Kaikki syyttää Lämpölux ikkunaporukkaa?

ovviiii

Syyttä vai suotta sen jokainen päättäköön itse. Meilläkin kävi kaksi nuorta herraa esittelemässä ikkunoita ja ovivuonna 2015 lopulla. otin vastaan kun etelän puolen ikkunat olivat suhteellisen huonossa kunnossa . Toki olisi pärjätty pelkällä ulkopokan vaihdolla, mutta ei nyt kiinnostanut. Yksi ovi samalta suunalta oli myös vaihtokunnossa. Ikkunoiden koko 1400x1500 ja kaksi 1600x1500. Kaksi ikkunaa tuuletus ikkunalla ja kaikissa kaihtimet. Hinta oli tasan 6000e silloin vuonna 2015. Kysåisin taka ovelle hintaa samalla kohtaa ja kaikki oven kanssa hintaan 8500, Oli minusta arvokas ja lappuun olisi pitänyt laittaa nimi just silloin ja nyt. Ovi kuulemma vaikea asenta ja kallis. No juu, ei kauppoja silloin. Asennutin samat ikkunat ja ovet, jotka päällisin puolin näytti samalle, eli puu/alumiini ikkunat ja 76 mm ulko-ovi ikkunalla ja neljä saranaa näyttää olevan. 2017 vuoden lopussa sama potti kustansi 4100 asennettuna ja ovessa lukko ja helat. Tiedä sitten?

1

1986

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei_ymmärrä

      Niih, kaikki syyttää silloin, kun aihetta on.
      Lämpöluxin porukka on ihan edesvastuutonta ja näköjään sinuakin vieneet kuin litran mittaa.
      Tosin teksistäsi huomaa kyllä miksi :)
      Onnea!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1713
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1701
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1609
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1413
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1370
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      466
      926
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      926
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      895
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      296
      862
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      822
    Aihe