On viime aikoina kirjoitettu hieman ivallisesti palstan sisällöstä, yhteishengestä mm. En usko mitään yhtäköyttä yhdistystä voisikaan luoda, näin hajanaisesta joukosta, jossa vain eläköityminen on yhteistä.
Tähän joukkoon mahtuu monenlaista kirjoittajaa mielipiteiltään, olen melko tyytyväinen koostumukseen, täydellistä ei voi vaatia, mutta on päiviä, jolloin onnellisuus on käsin kosketeltava, muutama hyvä ketju ilman häiriköitä saa sen jo aikaan.
Lämmöllä ajattelen niitä henkilöitä, joiden luottamus ja avoimuus on sallinut kertoa lapsuuskodistaan, rikastuttaen näin palstaa. Monet kasvuympäristöjen rehelliset kuvailut, on tuoneet kertojassa esiin kanssaihmisen taustoineen. Paljon se on elävöittänyt ihmistuntemusta, kenen joenranta kotimaisema, kuka lähetnyt korven asukkina, ja yhä vieläkin rantamaisemassaan asuvat. Ruotsalaiskylien sekakieli on saanut monet spontaanit naurut aikaan, kenellä taas yhä meneillään aktiivista toimintaa kotikaupunkinsa kerhoissa.
Samoin on ollut työelämänsä kokeminen, ammattikin monesti mainittu, ihan luonnollisena asiana juuri kuin ystävien kesken.
Pientä hattuilua saa kokea joidenkin puskista karsastaessa vuosia toisensa tunteneiden tervehdyksiä, vaikka ne kuuluvat siihen luonnolliseen kanssakäymiseen ihmisten välillä.
Vastapainona moitteille, ja varjopuolille tahdoin tuoda myös ilon ja viihtyisyyden, minkä saa useimmiten kokea kirjoittaessaan!
Tuskin mikään ulkopuolinen voikaan rikkoa sitä ilon tunnetta, nähdessään ja lukiessaan tuttujakin nimimerkkejä palstalla.
Ruunemann'kin on taas ollut mukanamme tänään, omalla tyylillään ja etsivine ajatuksineen!
Varmaan en ole ainoa palstaystävistä iloitseva.😊
Hauskojakin hetkiä olemme saaneet palstalla
13
204
Vastaukset
- enkirj
Maaseudun kauneus on menetetty ainakin minun silmissä sen myötä kun pienviljelijät ovat vähentyneet eikä ole lammaskatraita, lehmiä, hevosia kanoja kuljeksimassa pihoilla ja puronvarsilla. Nyt pusikoituminen on tehnyt yksitoikkoisuutta maisemaan.
Juuri näistä asioista olen nähnytkirjoittelua niin sehä on iloista osallistumista kirjoittelu ja lukeminen. - eiolehauskaa
Pitihän sinun tuo suosikkisi taas mainita. Jumalanpilkkaako pidät etsintänä. Samoja se piruuttaan jauhaa , luulisi jo sen löytäneen vakaumuksensa tuolla iällä.
- enkirj
arvailija taas
- sini.sirkku
eiolehauskaa
Jokainen joutuu maksamaan "lauman" harmistumisen hinnan siitä, että ilolla mainitsee jonkun tutun. En osaa pitää piruiluina, jos joko mielenkiinnosta muiden ajatuksia kohtaan, tai omia vaikeita kysymyksiään esittääkin toistuvasti.
Me luemme niin erilailla ihmisten motiiveja, ehkä omien käytösmalliemme perusteella. On olemassa sanonta:
"Itsensä kautta tuntee,...tai on tuntevinaan muut !"
PS. Se, että käytän sanontaa lauman, ei ole ilkeilyä, vaan nimettömät ovat yhtä massaa ilman nimeä. Voi vain vastata edelliseen kommenttiin, jos hyväksi näkee.
Eräs piirre on näissä vanhan kaartin porukoissa huomattava, miksi uusia aktiivisia tulokkaita yleensä aletaan vähin erin vastustaa? Olkoon, että he juuri hanakammin saattoivat nähdä omituisuuksia, joihin muut jo oli sopeutuneet/sokeutuneet, ja protestoivat kyseenalaistaen terveesti ?
Ikivanha lauman mentaliteetti kai, alussa kuin sitkeä konservatismi, joka vastustaa jo periaatteesta erilaisuutta. Kunnes, jos hyvin käy, pääsee perille kohteestaan, tai kohde pystyy muuntautumaan ja sulautumaan yhteisöön. Yhä pidän silti mahdollisuudesta osallistua, nautin kirjoittamisesta ja kannanotoista. Toivonkin sananvapauden pysyvän järjellisellä tavalla kunniassaan täällä, vapautena ilmaista ajatuksiaan ilman toisinajattelevien pois karhaamista. - Ramoona_
Olipa hauskaa lukea aikoinaan Hassun lapsen seikkailuja ja liittyä hetkeksi matkaseuraksi, päästää lapsi itsessään irti . Olimme niissä mukana nikittä, mutta ilmensimme erästä puolta itsessämme , omana itsenämme kuitenkin.
Luettiin hiljattain lehdestä mielipidekirjoitus, jossa joku olisi pandoihin käytetyt rahat ohjannut kultasirkun suojeluun. Sitten piti hakea tietoa kultasirkusta : erittäin uhanalainen laji, Joensuun nimikkolintu, nähty itärajan tuntumassa viimeksi vuonna 2002. Syitä katoamiseen on talvehtimispaikkojen oloissa, niitä syödäänkin, mutta myös Suomen pesimäpaikkojen sopivuudessa maisemallisten muutosten takia. Sitten katsoimme muitakin sirkkuja, löytyi kuva tummansinisestä sinisirkkusesta.
Kerroinkin, että sinisirkun tunnen nimimerkkinä , on taidemaalari.
Itselleni tämä nikki tuli mieleen koulunäytelmässä, kun esitin mustalaistyttöä, jolle sain keksiä itse nimen. Nimeksi otin Ramona Rummukainen , olin myös kovasti ihastunut siihen hitaaseen valssiin.
Viime aikoina on paljon keskusteltu nikillisyyden ja nikittömyyden tiimoilta. Sille emme voi mitään, että säännöt sallivat molemmat, tilanteeseen on sopeuduttava . Nikki sinänsä ei ole laadun tae, kuten ei nikittömyyskään. Jos itselle on luontevampaa käyttää aina samaa ja vielä rekattuna, ei sen pitäisi muita haitata. Tietenkin kaikki pyrimme kiinnittämään huomion asiaan, emme asian esittäjään, mutta joskus ihan selvyyden vuoksi tulee nikki mainituksi, varsinkin kun tämä viestien esitysjärjestys on näin epäselvä. :)
Hyvää tammilauantaita ! Jossain telkkariohjelmassa äsken puhuttiin tammisunnuntaista. Sitä vietetään tammikuun viimeisenä sunnuntaina sisällissodan/vapaussodan alkamisen muistoksi.- sini.sirkkuek
Nyt ollaankin saatu paljon lisätietoa, minulle ainakin, noista raskaista Suomen itsenäisyyden alkuajoista. Kun Saksa edusti valkoista "herrakansaa" (mitä sanontaa inhoan syvästi), ja Venäjä silloista sosialisististä punaista, oli aatteiden otettava yhteen joka taholla, jo yhteiskunnan kehittymisen vuoksi.
Kova oli hinta, mutta käsite herrakansa on aikansa elänyt, työväki on taistellut itselleen omat oikeutuksensa. Kun lukee Prita Polttilan runoja, joita äitinikin lausui vieraillessaan palvelutaloissa ympäri Suomea, tai kuuntelee ajatuksellatyöväen lauluja, ei voi olla kokematta hyviksi, niitä inhimillisiä oikeutuksia joiden puolesta taistelivat.
Kiva kun muistat vielä Ramoona tuon Hassun lapsen. On se minulle rakas hahmo vieläkin !
Koin sen Ruotsissa 8 vanhana, ollessani ummikkona muiden joukossa. Koin vain olevani muiden lasten mielestä " hassu" ja eksyksissä. Jokin minussa suri, mutta hyvin pian huomasin voivani keksiä vaikka mitä omia juttuja, joita he seurasivatkin uteliaina,...lauloin leikkikoulussa oppimiani suomalaisia lauluja, ja äkkiä he alkoivatkin olemaan kanssani.
Tuo Hassu lapsi heräsi täälläkin olemaan vielä, kokiessaan ennen tuntemattomia tapoja ympärilleni koostuneista ihmisistä. Mieleeni on jäänyt luovat osallistumiset mielikuvitustilanteisiin.
Itse sai tuo Hassu lapseni kerran kokea, herkimmän hellyyden lohdun, joka ei ole unohtunut. Kuinka se eheyttikään ja antoi uskoa ihmisiin. - s-s
P.o. Brita Polttila, ja Ruotsissa 6 vanhana, 8 puhuin jo kieltä!
- eivanhus
Köyhää on alottajan elämä jos toisten elämän tarinat kuvitellut tai todelliset rikastuttavat hänen elämäänsä. Satukirjat ovat parempia rikastuttajia ja niissä on myös kuvia.
- yxmeistä
Minusta hän kirjoitti niiden rikastuttaneen ' palstaa!' Uskoisin hänellä olevan suuren suvun ympäröimänä tarpeeksi sadunomaista itsellään. Kyllä luen hänen vierailunsa kahvipirtissäkin.
- ruorikoski
Aloittajan elämä tuntuu mominkertaisesti rikkaammalta kuin pilmarin keskenään nahistelevan rakkilauman elontaival.
- weksi9998
Nautitaan ja iloitaan tästä palstasta. Näin meillä onmahdollisuus kirjoittaa ja ilmaista mielipiteitämme, joita jopa koko maailma lukee. Tiedättehän niin kaikkialla maailmassa tämä palsta näkyy kunhan vaan osaa suomea. Kiitos kaikille hyville ja toisia kunnioittaville kirjoittajille.
- jjoutava
Hienoa, sinisirkku on aina ollut hyvä, vai mitä?
- sini.sirkku
jjoutava kirjoitti:
Hienoa, sinisirkku on aina ollut hyvä, vai mitä?
Kiitos aina ritarillinen jjoutava! Joka ihmisellä on oma vahvuutensa, toivoisi jokaisen kohdalla, sen saavan kukkia puheenvuoroissaan.
Vaaleja olen seurannut koko illan, tuloksen saattoi arvata, toivoakin! Tyytyväinen tulokseen olen todella!
Tuohon arvojohtajuuteen asetan politiikassa toiveeni minäkin, --- palstallakin kaipaa joskus hieman henkevämpää ilmettä.
Hyvää yötä🗽
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822