Vauva,
Kolme päivää sitten sain tietää sinusta ja olemassalostasi. Kutsun sinua jo nyt vauvaksi. Et sinä kuulemma ole vasta kuin solumöykky, mutta minulle sinä olet vauva, oma lapseni. Olen aivan sekaisin koko tilanteesta. Ei, emme me olleet suunnitelleet sinua tulevaksi vielä. Olisi ollut vielä hyvä oppia elämästä ja toisistamme kaikenlaista uutta ennen sinun tuloasi. Mutta minä rakastan sinua jo nyt. Olet vasta neljän viikon ikäinen, mutta tunnen sinut silti ja rakastan niin paljon. Kyllä me isäsi kanssa toisiamme rakastamme, mutta olemme ehtineet rakastaa vasta niin vähän aikaa.
Isäsi ei ole varma haluaako sinua. Isäsi ei tiedä, tarvitsee kuulemma aikaa miettiä. Minä en voi miettiä enää mitään. Minulta on vaihtoehdot otettu pois sillä hetkellä, kun näin testissä kaksi punaista viivaa. Vieläkin, kun ajattelen sinua, näen sinut kahtena punaisena viivana, mutta tunnen sinut vatsassani joka kerta kun vihlaisee. Tunnen sinut omana lapsenani. En minä koskaan voisi heittää sinua pois ajatellen, että joskus myöhemmin otan sinut takaisin. Et sinä olisi enää sama vauva, et sama lapsi. Sinä olisit joku muu ja minä haluan sinut juuri tuollaisena kuin nyt olet. Isäsi ei tätä ymmärrä, mutta miten voisikaan. Tunnen itseni itsekkääksi ja olen hyvin pahoillani siitä. Minä olen neuvoton ja vaikka isäsi on lähellä, olen silti yksin. Aivan yksin ajatusteni kanssa ja pelottaa milloin sinä alat huomaamaan, että äitisi ei voi hyvin.
Olen itkenyt kolme päivää ja tuntenut sisälläni valtavaa ahdistusta ja surua. Haluaisin iloita sinusta ja osa minusta tekeekin niin. En silti voi olla ajattelematta sitä, että on mahdollista, että isäsi jättää meidät koska sinä olet tulossa väärään aikaan. Isäsi ei tiedä haluaako lasta vielä, mutta sinä olet päättänyt jo tulla. Olen aivan varma siitä, että jos sinä ja minä tulemme elämään kahdestaan, me pärjäämme kyllä. Nyt en tiedä mitä ajatella isästäsi. Millainen mies voisi hylätä lapsensa?
Minua pelottaa enemmän kuin koskaan enkä todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. On totta, että olet tulossa väärään aikaan; myöhemmin olisi ollut parempi. Mutta miten elämää voi suunnitella eteenpäin.. joitain asioita vain tapahtuu, ja tämän me kuitenkin isäsi kanssa olemme yhdessä saaneet aikaan. Minä niin toivon, että voisin jonkun kanssa nämä asiat jakaa. Haluaisin, että isäsi ymmärtäisi minua. Haluaisin isäsi tulevan siihen tulokseen, että haluaa meidän kanssamme jatkaa eteenpäin. Mutta en minä voi painostaa tai pakottaa. Minun on annettava isäsi miettiä. Mutta tämä on minulle niin vaikea tilanne. Onko oikea päätös tuoda sinut tähän elämään, joka ainakin tällä hetkellä on pirstaleina? Milloin me sitten olisimme valmiita? Onko tähän valmis koskaan? Isäsi ja minun suhde ei ole tähän valmis, siitä olemme yhtä mieltä. Olemme vasta niin alkutaipaleella. Mutta minä jaksan uskoa, että me onnistuisimme, jos molemmat sinua haluamme. Ja minä haluan, niin kovasti, vaikka tällä hetkellä kaikki pelottaa enkä aina ole varma yhtään mistään.
Minun on valmistauduttava kaikkeen. Minun on oltava valmis, jos joku suunnitelma pettää. Minun on mietittävä kaikki valmiiksi sen varalta, että minä olen ainoa ihminen johon sinä voit tukeutua. Tahdon antaa sinulle kaikkeni ja siksi minun on järjestettävä elämäni niin, että sinun on hyvä tähän tulla. Sinun perheeseesi ei saa kuulua rikkoutuneita ihmissuhteita ja arkesi ei saa olla sitä, mitä tämä nyt on. Kohta pitäisi alkaa tekemään päätöksiä, mutta annan isäsi ensin rauhassa miettiä. Jos hän meidät jättää, ei hän ole voinut se ihminen olla, johon palavasti rakastuin. Ei minun elämäni suuri rakkaus hylkäisi lastaan ja lapsensa äitiä. Ei vaikka ei sillä hetkellä lasta haluaisikaan. Ei tässä keneltäkään kysytä mitä halutaan. Ei minulta ole kysytty haluanko minä sinua eikä sinulta ole kysytty haluatko nyt tulla. Minä kuitenkin kannan vastuuni tässä asiassa ja js on pakko, teen sen isäsikin puolesta. Kyllä me pärjäämme ja minä odotan sinua jo nyt niin kipeästi. Minä tiedän, että olet täydellinen ja kaikki sujuu hyvin. Minä tunnen sen ja jatkan odottamista.
Äiti
Kolme päivää sitten sain tietää sinusta ja olemassalostasi. Kutsun sinua jo nyt vauvaksi. Et sinä kuulemma ole vasta kuin solumöykky, mutta minulle sinä olet vauva, oma lapseni. Olen aivan sekaisin koko tilanteesta. Ei, emme me olleet suunnitelleet sinua tulevaksi vielä. Olisi ollut vielä hyvä oppia elämästä ja toisistamme kaikenlaista uutta ennen sinun tuloasi. Mutta minä rakastan sinua jo nyt. Olet vasta neljän viikon ikäinen, mutta tunnen sinut silti ja rakastan niin paljon. Kyllä me isäsi kanssa toisiamme rakastamme, mutta olemme ehtineet rakastaa vasta niin vähän aikaa.
Isäsi ei ole varma haluaako sinua. Isäsi ei tiedä, tarvitsee kuulemma aikaa miettiä. Minä en voi miettiä enää mitään. Minulta on vaihtoehdot otettu pois sillä hetkellä, kun näin testissä kaksi punaista viivaa. Vieläkin, kun ajattelen sinua, näen sinut kahtena punaisena viivana, mutta tunnen sinut vatsassani joka kerta kun vihlaisee. Tunnen sinut omana lapsenani. En minä koskaan voisi heittää sinua pois ajatellen, että joskus myöhemmin otan sinut takaisin. Et sinä olisi enää sama vauva, et sama lapsi. Sinä olisit joku muu ja minä haluan sinut juuri tuollaisena kuin nyt olet. Isäsi ei tätä ymmärrä, mutta miten voisikaan. Tunnen itseni itsekkääksi ja olen hyvin pahoillani siitä. Minä olen neuvoton ja vaikka isäsi on lähellä, olen silti yksin. Aivan yksin ajatusteni kanssa ja pelottaa milloin sinä alat huomaamaan, että äitisi ei voi hyvin.
Olen itkenyt kolme päivää ja tuntenut sisälläni valtavaa ahdistusta ja surua. Haluaisin iloita sinusta ja osa minusta tekeekin niin. En silti voi olla ajattelematta sitä, että on mahdollista, että isäsi jättää meidät koska sinä olet tulossa väärään aikaan. Isäsi ei tiedä haluaako lasta vielä, mutta sinä olet päättänyt jo tulla. Olen aivan varma siitä, että jos sinä ja minä tulemme elämään kahdestaan, me pärjäämme kyllä. Nyt en tiedä mitä ajatella isästäsi. Millainen mies voisi hylätä lapsensa?
Minua pelottaa enemmän kuin koskaan enkä todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. On totta, että olet tulossa väärään aikaan; myöhemmin olisi ollut parempi. Mutta miten elämää voi suunnitella eteenpäin.. joitain asioita vain tapahtuu, ja tämän me kuitenkin isäsi kanssa olemme yhdessä saaneet aikaan. Minä niin toivon, että voisin jonkun kanssa nämä asiat jakaa. Haluaisin, että isäsi ymmärtäisi minua. Haluaisin isäsi tulevan siihen tulokseen, että haluaa meidän kanssamme jatkaa eteenpäin. Mutta en minä voi painostaa tai pakottaa. Minun on annettava isäsi miettiä. Mutta tämä on minulle niin vaikea tilanne. Onko oikea päätös tuoda sinut tähän elämään, joka ainakin tällä hetkellä on pirstaleina? Milloin me sitten olisimme valmiita? Onko tähän valmis koskaan? Isäsi ja minun suhde ei ole tähän valmis, siitä olemme yhtä mieltä. Olemme vasta niin alkutaipaleella. Mutta minä jaksan uskoa, että me onnistuisimme, jos molemmat sinua haluamme. Ja minä haluan, niin kovasti, vaikka tällä hetkellä kaikki pelottaa enkä aina ole varma yhtään mistään.
Minun on valmistauduttava kaikkeen. Minun on oltava valmis, jos joku suunnitelma pettää. Minun on mietittävä kaikki valmiiksi sen varalta, että minä olen ainoa ihminen johon sinä voit tukeutua. Tahdon antaa sinulle kaikkeni ja siksi minun on järjestettävä elämäni niin, että sinun on hyvä tähän tulla. Sinun perheeseesi ei saa kuulua rikkoutuneita ihmissuhteita ja arkesi ei saa olla sitä, mitä tämä nyt on. Kohta pitäisi alkaa tekemään päätöksiä, mutta annan isäsi ensin rauhassa miettiä. Jos hän meidät jättää, ei hän ole voinut se ihminen olla, johon palavasti rakastuin. Ei minun elämäni suuri rakkaus hylkäisi lastaan ja lapsensa äitiä. Ei vaikka ei sillä hetkellä lasta haluaisikaan. Ei tässä keneltäkään kysytä mitä halutaan. Ei minulta ole kysytty haluanko minä sinua eikä sinulta ole kysytty haluatko nyt tulla. Minä kuitenkin kannan vastuuni tässä asiassa ja js on pakko, teen sen isäsikin puolesta. Kyllä me pärjäämme ja minä odotan sinua jo nyt niin kipeästi. Minä tiedän, että olet täydellinen ja kaikki sujuu hyvin. Minä tunnen sen ja jatkan odottamista.
Äiti
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mikä helvetin säälipalsta sä luulet tän olevan? Et onneksi ole ensimmäinen "äiti", joka kuvittelee, että lapsella kaikki pelastuu... Onneton lokki kirkuu...!!!
no vaivaa ainakin näit lukiessasi tekstini niin pitkälle että muodostit siitä tollasen kuvan. Mulle ihan sama mitä yks tollanen paskiainen ajattelee.
Olet itsekin vielä ilmeisesti aika nuori ja ajattelet hyvin lapsellisesti omasta tilanteestasi.Lapsen kasvattaminen yksin ei ole mikään ihanne ratkaisu vaan elämässä tarvitaan muitakin lapsen kehitykseen kuin äitiä.Itse tunnut tekevän valinnan tietoisesti, koska isä ei ajattelekaan asioista samoin kuin sinä.
Etsi itsellesi ensin luotettava ja vastuuntuntoinen kumppani ja keskity sen jälkeen perhe-elämään.Ehkä sinullakin on tuolloin enemmän annettavaa niin lapsellesi kuin omaa elämääsikin ajatellen.
Älä nyt loukkaannu, oma hyvinvointisi vaikuttaa kaikkeen.
Tuo kirjoituksesi oli kuin minun pari vuotta sitten,tiedän miltä susta nyt tuntuu,sillä erolla että mä harkitsin aborttiakin...Lapsen isä oli sitä mieltä että hänelle riittää 2 lasta jotka hänellä jo oli,mutta lupasi kuitenkin olla tukenani mitä sitten päätänkin lopulta.Mutta ei sitten pysynytkään rinnallani(asiaan liittyy paljon erilaisia juttuja joita en nyt tässä ala kertomaan)edes raskauden loppuun saakka.Älä välitä joidenkin typerien ihmisten kommenteista täällä,olet muutenkin vaikean tilanteen edessä eikä oloasi helpota mielenpahoittaminen.Toivotan sulle jaksamista asian kanssa ja pidä itsestäsi huolta niin vauvakin voi hyvin.Tiedän että nyt tuntuu ajatukset sekavilta,itkettää yms.Mutta asioilla on tapana järjestyä,niin järjestyi minunkin elämäni ja hyvin menee,tsemppiä!
Mulla oli vähän samallainen tilanne tossa 9kk.sitten..opiskelut just päätetty ja elämä edessä kunnes yks päivä huomasin että menkat myöhässä ja ukko sitä mieltä että ei nyt mut muutaman vuoden päästä sitten..halus yrittää mut huonolla menestyksellä..!jos sä et halua lasta sä oisit tehny jo abortin mut kun sä oot sitä miettiny jo vauvana..!ei sillä isällä oo väliä..jos se ei oo valmis ottaa vastuuta tekemisistään sä et sille mitään mahda..sellasta tosiaan sattuu ja tapahtuu..mut älä anna sen pilata raskaus aikaas sillä että välillä se on valmis ja taas välillä ei..!raskaus on ihanaa ja äitiys kans..!parisuhteen voi perustaa vaikka ois lapsi..!kyllä se siitä keskity siihen mikä on sulle tärkeetä..miehiä tulee ja menee..mut lapset on pysyvää..!
Niin se on tutkittu juttu että kun lapsi syntyy niin useimmat naiset potkaisee mies ystävänsä ulos,haluaa että mies katoaa pois äidin ja lapsen elämästä,ja tässä teidänkin tapauksessa sä meinaat tehdä sen vai ja olet varmaan suunitellut se jo aikaisemmin.
KERTOKAA NYT EDES NAISET MIKÄ SAA NAISEN TEKEMÄÄN TÄLLAISTA. MIELIALA JUTUT EI KELPAA,ONKO SE OMAAN NAPAAN KATSOMISTA,AHNEUS VAI EIKÖ MIES SAA RAKASTAA LIIKAA NAISTAAN,TEHDÄ TÖITÄ JA ELÄTTÄÄ PERHETTÄÄN JA KANTAA VASTUUN?
Mitä olen lukenut,seurannut ja kuullut,olen tullut siihen tulokseen että nainen kun potkaisee miehen ulos kuvioista ja hakee YKSINHUOLTAJUUTTA niin se on AHNEUTTA,TUKIEN JA KORVAUKSIEN YM RAHAT MITÄ SAAVAT,HE KÄYTTÄVÄT VÄÄRIN SITÄ ESIM. ELATUSMAKSUT JA LAPSILISÄT NAINEN KÄYTTÄÄ NIITÄ OMIIN TARPEISIIN VAIKKA NE OVAT SUUNATTU LAPSEN ELÄMISEEN,SIT VALITETAAN ETTÄ KUN RAHAT EI RIITÄ MIHINKÄÄN JA EX:SSÄKIN ON PIRUN PIHI EIKÄ ANNA YHTÄÄN RAHAA LAPSELLE VAAN RÄLLÄSTÄÄ JA PITÄÄ HAUSKAA.
YKSINHUOLTAJAN PITÄISI OSATA KÄYTTÄÄ RAHAA JÄRKEVÄLLÄ TAVALLA.ITSE EN ANNA SENTTIÄKÄÄN LAPSENI OMAAN KOTIIN TIETYISTÄ SYISTÄ JA VARSINKAAN NYT KUN OLEN TEHNYT ISOT RAHAT LOTOSSA,NO SIINTÄ EN KERRO ENEMPÄÄ,ERI ASIA SIT KUN LAPSENI ON MINUN LUONANI SILLOIN HÄN SAA KAIKEN MITÄ PYSTYN TARJOAMAAN,EN TARKOITA PELKÄSTÄÄN RAHAA VAAN LAPSEN KANSSA LEIKKIMINEN,ASKARTELUT YM KIVAN MERKEISSÄ,SILLAI ETTÄ HÄN MUISTAA MINUT HYVÄNÄ ISÄNÄ.
..sitä saa mitä tilaa..jos kaiken itse pilaa.....
Kuules isukki,mitähän tarkotit kysymykselläs"miks naiset tekee tollasta?"Tulee raskaaks vai?Vai tarkotitko ,että naiset heittää miehen pihalle?Ensinnäkin kannattais lukea tekstit vähän tarkemmin..Lapsen isää ei ollut kukaan heittämässä pihalle vaan nainen on päättänyt kantaa vastuun toisin kuin mies!Ja varmaan tiedät,jos kerta isä olet miten tullaan raskaaksi ja että siihen tarvitaan mies ja nainen!Mitä väärää on vastuunkantamisessa??!!Ja noi sun kommentit elatusmaksuista on aivan sellasen keskenkasvusen pojun juttuja,noita on kuultu ja nähty,mutta onneks on miehiä jotka osaavat ajatella asioita hieman erilailla!Oot just sellanen katkera exä,joka luulee että exäs saa nyt joitain hirveitä summia rahaa kun on yh,ota asioista selvää luuseri!
Sä puhut asiaa! Oikeesti!!
Se oli jo siinä!
Yleensä eroon on syynä se, että mies ei halua joustaa ollenkaan ja nainen kyllästyy siihen, että mies ei kykene täyttämän hänen henkisiä tarpeitaan. Ei kukaan rahan takia eroa.
Olin reilu pari vuotta sitten vastaavassa tilanteessa ja jopa harkitsin aborttia. Lapsi kun ei tuntunut sopivan kuvioon millään, en tuntenut olevani valmis / halukas äidiksi, opiskelut oli vielä kesken, parisuhde vielä melko uusi jne...
En päätynyt aborttiin, lastani katsoessa tiedän tehneeni niin kuin pitikin. Em. tunteet kuitenkin vaivasivat minua koko raskauden ajan. Odotus oli todella raskasta aikaa. Mieheni oli hienosti tukena, muttei tietenkään voinut ymmärtää tunteideni syvyyttä, saati sitten ottaa sitä pahaa oloa pois.
Lapseni on jo siis kaksivuotias. Lähes sen saman ajan olen ollut parisuhteessani melkoisen "yksin". Ymmärrän, että miehelläni isäksi kasvaminen ei tapahtunut yhdessä yössä. Hän oli tunteidensa kanssa hukassa niin kuin minäkin. Jälkeenpäin ajatellen voi vaan toivoa, että vanhemmuuteen kasvaminen olisi tapahtunut yhdessä toisiamme tukien. Hän kuvainnollisesti käänsi selkänsä minulle, tietää ja myöntää sen.
Kertomallani haluan sanoa sitä, että lapsesta tulet olemaan iloinen ja onnellinen, mutta toivottavasti parisuhteessasi ei käy samoin kuin minulle. Ja toisaalta, jos sinulla on laaja tukiverkosto & hoitopaikkoja (vanhemmat, sisarukset, ystävät...) ei ole mahdotonta jaksaa lapsen kanssa kahdenkaan.
Ja kuten joku jo aiemmin sanoi, asioilla on tapana järjestyä... itse yritän tähän uskoa - joskus ne vain ottavat hiukan enemmän aikaa. Jaksamista!
"äiti"....olen ylpeä sinusta.Sinulla on hyvä asenne,kun olet päättänyt että pärjäät ilman miestäkin jos hän hylkää.Se että tiedät teidän pärjäävän kahden,osoittaa vahvuutta ja rakkautta lastasi kohtaan!
Hei, olivat kuin omia tunteitani 9v sitten. Meidän 1kk vanhaan parisuhteeseen tuli yllätysraskaus. Samaa pelkoa, itkua, epätoivoa tunsin. Lapsen isä halusi ensin aborttia, mutta tein selväksi ettei ikimaailmassa sitä. Hän jäi roikkumaan rinnalle mutta huonosti meni. Lapsesta olin ikionnellinen! En ole katunut lapsen tuloa, vain sitä olen katunut että turhaan yritin sen miehen kanssa yhteiselämää. Kun lapsi oli 1,5v tiemme lopulta erkanivat. Hän on ollut huono isä, ei ole halunnut pitää yhteyttä lapseen, ei ole maksanut elatusmaksuja. Sinulle neuvoksi, että ota yksin huoltajuus ja holhous lapseen heti sen synnyttyä, älä anna isälle yhteishuoltajuutta. Näin tuo mies ei pääse pompottamaan sinun ja lapsesi elämää. On parempi rakentaa elämä lapsen kanssa yksin kuin epävarmalle pohjalle epäilyttävän miehen kanssa. Mutta tukijoukkoja toki tarvitset; rakenna tuki-ja turvaverkko ennen lapsen syntymää! Hyvää jatkoa&hyvää vointia!
.. teitä naisia/äitejä kirjoituksistanne. Se, että joku on aikaisemmin ollut samassa tilanteessa ja selvinnyt siitä kunnialla, antaa tietysti toivoa.
Pari älytöntä ja törkeää kirjoitusta tässä ketjussa muistutti taas jälleen kerran siitä, että omituinen on tämä maailma.. itselleni ei tulis mieleenkään suoranaisesti mollata ihmistä, joka kaikesta päätellen on vaikeassa elämäntilanteessa. se osoittaa aikamoista epäkypsyyttä ja vaikka se tietysti hetkellisesti pahalta tuntuukin niin en minä noita juttuja itseeni ota. Tämä netti tuntuu vääristävän ihmisten tunne-elämää tai sitten vääristynyt tunne-elämä vain purkautuu täällä (toivottavasti ei sen lisäksi muualla..). Kyllä minä ainakin yritän aina muistaa että jokaisen kirjoituksen takana on ihan oikea ihminen aitojen tunteidensa kanssa (poikkeus provot yleensä hyvin nuorien ihmisten käsialaa).
Jatkan oman tunnesotkuni selvittelyä ja kiitän niistä kauniista sanoista joita osakseni sain. AURINKOA päiväänne!
Olin itse samassa tilanteessa puolitoista vuotta sitten. Asuimme yhdessä ja elämäntilanne oli muutenkin hyvä. Mitään teinejäkään emme olleet, mies lähenteli jo kolmeakymppiä (kun joku oli viitannut ikään).
Kuitenkin yllätysraskauden tullessa ilmi, avomieheni ilmoitti, ettei aio ruveta isäksi kuin ehkä vasta parin vuoden päästä ja jos en tee aborttia, eroamme. Silkkaa kiristystä, enkä hetkeäkään uskonut sen jälkeen suhteellamme olevan minkäänlaista tulevaisuutta.
Raskausaika oli erittäin rankka, vaikka tukijoukkoja onneksi olikin. Mies ei tukenut millään tavalla, enkä saanut häntä synnytyksessä kiinni, vaikka oli paikalle luvannut tulla. Eteenpäin oli vain mentävä vauvan kanssa kaksin.
Nyt tyttö on jo yhdeksän kuukautta, eikä mikään ole ihanampaa kuin äitiys. Mitään miestä emme elämäämme tarvitse (tietty en ole sulkenut sitäkään mahdollisuutta pois), vaan olemme erittäin onnellisia näin.
Toivotan sinulle jaksamista ja voimaa tehdä oikea ratkaisu. Kirjoituksesi oli koskettava, mutta paljasti myös kypsyytesi. Lapsi antaa niin paljon.
Älä kuuntele tökeröitä mielipiteitä. Itsekkin olen ollut samassa tilanteessa. Nyt tyttäreni 8-vuotias ja elämäni ilo. Kuinka tyhjää elämäni olisi ollutkaan ilman häntä.
Biologinen iso haihtui maisemista. Tyttäreni ollessa 2-vuotias rakastui nykyiseen aviomieheeni ja olemme nyt onnellinen perhe.
Kaikkea hyvää sinulle. Kaikki menee hienosti - kävi niin tai näin!!!
siis biologinen isä eikä biologinen iso...
En nyt voi olla ottamatta kantaa tähän viestiketjuun, joka jostain syystä on isien juttujen palstalla, kun käytännössä kaikki vastaajat ovat äitejä.
Ensimmäiseen kirjoitukseen toteaisin, että yhden vanhemman perhe ei ole helppo tai lapselle paras mahdollinen tie. Se on kuitenkin mahdollinen, joskus toimiva ja joskus verrattomasti parempi kuin huonossa avo- tai avioliitossa eläminen. En pidä yksinhuoltajaäitejä tai -isiä mitenkään huonoina ihmisinä, vaan kunnioitan heidän jaksamistaan.
Muuhun ketjuun esittäisin, mitenkään aikaisempia kirjoittajia syyllistämättä, kommentin, että yrittäkää joskus ajatella tilannetta sen nuoren miehen kannalta. Tämä on tietty haastava tehtävä, sillä nuoret miehet ovat yleisessä mielipiteessä lähtökohtaisesti aina huonoja, laiskoja, tyhmiä ja vastuuttomia. Näin ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole, vaan uskallan väittää tätä mielikuvaa tarkoitushakuiseksi, jopa feministiseksi propagandaksi. Näin isien palstalla tämän ehkä uskaltaa todeta.
No, siihen nuoren miehen elämään: Olet 20-vuotias, kapakoissa silloin tällöin käyvä kundi. Harrastat autoja, urheilua, playstationin pelaamista. Mielipiteesi ovat vähän kypsymättömiä. Olet tavannut viehättävän mimmin kapakassa ja onnistunut houkuttelemaan kämpillesi asti. Olette tämän jälkeen seurustelleet joitain viikkoja tai ehkä jopa pari kuukautta. Nuoren miehen elämässä hommat ovat aika sekaisin, opinnot kesken, elämää vielä nähtävänä. Mimmi vaikuttaa mukavalta, ja ajatukset eivät vielä ole kirkkaana tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi yhdessä on hyvä olla.
No, yhtenä kauniina päivänä mimmi tulee kertomaan olevansa raskaana ja haluavansa pitää lapsen.
Mitähän tämä tarkoittaa nuorelle miehelle? Ainakin seuraavia: tämä nuori nainen on hänen puolestaan ja häneltä mitään kysymättä päättänyt tehdä hänestä isän. Hänen tulevaisuudestaan on nainen mieheltä kysymättä päättänyt vuosiksi ja vuosikymmeniksi.
En mitenkään puolustele kapakoissa laahaavia miehiä, mutta rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että lapsen saaminen on niin valtava teko, että sen pitää olla suunnattomasti yhdessä haluttu askel. Itse pidän sitä monin verroin suurempana juttuna kuin avioliittoa, asuntoa, autoja, kesämökkejä, sijoituksia ja muita puolisoita yhteen liittäviä (luonnollisesti materiaalisia) tekijöitä.
Itse olen reilut kolmekymmentä vuotta, meillä on erittäin odotettu ja haluttu vauva. Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, harkitsevia ihmisiä, ja pohdimme lapsen hankkimista monta vuotta, ennen kuin olimme varmoja siitä, että uskallamme kantaa sen vastuun, jonka lapsi tuo. Mikäli vaimoni olisi edes kesken tämän harkintakauden ilmoittanut tehneensä omaa, lapsen ja minun elämääni pysyvästi muuttavan päätöksen kysymättä minulta, olisin ollut täysin typertynyt. Todennäköisesti olisin pysynyt hänen rinnallaan, ja rakastanut lasta yhtä paljon kuin nyt, mutta luottamuksemme olisi kärsinyt kovan kolauksen. Mitä muuta tuo nainen saattaa päättää puolestani?
Tämä oli ehkä yhtä pitkä vuodatus kuin ensimmäinen kirjoituskin, enkä puolustele noita keskenkasvuisia mahdollisia isiä, jotka tiukan paikan tullen laistavat tilanteesta, mutta käyttäkää tytöt hyvät aika lailla enemmän harkintaa. Mikähän olisi oma reaktionne, jos poikaystävänne tulisi kotiin jonain päivänä ja ilmoittaisi ostaneensa teille yhteisen asunnon ja laittaneensa teidät siitä yhteisvelallisiksi vaikka 100.000 euron määrästä (jos se olisi mahdollista)? Ette ehkä olisi kovin iloisia? Se olisi kuitenkin vain maallista, myytävissä pois, peruutettavissa. Lapsi on peruuttamaton, se on suunnaton vastuu. Lapsi ansaitsee niin hyvät olosuhteet kuin teillä on tarjota, hän on tärkeämpi kuin te itse. On mielestäni suunnattoman itsekästä, mikäli ette anna tuolle tulevalle lapsenne isälle aitoa mahdollisuutta osallistua perheen perustamisen tärkeimmän päätöksen tekemiseen.
Toisaalta, jos te ette tätä päätöstä halua tehdä yhdessä, älkää vaatiko näiltä pojilta mitään.
On tietysti niin, että suuri osa näiden kertomusten lapsista on enemmän tai vähemmän vahinkoja. Se ei poista isän oikeutta päätöksentekoon. Jos haluatte isän rinnallenne, ottakaa hänet siihen alusta asti. Lapsenne on sen arvoinen.
Pakko vastata...
Yhden vanhemman perhe voi olla lapselle myös paras aivan samalla tavalla kuin perinteinen ydinperhe. Monesti se on jopa parempi vaihtoehto kuin ydinperhe.
Kukaan ei voi toisen puolesta toiselta kysymättä tehdä lasta, ja se on fakta. Miehen kuuluu tietää sen verran lisääntymisbiologiasta ja ehkäisystä, että silloin kun harrastaa seksiä voi tulla raskaaksi. Ihan turha väittää siis, että nainen jotenkin tekisi sen yksin ja tahallaan. siis päätöksen lapsensaannista.
Aivan, ainahan voi tehdä abortin, tulee varmasti monelle mieleen. Mutta yksikään mies ei ymmärrä, minkälainen henkinen helvetti se olisi naiselle. Toiset pystyvät niitä tekemään, mutta itse en omaa lastani tappaisi, oli se sitten kuuden viikon ikäinen sikiö tai jo syntynyt lapsi. Minulle se silti on MINUN LAPSENI.
Toivottavasti onnellinen isä ymmärtää sen, että lapsia ei hankita, niitä saadaan. Onneksi teidän kohdalla, vaikka harkitsittekin pitkään, kävi niin, että lapsen saatte. Monella on harkinta-ajat menneet liian pitkiksi ja sitten ei olekaan enää onnistunut.
Lapsen ei tarvitse olla vuosia harkittu ja silti se voi olla odotettu ja haluttu ja rakastettu samalla tavalla. Vaikka olen itsekin akateemisesti koulutettu, en silti katso sen tekevän vanhemmista mitenkään parempia ja soveltuvampia vastuulliseen tehtävään.
Yritetään uudestaan, kun ilmaisu oli liian monimutkainen:
1) Lapsi ansaitsee mahdollisimman hyvät lähtökohdat, sekä henkisesti että materiaalisesti. On vaikea nähdä, että olisi lapsen edun mukaista pyrkiä taloudellisiin vaikeuksiin.
2) Lapsen hankinnan olisi hyvä olla yhteinen nimenomainen päätös.
3) Lapsen alulle saattamisen riskinotto on yhteinen. Riskinoton seurauksien eli vahingon sattuessa pitäisi päätöskin, mikä se sitten onkin, tehdä yhdessä. Ei ole äidiltä reilua tehdä päätöstä vanhemmuudesta yksin ja ilmoitusasiana tulevalle isälle. Ymmärrän kyllä, että tunnekuohu myllertää, kaikki sympatia sille. Aika itsekäs lähestymistapa kuitenkin, että tämä kaikkea materiaa tärkeämpi päätös ja sitoutuminen voisi olla ilmoitusasia toiselle vanhemmalle.
4) Myös muu kuin ydinperhe voi aivan hyvin olla täysin kunnollinen kasvuympäristö lapselle, usein onkin, ja jotkut yh-äidit tai -isät pärjäävät paremmin ilman puolisoaan sotkemassa elämää. Tämän taisin itse asiassa kirjoittaakin, mutta yleisellä tasolla. Loogisen argumentoinnin sääntöjen vastaisesti mielipiteesi sisälsi ajatuksen siitä, että esittämällä väitteen yksittäistapauksesta, jossa yhden huoltajan ratkaisu on parempi kuin kahden huoltajan ratkaisu, kumoat väitteeni ydinperheen lähtökohtaisesti optimaalisuudesta. Argumentointisi ei kestä loogista tarkastelua, ja pidän siis edelleen tasapainoista ydinperhettä optimimallina, en ainoana mahdollisena elämäntapana. Sekä isän että äidin läsnäolo on hyvästä. Saat olla toista mieltä, mutta perustelu olisi kiva kuulla.
5) Myös muu kuin tarkkaan harkittu lapsi voi olla ja pitää olla rakastettu, lapsella on oikeus siihen. En ole muuta väittänytkään. Pidän itse vastuuta lapsesta niin suurena, että tarvitsin harkinta-aikaa. Nyt kun olemme lapsen saaneet, en edelleenkään ole varma siitä, olenko valmis tai hyvä isä, mutta yritän kaikkeni. Lapsen saaminen oli yhteinen hanke, onneksi kävi hyvin.
6) Myös muut kuin akateemisten lapset voivat olla toivottuja, onnellisia ja täysin tyytyväisiä. Pointtini oli, että mainitsin itse olevani akateeminen ja toivon mukaan melko tasapainoinen henkilö, ja ottaneeni vain tarkan harkinnan jälkeen vastaan sen mahdollisuuden, että voisin tulla isäksi (jos niin suodaan). Toimimme mielestäni vastuullisesti ja lapsen edun mukaisesti. Ymmärrän täysin, että eri ihmisillä on eri näkemyksiä, mutta mielestäni me olimme vanhemmiksi niin valmiita kuin meidän kapasiteetillamme oli mahdollista. Jos olisimme tehneet asioita aikaisemmin, olisin itse ollut vähemmän varma asiasta, eikä olisi ollut hyvä minun ja vaimoni suhteessa, jos hän olisi painostanut minua isäksi kesken opintojen tai ennen kuin olen siihen valmis.
7) En ottanut kantaa lapsen saamisen ja lapsen hankkimisen eroon. Se on eri aihe, vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että lapsi on lahja. Uskon kuitenkin, että perhesuunnittelu on tärkeää ja lapsenkin edun mukaista.
8) Toisin kuin väität, miehet saattavat kyetä asettumaan toisen asemaan ja arvioimaan abortin merkitystä naiselle. Onhan mahdollista sekin, että nainen tekee virheettömän taskuunpysäköinnin. Heh. On mahdollista myös kääntää asetelma toisinpäin: ymmärtääkö nainen, mikä merkitys miehelle olisi sillä, jos nainen mieheltä kysymättä abortoisi esim. kahden kuukauden ikäisen sikiön, jonka isäksi mies on hiljakseen alkanut kasvaa?
Loppujen lopuksi en usko, että olemme kovin paljon eri mieltä näistä asioista, vaan tulit vain lukeneeksi ja kirjoittaneeksi tekstiä huolimattomasti.
Aika kuvaava muuten tuo isoilla kirjaimilla kirjoittamasi MINUN LAPSENI. Ei siis meidän vaan SINUN.
Varmasti olemme kovin paljon eri mieltä näistä asioista, enkä jaksa niistä ruveta keskustelemaankaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja luonnollisesti naiset ja miehet ajattelevat näistä asioista hiukan erilailla.
Nimenomaan, meidän lapsesta tuli MINUN LAPSENI siinä vaiheessa kun isänsä, raskaaksitullessani avomieheni kolmekymppinen, koulutettu mies päätti olla olematta kanssamme tekemisissä. Kyllä aikuisen ihmisen pitää tietää, mitkä saattavat olla seurauksena. Vain ja ainoastaan naisella on ja pitääkin olla oikeus päättää omasta kehostaan. Ja lapsen oikeudet (vaikka olisikin syntymätön) menevät mielestäni ohi isän/äidin oikeuksien.
Valintaani en ole velvoitettu perustelemaan, mutta olin täysin valmis äidiksi siinä vaiheessa, vaikkei lapsi ollutkaan suunnitelmissa ja tuli siis yllätyksenä. Myös omani ja lapsen perhesuhteet ovat kunnossa, joten voin väittää lapsen elävän ideaalitilanteessa.
Kohta numero kolme on ihmeellinen, koska jos äiti ja isä ovat molemmat eri mieltä asiasta, niin eihän ole mahdollista tehdä yhdenmukaista päätöstä. Silloinhan päätös kuuluu äidille, joka sen lapsen kantaa, synnyttää, imettää ja todennäköisesti suurimman osan ajasta hoitaakin.
En edelleenkään pidä välttämättä tasapainoista ydinperhettä optimimallina sen enempää kuin muitakaan perhemalleja. En myöskään ole velvollinen sitä sinulle argumentoimaan.
Enkä muuten hetkeäkään usko, että mies pystyis eläytymään naisen tunne-elämään samalla tavalla.
Jokatapauksessa keskustelu osaltani tästä asiasta loppuu tähän.
.. olen alkuperäinen kirjoittaja ja edelleen samassa tilanteessa, tosin sillä erotuksella että varmemmalta alkaa näyttämään että mies ei tätä lasta tähän elämäntilanteeseen halua. Nyt minä mietin omaa ratkaisuani.
Ehkäpä alkuper kirjoitukseni oli niin lapsellisen kuuloinen, että oletit minun olevan teiniäiti tai vastaava. Tosiasiassa olen 24v ja mies 30, joten ihan teineiksi en meitä luokittelisi. Olemme aikuisia ihmisiä ja voit uskoa että kyllä tätä asiaa on mietitty ja mietitään edelleen. Helppoa se ei ole kun yrittää oikein tehdä.
Se on kiva että teillä on suunniteltu elämä alusta loppuun. Se on teidän tienne, fine. Elämä ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan ja minä uskon että tuollainen elämä voi olla aika stressaavaa ja tuskaistakin jos kaikki ei mene niin kuin paperilla lukee.
Pakkohan tätä on kommentoida, olisi älyllistä epärehellisyyttä hyväksyä noita argumentteja mutinoitta.
- MINUN LAPSENI.. Olet oikeassa, teidän tilanteenne ei vastannut nuoren hätiköivän parin toimintaa. Sitä nyt ei tekstistäsi mitenkään tullut ilmi, enkä osaksikaan ottanut kantaa juuri sinun tilanteeseesi vaan yleisellä tasolla. Ja kyllä, lapsen oikeudet menevät ohi vanhempien oikeuksista. Tuollaisessa tilanteessa olisin itse todennäköisesti, jopa melko varmasti kantanut vastuuni. Sinä ja yhteinen lapsenne olisitte sen ansainneet, kiistatta. Se, mitä alunperinkin yritin tuoda esille, oli isän ottaminen mukaan päätöksentekoon ja yrittää vältää asian hoitaminen täysin ilmoitusasiana. Kyse ei mielestäni ensisijaisesti ole naisen oikeudesta omaan kehoonsa vaan lapsesta. Ja edelleen siis yleisellä tasolla. Usko tai älä, sinun tilanteesi on todella vain sinun tilanteesi, ja sellaisena tietysti lapsellesi korvaamaton. Yleisen tason keskustelussa sillä ei kuitenkaan ole lukumääräänsä suurempaa merkitystä.
Varmastikin olit valmis äidiksi, tai ainakin kasvoit siihen ajatukseen odotusaikana, en epäile sitäkään. Enkä epäile sitäkään, ettei juuri sinun ja lapsesi välit olisi kunnossa, vaan uskon, että teillä tuo ratkaisu voi aivan hyvin toimia. Mitään muuta en ole edes vihjaissut. Itse asiassa totesin alusta asti, että yh-vanhemmat voivat aivan hyvin pystyä tarjoamaan lapselle hyvän kasvuympäristön. Jos yksittäistapauksiin mennään, niin tunnen yh-vanhempia, jotka oman vaatimattoman arvioni mukaan hoitavat homman hyvin, kaikki kunnia heille.
Mutta siitä en ole samaa mieltä, että yleisellä tasolla optimi olisi jotain muuta kuin tasapainoinen ydinperhe. Se, että sinun ja lapsesi suhde on hyvä ja tilanne kunnossa, ei tee yhden vanhemman (yhden isän tai yhden äidin) mallista optimaalista yleisen tason ratkaisua. Ymmärsin, että itsekin yritit saada isän pysymään mukana kuvioissa, mutta hän ei niin tehnyt. Jos et olisi pitänyt isän läsnäoloa toivottavana, olisit varmaankin lempannut hänet heti tultuasi raskaaksi. Jos siis haluat kumota ydinperheen lähtökohtaisesti tavoiteltavana perhemallina, niin kyllä todella olet velvollinen väitteesi perustelemaan. Tuntemani yh-vanhemmat ovat tästä asiasta samaa mieltä: he ovat itse sitä mieltä, että pystyvät hoitamaan lapsensa, mutta pitäisivät suotavana molempien vanhempien tasapainoista läsnäoloa yhtenä perheenä.
Kohta kolme: jos olisit lukenut tekstiä etkä rivivälejä, olisit huomannut, että kyse on pyrkimyksistä, tavoitteista ja suunnista. Se, että asiaa on yhdessä puitu ja itketty, on jo todella paljon. Se, että asiasta vain ilmoitetaan tulevalle isälle, on julmaa. Yleisellä tasolla.
Tunne-elämään eläytymisestä: jälleen olet kiiruhtanut tekstin aika nopeasti läpi ja päättänyt, että oma mielipiteesi on oikein ja muut ovat väärässä, viis argumenteista. En väittänyt miehiä ja naisia samanlaisiksi tässäkään suhteessa. Myös miehillä saattaa olla myötäelämisen kykyä, siinä kaikki. Oma tekstisi taisi sisältää jotain sellaista kuin "ikinä", "lainkaan", "yhtään" tai jotain sellaista, ja sellainen on vaikeasti perusteltavissa.
Keskustelu on hyvästä, mutta siinä on edettävä tiettyjen sääntöjen mukaan. Tietysti on mahdollista käydä keskustelua kuin se olisi väittely, jossa vastustaja on kukistettava vaikka retoriikan keinoin, mutta toinen vaihtoehto on suhtautua keskusteluun kuin tieteelliseen argumentointiin, kuten itse yritin tehdä. Ehkä se oli virhe, ja olisi pitänyt käyttää yli- ja ohipuhumista.
Joten kerrataan taas: ydinpointtini oli, että isät olisi hyvä ottaa mukaan päätöksentekoon lapsen syntymästä. Pakottamalla tulos on todennäköisesti huonompi. Jos naiset keskimäärin ovat - kuten ilmeisesti ovat - verbaalisesti lahjakkaampia kuin miehet ja sosiaalisissa tilanteissa parempia, ja vielä empatiakyvyiltään parempia, ei luulisi olevan mahdotonta pyrkiä houkuttelemaan isä mukaan yhteiseen projektiin ja päätöksentekoon. Jos näkemykset eivät lopulta mene yhteen, se on todella valitettavaa. Jotkut isät saattavat vielä ottaa vastuunkantajan roolin, toiset eivät.
Yleisellä tasolla puhuttaessa tekstiin on väistämättä otettava ehdottomuutta lieventäviä ilmaisuja, ellei kyse ole todistettavasta faktasta. Lapsen vanhempien käyttäytyminen yllättävän raskauden tilanteessa tuskin on järkähtämättömän säännönmukaista.
Minullakaan ei muuta. Kiitos mielenkiinnosta.
Olen samaa mieltä kanssasi kuin myös tuon sinkkuäidinkin kanssa.Olen myös ollut samassa tilanteessa jokunen aika sitten ja kyllä se vaan niin on että äiti itse lopulta sen päätöksen tekee sanoi muut mitä tahansa.Itse katsoin paremmaksi synnyttää lapsen jo aivan henkisenkin puolen kannalta,en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi jos abortin olisin tehnyt(en kuitenkaan tuomitse heitä jotka päätyvät siihen ratkaisuun).Aikaisemmassa suhteessa nimittäin yritimme silloisen mieheni kanssa saada lasta 4 vuotta,josta tuloksena vain 4 keskenmenoa ja 1 kohdun ulkoinen raskaus.Toisen munanjohtimen poiston jälkeen lääkäri sanoi että,raskaaksitulo mahdollisuudet heikkeni nyt entisestään ja jonkin ajan kuluttua meille tuli ero.Vaikka lapsi jonka nyt synnytin ei ollut suunniteltu,eikä mieskään välttämättä se jonka kanssa lapsia olisin edes ajatellut tekeväni,tein silti oikean ratkaisun ja olemme onnellisia.Voimia sulle myös!
Pakko myöntää että kyynel tuli silmään kun tarinaasi luin. sinulla on varmasti vaikeita aikoja edessä, mutta älä ikinä hylkää lastasi! Niinkuin itsekin kirjoitit olette molemmat aikuisia ihmisiä, ja olette vastuussa siitä mitä on tapahtunut. Olen todella pahoillani miehesi ajattelu maailmasta, ei ikinä uskoisi häntä sen ikäiseksi kun hän on. milloin miehesi on valmis saamaan lapsen?? Tietääkö hän saako hän koskaan enää mahsollisuutta moiseen?? mites sitten käy, kun huomaakin ettei voi saada lapsia? Kun tilanne on tämä, et lapsi on jo tulollaan tarkoittaa sitä että lapsi on jo. se on pieni ihminen joka on jo olemassa, ei sitä voi noin vain hyljätä.
Vaikkei lasta oltu tarkoitus alulle saattaa, näin kuitenkin kohdallanne kävi.
Anna miehesi lukea ajatuksesi, jos hän ei sitten ymmärrä, niin varmaan parempikin että kasvatat lapsesi yksin. järkyttävää että se voi olla syy lopettaa suhde... mitä kaikke hyvää se tuokaan tullessaan!!! Ja kuinka paljon on ihmisiä jotka yrittävät lasta kymmeniä vuosia, tuloksetta???
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja pärjäät varmasti elämässäsi loistavasti!!!
äiti 25v. pikku vaavi 5kk
..samaa olen minäkin miettinyt, että entä jos myöhemmin niitä lapsia ei voisikaan saada. Ihmiset tuntuvat suunnittelevan elämää niin paljon eteenpäin ja tekevän lapsia kalenterin kanssa. Entä sitten jos vaikka muutaman vuoden päästä emme voisikaan niitä lapsia saada? Jos tekisin mieheni toivoman abortin, siitä katumuksesta ja katkeruudesta miestäni kohtaan en varmasti koskaan pääsisi yli.
Kyllä mua niin pelottaa ja hirvittää. Tuntuu, että mies on jättänyt mut kokonaan yksin tän jutun kanssa ja tämä repii meitä koko ajan enemmän erilleen. Yritän kyllä ymmärtää miestäni mutta vaikeaa se on.. hän kokee että pakotan hänet isäksi vastoin tahtoaan, mutta on yhteinen virheemme se, että ehkäisystä emme siinä hetkessä huolehtineet. Molemmat meistä ovat tienneet miten lapset alkunsa saavat.. Kunnioitan mieheni mielipidettä mutta en minä sen vuoksi voi aborttia tehdä.
Mies lupasi yrittää kaikkensa suhteemme eteen jne, mutta silti yksin minä nytkin kotona itken ja vaivun epätoivoon. Lähti sitten kaljalle ja näyttää viihtyvän siellä. Ei mieheni oikeasti ole mikään vastuuton renttu, vaan tunnollinen työssäkäyvä kolmikymppinen mies, joka varmasti yrittää elämäänsä oikein. Mutta se ei ymmärrä/osaa tukea mua. Minä niin tarvitsisin ison halauksen ja lupauksen siitä, että kyllä kaikki tulee järjestymään -edes jotenkin päin. Tämä yksinäisyys tämän asian kanssa sumentaa todellisuudentajuni ja vaikka olen aina ajatellut itseäni vahvana ihmisenä, "selviytyjänä", tämä tilanne on saanut minut jopa ajattelemaan hyvin pahoja, jopa itsetuhoisia ajatuksia.
Tiedän, että olisi nyt keskityttävä kaikkiin positiivisiin ajatuksiin, mutta se on vaikeaa kun tulevaisuus näyttää niin synkältä ja sielussa tuntuu niin kylmältä. Haluaisin niin nauttia tästä odotusajasta ja toivon että jonain päivänä niin pystynkin tekemään, ennen kuin se on ohi.
mä olen sitä mieltä että näillä lapsilla on joku tarkoitus syntyä. Lapseni on 1,6v ja päätös oli rankka pitää hänet. Isä ilmoitti heti että ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä ja hoidat yksin jos pidät. Niin pidin ja kun tätä pikku ihmettä katsoo, ei voi kun ihmetellä jonkun kylmyyttä ettei halua olla tekemisissä tälläisen kanssa...
Lapsi on lahja, pidä siitä kiinni. Jos tulisin raskaaksi itse, en harkitsisi hetkeäkään ettenkö lastani pitäisi. Miehetkin yleensä lämpenevät ajatukselle kun vauva syntyy....jos eivät niin silloin eivät ole sinun arvoisiasi. Rohkeastio vain lapsi maailmaan...sinun oma lapsi.