Epävarmat, miten lähestytte ihastustanne?

Yksiepävarma

Uskallatteko te mennä juttelemaan ihastuksellenne ja tehdä aloitteen, jos ette yhtään tiedä hänen suuntautumisestaan? Jos vaikka näette toisianne töissä, harrastuksessa tms., mutta ette kuitenkaan tunne toisianne. Olen ollut jo pidempään ihastunut erääseen naiseen, josta en tiedä mitään. En kuitenkaan oikein uskalla/kehtaa mennä noin vaan juttelemaan. Olen huomaavinani kiinnostusta hänenkin suunnaltaan, mutta sitten yhtäkkiä tuntuu kuin olisin ilmaa. Pidän kyllä itsekin matalaa profiilia, koska pelkään hänen kuitenkin olevan hetero. Olen muutenkin ujo ja itsetuntoni on huono. Häpeäisin aivan hirveästi, jos hän torjuisi minut.

Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa?

15

1506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nolo_ihminen

      En uskalla lähestyä. Ihailen kaukaa ja toivon että hänkin tuntisi samoin. Pyrin hankkiutumaan tilanteisiin, joissa hän huomaisi minut ja pääsisin halimaan häntä. Ei väliä onko se halaus onnesta vai surusta, kunhan pääsen hänen lähelle <33

    • Yksiepävarma

      Ihanaa, että löytyi toinenkin nolo ihminen! :D Joskus saa niin hävetä itseään, kun on tällainen tollo. Onneksi en ole yksin ajatusteni kanssa. Minäkin vain ihailen kaukaa ja lähellä panikoidun. Haaveilen, että pääsisi halimaan häntä. On tämä ihastuneena oleminen joskus vaikeaa.

    • Realielämää

      Yksipuoliset kaukoihastukset kannattaa unohtaa. Ne johtavat vain mielikuvituksen syviin vesiin.

    • Ajatuksiaajatuksia

      Tutustu! Kyllä se seksuaalinen suuntautuminen siinä tulee ilmi (itse ainakin jostain syystä huomaan harvinaisen nopeasti tulleeni tietoiseksi uuden tuttavani seksuaalisesta suuntautumisesta. :-D Samoin paljastan asian omalta osaltani nopeasti, jos kemiat - ihan ystävämielessä lähinnä - synkkaa.) Ei siinä tarvitse rakkaudentunnustusta sepittää, varmasti toinenkin ymmärtää, ettet suuntautumisestasi huolimatta rakastu jokaiseen vastaantulevaan naiseen, joten se ei siis anna hänelle enää 2010-luvulla mitään vihjettä tunteistasi.
      Olen itse sosiaalinen ja koen, että helposti lähestyttävä. En aina uskalla itse lähestyä, mutta otan kopin kyllä, jos toinen lähestyy. Voisitko aloittaa juttelemaan jostain työasiasta? Myöhemmin keskustelunne voi alkaa luontevasti ohjautumaan omaa elämää kohti. Onko vaikka yhteisiä harrastuksia? Tai ota vaikka muuten selvää hänen harrastuksistaan: "Olen aina halunnut kokeilla tuota lajia../Haluaisin kokeilla, mutta en uskalla.." Jälkimmäinen voi parhaassa tapauksessa auttaa saamaan sinuun lähemmän kontaktin ja voit pyytää häneltä vaikka tutorointia. ;-) Tai toisinpäin, jos on harrastuksista tuttu, ensin harrastuksesta, sitten töistä ja sitten omasta elämästä.

    • Yksiepävarma

      Kiitoksia hyvistä neuvoista sinulle! Voi kun olisin itsekin noin avoin ja sosiaalinen. Minulle muutenkaan ihmisiin tutustuminen ei ole kovin helppoa ja keksin aina vasta jälkikäteen, mitä olisi voinut sanoa ja tehdä.

      Näemme työpaikalla ja varmaan olisi luontevaa aloittaa jostain työasiasta. Ei kai se niin kamalaa voi olla sanoa jotain. Jutteleehan sitä kaikki muutkin jotain työpaikalla. En minä ainakaan järkyty, jos joku vieraampi ihminen työpaikalla sanoo jotain.

    • Tyhmä1

      Jos muuta ei tule kuin mielikuvituksen syvät vedet ja kaukoihastus? Eihän se tietysti ole oikeasti yhtään mitään. Ihastumisen tunne on kuitenkin olemassa. Mukava tunne. Ja ihailla voi kauempaakin. Ei hassumpaa jos muuhun ei rohkeus, ulkonäkö tai älykkyys riitä. Tuohon jo voi olla tyytyväinen.

      • Idiotismivauhdissa

        Sinähän se vasta järjen jättiläiseltä vaikutat kommentteinesi.
        Ai niin, sä olet tietysti n i i n rohkea, kaunis ja viisas...

        Jos sua noin paljon vituttaa apn viesti, niin mitä jos olisit vaan ohittanut sen?


      • Hilja3
        Idiotismivauhdissa kirjoitti:

        Sinähän se vasta järjen jättiläiseltä vaikutat kommentteinesi.
        Ai niin, sä olet tietysti n i i n rohkea, kaunis ja viisas...

        Jos sua noin paljon vituttaa apn viesti, niin mitä jos olisit vaan ohittanut sen?

        Mä kylläkin tulkitsin Tyhmä1:n viestin niin, että hän saattaisi itse kokea kuten kirjoitti. Voihan joskus olla todellakin tuollainen tilanne, että on kovasti ihastunut ja saa ihastuksestaan energiaa ja hyvää mieltä, vaikka tajuaisikin ettei ihastus koskaan miksikään syvemmäksi muutu. Minä tunnen esimerkiksi yhden lievästi kehitysvammaisen naisen, joka asuu yhdessä uskonnollisten vanhempiensa kanssa. Vaikka kehitysvammaisillakin on oikeus parisuhteisiin ja rakastamiseen, niin tässä perheessä jo naisen ollessa alaikäinen puhuttiin, että hän jää sitten aikuisena vanhempien kanssa asumaan toisin kuin sisaruksensa. Naisen vanhemmat ovat kotoisin lestadiolaisperheistä, mutta eivät ole enää itae olleet kyseisessä liikkeessä mukana. Taustat kuitenkin varmaan selittävät vanhempien suhtautumista tyttärensä tulevaisuuteen. Perhe pelkäsi aiemmin hirveästi, että tytär joutuu hyväksikäytetyksi tai joutuu vaikkapa ns. huonoille teille kuten vaikkapa tupakointiin. Nyt jo yli kolmikymppinen tytär tuntuu hyvin sopeutuneen omaan rooliinsa tukityössä käyvänä peräkammarin tyttönä. Hänellä on kuitenkin aina ollut ihastuksia ja hän on aina ihastunut ei-kehitysvammaisiin miehiin, jotka ovat usein jotain keulahahmoja kuten opettajia, liikunnanohjaajia tms. Nainen saattaa ihastua hyvinkin voimakkaasti itseään yli 10 vuotta nuorempiin miehiin jne. Kovasti hän tuntuu iloa saavan näistä ihastuksistaan, vaikka en usko naisen kuvittelevan pääsevänsä treffeille tai saavansa kyseisiltä miehiltä muutenkaan mitään. Jos miehet antavat naisen ottaa itsestään kuvan tai suhtautuvat naiseen ystävällisesti, niin se jo tuntuu kyseiselle naiselle olevan huisin ihanaa. Minusta kyseisellä naisella on oikeus ihastuksiinsa. Eivät ne kai keneltäkään ole mitenkään pois.


      • Tyhmä1
        Hilja3 kirjoitti:

        Mä kylläkin tulkitsin Tyhmä1:n viestin niin, että hän saattaisi itse kokea kuten kirjoitti. Voihan joskus olla todellakin tuollainen tilanne, että on kovasti ihastunut ja saa ihastuksestaan energiaa ja hyvää mieltä, vaikka tajuaisikin ettei ihastus koskaan miksikään syvemmäksi muutu. Minä tunnen esimerkiksi yhden lievästi kehitysvammaisen naisen, joka asuu yhdessä uskonnollisten vanhempiensa kanssa. Vaikka kehitysvammaisillakin on oikeus parisuhteisiin ja rakastamiseen, niin tässä perheessä jo naisen ollessa alaikäinen puhuttiin, että hän jää sitten aikuisena vanhempien kanssa asumaan toisin kuin sisaruksensa. Naisen vanhemmat ovat kotoisin lestadiolaisperheistä, mutta eivät ole enää itae olleet kyseisessä liikkeessä mukana. Taustat kuitenkin varmaan selittävät vanhempien suhtautumista tyttärensä tulevaisuuteen. Perhe pelkäsi aiemmin hirveästi, että tytär joutuu hyväksikäytetyksi tai joutuu vaikkapa ns. huonoille teille kuten vaikkapa tupakointiin. Nyt jo yli kolmikymppinen tytär tuntuu hyvin sopeutuneen omaan rooliinsa tukityössä käyvänä peräkammarin tyttönä. Hänellä on kuitenkin aina ollut ihastuksia ja hän on aina ihastunut ei-kehitysvammaisiin miehiin, jotka ovat usein jotain keulahahmoja kuten opettajia, liikunnanohjaajia tms. Nainen saattaa ihastua hyvinkin voimakkaasti itseään yli 10 vuotta nuorempiin miehiin jne. Kovasti hän tuntuu iloa saavan näistä ihastuksistaan, vaikka en usko naisen kuvittelevan pääsevänsä treffeille tai saavansa kyseisiltä miehiltä muutenkaan mitään. Jos miehet antavat naisen ottaa itsestään kuvan tai suhtautuvat naiseen ystävällisesti, niin se jo tuntuu kyseiselle naiselle olevan huisin ihanaa. Minusta kyseisellä naisella on oikeus ihastuksiinsa. Eivät ne kai keneltäkään ole mitenkään pois.

        Kerroin omasta kokemuksesta, en tarkoittanut tuota vastaukseksi aloittajalle. Toivottavasti aloittaja löytää rohkeuden kysyä ihastuksen kohteelta asiaa.

        Hyvää kevättä kaikille!


    • RekkakuskitJäällä

      Lesbot tunnistaa kyllä katukuvasta aivan välittömästi, siinä missä homotkin. Toki jokunen poikkeus varmasti mahtuu joukkoon, mutta eiköhän suurin osa lesboista ole sellaisia Mika Halvarin näköisiä naisia.

    • pirulainenkuinkävi

      Minä tutustuin naiseen joka oli hetero mutta omien puheidensa mukaan alkoi kääntyä naisiin päin. Meille syntyi vahva ystävyys, jossa oli hurjasti läheisyyttä, suukottelua, halailua, rakkautta, ihanuutta ja söpöilyä, humalassa tunnusti myös tunteensa. Mutta lopulta selvisi, ettei ollut koskaan tuntenut ystävyyttä enempää.

      Jos olet epävarma suuntautumisesta, etkä halua satuttaa itseäsi, älä toimi. Heh.

    • 9arhippa

      Ihan vasta ensimmäistä kertaa lähestyin naista tietämättä etukäteen suuntautumista. Harrastuksen kautta "tuttu", ei oltu tekemisissä kuitenkaan aiemmin. Laitoin viestiä, vaihdettiin pari viestiä ja pyysin ulos. Selvisi että on varattu ja miehen kanssa. Ei haitannut, hyvä kun kysyin :) jatkossa kynnys on matalampi, mitään kauheaa ei siitä seurannut. Rohkeasti vaan!

    • Jepjee-e

      Tunnun ihastuvan vain heteroihin ja en siksi uskalla enää ottaa kontaktia mahdolliseen ihastukseen vaikka koen jotakin olevan ilmassa. Olen käynyt niin araksi että melkeinpä toisen on tehtävä aloite..ja sitä varmasti saa odotella jos tulee ollenkaan..ähh, vaikeeta olla lesbo XD

      • Yksiepävarma

        Samoin tuntuu käyvän minulle. Olen ihastunut niin monta kertaa heteroon, että oletan jo automaattisesti kaikkien olevan heteroita. Minulla on nyt kuitenkin sellainen kutina, että ihastukseni voisi olla lesbo. Tämä on kamalaa itsekseen näitä miettiä ja yrittää tulkita. En ole varmaan moneen vuoteen ollut näin varma, että joku ehkä mahdollisesti saattaisi voida olla kiinnostunut minusta. Ihastukseni katseessa yms. on jotain erityistä ja jotakin on ilmassa. Mutta kun olen niin ujokin vielä, ettei oikein tohdi mennä ketään häiriköimään.

        Olen jopa yrittänyt selata kaikki Facebookit ja muut läpi, mutta ihastukseni ei ole missään somessa. Facebook on nykyaikaisen ihastujan hyvä väline. Sieltä voisi saada vihjettä toisen suuntautumisesta, esim. onko hän jossain rajat kiinni - ja aito avioliitto -ryhmissä vai onko hän kenties laittanut profiilikuvaansa sateenkaaren. En omassa Facebookissani julista mitenkään suuntautumistani, mutta olen kyllä laittanut joskus profiilikuvaani sen sateenkaarivärityksen ja olen ihan avoimesti liittynyt vähemmistöjen ryhmiin, vaikka olen suurimmalle osalle ihmisistä kaapissa.


    • Jepjee-e

      Sepäs tässä onkin ongelma kun aloitteen tekeminen ei ole oikeen mitenkään luontevaa ilman että jotenkin "häiriköi".
      Ja moni nainen on kyllä hyvinkin avaramielinen ja osoittaa esim. somessa myönteistä kantaansa mutta se ei vielä välttämättä tarkoita mitään.
      Voidaan olla bi mutta sitä ei ikinä toteuteta tai ainakaan olla tosissaan naisten suhteen (enkä siis yleistä, kaikki eivät varmasti ole tälläisiä).
      Pitäisi olla vaan ns. munaa tehdä aloite edes jotenkin :)

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe