Jouduin 2,5v onnettomuuteen, missä auto peruutti päälleni ja jäin kahden auton väliin puristuksiin. Siitä lähdin heti päivystykseen, kun jaloista alkoi mennä tunto. Tutkimuksessa ja röntgenistä ei löytynyt mitään ja lääkäri sanoi kipujen lähtevän 2 viikon kuluessa.
Kärsin päivittäin kovista selkäkivuista edelleen, jotka säteilevät koko selkään, käsiin ja jalkoihin. Pahin kipu on pakaran alueella. Terveyskeskuslääkärin mukaan se olisi iskias ja helpottavan ajan kanssa. Lannerangan röntgen on myös otettu eikä sieltäkään löytynyt mitään. Pääsin fysioterapeutille joka ei lopulta osannut auttaa ja kaikki harjoitteet aiheuttavat kipuja. Kivut eivät helpotu levossa ja herään yöllä 5-10 kertaa kipuihin ja oikeanlaista asentoa ei löydy. Käytän nukkuessa lisätyynyjä jalkojen alla, mutta sekään ei auta. Aamuisin selkä jäykkä, enkä saa itse sukkia jalkaan ilman kipua.
Lopulta pääsin yksityisen kautta magneettikuvaan ja sieltäkään ei kuulemma löytynyt mitään. Olen syönyt panadolia, buranaa, sirdalurdia, dolania ja sekä voltaren retardia ja mistään näistä ei ole ollut apua. Tk-lääkäri lopulta ehdotti lyricaa, joka on kolmiolääke ja en voisi ajaa. Toimin yrittäjänä ja ajan päivittäin, joten en voi alkaa syömään tuollaista lääkettä. Eikä yrittäjänä ole varaa olla loputtomasti saikulla. Töitä pystyn tekemään, kun on tottunut jo näihin kipuihin. Kivun määrä ei muutu olinko kotona vai töissä.
Alan olla loppu näiden kipujen kanssa ja olen vasta 25v. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai vinkkejä mitä minun kannattaisi tehdä?
Tai mitä tämä voisi edes olla, kun ei näy missään kuvissa?
Selkäkivut eivät mene ohi
4
161
Vastaukset
- OnKokemusta
Rankasi on kääntynyt koska kulma alimmissa kylkiluissa on kääntynyt. Onko kylkikaaren rustorakenteessa muodonmuutoksia/aksiaalista murtumaa? Havaitsetko poikkeamia aikaisempaan lantion/suoliluiden asennossa, keskivartalon sivulihaksissa, lapaluiden yläosassa toiminnallista muutosta. Lapaluiden alueella on ilmeisemmin kiertymä samaan suuntaan joka, kiristää käsiin meneviä hermoja.
Voisit kokeilla paria paria SAFE recovery harjoitetta. Uimahallissa vesikävelyä kun käsissä on lautaset jotka vastustaa kädellä eteen ja taakse työntämistä. Harjoitteessa eteenpäin kävellessä lautasia liikutetaan edestakaisin vartalon taakse alaviistoon molemmilla puolilla. Rauhallinen liike tavoitellen keinuvaa liikettä lapa alueelta ylöspäin. Kävellessä molemmat jalkaterät ulospäin jotta selkäranka osoittaa eteenpäin. 30-45 min kerrallaan. Tämän vapauttaa käsiin kulkevat hermot puristuksesta ja oikaisee rangan yläosan..
Kotoillessa päinmakuulla matolla kyynärpäät vartalon alla vierekkäin. Toisen puolen pakaran asema hivenen kauemmaksi hartioista, jolloin lannerankaan tulee pieni kierre. Tässä asemassa pakaroiden liikuttelua kevyesti edestakaisin tavoitellen vastakkainen hartia ja vastakkainen pakara lähenevät toisiaan kun toiminta paranee. Tämän vapauttanee käsiin, jalkoihin ja kulkevat hermot puristuksesta. Samalla lihasjännityksista johtuvat kivut lievenevät kun ranka kääntyy luonnolliseen asemaan..- Expertti4
Lääkärisi on idiootti. Lyrican kanssa voi ihan hyvin ajaa
- OnKokemusta
AqauDisc hakusanalla lyötyy hakukoneesta ym lautaset. Omalla vuorolla on käytössä malli jossa reiät muodostavat hymynaaman.
- Selkäkipuinen1
Kiitos paljon neuvoistasi! Otan nuo vinkkisi kokeiluun!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821