Luin lehdestä, että pornofilmeihin voi liimata kenen tahansa pään ja että sillä viisin. Tottakai se on teknisesti mahdollista, sen tajuaa ite Erkkikin, mutta ihan oikeasti, vain UKOT voi tehdä niin. Arvatkaa vaan, kun Risto on liimannut Annen pään kiinni sudt sinne.
Miehet ovat tyhmiä, ihan oikeasti, kukaan nainen ei edes miettisi sellaista tai naiselle ei tulisi edes mieleen moinen.
Nyt tuli tupenrapinat
3
108
Vastaukset
- Tähdellistä
Vitsit miten innovatiivista! Laitahan linkki julkaisuun niin pääsee toljottamaan.
- paperinukkekoti
Miehet on niin haiteknisiä. Minä scrabuukkaan vain. Ei ole miesharrastajia paljon alalla.
- 5cardcharlie
Niinpä, kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, liikkuva kuva valehtelee enemmän kuin tuhat kuvaa.
Joskus 1998-vuonna teimme sellaista juttua jossa voisi äänestää lukiotyttöjä ulkonäön perusteella, sellainen tietokoneohjelma missä oli kuvia, eli kauan aiemmin jonkun facebookin keksimistä. Eli missä voisi äänestää tyttöjä kuvien perusteella.
Emme tehneet valmiiksi sitä kuitenkaan silloin työt ja muut hommat veivät eri suuntiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823