Elämme Pattayan matkailun huippukautta.

365x

Elämme tällä hetkellä Pattayan turistikauden huippuhetkiä satojen, jopa tuhansien tämän matkailupalstan aktiivien suunnattuaan monen kuukauden lomanviettonsa Thaimaan ehdottomaan ykköskohteeseen, toisten jopa muuttaneen helmeen aivan kokopäiväisesti.
Olen tässä antanut tämän matkailupalstan rakkaiden ystävieni kertoa itselleni ja sitten olen antanut itseni ymmärtää, että nyt paratiisi on parhaimmillaan.
Kun silmäilee tämän matkailupalstan otsikoita ja myös niihin ladattuja kommentteja, syntyy väistämätttä muutamia kysymyksiä, kuten yksi päällimmäisistä, mitä Pattayan matkailupalstamatkailu on.
Olen jäänyt niin kaipaamaan kirjoituksia kuten Terveisiä taasen, Kävelin Soin ja Walkkarin, Kuiva pakoputki, Golf, Sukellus, Kalastus, ja ennen kaikkea Suomiravintoloiden lihapullat muusilla, sekä Bingo- ja tietokilpailuillat. Missä on nämä korkeatasoiset matkailukertomukset, joihin toki perinteisesti kuuluu kertomukset Pattayan ylivertaisuudesta ja Hua Hinin sekä Chiang Main ala-arvoisuudesta.
Sen sijaan nyt kun kaikki kynnelle kykenevät ovat Pattayalla, niin matkailupalstamatkailua ylläpitää Vuodesta 2010 tuhansin nimimerkein, joista aktiivisimmin tällä hetkellä käyttää mm. Prmn, StadinKeisari, Jari N Lahdesta, 42x, sekä tuhatta muuta niin hauskaa nimimerkkiä.
Matkailupalstamatkailuaiheiksi hänellä itse matkailun sijaan onkin päivittäin muodostunut aiempi matkailuaiheensa, eli totuustarkkailu ja tietysti Amalialerpatuksen ohella oikeinkirjoitus, sekä niin viisaat ja fiksut kommentoinnit, että aiheuttaa ajatuksen koska hän siirtyy pulkkamäestä mainitsemaansa etelästä pohjoiseen ja saarille matkailuunsa tytsynsä kanssa ollen ystävällisesti kutsuttuna myös tänne Chiang Maihin kaikkien ystäviensä kanssa.
Uskon että matkailupalstamatkailu tästä virkistyy entisestään,kun ensin on käyty lävitse nämä matkailupalstan tärkeät otsikot lävitse, kuten lappalaisten tv-kanavat ja tietysti eläkkeet ym. tärkeät taloudelliset seikat.
Näillä sanoin täältä Phuketista toivotan oikein nautinnollista matkailupalstamatkailua teille kaikille tuhansille.

14

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 43x

      Minua kiinnostaisi myös esimerkiksi Pattayan sää.
      Tuossa on asianmukainen sääkysely johon vastaukset on Pattayan ystävien tapaan aiheesta Rotat, Pariisi ja Gambia.
      Onko palstalla ketään järkevämppää?

    • NiuvassaSyödäänRottaa

      mars mars Lerppa Lerpan grillille rottaa puremaan

      • 365x

        Tätä juuri tarkoitan, tämä Pattayan matkailupalstamatkailu on juuri tätä Vuodesta 2010 harjoittamaa omasta mielestään .......? en tiedä mitä ?

        Tosin hänhän pian pemahtaa estraadille kirjoittamaan että hän ei ole tämä tyyppi, mutta kovasti lerpattaen kuitenkin vuosikausien tapaansa ei sanallakaan arvostele Niuvalaisen ystävänsä matkailupalstan terrorisointia noilla mielisairaalatasoisillaan.


    • hannu131

      Ei jaksa pidä palstas.Fiksummat keskustelut läydään muualla omalla nimellä trolliaile sinä täällä.

      • TrolliaileLäydään

        Läydään ja täällä trolliaile.


    • Soi.16

      Kausi huipentuu ensi kuussa, kun 6800 amerikkalaista merijalkaväen sotilasta tulee Pattikselle bailaamaan ja pusseja tyhjentämään. 13.-23.2 on säpinää.

      • Trolliaile

        Silloin suomijuntti on kakkonen.


      • Matkailuexpertti
        Trolliaile kirjoitti:

        Silloin suomijuntti on kakkonen.

        Ei kai se ole koskaan edes kymmenen parhaan joukossa. Tosin jotkut pimut sanovat, että suomalaista on helpointa höynäyttää. Samaa sanovat turkkilaiset miehet suominaisista.


      • SUOMENPARASMIES
        Matkailuexpertti kirjoitti:

        Ei kai se ole koskaan edes kymmenen parhaan joukossa. Tosin jotkut pimut sanovat, että suomalaista on helpointa höynäyttää. Samaa sanovat turkkilaiset miehet suominaisista.

        Eli sulla on vahva mielipise itsestäsi.Minä olen maailman halutuin jäbä.


      • HeySexyMääään
        SUOMENPARASMIES kirjoitti:

        Eli sulla on vahva mielipise itsestäsi.Minä olen maailman halutuin jäbä.

        Pattayalla sun lompakkos on halutumpi kuin sinä.


      • Halutuin_Ikinä

        On Lerppakin (aloittaja ja itselleenvastaaja) haluttu mies. Lerppaa on haluttu ja pyydetty tänä vuonna useisiin paikkoihin:
        Oikeuteen, laboratoriotutkimuksiin, mielentilatutkimukseen, maksa-arvo kokeisiin, huumeseulaan, Hiekkiksen ostarille maksamaan velat tai saamaan turpaan, tuomaan varastettu fillari takaisin, pyyhkimään kuset baarin ikkunasta, palauttamaan Rietas-Jaakon nahkashortsit Töölöön, maksamaan Alepan piikki ja pyytämään anteeksi niiltä kaikilta silloisilta lapsilta, nykyisiltä aikuisilta, joille esitteli poplaritakin alta lerppaansa 80 luvulla.

        Haluttu ukkeli.


      • 365x
        Halutuin_Ikinä kirjoitti:

        On Lerppakin (aloittaja ja itselleenvastaaja) haluttu mies. Lerppaa on haluttu ja pyydetty tänä vuonna useisiin paikkoihin:
        Oikeuteen, laboratoriotutkimuksiin, mielentilatutkimukseen, maksa-arvo kokeisiin, huumeseulaan, Hiekkiksen ostarille maksamaan velat tai saamaan turpaan, tuomaan varastettu fillari takaisin, pyyhkimään kuset baarin ikkunasta, palauttamaan Rietas-Jaakon nahkashortsit Töölöön, maksamaan Alepan piikki ja pyytämään anteeksi niiltä kaikilta silloisilta lapsilta, nykyisiltä aikuisilta, joille esitteli poplaritakin alta lerppaansa 80 luvulla.

        Haluttu ukkeli.

        Myös tätä tarkoitan.
        Onhan tää kaveri varsin sekaisin.


      • Plo11
        365x kirjoitti:

        Myös tätä tarkoitan.
        Onhan tää kaveri varsin sekaisin.

        Vähemmän kuin sinä.


      • 365x
        365x kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Pakko jatkaa kun repesin:

        Joulusta saakka.......Vuodesta2010 meni suomeen jouluksi, lappiin, karjalaan ja uudeksi vuodeksi takas pattikselle ollen kuitenkin junttilassa pulkkamäessä kummilastensa kanssa selitellen matkustamisesta pattikselle ja taas takas vesisodan jälkeen.

        Suomalaiset kellonajat.......Kaveri pitää listaa ihmisten vuorokausirytmeistä tietämättä syytä.

        Keskustelin tänään ammattilaisen kanssa.........No sehän on edistystä, hyvä.

        Mielenterveyspotilas..........Paniikkihäiriö on mielisairaus.

        Laitos- ja avohoitopotilaat esiintyvät täällä.........Kumpaan tämä Dille tuhansin nimimerkein esiintyvä mahtaa kuulua ?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe