Kun tutkailee vaalituloksia esimerkiksi Haminan osalta niin herää vähemmästäkin ihmetystä siitä että miten joidenkin ehdokkaiden kohdalla ennakkoäänten ja vaalipäivän kannatus on hyvinkin erilainen?
Vaalivilppiä Suomessa?
Suomessa globalistisen rahaeliitin Goldman Sachsin omistama Tieto Oyj vastaa ääntenlaskennasta joten tulosten luotettavuus on kaikenkaikkiaan olematon.
Ennakkoäänten luotettavuus
37
511
Vastaukset
- Ennakolta_Niinistöä
Haminassa ero ennakkoäänten ja vaalipäivän välillä on yli prosenttiyksikön vain Huhtasaaren ja Niinistön kohdalla, näillä noin 5 %. Kaikilla muilla se on alle 1 %.
Perussuomalaisten kannattajien tiedetään yleensäkin äänestävän vähemmän ennakkoon ja tekevän äänestyspäätöksensä muita myöhemmin. Siksi osuus kasvaa varsinaisena vaalipäivänä. Ehkäpä Huhtasaari on käynyt siellä päin tekemässä vaalityötäkin, en tiedä.
Niinistön osalta tilanne on päinvastainen. Kokoomuslaiset ovat aina olleet ahkeria ennakkoäänestäjiä. Huippukorkea kannatus heilahtelee luonnostaan enemmän kuin muutaman prosentin tuki. Lisäksi Niinistön kannatus on yleisestikin ollut hieman laskussa ennen vaalipäivää. mikä voi johtua siitä että lopputulosta on pidetty niin selvänä, ettei uurnille viitsitä lähteä.
Toki selvähän se olikin, ja parasta oli ettei tarvitse toista kertaa äänestää. - SosialistitWcPöntöön
Laura hyvänä kakkosena Haminassa.
- Persusmialas
Se että Laura on niin puheenjohtajansa, Halla-ahon lumoissa kertoo mikä on ajatusmaailma, nationalismi..yhtäkuin, natsismi aatteen ihannointi . Se ei vaan istu minun suomalaiseen mentaliteettiin . Persujen radikalilistinen, äärioikeistolainen mentaliteetti istuu myöskin Laurassa kuin täi tervassa, vaikka enkelin sädekehä pään päällä puhuukin. Kun katsoi persujen valvojaisia, niin kyllä kiinnitti kannattajien habitus silmään, niin ovat ulkoisesti niin sliipattuja että stylisti on kaikilla sama. Saksasta -40 luvulta otettu malli, pyöreitä lasia myöten. En tarvi radikaalia ajatusmaailmaa rauhalliseen Suomeen, minulla he eivät tuo todella mieleen kuin holokausti vuosien hurmoksen.
- Kuka.on.radikaali
Persusmialas kirjoitti:

Persut radikaaleja?
Mitäs Suomessa tapahtuu parhaillaan? Yli miljoona ihmistä on työttömänä. Suurin osa heistä opiskelee jo toista tai useampaa ammattia mutta monet turhaan. Useamman ammatin opiskelu ei luo työtä Suomeen. Työttömyystilastoja sellainen toki kaunistelee. Eläkeikää on nostettu vaikka työtä ei ole tarkolla sen enempää varsinkaan ikääntyville. Sen sijaan valtion kansainväliset velkojat kiristävät Suomea uudistumaan niin että valtion velvollisuudet omia kansalaisia kohtaan karsitaan ja esimerkiksi eläkkeiden maksun välttely ja siirtäminen useilla vuosilla on väärin. Suomalaisten ihmisten kohtalo ei kiinnosta valtionvelkojia. Uudempi ja radikaalimpi uudistus on työttömien aktiivimalli jolla kaunistellaan taas työttömyystilastoja ja karsitaan valtion maksamia tukia.
Aktiivimalli ei luo palkallista työtä. Se syrjäyttää ihmisiä. Yhä useampi joutuu valitsemaan 9 euron päiväkorvauksella tehtävän orjatyön säilyttääkseen työttömyyskorvauksen. Oikeaa työtä ei ole tarjolla sen enempää. Tukien ulkopuolelle ajautuvat joutuvat kelan tukien sijaan kääntymään sosiaalitoimiston puoleen pyytämään tukea. Suomalaisille sitä ei ole tarjolla kuten maahanmuuttajille. Suomalaisten kohdalla tuentarve kyseenalaistetaan ja ehdotetaan muuttamista halvempaan asuntoon. Rahan sijaan näille yhteiskunnan uhreille tarjotaan hyvin usein pseudotieteellistä mielenterveyspalvelua ja psyykelääkkeiden tehdessä tuhoa yhä useampi pyritään keskittämään asumaan kansainvälisten hoitokotifirmojen bisnekseen asiakkaiksi ja ”asukkaiksi”. Hyvät naiset ja herrat, elätte aikaa, jolloin keskitysleirit ovat palanneet Suomeen vaikka ne on naamioitu yritystoiminnaksi ja ”hoidoksi”. Pseudotieteellisillä diagnooseilla ja kemiallisella väkivallalla yhteiskunnasta syrjäytettyjä ihmisiä näännytetään ja murhataan järjestelmällisesti. On menossa väestönvaihto ja kansanmurha.
Ja sitten joku sanoo että perussuomalaiset ovat radikaaleja? - Jäätävää
Matti Putkonen persu!!! Tälläistekö te persut haluatte? Laura äänestäneet marssivat Itsenäisyyspäivänä mielenosoituksissa liput liehuen ja ovat niin Suomalaisia. Putkosen puhe oli kaikkea muuta kun demokratiaa haluavan suomalaisen puhetta, ylimielistäkin ylimielisempi ja siihen vielä kylmääkin kylmempi vahanaama halla, niin siinä meillä on perestroika.
- Tervaajahöyheniä
Kuka.on.radikaali kirjoitti:
Persut radikaaleja?
Mitäs Suomessa tapahtuu parhaillaan? Yli miljoona ihmistä on työttömänä. Suurin osa heistä opiskelee jo toista tai useampaa ammattia mutta monet turhaan. Useamman ammatin opiskelu ei luo työtä Suomeen. Työttömyystilastoja sellainen toki kaunistelee. Eläkeikää on nostettu vaikka työtä ei ole tarkolla sen enempää varsinkaan ikääntyville. Sen sijaan valtion kansainväliset velkojat kiristävät Suomea uudistumaan niin että valtion velvollisuudet omia kansalaisia kohtaan karsitaan ja esimerkiksi eläkkeiden maksun välttely ja siirtäminen useilla vuosilla on väärin. Suomalaisten ihmisten kohtalo ei kiinnosta valtionvelkojia. Uudempi ja radikaalimpi uudistus on työttömien aktiivimalli jolla kaunistellaan taas työttömyystilastoja ja karsitaan valtion maksamia tukia.
Aktiivimalli ei luo palkallista työtä. Se syrjäyttää ihmisiä. Yhä useampi joutuu valitsemaan 9 euron päiväkorvauksella tehtävän orjatyön säilyttääkseen työttömyyskorvauksen. Oikeaa työtä ei ole tarjolla sen enempää. Tukien ulkopuolelle ajautuvat joutuvat kelan tukien sijaan kääntymään sosiaalitoimiston puoleen pyytämään tukea. Suomalaisille sitä ei ole tarjolla kuten maahanmuuttajille. Suomalaisten kohdalla tuentarve kyseenalaistetaan ja ehdotetaan muuttamista halvempaan asuntoon. Rahan sijaan näille yhteiskunnan uhreille tarjotaan hyvin usein pseudotieteellistä mielenterveyspalvelua ja psyykelääkkeiden tehdessä tuhoa yhä useampi pyritään keskittämään asumaan kansainvälisten hoitokotifirmojen bisnekseen asiakkaiksi ja ”asukkaiksi”. Hyvät naiset ja herrat, elätte aikaa, jolloin keskitysleirit ovat palanneet Suomeen vaikka ne on naamioitu yritystoiminnaksi ja ”hoidoksi”. Pseudotieteellisillä diagnooseilla ja kemiallisella väkivallalla yhteiskunnasta syrjäytettyjä ihmisiä näännytetään ja murhataan järjestelmällisesti. On menossa väestönvaihto ja kansanmurha.
Ja sitten joku sanoo että perussuomalaiset ovat radikaaleja?Justiinsa niin, keskitysleirit on palaamassa Suomeen, juuri teidän tahdon ja aate ideologian ajamana. Pitkän sepustuksen kirjoitit, ja siitä juuri on luettavissa mikä aatemaailma. Luokkaerottelua ja vihaa lietsotte juuri te, haluatte tänne uuden sisällis sodan, niinkö?
- Maahanmuuttanut
Hyväskyttekö kaikki ihmiset persuihin? Mustat, keltaiset, vammaiset, homot, lesbot, rikkaat, köyhät ym , ns. erilaiset suomalaiset???
- Mitäkö.halutaan
Tervaajahöyheniä kirjoitti:
Justiinsa niin, keskitysleirit on palaamassa Suomeen, juuri teidän tahdon ja aate ideologian ajamana. Pitkän sepustuksen kirjoitit, ja siitä juuri on luettavissa mikä aatemaailma. Luokkaerottelua ja vihaa lietsotte juuri te, haluatte tänne uuden sisällis sodan, niinkö?
Suomi takaisin! Ihmisoikeudet takaisin.
Sinä syyttelet perussuomalaisia keskitysleireistä ja pelottelet ihmisiä valheilla. Mene hoitokotifirmoihin tutustumaan omiin keskitysleireihinne ja kauhistu. Ei tarvitse matkustaa Auswitchiin kun löydät keskitysleirejä Suomestakin. Ei perussuomalaisten, vaan teidän globalistien itsenne luomia keskitysleirejä. Monelle tämä tulee yllätyksenä ja menee useita päiviä, jopa viikkoja aikaa käsittää sen olevan karu totuus.
Globalistien kädet ovat veressä. Murhat eivät vanhene. - TappioKirveleeVasemistoa
Maahanmuuttanut kirjoitti:
Hyväskyttekö kaikki ihmiset persuihin? Mustat, keltaiset, vammaiset, homot, lesbot, rikkaat, köyhät ym , ns. erilaiset suomalaiset???
Mustat ei kuulu minun mielestäni suomen luontoa saastuttamaan vaan on vieraslaji joka pitää hävittää ja kitkeä pois ja noista homoista ja lesboista en osaa sanoa mitään kun en niitä missään ole tavannut ja vammaisetkin hoidetaan suomessa kuten ennenkin ja rikkaita ja köyhiä on Suomessa ollut aina.Mutta Laura huhtasaari sai enemmän ääniä kuin vasemmisto YHTEENSÄ Kansa on puhunut.
- Demokratiaa
Tervaajahöyheniä kirjoitti:
Justiinsa niin, keskitysleirit on palaamassa Suomeen, juuri teidän tahdon ja aate ideologian ajamana. Pitkän sepustuksen kirjoitit, ja siitä juuri on luettavissa mikä aatemaailma. Luokkaerottelua ja vihaa lietsotte juuri te, haluatte tänne uuden sisällis sodan, niinkö?
Sinut laitetaan sinne ensinmäisenä.
- Madeaika
Et vastannut kysymykseen? Minun sanojani nyt on turha pelätä, en ole radikaali, olen puolueeton, mut sinun kommentteja kyllä on, tai koko persujen aatemaailmaa on syytä katsoa ja kuunnella suurennuslasin läpi. Olen hoitoalan firmassa töissä, ja tiedän miten hyvin meillä vammaisia, vajavaisia ja vanhuksia hoidetaan, empä ole leireihin törmännyt, hullua kirjoittelua, mutta eipä radikaalilta muuta voi odottaakaan. Niin että hyväksyttekö jäseneksi kaikki?
- valivaliMistäRahat
Madeaika kirjoitti:

Eli olet itse hoidettavana joka on salaa päässyt koneelle tänne häiriköimään.Kyllä suomessa on hyvä hoito siitä on turha kitistä.
- parempaa.hyväksyntää
Maahanmuuttanut kirjoitti:
Hyväskyttekö kaikki ihmiset persuihin? Mustat, keltaiset, vammaiset, homot, lesbot, rikkaat, köyhät ym , ns. erilaiset suomalaiset???
Miksi kaikki pitäisi hyväksyä vain hyväksymisen ilosta? Toki erilainen saa olla ja erivärinenkin, mutta se ei tarkoita sitä, että Suomeen pitäisi ottaa vastaan koko Afrikka tai koko Lähi-Itä. Suomalaisille ei itsellekään riitä työtä ja toimeentuloa, joten rajat pitää laittaa kiinni uusilta tulijoilta, kunnes valtionvelka on nolla ja omilla on hyvä olla.
Vammaisten kohtelu pitää palauttaa sille tasolle mitä se oli 1980-luvulla. Nykyisin vammaisille pyritään järjestelmällisesti diagnosoimaan pseudotieteellinen mielensairaus ja sen jälkeen lyhentämään elinikää neurolepteilla. Se on mielestäni väärin murhata vammaisia. Toki valtio on ajettu niin suuriin velkoihin, että kaikki ymmärtävät, että jostain pitää säästää ja ettei varaa yksilölliseen hoitoon enää ole kuten Kekkosen aikaan itsenäisessä Suomessa, mutta silti vammaisia kohdellaan nykyisin väärin ja heidän murhaaminen on kyllä vakava rikos. Luulen että perussuomalaisessa maassa heitä kohdeltaisiin paremmin.
Jos rahat ei riitä valtion velkojen takia niin pitää miettiä että jos mitätöidään valtion häpeävelat ja aloitetaan alusta tehden yhteistyötä toisten nationalististen maiden kanssa. - mielenkiintoista.kuulla
Madeaika kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen? Minun sanojani nyt on turha pelätä, en ole radikaali, olen puolueeton, mut sinun kommentteja kyllä on, tai koko persujen aatemaailmaa on syytä katsoa ja kuunnella suurennuslasin läpi. Olen hoitoalan firmassa töissä, ja tiedän miten hyvin meillä vammaisia, vajavaisia ja vanhuksia hoidetaan, empä ole leireihin törmännyt, hullua kirjoittelua, mutta eipä radikaalilta muuta voi odottaakaan. Niin että hyväksyttekö jäseneksi kaikki?
"Olen hoitoalan firmassa töissä, ja tiedän miten hyvin meillä vammaisia, vajavaisia ja vanhuksia hoidetaan"
Siis omasta mielestäsi ihmisiä hoidetaan hyvin siellä? Entä aikuisten oikeesti? Olet itse puolueellinen arvioimaan työtänne.
Kerro mikä on yrityksesi nimi niin tarkastellaan sen asemaa kasvavassa hoitokotibisneksessä... ;) Vai uskallatko? Huomaatko miten alat puolustelemaan järkyttävää rikollisuutta joka tapahtuu "hoidon" nimissä - SuomalaistenMittaTäysi
parempaa.hyväksyntää kirjoitti:
Miksi kaikki pitäisi hyväksyä vain hyväksymisen ilosta? Toki erilainen saa olla ja erivärinenkin, mutta se ei tarkoita sitä, että Suomeen pitäisi ottaa vastaan koko Afrikka tai koko Lähi-Itä. Suomalaisille ei itsellekään riitä työtä ja toimeentuloa, joten rajat pitää laittaa kiinni uusilta tulijoilta, kunnes valtionvelka on nolla ja omilla on hyvä olla.
Vammaisten kohtelu pitää palauttaa sille tasolle mitä se oli 1980-luvulla. Nykyisin vammaisille pyritään järjestelmällisesti diagnosoimaan pseudotieteellinen mielensairaus ja sen jälkeen lyhentämään elinikää neurolepteilla. Se on mielestäni väärin murhata vammaisia. Toki valtio on ajettu niin suuriin velkoihin, että kaikki ymmärtävät, että jostain pitää säästää ja ettei varaa yksilölliseen hoitoon enää ole kuten Kekkosen aikaan itsenäisessä Suomessa, mutta silti vammaisia kohdellaan nykyisin väärin ja heidän murhaaminen on kyllä vakava rikos. Luulen että perussuomalaisessa maassa heitä kohdeltaisiin paremmin.
Jos rahat ei riitä valtion velkojen takia niin pitää miettiä että jos mitätöidään valtion häpeävelat ja aloitetaan alusta tehden yhteistyötä toisten nationalististen maiden kanssa.Asiaa kerrankin järki puhetta juuri noin.Suomi ei ole mikään Afrikan ja koko maailman sosiaalitoimisto näin pieni kansakunta ei siihen vaan pysty ainoastaan pakolais Bisneksessä mukana oliat hyötyvät tästä hulluudesta tollaiset turvapaikka oikeudet pitää purkaa jotka eivät ole enään tätä päivää vaan toisen maailmansodan aikaisia lakeja.
- väestönvaihto
mielenkiintoista.kuulla kirjoitti:
"Olen hoitoalan firmassa töissä, ja tiedän miten hyvin meillä vammaisia, vajavaisia ja vanhuksia hoidetaan"
Siis omasta mielestäsi ihmisiä hoidetaan hyvin siellä? Entä aikuisten oikeesti? Olet itse puolueellinen arvioimaan työtänne.
Kerro mikä on yrityksesi nimi niin tarkastellaan sen asemaa kasvavassa hoitokotibisneksessä... ;) Vai uskallatko? Huomaatko miten alat puolustelemaan järkyttävää rikollisuutta joka tapahtuu "hoidon" nimissäMutta sinällään hyvä valinta hoitoalan firmassa työskentelevältä kannattaa globalismia... "sen lauluja laulat, kenen leipää syöt"
- Varjoonsuojaan
Haminan kaupunki on työn antaja, 30 vuotta ollut alalla ja varmasti tiedän mistä kommentoin. En ole minkään puolueen jäsen enkä myöskään puolueellinen työni puolesta. Onko olemassa sellaista maata missä rikoksia ei tehdä? niitä on tehty kautta maailman sivun ja tullaan tekemään, Ja pahimmat rikokset tehdään uskonnon ja aatemaailman varjolla. Missä sinä työskentelet? ja miten vietät aikaasi?aikuisten oikeesti. Tavallinen taatelintallaaja taidat olla, hurahtanu ainoaan oikeaan ajattelu tapaan, siis omaasi, mikä on yhtäkuin persut. Siinä puolueessa ei saa olla omia mielipiteitä vaan kulkea laumasieluna , aivopestynä sätkynukkena.
- Hyväsauli
SuomalaistenMittaTäysi kirjoitti:
Asiaa kerrankin järki puhetta juuri noin.Suomi ei ole mikään Afrikan ja koko maailman sosiaalitoimisto näin pieni kansakunta ei siihen vaan pysty ainoastaan pakolais Bisneksessä mukana oliat hyötyvät tästä hulluudesta tollaiset turvapaikka oikeudet pitää purkaa jotka eivät ole enään tätä päivää vaan toisen maailmansodan aikaisia lakeja.
Suomiko se on ainoa maa mihin pakolaisia on vastaanotettu? Ja kerro vielä sekin että poistaisiko Perussuomalaiset kaikki suomalaisten ongelmat? omalla hurlumhei ja täysin utopistisella ajattelu maailmallaan?
- TöissäLorvailiaOlet
Varjoonsuojaan kirjoitti:
Haminan kaupunki on työn antaja, 30 vuotta ollut alalla ja varmasti tiedän mistä kommentoin. En ole minkään puolueen jäsen enkä myöskään puolueellinen työni puolesta. Onko olemassa sellaista maata missä rikoksia ei tehdä? niitä on tehty kautta maailman sivun ja tullaan tekemään, Ja pahimmat rikokset tehdään uskonnon ja aatemaailman varjolla. Missä sinä työskentelet? ja miten vietät aikaasi?aikuisten oikeesti. Tavallinen taatelintallaaja taidat olla, hurahtanu ainoaan oikeaan ajattelu tapaan, siis omaasi, mikä on yhtäkuin persut. Siinä puolueessa ei saa olla omia mielipiteitä vaan kulkea laumasieluna , aivopestynä sätkynukkena.
Sinähän siinä omaasi tuputat ja sanot että minun ajatus maailma on väärin haloo meneppä nyt tekemään työsi mistä sinulle maksetaan.
- SanoistaTekoihin-
Hyväsauli kirjoitti:
Suomiko se on ainoa maa mihin pakolaisia on vastaanotettu? Ja kerro vielä sekin että poistaisiko Perussuomalaiset kaikki suomalaisten ongelmat? omalla hurlumhei ja täysin utopistisella ajattelu maailmallaan?
Ei tietenkään ole ainoa maa mutta liika on liikaa ja sinähän voisit näyttää esimerkkiä kun olet niin innokas niitä pakoloisia paapomaan ottaa noin aluksi muutaman irakilaisen sotilaskarkuri miehen teille asumaan ja omilla rahoillasi elättäisit nämä kunniakansalaiset tai muutama parta lapsosen tai venäjän homoja.Valinnan varaa on..
- ok.selvä.homma
Varjoonsuojaan kirjoitti:
Haminan kaupunki on työn antaja, 30 vuotta ollut alalla ja varmasti tiedän mistä kommentoin. En ole minkään puolueen jäsen enkä myöskään puolueellinen työni puolesta. Onko olemassa sellaista maata missä rikoksia ei tehdä? niitä on tehty kautta maailman sivun ja tullaan tekemään, Ja pahimmat rikokset tehdään uskonnon ja aatemaailman varjolla. Missä sinä työskentelet? ja miten vietät aikaasi?aikuisten oikeesti. Tavallinen taatelintallaaja taidat olla, hurahtanu ainoaan oikeaan ajattelu tapaan, siis omaasi, mikä on yhtäkuin persut. Siinä puolueessa ei saa olla omia mielipiteitä vaan kulkea laumasieluna , aivopestynä sätkynukkena.
Ok. Olet siis kaupungin työntekijä etkä keskitysleirityyppisen yksityisen hoitokotifirman palveluksessa.
Nostat itsesi muiden yläpuolelle "asemasi" ja "kokemuksesi" perusteella. Arvioit minua narsistisesti "tavalliseksi taatelintallaajaksi" ja asetat siis itsesi ylemmäksi. Toivon todella ettet oikeasti ole hoitoalan työssä tuolla luonteella. Voin sanoa, että itse olen työssäkäyvä, mutta palkkaani en saa verorahoista, kuten sinä. Se on turhaa lähteä sille tielle, että koulutuksen tai yhteiskunnallisen aseman perusteella määritellään se, kuka on mahdollisesti oikeassa.
Mutta entä palkkasi? Se on siis kokonaan yhteiskunnan tukea sinulle. Palkkasi suuruus perustuu osittain siihen, että niin moni suomalainen on syrjäytetty työnjaon ulkopuolelle... työttömiksi, opiskelijoiksi, 9euron orjiksi jne. Hyödyt siis palkassasi siitä, että niin monet syrjäytetään työelämän ulkopuolelle. Ymmärrän siis hyvin mielipiteitäsi, jotka ovat radikaaleja "tavallisia" suomalaisia kohtaan.. Olet hoitoalan työssäsi varmasti todella ylimielinen "huonompia" kohtaan ja pönkität itseäsi kun kohtaat "potilaita", eikös vaan? - Lomaeikiristämikään
valivaliMistäRahat kirjoitti:
Eli olet itse hoidettavana joka on salaa päässyt koneelle tänne häiriköimään.Kyllä suomessa on hyvä hoito siitä on turha kitistä.
Salaa en kirjoittele, enkä ole hoidossakaan , mutta sinä kuuluisit sinne kyllä. Tiukkana on pipo heti viikon alussa. Häiriköinnistä sinun on turha puhua mitään, kukaan täällä ei enempi kommentoi kun sinä, etkä pelkästään tällä Hamina sivulla. Kun olet sitä mieltä että Suomessa on hyvä hoito, älä pelkää hakea apua.
- Oppositioon
ok.selvä.homma kirjoitti:
Ok. Olet siis kaupungin työntekijä etkä keskitysleirityyppisen yksityisen hoitokotifirman palveluksessa.
Nostat itsesi muiden yläpuolelle "asemasi" ja "kokemuksesi" perusteella. Arvioit minua narsistisesti "tavalliseksi taatelintallaajaksi" ja asetat siis itsesi ylemmäksi. Toivon todella ettet oikeasti ole hoitoalan työssä tuolla luonteella. Voin sanoa, että itse olen työssäkäyvä, mutta palkkaani en saa verorahoista, kuten sinä. Se on turhaa lähteä sille tielle, että koulutuksen tai yhteiskunnallisen aseman perusteella määritellään se, kuka on mahdollisesti oikeassa.
Mutta entä palkkasi? Se on siis kokonaan yhteiskunnan tukea sinulle. Palkkasi suuruus perustuu osittain siihen, että niin moni suomalainen on syrjäytetty työnjaon ulkopuolelle... työttömiksi, opiskelijoiksi, 9euron orjiksi jne. Hyödyt siis palkassasi siitä, että niin monet syrjäytetään työelämän ulkopuolelle. Ymmärrän siis hyvin mielipiteitäsi, jotka ovat radikaaleja "tavallisia" suomalaisia kohtaan.. Olet hoitoalan työssäsi varmasti todella ylimielinen "huonompia" kohtaan ja pönkität itseäsi kun kohtaat "potilaita", eikös vaan?Hienoa tekstiä varmaan omasta mielestäsi kirjoitat..miten ihmeessä voi analyysiä tehdä kenestäkään pelkän kommentin mukaan. Olet varsinainen astrologi, kristallipallostasi kaiken näkevä. Kuulut niihin, jonka on aina se viimeinen sana sanottava, kysyt ja vastaat joka kommentiin. Älä nosta itseäsi niin ylös että et pääse enää alas kun laskuvarjolla, se nimittäin voi jäädä aukeamatta.
- TyötJuotuJoAikaaSitten-
Oppositioon kirjoitti:
Hienoa tekstiä varmaan omasta mielestäsi kirjoitat..miten ihmeessä voi analyysiä tehdä kenestäkään pelkän kommentin mukaan. Olet varsinainen astrologi, kristallipallostasi kaiken näkevä. Kuulut niihin, jonka on aina se viimeinen sana sanottava, kysyt ja vastaat joka kommentiin. Älä nosta itseäsi niin ylös että et pääse enää alas kun laskuvarjolla, se nimittäin voi jäädä aukeamatta.
Viimeinen sana..sinä sen sanoit D
- pieni.kulkija
Oppositioon kirjoitti:
Hienoa tekstiä varmaan omasta mielestäsi kirjoitat..miten ihmeessä voi analyysiä tehdä kenestäkään pelkän kommentin mukaan. Olet varsinainen astrologi, kristallipallostasi kaiken näkevä. Kuulut niihin, jonka on aina se viimeinen sana sanottava, kysyt ja vastaat joka kommentiin. Älä nosta itseäsi niin ylös että et pääse enää alas kun laskuvarjolla, se nimittäin voi jäädä aukeamatta.
”miten ihmeessä voi analyysiä tehdä”
Niin. Eikö olekin suorastaan ihmeellistä? On maailmassa monta ihmeellistä asiaa... se hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa... esimerkiksi keskitysleirit naamioituna hoitoalan yritysten harjoittamaksi ”hoitotyöksi” - totatoatoa
Maahanmuuttanut kirjoitti:
Hyväskyttekö kaikki ihmiset persuihin? Mustat, keltaiset, vammaiset, homot, lesbot, rikkaat, köyhät ym , ns. erilaiset suomalaiset???
hyväskymme
- Rasimus24
TappioKirveleeVasemistoa kirjoitti:
Mustat ei kuulu minun mielestäni suomen luontoa saastuttamaan vaan on vieraslaji joka pitää hävittää ja kitkeä pois ja noista homoista ja lesboista en osaa sanoa mitään kun en niitä missään ole tavannut ja vammaisetkin hoidetaan suomessa kuten ennenkin ja rikkaita ja köyhiä on Suomessa ollut aina.Mutta Laura huhtasaari sai enemmän ääniä kuin vasemmisto YHTEENSÄ Kansa on puhunut.
Varma merkki, että pikkunatsi se sieltä löytyy, eikä tarvitse edes raaputtaa; kansa. Tsiisus, Suomessa on kansaa 5,5 miljoonaa ja se ei puhu yhdestä suusta. Siihen kansaan kuuluvat myös kaikenväriset uussuomalaiset ja persut. Mutta onneksi muilla ryhmillä on älyä ja järkeä sitä kayttää. Joten persut ovat puhuneet ei kansa..
- pakkoottaaköyhiltä
Mistä rahat kreikan 1,5 miljardin € lahjoituksiin?
- Rikasjarakas
Täällä joku puunuija kädessä kehuu persuja ja Lauraa , puolustaa kynsin hampain omaa näkemystä ainoana oikeana, niin eikös se ole sitä tuputtamista? Mölvit ja tökit näitä erimieltä olevia aika ikävästi. Syyllistyt siihen mistä syytät muita. Keskitysleiritkö nyt on suomen pelastus, sinne kaikki toisin ajattelevat? Tätähän se perussuomalaisuus on kautta Euroopan, mutta ette vaan julkisesti sitä myönnä, täällä kirjoittelet sinäkin kyllä piilossa, mutta etpä vastannut tälle joka kyseli kahteen kertaan, kelpaako persuihin ihminen kun ihminen. Jos ei kelpaa, niin leiritkö sitten pystyyn niille jotka ajattelevat muulla tavoin. Siis jos tämä maa pyörisi persujen mallin mukaan. On siinä hienoa aatemaailmaa kerrakseen. Laittakaa enempi Putkosen ja Hallaahon kaltaisia puhuja matkoille, kentälle, niin ihmiset ymmärtävät minkälaista sakkia oikein olette.
- Rentoutunut
Paska kasalla on monta persoonaa, ei tiedä enään mitä vastailla ja kelle. Äsken tulin fysigaalisesta ja mielenterveyteen saan hoitoa kyllä, parempi puolisko on sillä alalla, mutta kiitos että olet huolissasi minun mielentilastani. Itkin ilosta eilen kun näin Lauran ja Paavon kasvot kun ennakkoäänestys tulos julkistettiin. Hienoa kun meillä on pressana Sauli, kansa on puhunut!! sille sinäkään et mitään voi, että koitahan oma katkerosi nieleksiä ja hyväksy totuus, näillä mennään seuraavat kuusi vuotta.
- PunaisetSuvakkiPellet
Rentoutunut kirjoitti:

En ole katkeroitunut ja sauli on hyvä presidentti mutta asiahan oli siinä että Laura sai enemmän ääniä kun vasenmistoliitto ja Sdp YHTEENSÄ mikä kiukuttaa punikkeja kovasti niin kun täälläkin kirjoituksista olet huomannut..Kansa on puhunut.
- SosialismiElääVahvana
PunaisetSuvakkiPellet kirjoitti:
En ole katkeroitunut ja sauli on hyvä presidentti mutta asiahan oli siinä että Laura sai enemmän ääniä kun vasenmistoliitto ja Sdp YHTEENSÄ mikä kiukuttaa punikkeja kovasti niin kun täälläkin kirjoituksista olet huomannut..Kansa on puhunut.
Moni sosialisti on löytänyt rakkaasta Kokoomuksesta uuden poliittisen kodin itselleen joten riemusi sosialismin alamäestä ei perustu todellisuuteen.
-Meillä on unelma-
Väestönvaihto etenee tosiaan joka päivä. Suomalaisia ihan aidosti syrjäytetään työstä ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta, jonka jälkeen heitä todella ohjataan näännytettäviksi psyykelääkkeillä samaan aikaan kuin päivittäin Suomeen tulee kymmenittäin maahanmuuttajia uljaan Euroopan liittovaltion uudeksi väestöksi. Jos et sopeudu muutokseen niin tarjolla on todentotta mielenterveydellistä keskusteluapua ja diagnoosin muotoilun jälkeen kemiallisia aineita, joiden sivuvaikutusten alkaessa et taatusti murehdi enää sitä, miksi suomalaisia kohdellaan kaltoin, vaan elämästäsi tulee piinallista taistelua päivästä toiseen. Jos sopeudut helpommin, niin ehkä pääset osaksi liittovaltion väestöä, mutta sinun tulee olla valmis hyväksymään globaalit arvot.
Mieti minkä roolin valitset. - Allahapuun
En vedä enkä tarvi minkäänlaista roolia. Mielenterveys ongelmia ei ilmaannu minkäänlaisien uhkakuvien takia. Pääset osaksi liittovaltiota ja elämästä tulee piinaa!! Käännyn ennen budhalaiseksi ennenkuin rupean tuollaisia tulevaisuuden näkymiä ajattelemaan, se on varma että tuollatavoin kun tulevaisuutta nyt ajatellaa niin varmasti häiriöt iskee, ja näköjään on jo iskeny ja lujaa. Minun elämä kulkee reaaliajassa, en tarvi mitään unelmointia, tälläisenä maistuu elämä kyllä oikein hyvin.
- NiskaLaukaus
Rikasjarakas kirjoitti:
Täällä joku puunuija kädessä kehuu persuja ja Lauraa , puolustaa kynsin hampain omaa näkemystä ainoana oikeana, niin eikös se ole sitä tuputtamista? Mölvit ja tökit näitä erimieltä olevia aika ikävästi. Syyllistyt siihen mistä syytät muita. Keskitysleiritkö nyt on suomen pelastus, sinne kaikki toisin ajattelevat? Tätähän se perussuomalaisuus on kautta Euroopan, mutta ette vaan julkisesti sitä myönnä, täällä kirjoittelet sinäkin kyllä piilossa, mutta etpä vastannut tälle joka kyseli kahteen kertaan, kelpaako persuihin ihminen kun ihminen. Jos ei kelpaa, niin leiritkö sitten pystyyn niille jotka ajattelevat muulla tavoin. Siis jos tämä maa pyörisi persujen mallin mukaan. On siinä hienoa aatemaailmaa kerrakseen. Laittakaa enempi Putkosen ja Hallaahon kaltaisia puhuja matkoille, kentälle, niin ihmiset ymmärtävät minkälaista sakkia oikein olette.
Punikit hävisivät vaalit..
- Äänestämisestähurahtanut
Mielestäni nämä oli henkilö vaalit, paras henkilö voitti!!kaikki muut hävis, vääntäkööt Hallaaho, Rinne, Väyrynen asiaa miten päin hyvänsä. Hävinneillä ehdokkailla kuitenkin meni omien sanojensa mukaan kaikki hyvin, oli iloa siellä ja täällä, kaikilla hienot talkootyöläiset ym ym..että egoa riittää tappioista huolimatta, tulis vaan äkkiä jo seuraavat vaalit!!
- häpäistyVasenmisto
Äänestämisestähurahtanut kirjoitti:
Mielestäni nämä oli henkilö vaalit, paras henkilö voitti!!kaikki muut hävis, vääntäkööt Hallaaho, Rinne, Väyrynen asiaa miten päin hyvänsä. Hävinneillä ehdokkailla kuitenkin meni omien sanojensa mukaan kaikki hyvin, oli iloa siellä ja täällä, kaikilla hienot talkootyöläiset ym ym..että egoa riittää tappioista huolimatta, tulis vaan äkkiä jo seuraavat vaalit!!
puniki hävisivät
- ValkoinenHamina1918
Vaaleissa näytettiin punikeille niiden paikka kuten 1918
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815