Olisiko minun pitänyt toimia toisin ?
Annelin sisar
6
508
Vastaukset
- turhasitä
Jälkiviisaus on ihan turhaa, mutta omasta puolestani ja oman elämän puolesta olisin toivonut, että asiat olisivat menneet toisin. Kaikki oli niin raskasta, että jälkikäteen joutuu ihmettelemään sitä, miten siitä on selvinnyt hengissä.
- teosofia
Toivon pikaista ratkaisua, mutta ratkaisu ei riipu minusta. Olen samaa mieltä kanssasi: Hinta oli liian korkea.
- kaikaikaikai
Ja olen todella pahoillani. En kai voinut muuta.
- yksinkertaisesti
Ihan yksinketaisesti, kaikella kunnioituksella, olisit voinut PUHUA, KYSYÄ ja KUUNNELLA!
- joskusturhaa
Jos jokin asia korjaantui ja asiat ovat nyt paremmin, niin ehkä sitten kaikki meni oikein. Omalta kannalta luulen, että se mihin pyrittiin, ei onnistunut, sillä kaikki on ennallaan, eikä ehkä muutu... Jotain hyvää silti on saatu aikaan, mutta hinta oli mielestäni liian suuri.
- teosofia
Kirjoituksesi kertoo paljon. Ja koko historia siitä kuvastuu. Tiedät mitä pian tapahtuu ajan kulumisen suhteen, joten ota yhteyttä ennen sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773