AKT:n toimet vaarantavat työpaikkoja tehtailla

jäitähattuun

AKT uhkaa taas kerran pysäyttää Suomen satamat viikon päästä. Tämä on varsinaista terrorisointia, jossa pari liiton puhemiestä uhoaa ja päättää jostain syystä kiristää yhteiskuntaa ja liiton suuri hallitus vikisee perässä daa daa-ta. Kallista yhteiskunnalle. Kallista ay-liikkeelle. Tällä kertaa lakko on sdp:n masinoima hyökkäys hallitusta vastaan, kuten sata vuotta sitten. Tällä kertaa henkistä väkivaltaa. Aktiivimallin kansalaisaloite on menossa Eduskuntaan. Se on oikea ja laillinen tapa vaikuttaa. Työrauhan aikana työstä kieltäytyminen on laitonta lakon nimestä riippumatta. Työt eivät ole lakossa, vain jotkut vastuuttomat ihmiset. Lakkoon "pakottaminen" rikkoo perustuslain sananvapautta ja liittymisen vapautta. Satamatoimintojen haittaaminen voi viedä liikennettä muualle. Siitä on näyttöä. Metsäyhtiöt kertovat, että Keski-Euroopan lehtitalot empivät ottaa paperia Suomesta, kun AKT ja välillä Merimiesunioni estää kuljetuksia. Epävakaisuus siirtää hankintoja toisille toimittajille ja suomalaisten yritysten tehtaita siirretään asiakkaiden luo. Työpaikat vähenevät. Laittakaa omat ojennukseen!

12

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokoomus_Suomen_Syöpä

      Koko Suomi pitäisi laittaa lakkoon niin pitkäksi aikaan, kun Sipilä jättää ero hakemuksen ja Niinstö häviää vaalit. Se on ainoa keino saada työpaikkoja ja Suomi nousuun.

      • SYÖPÄ_KOKOOMUS

        KUNNES*


      • Urvelohallitusss

        Joo kaikki vaan lakkoo et saadan noi urvelot pois tekemästä aika hätiköityjä päätöksiä mistä ei ole edes otettu asiallisesti selvää etukäteen!


    • ojrygiugy

      Lakko. Tervettä vaihtelua riistäjien vallalle. Nyt ei pelätä, vaan pidetään työläisten puolta

    • lzlhjjzfjkbdj

      Vaaliuurnille lompsis nukuskelijat!

    • TehtaatPurettava

      Kuka oikeesti viitsii tehdä töitä jossain hikisessä tehtaassa jos seinästä saa rahaa?

    • kansanpäätti

      Kyllä Sauli laittaa asiat kuntoon kuten viime kaudellakin, mitäs se muuten teki.
      Levitteli käsiä ja luisti vastuusta.

    • Aloittajaoikeassa

      Perkele näin kävi, että taaplaajat, viiluttajat, latojat, höyryveturin kuljettajat, sepät, kiviporan teroittajat etc. joutuivat kortistoon eivätkä ikinä saa pipilältä töitä, dam,vittu (:

    • akagdlsfkgjödlkg

      Älkää luovuttako.
      Vartiainenhan haluaisi, että; köyhä naapuri, tai paperilla kuitattu kaverin kaima, voi rakentaa siulle aidan, ja saada siitä 500€. Sillä olis 3kk kuitattu aktiviivimallia sillä erää... Ja sitten alapellot pitäis kylvää...

    • Vartijat

      Taas sipilä ja orpo laittoivat tonttu vartiaisen torille selittelemään omia mokiaan. Ylimielistä ja raukkamaista toimintaa hallitukselta,kun eivät itse uskaltaudu paikalle. Missä piileksii tämä kemisti lindström,joka on päävastuussa aktiivimallista? Olisi luullut ukon itse tulevan paikalle kun omia asioitaan protestoidaan. Vartiainen on näköjää nyt hallituksen sylkykuppina. Hävetkää hallituksen toopet.

      • tiedossaoli

      • Maanpetturit_orpo_pipilä
        tiedossaoli kirjoitti:

        Seuraisit uutisia niin tietäisit miksi ministerit eivät olleet paikalla.
        https://yle.fi/uutiset/3-10057285?origin=rss

        Höpö Höpö Seli Seli. Luuserit ei uskalla ottaa vastuuta tekosistaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe