Mirtazapin epilepsiakohtaus?

22112211

Hei, olen hiljalleen alkanut ymmärtää, että olen kärsinyt ahdistuksesta 15vuotiaasta lähtien (ikää nyt 25), myös luultavasti pienestä masennuksesta ja estyneestä persoonallisuudesta? Olen muutaman kerran käynyt terkkarissa juttelemassa ahdistuksesta, mutta mitään ei ole ikinä diagnisoitu minulle, unettomuuteen sain aluksi Ataraxia, mutta siitä ei ollut minkäänlaista apua joten se vaihdettiin Mirtazapiniin 7,5-15mg yössä.
Sain tuossa n. viikko sitten 2 epilepsia kohtausta peräkkäin, joista toinen oli melko raju, olin kaverin mukaan tajuttomana ja en hengittänyt noin 1-2min, itse vain muistan hämärästi sen kun olin palaamassa tajuntaan niin en aluksi nähnyt enkä kuullut mitään, mutta hiljalleen rupesin kuulemaan kun kaverini toisti nimeäni ja myös näkö alkoi palautua sumeasti ja tajusin missä olen.
En tuota Mirtazapinia ole kuin varmaan n. 3 yönä viimeisen 2viikon aikana ottanut unettomuuteen, koska seuraavana päivänä jalat tuntuvat veltoilta ja muutenkin on väsynyt fiilis.

Voiko tuo kohtaus johtua nimenomaan Mirtazapinista vai jostain muusta? Onko tuollaisen kohtauksen jälkeen syytä hakeutua lääkäriin? Millaista lääkitystä suositellaan ahdistukseen/persoonallisuushäiriöihin? SSRI kuuria mulle ehdotettiin ensimmäisellä kerralla, kun kävin terkkarissa, mutta kieltäydyin koska olen suvussä nähnyt mitä se pahimmillaan aiheuttaa ihmiselle ja pelkään itse niitä pysyviä oireita mitä siitä voi seurata. Rauhoittavia (Rivatril) olen kaksi kertaa elämäni aikani kokeillut 1mg ja olo oli sama kuin vuosia sitten ennen ahdistusta, pystyi normaalisti keskustelemaan ihmisten kanssa, mutta noita eikai suomessa saa määrätä enään? Joku hoito varmasti olisi tarpeen (lääkitys,terapia)? mutta tuntuu mahdottomalta saada oikeaa apua mistään julkiseltapuolelta, kun vähävaraisena ei voi tällä hetkellä muualta hakea apua.

2

1096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jgkodk
    • Anonyymi

      Minun epilepsia pysynyt lääkkeillä oireettomana lähes seutsemän vuotta, kunnes aloitin mirtazapinin…

      epilepsiaan trileptal ja unettomuuteen nyt uutena mirtazapin. Käytin viitisen yötä ja kaikki vaikutti ensin ok, nukuin paremmin. Mutta sitten viiden päivän käytön jälkeen aloin saada samanlaisia epileptisiä minikohtauksia kuin vuosia sitten. Nyt kohtaukset tulivat sängyssä kun yritin nukkua. Sähköväreilyä, pientä kouristusta ja tosi outoa tunnetta päässä, rinnassa ja koko kropassa. Kesti siis vain noin 5 sekuntia mutta tuli monta kertaa peräkkäin yhden illan aikana.

      Kesti lopettamisen jälkeen muutaman illan. Enkä enää koske mirtazapiniin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      103
      1769
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1535
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1058
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      46
      953
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      94
      938
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      931
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe