Asiakaspalvelua sotkamolaisittain.

Tambhon

47

7633

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvänpalvelunkauppa

      Jännittävä kauppa.

    • KäynSiisKajaanissa

      Taitaa Tuhkasella olla jo niin paljon kasorahoja, ettei tarvitse asiakkaista enää välittää.

    • Kansanperinnettä

      On Suovoaralla syntynyt muitakin pöljiä. Viisaimmasta piästä sivutoiminen autoilija, joka 80-luvun alussa on keitellyt kerralla jopa 40 litroo pontikkoo sillä kertoo. Facebookissa olevan kuvan ja tekstin perusteella.

    • L-järveltä

      Pitää oikaista yksi asia. Mainittu "sivutoiminen autoilija" ei ole Suovaaralla syntynyt. Kaukana sieltä. Toisekseen: Tuollaisten kuvien ja videoiden levitteleminen netissä on jotenkin arveluttavaa. Vaikka ne olisivatkin totta ja paikkansa pitäviä. Tarkoitus on kuitenkin halventava tai pilkkaava ainakin tässä videossa. "Pontikankokin" tuntien hän tuskin vetää kuvasta hernettä nenäänsä. Päinvastoin. Kuvassa oleva toinen mies on ollut jo kauan sitten ikuisessa elämässä. Toiseen tapaukseen en ota kantaa.

    • Naapurikylältä

      Eri syntymäpaikka selittääkin jo paljon. Taisipa olla niinkin, ettei kyseinen kaveri koko lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettänyt sisäänlämpiävällä Suovaaran kylällä.

      • Journalist

        Eipä viettänyt. Jännä tyyppi hänkin, vaan tavallaan fiksukin ja rehellinen. Sanoo turhankin suoraan mielipiteensä päin naamaa. Olen ymmärtänyt, ettei ole po. kauppiaan bestiksiä.


    • ALFREDHITSIKOKKI

      SOTKAMON KYLÄLLÄ SITÄ TAPAHTUU IHMEASIOISTA,KUN ON TÄMÄ SOTKAMON KANSA ENEMPI TÄMMÖSTÄ IHMEELLISTÄ PORUKKAA. KARVAHATUT VINOSSA VAIN MENNÄ TELKUTAAN, JOTTA TUULIPUVUN LAHKEET VAIN KAHISEE. TOJOTAN ROPPOSILLA PAINETAAN, ETTÄ LUMI VAIN PÖLISEE. SIINÄPÄ KITEYTETTYNÄ SOTKAMON MENO.

    • edelleenasiakkaana

      Lieneköhän asia nyt ihan noin kun toi ns. taiteilija antaa ymmärtää, mikä lieneekään sitten oikea totuus asiasta, vaan minusta on todella raukkamaista näitä asioita laittaa johinkin Youtubeen. Jollakin palstalla eräs kommentoi nimellän miten kauppias on häntä kohdellut kaltoin, vaan eikös hänkin saanut kenkää epärehellisen käytöksen myötä eräästä liikkeestä kun möi tavaraa omaan piikkiin ja jäi kiinni, eli se siitä rehellisestä kaupanteosta ja luotettavuudesta. Oiskohan se vika osittain myös siellä jonka pärstä näkyy peilistä jos kaupanteko ei onnista kyseisessä kaupassa, täällä ja toisaalla sitten valitetaan!

    • Tarinatuokioita

      Eipä savua ilman tulta. Jos asiakas on typerä ja vastapuoli samankaltainen, käy juuri noin. Ikävää kauppiaan ja kauppiaidenkin kannalta asiakkaita karkoittavat ylilyönnit. Pitäisi heidänkin miettiä itsekin, mitä kertovat muista asiakkaista toisille asiakkaille. Eikä ainoastaan tämän puheena olevan kauppiaan, vaan muidenkin. Vaikka kuinka naapurin tekemiset ahdistaa, niin onko pakko tuskaa kaikille jakaa. Välttämättä mainitun syrjäkylän jäsentenväliset eivät edes Sotkamon kirkollakaan suuresti kiinnosta.

      • Kuulijanvastuu

        Hyvä kommentti näistä tarinatuokioista. Toisia ihmisiä toisille räkyttävät eivät muista sitä, että panettelun kohde voi olla hyvinkin tuttu juttujen kuuntelijaksi tahtomattaan joutuneelle. En minä ainakaan viitsi mennä kauppaan kuullakseni helposti perättömäksi ymmärrettävää juttua jostain kyläläisestä. Pahimmillaan nää tarinat ovat sitä luokkaa, että niiden pitäessä paikkansa pitäisi juttujen kohteen istua pitkää linnatuomiota. Sotkamolaisista suurin osa ymmärtää kuulijalla olevan suurimman vastuun näissä tarinoissa. Mutta todella typerää on tuollaisten videoidenkin juutubessa jakaminen.


    • kjkjjkie

      Minä oon kyllä ko. kaupassa käynyt ja ei oo ollu ongelmia kauppiaan kanssa. Ihan normi kauppa ainakin minun mielestä.

    • Tuhkiskauppa

      Kyllä Erkin kanssa tulee juttuun jos osaa itse asennoitua asiallisesti.
      Ei mitään vikaa siis ja jopa antaa alennustakin joskus kun oikein hyvällä tuulella.

    • varmaonnäin

      Ikään enää tuohon puljuun mene se on varma!!!

      • Anonyymi

        Nyt kävin enkä toiste käy.Hyvä jotta ei päälle käyny. Hinnoissa ei yhtään neuvoteltava sanottiin että on paras lähteä pois. Täysin ala-arvoista toimintaa.Liekö ollu poikansa mikä rupesi riitelemään.


    • reCAPTCHA

      Minulle kävi 2017 toukokuussa polaris kelkan varaosia tilasin enkä saanut niitä koskaan vielä lokakuussa odotin. Tilasin Rovaniemelää ei kestänyt kuin kaksi vuorokautta ja oli todella ammattitaitoista.Olen tilannut jälestäkin päin ja toimii. Tuhkanen on taakse jäänyttä elämää.

      • asiakaspula

        Joo tuo on aika yleistä ettei sitten se huolto homma pelaa kun ei ole sitä huolto puolta sitten ollenkaan tarjolla..Ehkä kannattaa todellakin vähän miettiä mitä sieltä ostaa tai että viittiikö edes ollenkaan mennä sinne kauppaan käymään kun asenne on että turpaan vaan tulee jos jotain sanotaan negatiivista.!


    • korpee

      Aika leipiintynyttä väkeä tuntuu osa olevan KRP hallissakin ja eukot siellä ukoille tyrkytä itteensä

      • Dlk

        Oho. No jopa on Krp:ssä hyvä palvelu. Miks tuota ei markkinoida turisteille?


    • rahamies

      Heti huomenna sinne ostoksille.

    • kauppiasonvaan

      Erkki on Erkki välillä jees fiiliksillä ja välillä nakkelee seinille..

    • Kajaalainen

      Myypi tavaraa verkkokaupassaan, vaikka tavaraa ei ole. Kun rahoja pyytää palauttamaan, niin aina keksii verukkeita, että ei tarvitse rahoja palauttaa sovitusti. Kuulosti olevan tuttu myös kuluttaja neuvomassakin.

    • Ärkijoski

      Mietin, kun R-kioski on ilman kauppiasta, niin oisko tässä sopiva ja palveluhenkinen R-kioski yrittäjä

      • höpötöitäää

        Kuka haluaa ruveta R-kioski yrittäjäksi jos pitää ostaa oikeus ja se maksaan noin 30.000€...


    • eläkelääkkeet

      Kohta se pääsee eläkkeelle ei hätää siis

    • Anonyymi

      Joo ei ikinä enää nihilisti paikka asiakasta ei kunnioiteta.olemus päällejäyvä .Kannattaa olla varuillaan asioidessa.En kyllä suosittele käymään.

    • Anonyymi

      Joitain kertoja käynyt...kattelemassa vaihtolaitteita...ajovaatteita ym ym ja aina on kyllä ollut ihan asiallinen palvelu.

    • Anonyymi

      Kyseisestä liikkeestä tavaraa Erehdyin tilaamaan ja Maksamaan samalla Tilauksen ja Ei tavaraa kuulu joten Peruin tilauksen ja nyt Yritän Rahoja saada takaisin vaan Kyllä tuntuu Rahojen Palautus Kestävän jo Toista Viikkoa,
      Maailman Huonointa Asiakaspalvelua tässä Liikkeessä, en Suosittele Kenellekkään

      • Anonyymi

        Samat on kokemukset täälläkin. Maksettu on ja äijä sanoo että tee itse! Kiitolinja hävittänyt olemattoman tavaran. Vakio valhe tuntuu olevan.


    • Anonyymi

      Ei kannata Tuhkaselta ostaa MITÄÄN tavaraa, asiakaspalvelu ala-arvoista ja vanhaa tavaraa Myy Täydellä Hinnalla

    • Anonyymi

      Kantikas kauppias kantikkaille asiakkaille. Onhan tuo kauppaakin näkkyy tehny ilmoituksista päätellen.

    • Anonyymi

      Ex sotkamolaisena ja muutaman kerran liikkeessä asioineena olen todennut palvelun olevan todella törkeätä asiakkaita kohtaan, en Suosittele liikettä

    • Anonyymi

      Ajovarusteita kävin tuosta liikkeestä muutama vuos sitte ettimässä ja erehyin tinkaamaan hintoo vähä nii hyvä ettei kauppias piälle käyny ku itteensä otti siitä

      • Anonyymi

        Keli ei kai ollut tarpeeksi kurainen sellaisten ostoon.


    • Anonyymi

      KUHMOSSA PALVELU PELAA

      • Anonyymi

        Niin pelaa ja kajaanissa kans!


    • Anonyymi

      Joo on odotettu mopopapereita 4 kuukautta ei oo vielä Tuhkanen saanut laitettua vaikkamopo maksettu jo noin 2,5 vuotta sitten uusi Aprillia

    • Anonyymi

      Hyvä palvelu, ei mitään heikkoa

    • Anonyymi

      SOTKAMON PARAS KAUPPA!

    • Anonyymi

      Monenlaisia kokemuksia kyseisestä liikkeestä

    • Anonyymi

      Kaikenlaista

    • Anonyymi

      Kyllä on ala-arvosta palvelua ostin uuden mopon ei antanut papereita ajallaan 2,5 vuoten kuluttua oli koodit vanhannu ei voinut rekisteröityä Tuhkanen ilmoitti kylmän viileästi että pidä omana vahinkona kyselin sitten muualta eli Ranuan Tarvike keskukselta ne hoiti puolessa toista viikossa paperit kuntoon ajatelkaapa kuinka noloa oli pyydää toiselta virmalta apua asiaan eli välttää kaiken mokomin ostoa Tuhkaselta Sotkamosta kyllä suosittelen asiointia Ranuan Tarvike keskukseen oli siellä hyvä palvelu

      • Anonyymi

        Pilkut ja pisteet selkeyttävät lukemista. Eihän varsinainen asiasi ollut yhtä epäselvä?


      • Anonyymi

        Noloa on se,että kirjoitat noin helvetin huonosti.


    • Anonyymi

      Mukava nähdä kommentteja kommentteja tästä kyseisestä liikkeestä. Kerran kävimme vuosia sitten ihan normaalisti asioimassa ja kaupat jäi tekemättä, kun siellä oli joku iso ja "pöljä" myyjä. Kaupan pitäjä on varmaan jo hyllyttänyt sen jo ja ottanut tilalle toisen moniosaajan.

    • Anonyymi

      Jospase oli itse Erkki %%%%%

    • Anonyymi

      Viinaan menevä tapaus

    • Anonyymi

      Hyvää palvelua olen saanut aikoinaan. Vieläkö pulju on pystyssä?

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe