyttä ja tolkkua ovat nämä kirjelmät.
Hänellä ei enää ole lainkaan huumorintajua, paitsi että nauraa omille jutuilleen, jotka eivät ketään muuta naurata. Hänen puhetyylinsä on muuttunut monotoniseksi jupinaksi yhdestä aiheesta, siitä psykiatrian pahuudesta. Hän puhuu vain siitä, riippumatta mitä muut ihmiset puhuisivat.
Omasta mielestään hän on nyt merkittävä ihmisoikeustaistelija, merkkihenkilö ja herrasmies.
Häntä kuulemma vainotaan ja hänestä puhutaan pahaa selän takana. Kukaan vaan ei ole kuullut, mitä hänestä muka puhuttaisiin.
Hän on erittäin ärtyisä, tuskainen ja hänellä on pakko-oireisia levottomia liikehdintöjä.
Uhkailee nyt itsemurhalla lähes päivittäin, kun niihin sekaviin kirjelmiin ei tule vastauksia.
Olen menettänyt veljeni skitsofrenialle.