Vanhustenasuminen Suomessa

Neuvotonna

Osallistuva ikäihminen asuu omassa kodissaan lähiverkostonsa sekä tarpeenmukaisten palvelujen turvin on tavoitteena. Ennen oli toisin kun ihmiset kyläilivät sukulaisissa ja naapurit toisissaan. Nykyisin on paljon vanhuksia joiden luona ei käy kuin viran ja toimen puolesta asioivat. Lähiverkosto puuttuu kokonaan kun lapset asuvat etäällä. Ihmiset jäävät yksin. Lähimmäisillä ei ole aikaa vierailuihin. Mikä neuvoksi?

13

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikaentineneipalaa

      Ainut omainen on viranomainen. Nykyään mediavallan aikana kaikki asiat hoidetaan netissä. Ihmissuhteet, pankkiasiat , suuri osa ostoksista, virastojen asiat ym. Kukaan ei käy kenenkään luona. Tekstaillaan vain ja siihen se jääpi. Ketään ei voi käskeä käymään toisen luona. Vanhat ei osaa käyttää läppäriä eikä älypuhelinta. Ainut seuralainen on koira tai kissa. Edes naapurit eivät käy ennen kuin lumityöt on tekemättä ja noutaja on saapunut. Ei se ole ihme, että masennuslääkkeillä on hyvä menekki. Toisen ihmisen asiat ei kiinnosta kun ei tarvitse toisen apua niin kuin ennen oli varsinkin maalla. Kun on oikein hyvä olla siitä tuleekin paha olo. Ollaan liian omavaraisia ja itsekkäitä, jolloin muut ihmiset koetaan vain häiriöksi . Kun tulee henkinen tyhjiö ja paha olo yksin ollessa ruvetaan valittamaan joka asiasta. Koetaan kaikki ongelmat muiden syyksi. Syynä on vain olemattomat ihmissuhteet. Näinhän se menee nykyään. Tämä on ainakin osatotuus.

    • Perinteet

      Se on sitä tämän ajan itsekkyyttä.
      Lapset ja suku ei huolehdi omistaan
      eikä yhteiskuntakaan kaikkeen pysty.
      On helppo sysätä vastuu muille.

    • Näiseon

      Näin on ei omaiset enää välitä kaikki on yhteiskunnan huostaan jätetty .Silti ei omaiset ole tyytyväisiä kaikesta valitetaan.

    • Puistattaa

      Lapset hylkäävät vanhempansa. Sanotaan että ei ole aikaa. On käytävä töissä. On oma perhe. Eikö vanhus kuulu perheeseen? Asutaan eri paikkakunnalla. Kumpi on tärkeämpää? Oman mammonan kerääminen vai iäkäs omainen? Asiat tärkeysjärjestykseen. Etenkin naiset ovat kovin jyrkkiä tässä asiassa olen huomannut. Miehet ovat empaattisempia. Voisihan sen iäkkään vanhuksen ottaa asumaan loppuelämäkseen omaan kotiin? Näin on ennen eletty Suomessa ja eletään nykyäänkin monessa yhteiskunnassa paitsi ei enää Suomessa. Vanhukset on hylätty kylmästi yhteiskunnan hoidettavaksi. Vanhukset itkevät ikävissään lastensa ja lastenlastensa perään laitoksissa yms. Lapset vain ajattelevat omaa napaansa ja että kyllä se yhteiskunta hoitaa. Laitetaan kortti jouluna ja käydään vierailulla vartti Juhannuksena. Kyllä se yhteiskunta jotenkin hoitaakin mutta ei se korvaa oman lapsen tai muun omaisen läheisyyttä ja rakkautta, huolenpitoa. Kauhea ja kylmä on nykyihmisen sielunmaisema.

      • näimpänäimpä

        on kerranki asiaa kirjoitettu. Ei kiitoksen sanaa ole kuulunut niin jopa ees korttia. Raha ja lahjat kyllä kelpaa nykyperheelle. Kyllä ite opetin penskoille aikanaan että kiitos kuuluu sanoa mummulle joululahjoista!!!


    • laiskuushuipussaan

      Oikein viisaita krjoituksia edellä. Näin se on. Vielä hurjemmalta kuulostaa kun jo lastenhoitokin halutaan ulkoistaa. Molemmat vanhemmat työttömänä kotona ja lapset hoidossa. Silloin pitäisi ne vanhemmatkin viedä hoitoon. Ei ole ihme että rahat ei riitä mihinkään, Suomalaiset suurelta osin on laiskistunut. Sisusta ei ole tietoakaan. Laiskat valittaa eniten, sehän on nähty ja kuultu. Mukavuuden halussa on menty liian pitkälle. Valtion velka senkun kasvaa. Kyllä se totuus vielä paljastuu tässäkin asiassa.

    • Mummometykätäänsusta

      Mihin se mummo pannaan kun pitäisi päästä thaimaaseen joka vuosi ja asutaan etelässä?
      Etähoidetaan sitä tänne pohjoiseen ja arvostellaan yhteiskuntaa.Näin se menee.

      • Surulline

        Vanhusten ja lasten hoito sysätty yhteiskunnalle ,vaikka vanhemmat loikoilisi kotona !Miten vanhuksia ,kun ei lapsiakaan saada hoitettua kotona!


    • Yhteisöllinen

      No miksei sijoiteta noihin tyhjiin vuokra-asuntoihin sekä lasten päivätoimintaa sekä vanhuksia. Sehän on tätä päivää, että sukupolvet saavat kosketuksen toisiinsa.

    • tätäseon

      Siksi vanhuksia ja lapsia ei sijoiteta tyhjiin asuntoihin, koska joku julkisuudenkipeä hysteerikko keksii että siellä kyseisessä rakennuksessa on sisäilmaongelma.Parempi pistää asuntoja kylmilleen ja purkaa.Lapset on kuulemma ruvella ja mummot yskii.Parempi tehdä uutta ja odotella että
      joku keksii myös uusissa rakennuksissa olevan sisäilmaongelman.No saadaan taas sitten kirjoitella lehdissä ja tällä palstalla.

    • Varustautumaton

      Rahalla pääsee asumaan laitoksiin ja täysylläpitoon. Mutta jos ei ole rahaa joudut asumaan kotihoidokkina. Se on tulevaisuutesi.

    • Anonyymi

      Ikäihmisten tilanne ei oo ainakaa oo parantunna

      • Anonyymi

        Missähän on vika että tähän on tultu. Vanhemmat koulutus elintaso . Nyt kun koronan takia muutaman viikon oltu kotona niin ei muka pärjätä. Pää ei kestä kun ei pääse ryyppäämään ja rellestämään eikä velkarahalla päästä taimaaseen.jospa korona palauttaa nämä nuoret todellisuuteen , sitä melkein toivoisi että jos ei muuten niin pienen kurjuuden kautta sitten. Jos sieltä kautta palautuisivat niin että muistaisivat vanhempansa , heidän ihmis arvonsa ensin, ja jos sitten hömppäkin jäis vähemmälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe