Sanotaan, että ihmisen pitää olla onnellinen yksin, ennen kuin voi olla onnellinen parisuhteessa.
Sanotaan, että kaikki riippuvuus on huonoa.
Minä olen niin vajaa, etten pysty täyttämään kumpaakaan noista kohdista.
Miten ihmeessä ihminen voi olla onnellinen yksin, jos tietää hänen olemassaolostaan?
Eikö ole olemassa hyvää riippuvuutta? Väitän että on.
Sanotaan, että kaikki riippuvuus on huonoa.
Minä olen niin vajaa, etten pysty täyttämään kumpaakaan noista kohdista.
Miten ihmeessä ihminen voi olla onnellinen yksin, jos tietää hänen olemassaolostaan?
Eikö ole olemassa hyvää riippuvuutta? Väitän että on.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos ei osaa olla onnellinen yksin, on vaarana, että toisesta ihmisestä innostuessaan, sitoo onnensa kokonaan toiseen, jolloin onni on aika ailahtelevaista, kun se liittyy ainoastaan toiseen ihmiseen ja tunteisiin. Se voi viedä ihmisen aika mittavaankin henkiseen tuhoon monessa mielessä esim, jos toinen osapuoli on uskoton, jne...
Mutta. Henk.koht. olen sitä mieltä, että en olisi löytänyt henkilökohtaista onnellisuuttani yksin koskaan. Parisuhde oli oleellinen, ensin hullu kiintymys toiseen ja kun molemmat olivat sitoutuneet tunnetasolla, seurasi eriytymisen vaihe. Suhteen arkimainen vaihe ei hajottanut suhdetta, vaan terveesti vahvisti molempia yksilönä. Nyt onnellisuus ei ole riippuvaista toisesta ihmisestä, tässä ilmapiirissä rakkaus on päässyt syntymään ja vahvistumaan. Vaikka rakkaus on löytynyt toisen ihmisen kanssa, se ei kuitenkaan ole ihmisiin liittyvää, vaan elämää kantava voima, joka vallitsee muuallakin kuin vain parisuhteessa.
Ihastuminen ja rakastuminen ovat sitä, että kiinnittyy toiseen innostuessaan hänestä. Alkuhuuman jälkeen suhteessa koittaa jonkinlainen eriytyminen ja tässä vaiheessa, jos se onnellisuus on sidottuna toiseen, se tulee puretuksi. Se kuuluu eriytymiseen. Mielestäni parisuhteen alun myönteinen riippuvuus on siis olennaista, mutta suhteen kuuluu kehittyä tästä pidemmälle tai se alkaa tukahduttaa osapuoliaan.
Myönteinen riippuvuus muuttuu rakkaudeksi; toista rakastaa tapahtui mitä tahansa ja samalla sitä tietää, että jos toisen menettäisi tavalla tai toisella, se ei tuhoaisi itseä ihmisenä, kun itse olisi jo itsessään täysi... surullinenhan sitä olisi syvästi ja pitkään pois tolaltaan menetyksestä, mutta ollut rakkaus on tätä suurempi.
Saikohan tästä mitään tolkkua? Toivottavasti.
Aivan upeasti ja kypsästi ilmaisit juuri sen, mitä ajattelen parisuhteen parhaimmillaan olevan. Kirjoituksessasi nimenomaan on sitä tolkkua, kiitos siitä! Eikä tosiaan ole kysymys mistään symbioosihakuisuudesta, vaan ihan siitä, että voisiko kaksi itsenäistä ihmistä täydentää toinen toistaan olemassaolollaan.
Kun on luottavainen, toisiaan tukeva ystävyys pohjalla, niin eikö juuri se tuo sitä hyvää kummankin elämään, mikä heijastuu myös ympäristöön. Unohtamatta intohimoa.
Tiedän, että jos tuollaisen joskus saisi lahjaksi, olisi sen eteen tehtävä myös töitä säilyttääkseen sen.
Ensin pitäisi pystyä rakastamaan itseään, jotta pystyisi rakastamaan toista.
Mutta itseään ei voi oppia rakastamaan yksin.
Mutta niin... kumpi oli ensin kukko vai kana?
Vaikeampi kysymys kuin kana vai muna?
Olen keksinyt lempinimiä gallup-tytöille: gallup-kaunottaret, koska niin hauskoja pohdintoja, varsinkin tämä uusi presidentinvaali-juttu, todella hauska juttu arvailla.
https://youtu.be/GwrnjtW-rfk
""
Kiitos! 😊
"Käsittämättömiä Kysymyksiä", noin kun vastaat kaikkiin algebrassakin: KK, eli käsittämätön kysymys?
Tytöt haluaisivat olla prinsessoja, niin eikös joku Lumikeiju juurikin olisi sellainen. Superkaunotar taikavoimillaan.
Unohtui sanoa, että erinomaista pohdintaa "Ymmällään" -nimimerkiltä.
Kiitos! 😊
M vai N olet Ymmällään?
Opettele riittämään itsellesi, ole onnellinen siitä mitä sinulla nyt on. Jos tuohon lisää rakkauden, toisen ihmisen mitä muuta ihminen kaipaa?
Näin teen, kiitos! 😊 Jos minusta on kiinni, niin mielelläni katsoisin joskus samaan suuntaan hänen kanssaan.