Sanotaan, että ihmisen pitää olla onnellinen yksin, ennen kuin voi olla onnellinen parisuhteessa.
Sanotaan, että kaikki riippuvuus on huonoa.
Minä olen niin vajaa, etten pysty täyttämään kumpaakaan noista kohdista.
Miten ihmeessä ihminen voi olla onnellinen yksin, jos tietää hänen olemassaolostaan?
Eikö ole olemassa hyvää riippuvuutta? Väitän että on.
Mietteitä väsymystilassa
13
342
Vastaukset
- arkisykoloogi
Jos ei osaa olla onnellinen yksin, on vaarana, että toisesta ihmisestä innostuessaan, sitoo onnensa kokonaan toiseen, jolloin onni on aika ailahtelevaista, kun se liittyy ainoastaan toiseen ihmiseen ja tunteisiin. Se voi viedä ihmisen aika mittavaankin henkiseen tuhoon monessa mielessä esim, jos toinen osapuoli on uskoton, jne...
Mutta. Henk.koht. olen sitä mieltä, että en olisi löytänyt henkilökohtaista onnellisuuttani yksin koskaan. Parisuhde oli oleellinen, ensin hullu kiintymys toiseen ja kun molemmat olivat sitoutuneet tunnetasolla, seurasi eriytymisen vaihe. Suhteen arkimainen vaihe ei hajottanut suhdetta, vaan terveesti vahvisti molempia yksilönä. Nyt onnellisuus ei ole riippuvaista toisesta ihmisestä, tässä ilmapiirissä rakkaus on päässyt syntymään ja vahvistumaan. Vaikka rakkaus on löytynyt toisen ihmisen kanssa, se ei kuitenkaan ole ihmisiin liittyvää, vaan elämää kantava voima, joka vallitsee muuallakin kuin vain parisuhteessa.
Ihastuminen ja rakastuminen ovat sitä, että kiinnittyy toiseen innostuessaan hänestä. Alkuhuuman jälkeen suhteessa koittaa jonkinlainen eriytyminen ja tässä vaiheessa, jos se onnellisuus on sidottuna toiseen, se tulee puretuksi. Se kuuluu eriytymiseen. Mielestäni parisuhteen alun myönteinen riippuvuus on siis olennaista, mutta suhteen kuuluu kehittyä tästä pidemmälle tai se alkaa tukahduttaa osapuoliaan.
Myönteinen riippuvuus muuttuu rakkaudeksi; toista rakastaa tapahtui mitä tahansa ja samalla sitä tietää, että jos toisen menettäisi tavalla tai toisella, se ei tuhoaisi itseä ihmisenä, kun itse olisi jo itsessään täysi... surullinenhan sitä olisi syvästi ja pitkään pois tolaltaan menetyksestä, mutta ollut rakkaus on tätä suurempi.
Saikohan tästä mitään tolkkua? Toivottavasti.- Ymmällään
Aivan upeasti ja kypsästi ilmaisit juuri sen, mitä ajattelen parisuhteen parhaimmillaan olevan. Kirjoituksessasi nimenomaan on sitä tolkkua, kiitos siitä! Eikä tosiaan ole kysymys mistään symbioosihakuisuudesta, vaan ihan siitä, että voisiko kaksi itsenäistä ihmistä täydentää toinen toistaan olemassaolollaan.
Kun on luottavainen, toisiaan tukeva ystävyys pohjalla, niin eikö juuri se tuo sitä hyvää kummankin elämään, mikä heijastuu myös ympäristöön. Unohtamatta intohimoa.
Tiedän, että jos tuollaisen joskus saisi lahjaksi, olisi sen eteen tehtävä myös töitä säilyttääkseen sen.
- 5cardcharlie
Ensin pitäisi pystyä rakastamaan itseään, jotta pystyisi rakastamaan toista.
- arkisykoloogi
Mutta itseään ei voi oppia rakastamaan yksin.
- 5cardcharlie
Mutta niin... kumpi oli ensin kukko vai kana?
Vaikeampi kysymys kuin kana vai muna?
Olen keksinyt lempinimiä gallup-tytöille: gallup-kaunottaret, koska niin hauskoja pohdintoja, varsinkin tämä uusi presidentinvaali-juttu, todella hauska juttu arvailla.
- ggggggggggg
- Ymmällään
Kiitos! 😊
- 5cardcharlie
"Käsittämättömiä Kysymyksiä", noin kun vastaat kaikkiin algebrassakin: KK, eli käsittämätön kysymys?
Tytöt haluaisivat olla prinsessoja, niin eikös joku Lumikeiju juurikin olisi sellainen. Superkaunotar taikavoimillaan.
- arkisykoloogi
Unohtui sanoa, että erinomaista pohdintaa "Ymmällään" -nimimerkiltä.
- Ymmällään
Kiitos! 😊
- Kfhkkjhcdkllm
M vai N olet Ymmällään?
- miksetolehänenkanssaan
Opettele riittämään itsellesi, ole onnellinen siitä mitä sinulla nyt on. Jos tuohon lisää rakkauden, toisen ihmisen mitä muuta ihminen kaipaa?
- Ymmällään
Näin teen, kiitos! 😊 Jos minusta on kiinni, niin mielelläni katsoisin joskus samaan suuntaan hänen kanssaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812