Ihmetyttää miksi Esikoiset ry vielä noudattaa monia perinnäissääntöjä. Minulle on mm sanottu, että säestystä ei käytetä, vaan virret veisataan perinteisesti. Miten niin perinteisesti? Kirkossa on säestetty n. 1500 vuotta.
Jonkin verta noudatetaan joitain pukeutumisnormeja. Solmiottomuus on kuulemma hyvä tapa. Miten niin hyvä tapa? Osa Esikoisten saarnaajista on ilmeisesti huonotapaisia, kun ovat käyttäneet sitä työelämässä.
Jonkin verta noudatetaan joitain pukeutumisnormeja. Solmiottomuus on kuulemma hyvä tapa. Miten niin hyvä tapa? Osa Esikoisten saarnaajista on ilmeisesti huonotapaisia, kun ovat käyttäneet sitä työelämässä.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Kirkossa on säestetty vasta noin 500 vuotta, ei siis 1 500 vuotta. Säestämistäa alkoi kyllä esiintyä jo pari sataa vuotta aikaisemmin, mutta laajemmin vasta viimeiset 500 vuotta.
Kyllä Niämisen Eero hoitaa että ei lähretä lavealle tielle
Kitarat esiin
Perinteisesti ilman säestystä tarkoittaa esikoislestadiolaista perinnettä. Liittyy identiteettiin, ei ole siis perinnäissääntö, tarkoittaa sitä, ettei perinteisellä virsilaululla ajatella olevan pelastavaa merkitystä. Sama koskee solmiota seuratilaisuuksissa.
Ei niitä näin nopeasti viitsi vielä ruveta muuttamaan. Vielä pitää saada lisää Esikoislestadiolaisten jäseniä Esikoisiin. Sitten kun jäsenmäärä on tarpeeksi suuri, niin sitten aloitetaan meillä Esikoisten puolella enemmän erottautuminen vanhoista tavoista. Tosin kyllä joitakin tapoja jo nyt vaihdetaan vähän huomaamattomammin, niin ei nosta niin isoa numeroa. Siitä huolimatta voidaan sanoa, että uudessa yhdistyksessämme pidetään sama vanha hyväksi todettu oppi, vaikka sitä vähän muokataankin tiukempien kohtien osalta helpommaksi toteuttaa elämässään.
Laveaa tietä.Sitä juuri sitä ne kaikki maailman ihmiset kulkevat kohti pitkää iankaikkisuutta
näin on ja useimmat vielä kalliilla autoilla sitä kulkevat!
onneksi esikoisten seuroihin tullaan kameleilla ja kävellen, ja toki ilman kravattia.
Provo.
Milläs tavalla sinä erotut näistä "maailman ihmisistä" ?
Minulla on varaa tuomita, heillä ei, silläkö?
Hedelmistä puu tunnetaan
Oikean Kristuksen opin piiriin Esikoiset ry: n piirissä johdatetaan. Haleelujaa kiitos Jeesus. Soveltuvin osin myös perinteitä kunnioittaen.
Persäter ja kumppanit ryhtyivät paaveiksi ja perustivat oman vapaakirkkonsa. Ei kukaan valvova kristitty voi kuulua liikkeeseen jonka julistus tähtää umpilakihenkisten johtajien luottamiseen.
Kristityillä on vain yksi johtaja. KRISTUS, JUMALAN SANA.
Ootahan sie jakka evlutkirkko tekkee sinullekin ehtoolliselle käymisen mahottomaksi ja raamatunvastaisiksi kaikki sakramentit niin kahtomme sitten tejän vappaakirkkova!!! Ajat ovat alkuun laitettu ei kestä kauvaa!!!
Varmaan mielellään kerrot että missä Persäterin lakihenkisyys näkyy?
Siinäkö kun hän saarnasi näin?
#Lainaus#
Mutta me Julistamme niin, että Jumalan armo kuuluu Perkeleille! Nimittäin katuvaisille perkeleille. EI katuvaisille enkeleille.
Mutta sellaisille, jotka tuntevat itsensä niin kauheiksi, että he eivät uskalla nostaa katsettaan taivaaseen.
Sellaisille joita maa on lakannut vetämästä. Niille jotka ovat langenneet niin syvälle, että eivät voi enään syvemmälle langeta. Ne ovat saaneet tuntea, miten vihollinen estää heitä, ja kuinka he ovat olleet sen suuren mahdottomuuden alla.
Mutta kuinka Jumala suuressa armossaan, evankeliumin saarnan kautta on nostanut heidät ylös, sen lujan kallion päälle, kristuksen päälle!! Silloin kristus on puhdistanut heidän sydämensä. Hän on ajanut ulos omanvanhurskauden perkeleen. Hän on puhdistanut heidän sydämensä verellänsä. Hän on antanut heille kauniin todistuksen.
Se ei ole niinkuin oma vanhurskaus opettaa, että: "anna puhdistaa sydämesi, niin silloin Jumalanpoika muuttaa sinun sydämesi sisälle".
Jumalanpoika, hän on muuttanut sisälle, silloin kun sydän oli niin kuin helvetti! Sinne hän on sisälle muuttanut, silloin hän on puhdistanut meidän sydämemme. Silloin hän on kaunistanut meidän sydämemme ja silloin oli vihollisen pakko paeta!
#päättyy#
Näin ne jumalattomat kirkkoa kivittävät yhdessä ateistien kanssa, jotka eivät Kristuksen voimaa tunnusta.
Olisi hienoa lukea tai kuulla koko kyseinen saarna.
Sen voisi aivan hyvin julkaista Esikoiset ry:n verkkosivulla.
No tuolainen roskapuheinen saarna on typerää ja lapsellista vouhkaamista kun samat ukot kuulemma anta atunkea rahaa taskuihinsa j akauloistaan hakea synninpäästöjä!
ällöttävää monimoralismia!!
No ME julistamme, olisiko syytä tutkia mitä muut julistavat. No tuo nyt tuli vain mieleen, mutta kysymys kuuluu, mitä tuosta saarnanpätkästä pitäisi ilmetä? Kaidantienkulkija, sinulla on yritystä, mutta tuo kitarasankari ei paljon jää sinusta tuloksen suhteen. Arvostan sinua kuitenkin enemmän. Ja toivon että saisit herätyksen.
Haukkua osaatte, mutta ei edelleenkään ei kukaan kertonut, että missä Persäterin lakihenkisyys näkyy?
Ettekä te siihen pystykään, sillä olen tutkinut hänen saarnojaan, enkä löydä niistä yhdestäkään, että pelastuminen jätettäisi lain alle, tai että vaadittaisi lakia täyttämään!
Se on pidetty helsingissä 24.6.1998.
Laita s,postia, niin lähetän sen sinulle.
[email protected]
Kun gp saarnasi, että seurakunnassa ei voi tarjoilla edes kahvia, jos ei ole puhdistanut omaatuntoaan (= tehnyt salaripin lapinluottamuksen omaavalle), alkaa siinä olla jo lain alle jättämisen makua.
Tämä saarna on pidetty monta vuotta myöhemmin kuin 24.6.1998.
No kuule et sinä näekkään koska sinulla on satakertaiset lestalasit joiden läpi ei näe mitään muut akuin sen ikioman mevainopin!
onko se niin vaikeaa käsittää että olet kokikäisen aivopesun tulos, ymmärrätkö sitä uskallatko edes ajatella sitä vaihtoehtoa.
et varmaan uskalla mennä mihinkään muualle, oletko ollut koskaan pelastusarmeijan kokouksissa!!?
Näihin "saarnoihin" ei kannata aikaansa tuhlata. He joille Jeesus Kristus ei kelpaa Vapahtajaksi ja syntien sovittajaksi USKON KAUTTA, ovat jo niin kaukana kristinuskon perusasioistakin, ei heillä ole Jeesus leipää mitä jakaisivat.
Omaa vanhurskauttansa pyrkivät kaikin voimin rakentamaan ja vahvistamaan sääntökokoelmiensa avulla. Sokeus on säälittävää, mutta auttaa ei voi. He eivät suostu näkemään surkeata tilaansa ja tulemaan Jeesuksen luo parannettaviksi.
Olisi helppo todistaa tuon kahvitarjoilu-väitteen todeksi, jos näin olisi opetettu mutta uskon, ettei onnistu. Valhetta siis.
Yhtä hyvin voisi väittää vaikka eläköityneen poliisin sanoneen, ettei banaaneja sovi syödä sunnuntaisin.
Juuri näin.
Pistäkää pätkä saarnasta, jossa näin sanotaan. Ja mielellään vaikka päivämäärä ja paikka missä pidetty.
Muussa tapauksessa turhaa ulinaa ja haukkumista.
Tässä on uudempaa, saman miehen suusta. Ei edelleenkään lakihenkisyyttä.
Todista väitteesi. Laita pätkä siitä saarnasta josta syytät!
Etkö Pysty? Kuollut usko vihassaan ei saa kaadettua elävää Jumalan sanaa!
29.12.2015
#
Tämä uuden testamentin välimies, se on Herra Jeesus Kristus. Meitä syytetään, ja välistä sanotaan:
Lestadiolaisilla on saarnaajat välimiehinä. Ei, ei, ei. Löytyy yksi välimies Jumalan ja ihmisen välillä.
Se on Herra Jeesus Kristus. Mutta niin kuin me olemme kuulleet: "Se, joka teitä kuulee, se minua
kuulee." Ja hän saarnaa syntisten välikappaleiden kautta. Ja näiden syntisten välikappaleiden kautta
osoitetaan vieläkin välimiestä Herraa Jeesusta Kristusta, jaa priiskoitusverta, joka parempia puhuu kuin
Abelin veri. Tämä on vieläkin maan päällä. Kuka tarvitsee priiskoitusvirta? Syntiset sydämet. Me
tarvitsemme priiskoitusverta. Ja sen kautta saamme armon. Emme me saa armo joidenkin
pääsiäisrisujen kautta, jotka siunataan. Sekin on paavin oppia, että sen kautta saadaan armo. Mutta
priiskoitusveren kautta, joka parempia puhuu kuin Abelin veri.
#
Ja nää erikoiset siunaa niitä puhujiaan 😷
Aamen
Olen itse kuullut saarnan. En nauhoittele, mutta saattaa löytyä kun etsitään.
Kuuluu samaan sarjaan kuin puheet hengellisissä asioissa erehtymättömyydestä ja kristillisyyden järjestysmallista, jossa he ovat ylimpänä ja että PH on heidät lähettänyt ja joka nousee heitä vastaan, nousee PH:ä vastaan ja se on PH:n pilkka. (PH:n pilkkaa ei Raamatun mukaan koskaan anteeksi).
Nämäkin saarnat nauhoitettiin, joten voit etsiä nekin kuunneltaviksi.
Aina tuokin jaksetaan nostaa esiin. Rahaa tungetaan milloin minnekin.
Ei ne niitä rahoja omiin taskuihinsa jätä. Ne ovat käytännössä lahja seurakunnalle. Saarnaajat hoitavat rahat yhdistyksen kassaan ihan lakien mukaan. Yhdistyksellä on kumminkin varankeruuluvat.
Paljonkos ne Esikoiset Ry:n saarnaajat nostaa palkkaa? Onko verokortit toimitettu asianmukaisesti? Onko "rivimiehellä" ja lähetysmiehellä iso palkkaero? Entä lukijalla ja rivimiehellä? Kai te olette toteuttanut tämän asian mukaisesti niin, että se teidänkin mielestä täyttää maallisen lain vaatimukset.
Kiinnostaisi vaan hakea töihin Esikoiset Ry:n lähetysmieheksi, jos saisi hyvää liksaa.
>ei ole kuuna päivänä missään sellaista tapaa että kukaan ihminen kerää rahaa taskuihinsa ja se on muka sitten uhraamista seurakunnalle hah kaikkea sitä.
sitä varten raha laitetaan suljettuun lippaaseen eikä sitä koskaan missään järkevässä systeemissä saarnaajat laske! sen laskee seurakunna tilinpitävät vastuulliset monen miehen voimalla kukaan ei laske yksin mitään rahoja.
eikä Raamatussa ole mitään lähetysmiehiä, ne on EVANKELISTOJA.
Juuri nämä saarnat kristillisyyden järjestestysmalleista ja opillisesta erehtymättömyydestä ja muusta huuhaasta olivat viimeinen pisara minulle. Ajattelin että nyt on minun aika palata ristin juurelle. Nöyränä syntisenä totuuden ääreen.
Saarnaaja tautiko vaivaa? Eikö oma seurakunta huomaa lahjojasi?
So what, hän on yks patu vaan.
Ooksä jotenkin pöljä,oot nostanut hänet jalustalle ja sitten vaadit muitakin häntä ylös katsomaan?
Eikös ne saarnaajat ole sulle sanoneet että saarnaajalla ei niin väliä kuka ihminen on,vain sanomalla on merkitystä?
Ja siks toisekseen tuo on vain hänen tapansa saarnata ja valitettavasti ,takuuvarmasti häneltäkin sammakoita on päässyt niinkuin kaikilta muiltakin kun oikein kiihkoissaan pölisee.
Mitäs noi muuten poteroosi kuuluu nyt kun on talvi, ei varmaankaan jalat ole märät ja ravassa vaan kylmyys lienee tunkeutunut luihisi ja ytimiisi.Kaipaisitko lämmikettä,minulla olisi pari terävää tarjota.
Minä en laittaisi täällä sähköpostiani jakoon mutta kai sinä tuonkin kestät.
Kuule tein sen vartavasten. :) en kai niin odiootti ole että oman henkilökohtaisen postin täällä jakaisin.
Kuulemma...
Kuulopuheisiin ei kannata perustella.
..priiskoitusveri...!
kuinka monen nuoren ihmisen luulette ymmärtävän mistä on kysymys jos tuollaista saarnataan.
eli pliis tulkaa jo vuoteen 2017 ja ymmätäkää ettei siinä huonossa käännöskielessä ole mitääm salattua jumalaisuutta.
osa meistä on jo 2018 vuodessa, ainakin suomessa
Tule katsomaan!
Vihmontaveri.
Hepr. 12:24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
Jos nuorelle ei kelpaa Kristuksen veri juotavaksi ja Kristuksen ruumis syötäväksi, niin hän on valinnut tien, jonka päässä on ioankaikkinen kadotus.-
Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Ja mitä oikein tarkoitat tuolal juomisella ja syöm.... luuletko Jeesuksen opettaneen ihmissyöntiä voi herraisä teitä sen lutterinne kanssa!
Se, että te käytte kirkossa ottamassa viinitipan ja leipomotuotteen ei merkitse yhtään mitään siinä konseptissa jota Jeesus opetti.
Pidätkö tosiaan Jeesuksen olleen ainoastaan ihminen? Voi herraisä sun HOURIMISTASI TÄÄLLÄ? Mene nyt jo kotiisi molottamasta mielipiteitäsi ja avaa Raamattu!
Jeesus tarkoitti juuri sitä, mitä hän sanoi. Raamatun tekstejä ei ole lupa muutella, tai muutoin on kadotustuomio edessä. Älä jatka tuolla tiellä, sen päässä on kadotus, iankaikkinen ero Jumalata.
Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä
Ni in uskon kyllä jo kerrasta että osaat lukea ja kopsata, mutta se asian ymmärtäminen voi olla vähän niin ja näin.
Jeesuksen tykö ei tulla syömällä ja juomalla vaan aivan muuta reittiä pitkin.
te olette lutterin Konsubstantiaatio-opin vankeina ja toistatte rituaaleja ymmärtämättä sen kokonaisuutta juurikaan sen kummemmin, kuten edellä käy ilmi, jakeita toistetaan, siinä kaikki.
vaatii paljon perehtymistä vanhan liiton uhri- ja ateriakäsitteistöön ennekuin pääsee tajuamaan edes alkeita ehtoollisesta. Meille pakanoille se on vielä vaikeampaa koska esm suomalaiseen perinteistöön ei kuulu erityisemmin minkäänlainen ateriayhteyskäsite, olemme mieleuummin yksin jossain kynttilämökissä kuin että kovasti halajaisimme mihinkään yhteyteen kenenkään kanssa.
ehtoollinen jäi mysteeriksi lutterille ja edelleen seuraajilleenkin ja lopulta ollaan vain toistamassa kirjaimia pääsemättä siitä eteenpäin.
tosin lutterikin sanoo, että että ehtoollinen on pelkästään uskoa vahvistava, eli sitä ennen täytyy olla syntyminen tapahtunut, joka on kyllä aikalailla oikea näkemys, joskin siitä on kirkossa tullut enempi taikatemppu eli sakramentti joka taas menee sitten jo suureen hämärään.
Hei anteeksi vaan, tiiätkö montako eri lailla kirjoitettua Raamattua täällä Suomessakin on liikkeellä?
Kymmeniä ellei satoja,kerää ne kaikki ja sitten tee vertailu samoista Raamatun paikoista niin huomaat eroja.
Mutta sinullahan on tietysti se ihka oikea Raamattu jota olet tottunut lukemaan ja siinä jokainen sana jokaista kirjainta myöden on täysin oikein.
Ristityt ovat kautta aikojen muokanneet Raamattua nykykieleen sopivaksi ympäri maapalloa joten löytyy tuhansia hieman eri sanajärjestyksin olevia Raamattuja.
Sopii kysyäkin että onko kaikissa niissä sanoma pysynyt täysin muuttumattomana,ei varmaankaan koska ihminen on viallinen ja vaillinainen olento vaikka niitä Raamatuita kaikkein oppineimmat ovatkin työstäneet.
Niin, missä ne nuorten joukot ovat? Siellä missä puhdistava veri on tarjolla. Se ei ole mikään kielen ymmärtämisen vaan sydämen asia.
Tule ja katso!
Nämä nuorten joukot tulevat katoamaan, kun nuoruuden villitys menee ohi. He juoksevat toisen sukupuolen perässä, kun elämä urautuu he jättävät tämän sairaan lauman...näin on käynyt....josta ei Jeesusta löydy....
Se että sanoo kuullensa itse ei tarkoita että on sanottu niin. Laita pvm ja paikka tai ote puheesta tai lopeta valheiden levittämisen.
Näin juuri.
Kuuroille ja sokeille mikään totuus ei kelpaa. On tätä toistettu yli 20 vuotta jo täälläkin, että Jeesus on ainut tie, lestadiolaisuus, tai mikään muukaan laisuus, ei ole tie.
Nii? Näinhän lestadiolaisuudessa saarnataan.
Onko sinulla joku vääristymä luuloissasi, jos kuvittelit lestadiolaisten turvaavan yhdistykseen?
Lestadiolaisuus nimi tulee siitä, että epäuskoiset laestadiuksen saarnojen vastustajat 1800luvulla, alkoivat kutsumaan haukkuma mielessä Lestadiolaisiksi heitä, joissa saarnat vaikuttivat elävää uskoa ja synnin tuntoa. Ei se ole mikään itse otettu nimi, tai joku itse tehty julistus.
Ensin maailma teki meistä -laisia, ja nyt he parjaavat että mikään -laisuus ei pelasta.
Eihän siitä ole koskaan ollut kysymyskään, että joku -laisuus pelastaisi. Meillähän on saarnattu yli sata vuotta, että Jeesus on tie, totuus ja elämä!
näin on saarnattu kyllä.... ja paljon enemmän. on saarnattu verhoista, napeista nyrhityistä otsatukista. on saarnattu elävän kristillisyyden ainut laatuisuudesta on saarnattu lapin vanhinten iloksi olemisesta on saarnattu opillisesta erehtymättömyydestä ja hengen ilmotuksista. ja paaaljooon muusta jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa evankelumiin ja Raamatun totuuteen. näitä kaikkia ohjeita oppeja ja neuvoja olen itse, henkilökohtaisesti ollut kuulemassa viikottain tähän päivään asti , kohta 60 vuotta...
Ota se kitara esiin
VLKY ry ja Esikoiskoislestadiolaiset ry lienevät kuitenkin ihan itse otettuja nimiä. Ja saarnataanko Teillä, että Esikoislestadiolaiset ry -nimisen yhdistyksen ulkopuolella pelastuisi? Vai saarnataanko kuitenkin niin, että on vain yksi elävä seurakunta ja se on Suomessa Esikoislestadiolaiset ry:ssä.? No ei suorastaan tuota sanaa käyttäen, mutta sitä tarkoittaen.
Ootko muuten perehtynyt 1800-lukuun, sehän oli herätysliikkeiden syntymisen kulta-aikaa jolloin moni pykäili tulkintojaan Raamatusta painettuun tekstiin.
Se keiden kanssa Larskin pääasiassa touhusi oli täysin sivistymätöntä ja valistumatonta porukkaa jotka eivät osanneet lukea ja kirjoittaa.
Totta maar sellasiin porukoihin saarnat "heidän kielellään" heidän ymmärryksensä tasoon upposivat kuin väärä raha.
Ehkä sinunkin kannattaa kasvattaa lapsesi sivistymättömiksi ja valistumattomiksi perkeleiksi niin että he eivät osaa lukea ja kirjoittaa jolloin heihin Larssin saarnat edelleenkin uppoaisivat.
Siks toisekseen KTK, mitäs jos olisit luonnostaan syntynyt vaikka vanhoillislestaadiolaisuuteen,kokisitko sielläkin aivopesua vauvasta asti niin että on vain me 100 000 kristittyä jotka pääsevät taivaaseen,muista viis.
Mitä Pullon Henkesi sanoo?
Etkö ole huomannut, hehän käyttävät tämä kristillisyys termiä esikoislestadiolaiset sanan tilalla.
Otitko huomioon, että kaikki sielut tuomitaan vasta
siinä viimeisessä tuomiossa, siis Aatamista ja Eevasta asti,
ja niitä on paljon jotka silloin tulee Paratiisista tuomiolle.
-
Jos se nyt olisi luku olisi n. 18. 6 MRD.Ja maanpäällä asuvaiset jakaantuu 3.
luku olisi noin 2 , 55 MRD x 2 olisi ne jotka menee tuomioon siis n. 5,2 MRD.
Kaikista pelastuu noin joka 33/1 ( pelastuneet = n. 621 miljoonaa ).
-
On naurettavaa koittaa selittää valehtelemalla pois kaikkia niitä hölmöilyjä joita esikoislestadiolaisuudessa julistetaan. Tietämättömille valheet voisivat mennä, mutta ei meille jorka olemme vuosikymmeniä kärsineet liikkeessä, Raamatun vastaisten ihmisoppien ja valtataisteluiden kurimuksessa.
Te jotka täällä valehtelette kiilloittaaksenne mainitun liikkeen kilpeä, petätte sillä ainostaan itseänne. Liike joka ei tunnusta tosiasioita eikä ole valmis korjaamaan erehdyksiään ja virheitään ei menesty.
Miksi vaikenet KTK? Ei päärlyjä sioille vai?
Kyllä voi mennä sairaaksi Herran Jeesuksen seuraaminen. Ja kun se menee selkäytimeen niin sitä ei osaa sairautena enää pitääkkään.
Mielenkiintoista see että synnistä pitää aina muistuttaa sieltä puhujan pöntön takaa alas penkkeihin.
Outoa ettei Jumalan Henki ollenkaan puhu mitään suoraan sinne penkkien ihmisille, onko ne kuuroja vaiko aikuisia lapsia jotka ei itse ymmärrä mistä on kysmys.
kuulijan tehtäväksikö sitten jää vain sen rahan tunkeminen puhujan taskuun ja synninpäästön hakeminen sen kaulasta. ei hyvänen aika.
Kato ku se on opittu tapa olla ajattelematta itse, siihen on suorastaan kehotettu kristinuskon historiassa.Vallassapysyminen taattu kun tyhmät pysyvät tyhminä penkeissään.
Ihminen on laiska ja typerä eläin joka mielellään tuudittautuu ties mihkä hourailuihin, ihmiskunnan historia sen osoittaa.
"Merkillistä"
Suoraan penkkiinhän Pyhä Henki puhuu saarnaajan suun kautta, tietysti!
Onko saarnaajalla oikeus Pyhään Henkeen, onko Pyhä Henki saarnaajan omaisuutta, määritteleekö saarnaaja Pyhän Hengen?
Se joka sanoo että minussa on Pyhä Henki esim. minä niin uskotko?
Jos et usko niin miksi?
Jos uskot niin miksi?
Mutta suoraan ei siis mielestäsi ole mahdollista? nO Sinulle ei varastikaan, Mutta ajatteletko ettei muillekaan muuten kuin saarnaajan SUUN KAUTTA.? Vain sieltäkö Pyhä Henki puhuu? Onko totta? Vai vaan luuloa? (uskoa siis)
Ettekö t e osaa lukea Raamatusta miten siellä puhutaan aiheesta!!?
Ei siellä sellaista ole että saarnaajan suun kautta PH puhuu yksinomaan.
Eikö siellä sanota että kun kokoonnutte yhteen, on jokaisella jotain annettavaa, kenellä laulu kellä puhe ja niin ed.
mikä ihmeen ongelma teillä oikein on kun mikään asia ei ole niinkuin Sanassa opetetaan!
Pitäisi puhua esikoislestadiolaisesta kulttuurista, mitä siinä niin ihmeellistä on, miksi he eivät saa mitään herätyksiä aikaan muuta kuin keskenään parantelevat toisiaan ja yrittävät edes jälkikasvunsa uhkauksin ja pelotteluin pysymään missä lie "elävässä kristillisyydessä".
Perinneyhdistys joka on keskittynyt toinen toistaan ylistämään ja kehumaan ja välillä kun kyllästyttää niin toisiaan vainoomaan, lakaisemaan nurkkiaan hiiristä ja rotista.
Sitten taas hajoillaan omissa keitoksissa kuka milloinkin on oikiassa ja kuka väärässä.
Rakkautta joka sekin on väärinymmärretty täysin he tuntevat vain ja ainoastaan uskossaan itseensä saarnoistaan hurmioituneena ja arjessaan ovat ilottomia ja apaattisia totisia murehtijoita.
Siinäpä vallankäytön väline; kun saarnataan, että kaikki, mitä pöntöstä puhutaan on PH puhetta ja kritisointi on eriseuraisuutta vaikka saarnaajan Raamatun tuntemus olisi kuinka alkeellista. Näin on valitettavasti esikoislestadiolaisuudessa.
Raamatun mukaan PH kirkastaa aina Kristusta.
Ei se noin mennyt, eri henkeäkin on pöntöstä kuultu, nyt sitä kuuluu eriseurossa.
Juuri näin kuten sanoit, eli opin epäkohtien kritisointi on kiellettyä hyllyttämisen uhalla.
Näin on. Seurakunnan korvat ovat tarkat, ne erottavat henget, oikean ja väärän.
Våårå/eri henkiset eivät voineet olla enää meitä, vaan lähtivät eriseuroja pitämään