Miemalan koulu ja Myllymäki yhteen

Hienoa, vihdoinkin yksi homepesä vähemmän.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tota Myllymäkee kävin joskus lapsena, Ei ollut ongelmia silloin, mutta sinnekin on laitettu ne imurit nykyään. Mutta ei Myllymäessä oikein paukut riittäneet, silleen pedagogisesti. Suppeat kielivalikoimat, heikko matemaattinen opetus ym. Että yhdistää kyllä pitäisi. Kyllähän se ykkösillä ja kakkosilla toimi, mutta kutosella oli opettajat ihan pihalla. Ei sitä kolmessa vuodessa enää saanut kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HomeLinna kirjoitti:

Hienoa, vihdoinkin yksi homepesä vähemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu