PANIIKKIHÄIRIÖ PATTAYALLA.

Dille2010DingDong

Minä olin vuonna 2010 elokuvateatterissa Pattayalla kaverini kanssa.

Aivan yllättäen jouduin paniikkiin eikä se ollut miellyttävää, kun oli pimeääkin jota luonnostaan pelkään.

Olin monta viikkoa Pattayan neuropsygologisella osastolla heidän tutkien sitä että olin kuivunut, soittivat myös ex-vaimolleni joka vahvisti että olen kuiva tyyppi.

Tarkemman tutkimuksen tuloksena kuitenkin on havaittu, että hyperventtiloin kun joku puhuu epätotta ja superventtiloin kun paneudun toisten ihmisten taloudenpitoon.

Venttiloinnin pukatessa päälle, minulla on paperipussien sijaan mansikan makuisia gondoomeja.

Nykyisin minua ei enään häiritse muiden ihmisten katseet kun puhaltelen ja imaisen, kun olen hankkinut itselleni esiintymisuskallusta paljon kirjoittelemalla elämästäni, tosin enemmän toisten elämästä ja värjäsin tukkanikin smurffin siniseksi narssunautinnon johdosta.

Nyt olen tasapainossa tuon vaivani kanssa kun on selvinnyt, että kehossani on hieman tyttögeenejä tavallista enemmän.

Kirjoitukseni opetus teille rakkaat Pattayan matkailijat, pitäkää huoli että teillä on matkavakuutus kunnossa, koska psykiatrinen hoito täällä thaimaassa on kallista.

En nyt ehdi enempää kirjoittamaan, koska lähden tästä pulkkamäkeen, heihei.

23

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hdeedee

      " Kirjoitukseni opetus teille rakkaat Pattayan matkailijat, pitäkää huoli että teillä on matkavakuutus kunnossa, koska psykiatrinen hoito täällä thaimaassa on kallista."

      Kallista tuntuu olevan, kun ei edes miljonääri liikemies ChiangMaista pysty päätään hoidattamaan kuntoon. Ei mulla muuta.

      • Dille2010DingDong

        Joka päivä heitätte pilkkakirveitä minua kohtaan, vaikka olen Vuodesta2010 ollut teidän rakas, ei tunnu mukavalta.


    • 35NumBall

      Nyt on resuperseellä paha olla, vaimoni tienaa enemmän kuin hän, silloin on varmasti kyse ihmiskaupasta... tai jostain muusta hämärähommasta.... on nämä resuperseitä... reppanat.

    • VoimiaOmaisillesi2010

      Älä jää Maija yksin panikoimaan, tule kaapistasi ulos, on meitä muitakin.

      https://youtu.be/iqVYNFPE7oo

      Ole rohkea, ole mies, kyllä sinä siitä selviät.

    • lerpattaatksejää

      Nopeasti poistun, tältä lerppaklupin omasta keskustelutopicista.
      En hullulle lerpalle edes toivota hyvää jatkoa, koska sitä ei milloinkaan saa.
      Nääs lerppaan ei jatko auta.

      • VakavaAihe

        Avautuminen nääs taas auttaa, ei väliä millä tavalla, pääasia että olet läsnä ja ennenkaikkea ajattelet.


      • Rommelix
        VakavaAihe kirjoitti:

        Avautuminen nääs taas auttaa, ei väliä millä tavalla, pääasia että olet läsnä ja ennenkaikkea ajattelet.

        Täällä liukkaassa Suomessa influenssan kourissa kaatuillaan pihamaalla ja siemaillaan kuumaa hunajarommia murheeseen, mutta ei näytä siellä tropiikissa olevan asiat sen kummemmin, kun kello 01.12. lauantai-aamuyöllä lomalla oleva konserninjohtaja pukkaa Pattaya sivulle viestiä tulemaan ja ei hirveästi ole kerrottavaa taaskaan, vaikka Abu Dhabit ja Chon Burit on taas kierretty ja uusi jahtikin hankittu. Te miljonäärit usein olette tollasii, ettei mikään riitä.


    • Lentokysymys

      Mitä maksaa helikopterilla Chon Burista Phukettiin ?

      • Lentovastaus

        1500 euroa.


      • Oikeaatietoa
        Lentovastaus kirjoitti:

        1500 euroa.

        Eivät sano edes päivää tuolla hinnalla.
        Lentotunninhinta: Price: ฿69,336 THB/hour (incl. VAT)
        (approx. €1,576 EUR / $2,311 USD)


      • 365x
        Oikeaatietoa kirjoitti:

        Eivät sano edes päivää tuolla hinnalla.
        Lentotunninhinta: Price: ฿69,336 THB/hour (incl. VAT)
        (approx. €1,576 EUR / $2,311 USD)

        Entä mitä maksaa:

        Edellisen googlaus ?

        Sukellusveneellä Pattayalta Phukettiin ?

        Marinoidut ja marinoimattomat, sekä yksi kaali ilman aivoja ?

        Villalangan johdosta ajatusaikasi 24/7 ?


      • jaHDpärisee

        Hei Chiang Main menestyvin Onkopoika! Tuleeko lisää kyssäreitä tänään vielä?
        Oikeassa maailmassa se menee Onkopoika niin, että jos kerrot ensin lentäneesi helikopterilla Chon Burista Phuketiin, niin sinun ei tarvitse kysyä enää mitä se maksaa. Seuraavaksi varmaan ostat Trump Towerin ja kyselet sen jälkeen mitä se maksaa? Vituttaako kun Merjasta ei tullut pressaa? Se olisi voinut lisätä sinun kelakorvauksiasi.
        Missä, kuka, ken, kumpi kumpainen, miksi, vaikka, milloin, kenelle, miten, millä, kuinka, koska, eikai, tuntuuko, mikä, minkä kokoinen, onko, eikö, paljonko?
        Sitten sikari huuleen?


      • 365x
        jaHDpärisee kirjoitti:

        Hei Chiang Main menestyvin Onkopoika! Tuleeko lisää kyssäreitä tänään vielä?
        Oikeassa maailmassa se menee Onkopoika niin, että jos kerrot ensin lentäneesi helikopterilla Chon Burista Phuketiin, niin sinun ei tarvitse kysyä enää mitä se maksaa. Seuraavaksi varmaan ostat Trump Towerin ja kyselet sen jälkeen mitä se maksaa? Vituttaako kun Merjasta ei tullut pressaa? Se olisi voinut lisätä sinun kelakorvauksiasi.
        Missä, kuka, ken, kumpi kumpainen, miksi, vaikka, milloin, kenelle, miten, millä, kuinka, koska, eikai, tuntuuko, mikä, minkä kokoinen, onko, eikö, paljonko?
        Sitten sikari huuleen?

        Ymmärrän ongelmasi vaikka sinä et ymmärrä.

        En ole kertonut lentäneeni.

        Voit sinä ihan reilusti olla 42x onko se kuppikokos vai mikä ?


      • sesukkela
        365x kirjoitti:

        Ymmärrän ongelmasi vaikka sinä et ymmärrä.

        En ole kertonut lentäneeni.

        Voit sinä ihan reilusti olla 42x onko se kuppikokos vai mikä ?

        Tiedetään Onkopoika. Sä lennät vaan unilaivalla ja sitten hualerppa tulee kertomaan että onkopoikaa ei oo olemassakaan. Kaava on tuttu.


      • KaavaOnTuttu
        sesukkela kirjoitti:

        Tiedetään Onkopoika. Sä lennät vaan unilaivalla ja sitten hualerppa tulee kertomaan että onkopoikaa ei oo olemassakaan. Kaava on tuttu.

        Tiedetään. Vuodesta 2010 kertoo vain kirjoittavan sinisellään ja sitten Perskärpäset tulee fanittamaan nimimerkeillään 42x, StadinKeisari ja nyt SeSukkelana. Kaava on tuttu.


    • MuistaPillerit2010

      Mikä mahtaa olla paniikkihäiriön taso tänään, no setä kertonee aamuvellinsä jälkeen.

    • FaktaaKertoivat

      แดกพภถำฃๅปอด
      Niin ne sanoi, kun kysyin.

      • oliskonoin

        Eihän?


    • VittuMitäIdiootteja

      Miten on Dille, onko helpottanu ?

    • DillenCV

      MINÄ OLEN 2010.

      Minä olen varmuudella komeampi 👦, 
      vahvempi 🏋🏋, 
      nopeampi 🏃, 
      varakkaampi 💰💲, 
      sosiaalisempi ⚰⚰, 
      fiksumpi 🐵🐒💻💻📚📉🔫, 
      seurallisempi 🍻, 
      mukavampi, hauskempi 😀😁😂😃😄😅😆😉😊, 
      sanavalmiimpi 👹👿😈👺 ja 
      minulla on enemmän kavereita, ystäviä 💻💻💻💻💻⤵⤵⤵⤵⤵🐶🐰🐇🍸🍹🍺🍸🍹🍺
      minulla on paremmat naiset 👙👠💰💰, 
      fiksummat ja kauniimmat lapset 👳💃🎅🐒, 
      paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot 🚘🏍 ja 
      ennenkaikkea minulla on elämä 👙👠🍺💻💻💻.

      MEINASI UNOHTUA, MINULLA ON ENITEN SMURFFIN VÄRISIÄ JA MUSTIAKIN NIMIMERKKEJÄ.

      • eläköönlerppa

        Lerpan koosteet, nostot, muistelmat, logiikka ja kopiot ovat netin parasta antia kertomaan suomalaisen avohoidon tilanteesta.


      • Vahvahuhu

        Entäpä vaimo, onko lähtenyt, niin kuin huhut kertovat Hua Hiniin tienaamaan?


    • 2010

      Aviomiess onko vaimosi siirtynyt huoraamaan Hua Hiniin, kun niin moni kysyy, niin uteliaana minäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe