Tekisi mieli tehdä itsemurha koska en nää mitään syytä jatkaa elämää. Olen 23-vuotias mielenterveysongelmainen nainen joka haahuilee päivästä toiseen fantasioissa ja koulunkäynti sujuu huonosti. Poissaoloja on jo paljon eikä oikeastaan kiinnosta jääkö koulu kesken vai ei, koska ei mulla oo edes intoa elää, niin miten olis intoa käydä koulua. Toivoisin että olisi edes poikaystävä joka huolehtis musta ja rakastais, mutta tiedän että ei kukaan mies halua tällaista mielenterveysongelmaista, jolla on psykoosilääkityskin päällä. Mua on elämän aikana aika paljon syrjitty ja kiusattu ja jätetty ryhmän ulkopuolelle niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Ei kaikki tietenkään hauku tai syrji, olen seurustellut ja moni mies on kehunut kauniiksi ja mukavaksi, mutta on myös paljon vihaajia ja haukkujia koska taidan olla hieman erilainen. En jaksa elää:( ois helpompi kuolla:(
En tiedä jaksanko enää elää
17
1992
Vastaukset
- Toivoaonyhä
Mielestäni itsari ei oikea ratkaisu. Olet niin nuorikin. Itsekin nuorempana mietin tuota ratkaisua. Jotenkin kuitenkin siirsin asiaa. Nyt jo 60v. Jälkeen päin ajatellen kaikki p*ska on kuitenkin tullut elettyä. Ja opiskelut suoritettu. Työssäkin ollut ja eläkkeelle pian pääsen. Yritä vain kaikin voimin jaksaa opiskella. Omaisetkin jää Sinua kaipaamaan
- Jokuturhavaan
Kiitos tuesta mutta kaikista vaikeinta tässä on että kokoajan on pää sekaisin, siitä asti kun ensimmäisen kerran käytin aineita, en ole enää koskaan palautunut kokonaan normaaliksi, joudun syömään psykoosi lääkettä tai en pysy järjissäni (liekö huumeet jättäneet pysyviä vaurioita aivoihin). Siis jos jätän lääkkeet ottamatta, se näkyy heti mielenterveydessäni. Kaduttaa niin paljon että menin koskaan kokeilemaan huumeita :(
- Toivoaonyhä
No olet vaikeassa tilanteessa. Minulle ei kuulu se, että oletko käyttänyt "huumeita"- siis oikeasti huumaavia aineita mm metaa, kokaa jne. Se ei ole minun juttu. Masennuslääkkeet ovat hyvä/huono juttu. Itse on siitä päätettävä. Tosin minä luotan lääkäriin, jonka kanssa olen vuosia ollut vuorovaikutuksessa.
- 123d13d123d
ei kyllä kuulosta mitenkään mahdolliseltä että psykoosi lääkkeit korjais mahdollisia huumeiden käytöstä aiheutuneita aivovaurioita. psykoosi lääkkeet on itessäänki eräänlaista huumetta kun ne salpaa eri reseptoreja ja vaikuttaa aivojen kykyyn käsitellä todellisuutta niinku huumeet
- Ajatuksis345
Ap ihmiskroppa uusiutuu noin 3 vuodessa. Jos pystyt pysymään erossa huumeista ja huonoista aineista tuon ajan ja syöt terveellisesti palaudut varmasti. Tarvitset aikaa ja kärsivällisyyttä.
Onko sinulla joku ystävä, jonka kanssa jakas ajatuksia ja jonka luokse mennä, jos oikein paha tilanne tulee?
Sunun iässä tosi moni on masentunut.
Paranet vielä. Vaikka nyt näyttää pahalta, niin elä päivä kerrallaan ja pyydä apua aina kun on paha hetki. Auttaisiko asuminen jonkun ystävän kanssa yhdessä, jos et jo asu? - Viesti-poistettu
Jokaisella meistä on ne omat perkeleet, jotka kummittelee mielen sopukoissa. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Itselläni ainakin liikunta auttaa pahimpien hetkien yli. Ei siinä ehdi itseään täydellä voimalla ruoskia, kun on hölkkäämässä tai pidemmällä kävelylenkillä. Lopuksi tulee aina parempi fiilis.
Voisitko pitää vaikka välivuoden opiskelusta? Onko sellaisella koulutuksella kovin paljoa merkitystä minkä saisit vain rimaa hipoen suoritettua? Ehkäpä löytäisit vuoden aikana uusia motivaation lähteitä, jotka kannustaisivat jatkamaan. Voisit kokeilla vaikka: osa-aika töitä, vapaa-ehtois töitä vuoden aikana. Jos löytäisit sellaisen työ-yhteisön missä on hyvä henki ja mukavat ihmiset, niin sellaiseen kuuluminen piristäisi kummasti. Itselläkin olo kohenee kummasti, kun näkee työkavereita ja kokee onnistumisen tunteita työ elämässä.- Toivoaonyhä
Samoin. Kannustan vapaaehtoistyöhön. Siellä on tosi fiksuja ihmisiä, jotka eivät tuijota siihen miltä ihminen näyttää, vaan siihen mitä on kokonaisvaltaisesti. Tosi hyvä ilmapiiri. Kokeile! Et pety. Ja ei ole mitään suoriutumispakkoa, jokainen tekee voimiensa ja kykyjensä mukaan. Tervetuloa!
- vitusipilätym
Harva se päivä mietin että helpompaa olisi kuolla, mutta rakas tyttäreni ja metsästyksen harrastaminen pitää mieleni suht kurissa. Nykyinen Suomi ei ole enää se paikka mihin haluaisin syntyä uudelleen (keskisormi suomen hallitukselle ja (mitään)saamattomalle presidentille).
Kannattaa ajatella että joskus pääset tästä maasta eroon, se aika jonka nyt täällä kärsit palkitsee sinut myöhemmin (ei kannata kuitenkaan minkään ulkomaalaisen mukaan lähteä). - yxmies32
Kyllä minä voisin haluta olla sun kanssa, jos sattuisit asumaan Turussa päin. Itelläkin ollut mielenterveysongelmia aikaisemmin, niin vois olla kiinnostava tutustua johonki jolla on ollu hieman samantyyppisiä kokemuksia.
- Jokuturhavaan
Asun valitettavasti pohjoisen pohjanmaalla. T. Ap :)
- Antipsykootitonpaskaa
Varmasti sinulle löytyy mies joka rakastaa sinua ihan sellaisena kuin olet. Aivan varmasti! Aina voisi olla asiat huonommin. Itse sain väärän diagnoosin takia Abilifyta masennukseen jota söin vain 4kk:tta. Tuloksena se että olen impotenssi... voit varmaan kuvitella miltä se tuntuu nuoresta miehestä jolla oli kuitenkin hyvä seksielämä ennen lääkkeitä. Etsi nyt tässä kunnossa parisuhdetta...
- Jokuturhavaan
Voi ei:( eikö sitä pysty mitenkään korjaamaan?
- Antipsykootitonpaskaa
Jokuturhavaan kirjoitti:
Voi ei:( eikö sitä pysty mitenkään korjaamaan?
Valitettavasti ei. Voi vain toivoa, että tilanne korjaantuisi itsekseen... :(
http://www.pssdforum.com/index.php
Varokaa lääkäreiden ja lääkkeiden kanssa. Jorvin apulaisylilääkäri pilasi elämäni!
- windywei
Usko pois, sulla on niin paljon kaikkea hyvää vielä edessäs. Sunlaisella ihmisellä on oikeus nähdä se. Pysy kasassa, ja nauti pienimmistäkin asioista. Älä anna raskaiden, stressaavien ja häiritsevien asioiden painaa sua alas. Olis myös tärkeää, että saisit purkaa ajatuksias jotenkin. Se helpottaa yleensä ainakin mun oloa. Kokeile vaikka ihan vaan päiväkirjaa, piirrä kaikki tunteesi paperille. Myös positiivi-päiväkirjan kirjoittaminen saa mielen hieman iloisemmaksi, ja vapautuneeksi. (Kirjoita joka päivä ainakin kolme mielestäsi hyvää asiaa, joita päiväsi aikana on tapahtunut.)
Muista, sä ansaitset paikan tällä planeetalla, liian moni jäis kaipaamaan sua. Jopa minä, vaikken sua tunnekkaan. - vieläontoivoa
Jumala ei ole luonut sinua turhaan. Aivosi voivat vielä tulla kuntoon. Elämälläsi on ainutlaatuinen tarkoitus. Etsi Jumalalta ja Jeesukselta apua.
- Jokuturhavaan
Kiitos kaikille ihanista ja positiivisista vastauksista :) tuli todella paljon parempi mieli! Toivon että mielenterveyteni menisi parempaan suuntaan ja löytäisin jonku ihanan miehen:) päivä kerrallaan eteenpäin.
- Toivoaonyhä
Kyllä Sinä löydät ihanan ystävän, joka rakastaa vilpittömästi! Sinussa on todella hyvää, aitoa ihmistä, ihanaa naista! Älä kadota herkkyyttäsi, vaikka joudut ehkä pettymään. Kirjoittele tänne kuulumisia! Ja kevät saapuu... ja kesä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815