Casa marina beach and reef / Aurinkomatkat

Jsm72

Saavuimme hotellille yöllä myöhässä olleella lennolla jolloin prostituoituja bongattavissa parin sadan metrin etäisyydellä hotellista. Hotellin rannat mukavat ja pääallaskin ok. All inclusive puuduttavin missä ikinä olemme olleet. Käytössä oli myös 3 muuta ravintolaa mutta testaamani Mexicolainen ja Italialainen olivat melko lailla luokattomia. Myöskin alkoholittomien juomien saaminen lounaalla ja illallisella oli monesti työn takana. Pari kertaa olin jo syönyt lounaani ennen kuin sain juotavani. Olisi kait pitänyt tipata että olisi palvelu toiminut. Ihan pelkän veden saaminen päiväsaikaan usein edellytti baariin jonottamaan menemisen. Tippaamalla taas nopeampaa palvelua... Hotellihuoneen minibaariin onneksi täytettiin päivittäin vettä ja limua joita ilman olisi ollut todella nihkeää. Vessapaperia ei saanut heittää pönttöön vaan roskikseen mikä ei varsinaisesti raikastanut fiilistä. Portista poistuttaessa
kaikenlaista kaupustelijaa lyöttäytyi kiinni. Vaimoni ja lapseni kanssa kulkiessani minulle kaupattiin myös Viagraa. Yksin kävelylle lähdettyäni 20 m päästä hotellista tuli mopoilija myymään kokaiinia eli tavallaan kaikenlaisia aktiiviteetteja oli kyllä saatavilla. Lähtöpäivänä huone piti luovuttaa klo 13 ja lento kotiin yöllä 2:50. Laukut pystyi jättämään luggageroomiin jota kukaan ei vartioinut eikä mitään kuittia laukkua vastaan saanut. itsekin kävelin meiningin huomattuani huoneeseen ja otin loputkin arvotavarani käsimatkatavaroihini. Lähtöpäivänä soitin Aurinkomatkojen what´s up-numeroon jossa sanottiin maksamamme lentokenttäkuljetuksen lähtevän klo 0:00. Olimme ajoissa paikalla jolloin kuulimme parilta suomalaiselta lennon olevan myöhässä ja kuljetuksen tulevan vasta klo 01. Meille ei ikinä tätä tietoa Aurinkomatkoilta tullut. Lento lähti lopulta vasta 04:55 eli molempiin suuntiin reippaasti myöhässä. Omalla vastuulla. Meillä vaan ei ihan osunut.

2

675

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesvaan

      Ilmeisesto olimme samalla lennolla, mutta Finnairin tiedotuksen heikkoushan on ollut aina kaikkien tiedossa, All inclusivehan on joka paokassa aivan turhaa,

    • Savontytteli

      Olemme lähdössä vajaan kolmen viikon päästä juuri kyseiseen hotelliin. Kiinnostaisi tietää mitä tarkoitat puuduttavalla allinclusivella? Olen ollut usein allinclusive matkoilla..
      Voitko kertoa lisää itse kylästä ja mitä kannattaisi ehdottomasti nähdä/kokea. Tippikulttuuri on tuttua, ja ehdottomasti ai-hotelleissakin se on suotavaa, joten se ei tuota ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe