Olen täältä lukenut ihmisten erilaisista ongelmista keittiösuunnittelusta/toimituksista/asennuksista. Kaikki eivät ole asiallisia mutta kyllä ongelmia ilmenee. Jotta näiltä voisi välttyä, kannattaisi käyttää ehkä ammattitaitoista ulkopuolista suunnittelijaa jotta välttyisi virheistä ja säästäisi loppupelissä omaa aikaa ja rahaa. Jokainen kun ei voi olla joka alan asiantuntija, eikä pidäkkään, siksi voisi harkita asiantuntijan palveluja.
Itse olen keittiö/kalustesuunnittelija ja sisustussuunnittelija. Teen asiakkaille pääkaupunkiseudulla työn asiakkaan puolesta. Keittiöön ja/tai koko taloon kalusteet. Teen yksilöllisen suunnitelman ja keittiökuvat/kalustekuvat ja kilpailutan halutessa asiakkaan puolesta tarjouspyynnöt, asiakas päättää, mitä palveluja haluaa minulta ostaa ja mitä tuotteita haluaa/tarvitsee ja mistä. Osan pakettia tai avaimet käteen. Hinta muodostuu ostetuista palveluista ja on sellainen kuin asiakas haluaa.
Yleensä tapaan asiakkaan ensin Skypessä, keskustellaan tarpeista ja mietitään mitä tehdään ja mitä maksaa. Budjetti pitää olla tiedossa. Nyt joku tietty sanoo että suunnittelun saa ilmaiseksi jokaisesta keittiöliikkeestä. Näin on mutta juokse sitten itse. Hyvän keittiö/kalustesuunnitelman tekoon pitää varata aikaa 2-3 käyntikertaa, jokaiseen menee muutama tunti kuitenkin plus matkat päälle ja aikataulusovitukset. Tämän sitten kerrot niin monella keittiöliikkeellä mistä haluat tarjouksen pyytää. Hyvän suunnitelman tekemiseen menee suunnittelijallakin aikaa enemmän kuin ehkä arvaisit jotta se on sellainen kuin haluat, mitat ovat oikein ja tila toimiva. Uudiskohteen suunnittelusta puhumattakaan. Asiakkaalla on myös omat vastuunsa - ilmoitukset/lupa-asiat, tarjouksen lukeminen ja sitoutuminen edesauttaa projektin onnistuminen omalta osaltaan.
Jos joku myyjä ei vastaa puhelimeen tai sähköpostiin - jollain viiveellä - vaihda vaihdetta.
Keittiösuunnittelu
KitchenBoutique
0
180
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760