Hillin mukaan Hitler-aiheiset ja muutoin rasistiset äänestysratkaisut ovat uusi ilmiö.
– Ennen riitti rivojen kuvien piirtely ja haistattelu, mutta nyt se ei enää ilmeisesti riitä.
Uudenmaan vaalipiiri ei suinkaan ollut ainoa paikka, missä vaalilipuista löydettiin useita 88-raapustuksia. Samanlaisia havaintoja tehtiin myös Oulun ja Lapin vaalipiireissä.
Oulun vaalipiirilautakunnan puheenjohtajan Mika Penttilän mukaan vaalipiirissä havaittiin noin 10–20 numerolla 88 varustettua äänestyslippua.
– Se on aika vähän, kun ottaa huomioon kokonaisäänimäärän, Penttilä sanoi STT:lle. Oulun vaalipiirissä annettiin ääniä kaikkiaan hieman yli 250 000.
Penttilän mukaan natsiraapustusten kaltaiset protestit ovat hylätyissä äänissä selvä vähemmistö.
– Suurin osa hylkäyksistä johtuu siitä, että kirjoitetusta numerosta ei yksinkertaisesti saada selvää. Äänestäjä ei ole käyttänyt vaaliavustajaa, vaikka siihen olisi ollut tarvetta.
Uusnatsien antamista äänistä kertoi Ilta-Sanomat.
"uusnatsit kävivät äänestyskopeissa raapustamassa äänestyslippuihin natsi-Saksan johtajaa Adolf Hitleriä tukevia numeroita tai liimaamassa niihin häntä esittäviä tarroja."
Tekeekö se uusnatsin, jos joku on käynyt äänestyskopeissa raapustamassa äänestyslippuun "Adolf Hitleriä" tukevia numeroita? Eikö niitä numeroita voi tulkita mitenkään muuten?
Esim. olen NHL seura Boston Bruinsin fani. Suosikkini pelaajani on David Pastrňák nro: 88
Jos olisin käynyt raapustamassa äänestyslippuuni numeron 88, niin tulkittaisiinko se uusnatsismiksi?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.