Sielläkin on pieni uskovaisten joukko. Siellä on parannuksen tekijöitäkin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Näin varmastikin, mutta he ovat tehneet psarasnnuksen Muhamedista Jeesukseen, ei Kerhoon.
Onko myös parannuksen teettäjiä?
Toista se on täällä Suomessa, jossa varsinainen etsikkoaika on päättynyt.
Missä se ilmenee?
etsikkoajan päättymisen tiedämme siitäkin, että yksi kempeleläinen itseoppinut pastori ja valejuutalainen ei sitten millään suostu etsikkoaikanaan menemään JUmalan sanan kuuloon Kempeleen rauhanyhdistykselle, vaan antaa armonaikansa kulua hukkaan ja sitten iankaikkisesti katuu helvetissä.
Herätykset ovat Suomessa päättyneet, Jumala ei erityisesti kutsu enää Suomen kansaa. Herätysten painopiste on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle. Suomessa on siis sama tilanne kuin muualla Euroopassa. Parannuksen voi edelleen tehdä, mutta Jumala kutsuu siis heikommin.
Näin on tilanne tällä hetkellä, voi herätykset toki palatakin. Sitä toivotaan.
Et ilmeisesti saata tietää, sillä olen opiskellut n 4 vuotta opistotasolla ja 3 vuotta Yliopistotasolla. Pyri parempaan.
Siinä olet oikeassa, että olen myös itseoppinut, olen lähes koko elämän Hengen kanssa tutkinut Sanaa, joka on tuottanut kompetenssini.
Kolmantena olen juutalainen, sinä ilmeisesti pakana, joten lopeteta tuo paskan jauhaminen. Oletko kateellinen, sillä juutalaisten älykkyys on yli muiden maiden, mm Nobel palkintoja on Israelilaiset pokanneet enemmän, mitä kukaan maa ikinä, lähes puolet kaikista viisutta vaatineista palkinnoista. Kadehditko?
Miksi seuroihin, eihän Raamattu tunne seuroja? Siellähän saarnaa maallikot?
Hieman naurattaa, kun olen luvannut lähteä miesteniltaan, mutta ainakin kolme tuttua on sanonut, etteivät johtajat uskalla ottaa minua mukaan. Pelottaako?
Mikä armonaika, olen Jeesukseni päälleni pukenut, kuten Paavali, tympäiseekö?
Mihin näkemyksesi perustuu?
Kyllä se loppuu harhaisuus hiekkalaatikoissakin, kun koulutuksen taso paranee.
JA vähenee samalal läsnäolo suomilootallakin!
Ja jälleen kesitas korottaa itseään....
Jos kysytään koulutusta ko. tiedekunnasta, ja vastaan siihen, se on nöyryyttä, joten pidä pääsi kiinni asiasta, ei koske sinua.
Onhan se äärimmäisen häpeällistä tunnustaa opiskelleensa isossa kirjassa, teologisessa opistossa, jotka ovat harhaan suuntautuneita ja kaiken lisäksi jossain epämääräisessä upotusyliopistossa. Hedelmät ovat sen mukaisia.
Missä olisi sopivaa opiskella Raamattua nyt kun Jeesusken perässkään ei voi enää Öljymäelle kiivetä, kerro paikka ja osoite?
Kerro esimerkki huonosta hedelmästäkin samalla kun avaat suuret salaisuutesi!
Voit kokea sen omana häpeänä, sillä Raamattu tuntee vain upotuskasteen, miten lie Kerhon rampaatassa.
Nyt olet antanut itsestäsi todellisen kuvan. Itsekeskeinen, röyhkeä ja huonotapainen. Uskovainen ei niin käyttäytyisi. Tee parannus kun vielä voit ja jos Jumala vielä sinua kutsuu. Sinäkin voisit päästä seuramaan meidän mukana Jeesusta.
veeällät eivät seuraa Jeesusta eli viitsi provoilla enempää vakavasta asiasta!
JOS te Jeesusta seuraisitte, olisi jäänyt vähemmälle mummujen heittely ässälle, tajua nyt ainakin se asia!
no missä se on sanokaa veeällät osoite, mutta jättäkää oulu pois laskuista.
Jeesus on minua jo kutsunut ja hyväksyin sen ja otin kasteen, pyri samaan.
>>Nyt olet antanut itsestäsi todellisen kuvan**. Missä muuten kuvani kirkastui Sinulle?
Voisihan sitä kaivella vapaiden suuntienkin tekoja kymmenien vuosien takaa. Tosin kuka siitä hyötyisi, ei kukaan. Eikö olisi aika antaa menneiden jo olla. Pitääkö niitä uudelleen ja uudelleen kaivaa esiin. Kerran jo käsitellyt.
Mitä näkyjä nyt on TÄTIKANAVAN huuhaa uutisten mukaan siellä näkynyt ?