Hei! Olen pitkään miettinyt jo edesmenneen isoäitini elämää ja hänen kertomiaan tarinoita. Hän oli aikoinaan töissä vuodesta -58 alkaen 60-luvun lopulle, eläkkeelle jäädessään, Ypäjällä hevosjalostuslaitoksen keittiöllä. Tuolloin siellä toimi seppäkoulu, siittola ja ratsuopisto.
Tuohon aikaan siellä kävi paljon kiertäviä mustalaisia hevosten vuoksi. Yhteen perheeseen syntyi vauva ja he pyysivät johtajaa ja toista ylempää päälliköä lapsen kummeiksi, nämä kuitenkin kieltäytyivät. Sen jälkeen perhe pyysi kummiksi mummiani keittiöltä ja hän suostui.
Kiinnostaisi tietää kuinka tämä mummini kummilapsi voi, kuka hän on ja kuinka elämä hänellä on kulkenut? Pyydän ystävällisesti kaikkia tämän lukeneita kysymään omiltaan tai miettimään tunnetteko ketään kuka tämä voisi olla? Voi olla että kastetodistuksessa om kummien nimet; mummini oli Anna ja hänen työkaverinsa Sinikka. Juttua saa jakaa myös muualle, kiitos!
Ypäjällä kastettu vuosina 1958-69?
MammanNeitiEtsivä
0
253
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815