Kertoo blogissa avoimesti että rakastaa itseään. Oli tehnyt uuden postauksen tänään.
Jasminin uusin blogi
51
1169
Vastaukset
- WauMitkäRiippuhäppärit
Jasminin tietojen mukaan miljoonat ihmiset maailmassa eivät rakasta itseään ja kärsivät kuulemma itsetunto-ongelmista. Nyt Jasmin ylentää itsensä itserakkauden ja itsetunnon asiantuntijaksi. On se viisas. Eilen tehtiin hyvää koko maailmalle julkaisemalla murotaikinaohje, tänään koko maailman itsetunto-ongelmat parannetaan yhdellä blogilla.
- passiivis-aggro
Itsetunto on jokaisella yksilöllä vaihtelevainen. Kenelläkään se ei säily päivästä toiseen samanlaisena.
Monilla ns. elämässään mokailijoilla on alemmuudentunteita, jotka mielellään kielletään itseltäänkin..ja mieluummin uhotaan kuinka on itsetunto kohdillaan ja muista löytyy kaikki viat.
- abctotuudentorvi
Jasmin on vahva mimmi, nyt tarkoitan henkisiltä ominaisuuksiltaan. Kestää omien sanojensa mukaan tuulet ja tuiverrukset, hyvä itsetunto ja itsetuntemus kun on.
- selfienvanki
Ei tuosta kuvauksesta voi alkuunkaan tunnistaa jasminia , julkisuuskuva on ailahtelevainen, kylläkin itseänsä korostava, mutta se on aivan eri asia kuin hyvä itsetunto.
- häshfäg
Uusin "elämän rakkaus" taitaa vihdoin olla se oikea, eli jassu itse?
#InLove
#mystory
#mylove
#me
#myself - näpäyttää.hyvin
Jassu näyttää hyvältä. Nyt täällä taas koitatte väkisin vääntää jotain haukuttavaa tekstissä joka on hyvä ja siinä on jopa pointtia. Hyvin Jassu näpäyttää myös instassa.
- TeukkaPee
Niin voimakkaat piirteet Jassulla. Voimakkaat kulmakarvat, voimakas nenä, voimakas alahuuli.. Uusimpana voimistuvat silmäpussit. Jassu akkaantuu ikätovereitaan nopeammin.
- koheltajataas
Yrittääkö vahvan itsetunnon omaava ja tasapainoinen ihminen itsaria ja aikuisiällä?
- Eitotta.ollutkaan
SEhän oli keksitty juttu seiskan kanssa. Jassu ei ikinä satuttais itteään. Yhtä totta kun se että sen kohtu oli tuhoutunut abortin yhteydessä. Keksittyjä seiskan juttuja.
- Tosiasiat
Eitotta.ollutkaan kirjoitti:
SEhän oli keksitty juttu seiskan kanssa. Jassu ei ikinä satuttais itteään. Yhtä totta kun se että sen kohtu oli tuhoutunut abortin yhteydessä. Keksittyjä seiskan juttuja.
Ei ole keksittyjä. Kohtu ilmeisesti tuhoutunut Jassun omien hoito laiminlyöntien takia, ei toimenpidepöydällä. Mut erittäin onnekasta et on maho. Itsaria yrittäny sekä Enkuissa että Oulussa. Sairasta.
- sossutantta
Jaskan ikioma hyvä itsetunto ja toive siitä, että muillekin siunattaisi samaa, on yksi Jaskan vakiovirsistä. Kuuluu samojen legendojen joukkoon kuin Jaskan empaattisuus, rehellisyys ja äly.
- HrjLhjkgh
Miten nuo ei muka kuvaa sitä? Mulla ei ole siitä pahaa sanottavaa. Minusta se vaikuttaa kivalta naiselta mitä sen blogeja oon lukenut. Muusta en tiedä kun että kirjottaa hyvin ja on hurjan nätti.
- Wulls
Miksi Jasmin on usein julkisuudessa kritisoinut mm. Sofiaa ja Martinaa? Eihän tällaiseen alennu kuin ilkeä ihminen? Jos on hyvä itsetunto, niin ex-miehiäkään ei tarvitse arvostella lehtien sivuilla, sillä niin tekevät vain tyrkyt.
- Fanitan
Jasmin on Suomen ihanin nainen. Pääsispä rehveille.
- simsalapimppis
Jassu ei vaan ymmärrä, että itsetunto ja itserakkaus
ovat kaksi eri asiaa.- 363636e3
Ei sen äly riitä. Jasmin on myös niin heikko ihminen ettei pärjää ilman aikuisen ihmisen jatkuvaa tukea. Sen kaikki ns rakastumiset on vaan epätoivoisia tarrautumis- ja hyväksikäyttöyrityksiä, siksi vanhat, yksinkertaiset miehet.
- Älyä.kehiin
Näinpä se on, valitettavasti. Toivottavasti kukaan teini-ikäinen tyttö ei ota esimerkkiä Jasminin elämäntyylistä
- JaskanRakkauvet
Älyä.kehiin kirjoitti:
Näinpä se on, valitettavasti. Toivottavasti kukaan teini-ikäinen tyttö ei ota esimerkkiä Jasminin elämäntyylistä
No, ei kyllä ku joku täysi ääliö rupee tollaseks vanhojen miesten "rakastajaksi". Kaiken lisäksi Jassun ukot on varattomia, kouluttamattomia ja muutenkin nollia. Vanhan ukon pitäis sentään olla varakas, menestyny ja karismaattinen. Sellasiahan Jassu yritti kokkareista hakea ja yrittää edelleenkin, vaan ei kelpaa. Jäljelle jää noi nolot, viinaan menevät, useasti eronneet luuserit.
- entisten.nuortenkin
363636e3 kirjoitti:
Ei sen äly riitä. Jasmin on myös niin heikko ihminen ettei pärjää ilman aikuisen ihmisen jatkuvaa tukea. Sen kaikki ns rakastumiset on vaan epätoivoisia tarrautumis- ja hyväksikäyttöyrityksiä, siksi vanhat, yksinkertaiset miehet.
Poishan hän on lähtenyt näistä suhteista, jotka eivät ole toimineet. Eihän se silloin mitään tarrautumista ole. Nuori ihminen hakee sitä pysyvää olotilaa ja sopivaa kumppania. Harva sitä sen ensimmäisen ihastumisen kanssa lopun elämäänsä viettää. Se oli ennen vanhaan aivan eri juttu, kun asenteet olivat toiset. Avioerokin oli ajatuksenakin jo mahdottomuus. Naiset kärsi miestensä ikeen alla surkeita kohtaloita lapsineen. Nykyaikana jo voi nainenkin itse valita kuinka haluaa elää. Mielipiteetkin pitäisi jo päivittää tälle vuosituhannelle.
- Käkäkäkäää
entisten.nuortenkin kirjoitti:

Itse lähtenyt? Ja pyh, miehet ne suhteet on lopettaneet, pappakin haki sitä eroo, ei Jassu, joka yritti vielä takas papsun luokse.
Tuskin kukaan, edes ennen vanhaan, sen nuoruuden rakkauden kanssa oli loppuelämänsä, mut erittäin harvalla vaihtuu petikaverit niin tiuhaan ku Jassulla.
" Nuori ihminen hakee pysyvää olotilaa ja sopivaa kumppania". No, Jassu ei ole enää nuori ollenkaan, vaan keski-ikäinen nainen. Miehiä on ollu useita kymmeniä, varmasti lähempänä sataa. Kumma, että se aina, ihan joka kerta valitsee niin väärin! Eikö se koskaan opi mitään? Ei tule elämänkokemusta, ei ihmistuntemusta eikä mitään muutakaan. Jokainen kumppani on ollut vaan entistä paskempi. - entiset.nuoretkin
Käkäkäkäää kirjoitti:
Itse lähtenyt? Ja pyh, miehet ne suhteet on lopettaneet, pappakin haki sitä eroo, ei Jassu, joka yritti vielä takas papsun luokse.
Tuskin kukaan, edes ennen vanhaan, sen nuoruuden rakkauden kanssa oli loppuelämänsä, mut erittäin harvalla vaihtuu petikaverit niin tiuhaan ku Jassulla.
" Nuori ihminen hakee pysyvää olotilaa ja sopivaa kumppania". No, Jassu ei ole enää nuori ollenkaan, vaan keski-ikäinen nainen. Miehiä on ollu useita kymmeniä, varmasti lähempänä sataa. Kumma, että se aina, ihan joka kerta valitsee niin väärin! Eikö se koskaan opi mitään? Ei tule elämänkokemusta, ei ihmistuntemusta eikä mitään muutakaan. Jokainen kumppani on ollut vaan entistä paskempi.Älähän liioittele. jassu on vielä nuori nainen. Nykyään ei mennä heti rippikoulun jälkeen vihille. Miten voi etukäteen tietää kuka on sopiva kumppaniksi? Kerropa se. Eiköhän sen engelsmannin kanssa käynyt aivan toisin kuin mitä väität. papparainen tuli jouluksi Ouluun, mutta Jassu sanoi liiton olevan ohi hänen puoleltaan. Pysyisit edes totuudessa noiden väitteittesi kanssa.
- en.sääli.ilkeitä
entisten.nuortenkin kirjoitti:
Poishan hän on lähtenyt näistä suhteista, jotka eivät ole toimineet. Eihän se silloin mitään tarrautumista ole. Nuori ihminen hakee sitä pysyvää olotilaa ja sopivaa kumppania. Harva sitä sen ensimmäisen ihastumisen kanssa lopun elämäänsä viettää. Se oli ennen vanhaan aivan eri juttu, kun asenteet olivat toiset. Avioerokin oli ajatuksenakin jo mahdottomuus. Naiset kärsi miestensä ikeen alla surkeita kohtaloita lapsineen. Nykyaikana jo voi nainenkin itse valita kuinka haluaa elää. Mielipiteetkin pitäisi jo päivittää tälle vuosituhannelle.
Ei kukaan väitä, että ensimmäisen ihastuksensa kanssa pitäisi loppuelämä viettää (eikä näin ole ennen vanhaankaan ollut, tiedoksesi). Kannattaisi kuitenkin ehkä miettiä, mikä itsessä on vikana, kun kaikki parisuhteen noudattavat samaa kaavaa kerta toisensa jälkeen. Olisi palon hyödyllisempää kuin entisten miesten haukkuminen.
Nykyaikana naisetkin käyvät työssä, eikä terve parisuhde perustu kummankaan osapuolen taloudelliseen hyväksikäyttöön. Elättäjiä itselleen etsivät vain jollain tavalla häiriintyneet yksilöt (miehet tai naiset).
"Nykyaikana jo voi nainenkin itse valita kuinka haluaa elää. "
Kumma, että Jassukka valitsee sen kaikkein vanhanaikaisimman tavan elää miehen siivellä, mutta ei kuitenkaan kelpaa ne vanhanaikaiset naiselliset parisuhteen arvot (uskollisuus, äitiys, vaatimattomuus, nöyryys)..
No, omapahan on valintansa. Niin makaa kuin petaa. - entiset.nuoret
en.sääli.ilkeitä kirjoitti:

No, omapahan on valintansa. Niin makaa kuin petaa.Voihan vitsi noiden mainitsemiesi arvojen kanssa. Miten voi nykyaikana vielä vaatia toista osapuolta alistumaan tuollaiseen. Sitä voi elää yhdessä ilman lapsiakin. Mitä tarkoitat vaatimattomuudella ja nöyryydellä? Sitä en käsitä ollenkaan. Ketä pitää nöyristellä? Miestäkö? Siinä sanoit oikein, kun kutsuit niitä arvoja vanhanaikaisiksi.
- en.sääli.ilkeitä
entiset.nuoret kirjoitti:
Voihan vitsi noiden mainitsemiesi arvojen kanssa. Miten voi nykyaikana vielä vaatia toista osapuolta alistumaan tuollaiseen. Sitä voi elää yhdessä ilman lapsiakin. Mitä tarkoitat vaatimattomuudella ja nöyryydellä? Sitä en käsitä ollenkaan. Ketä pitää nöyristellä? Miestäkö? Siinä sanoit oikein, kun kutsuit niitä arvoja vanhanaikaisiksi.
Sinä et siis ymmärtänyt pointtiani = Jasmin valitsee rusinat pullasta..Hänelle kelpaa toimettomana toisen huushollissa lokkeileminen, "kotivaimon" esittäminen. Eli erittäin vanhanaikainen asetelma. Mutta hänelle ei kelpaa siihen vanhanaikaiseen asetelmaan kuuluvat muut asiat ja arvot.
Mikäli Jasmin olisi nykyaikainen nainen, hän huolehtisi omasta toimeentulostaan, urastaan ja elämästään ihan itse, itsenäisenä yksilönä, vaikka olisi parisuhteessakin. Nykyaikaiset parisuhteet ovat kahden tasavertaisen kumppanin liittoja.
PS. Nöyryys ei tarkoita nöyristelyä, se on ihan eri asia. Nöyryys on elämänasenne, joka heijastuu monella tavalla ympäristöön.
Vaatimattomuus on sitä, ettei tee itsestään draamakuningatarta tai vaadi kokoajan huomion keskipisteenä olemista kyetäkseen olemaan onnellinen. - entiset.nuoret
en.sääli.ilkeitä kirjoitti:
Sinä et siis ymmärtänyt pointtiani = Jasmin valitsee rusinat pullasta..Hänelle kelpaa toimettomana toisen huushollissa lokkeileminen, "kotivaimon" esittäminen. Eli erittäin vanhanaikainen asetelma. Mutta hänelle ei kelpaa siihen vanhanaikaiseen asetelmaan kuuluvat muut asiat ja arvot.
Mikäli Jasmin olisi nykyaikainen nainen, hän huolehtisi omasta toimeentulostaan, urastaan ja elämästään ihan itse, itsenäisenä yksilönä, vaikka olisi parisuhteessakin. Nykyaikaiset parisuhteet ovat kahden tasavertaisen kumppanin liittoja.
PS. Nöyryys ei tarkoita nöyristelyä, se on ihan eri asia. Nöyryys on elämänasenne, joka heijastuu monella tavalla ympäristöön.
Vaatimattomuus on sitä, ettei tee itsestään draamakuningatarta tai vaadi kokoajan huomion keskipisteenä olemista kyetäkseen olemaan onnellinen.En lähde viestiäsi erittelemään, mutta tuohon viimeiseen väitteeseesi sanon, ettei Jassu ole esittänyt draamakuningatarta, eikä vaatinut keskipisteenä olemista. Tämä kaikki on juorupalstan vakituisten mollaajien aikaansaannosta. Hyvin on vaatimattomia Jassun instan kuvat ja blogi. Kertoo omista mietteistään ja päiviensä touhuista. Niistä on glamour kaukana. Kukaan ei tiedä syytä Jassun työttömyyteen, ja se tuntuu olevan jatkuvasti kyselyssä,. vaikka työttömiä on liki 300tuhatta muitakin Sitten niistä "itsenäisistä naisista", jotka ovat kotona lastenhoidon varjolla. Kukahan heidät elättää? mielestäni kenelläkään sivullisella ei ole minkäänlaista oikeutta häneltä mitään vaatia.
- en.sääli.ilkeitä
entiset.nuoret kirjoitti:
En lähde viestiäsi erittelemään, mutta tuohon viimeiseen väitteeseesi sanon, ettei Jassu ole esittänyt draamakuningatarta, eikä vaatinut keskipisteenä olemista. Tämä kaikki on juorupalstan vakituisten mollaajien aikaansaannosta. Hyvin on vaatimattomia Jassun instan kuvat ja blogi. Kertoo omista mietteistään ja päiviensä touhuista. Niistä on glamour kaukana. Kukaan ei tiedä syytä Jassun työttömyyteen, ja se tuntuu olevan jatkuvasti kyselyssä,. vaikka työttömiä on liki 300tuhatta muitakin Sitten niistä "itsenäisistä naisista", jotka ovat kotona lastenhoidon varjolla. Kukahan heidät elättää? mielestäni kenelläkään sivullisella ei ole minkäänlaista oikeutta häneltä mitään vaatia.
Olisit eritellyt viestini, niin olisit ehkä ymmärtänyt mitä yritän sinulle sanoa : )
Kukaan sivullinen ei ole Jasminilta tai keneltäkään muultakaan vaatimassa yhtään mitään. Ei ole vaatimista, jos osoittaa epäloogisuudet toisten elämäntavassa ja valinnoissa.
Jasmin on ihan itse kertonut voivansa huonosti parisuhteessa, jos ei saa tarpeeksi huomiota. Ja tällöin hän ajautuu hakemaan huomiota suhteen ulkopuolelta. Se siitä keskipisteenä olosta.
Mutta kuten sanoin, niin makaa kuin petaa. Itseään voi syyttää omista valinnoistaan, jotka johtavat surkeaan lopputulokseen. Ei muita.
( Sivuhuomautus: Noita lastenhoitoon liittyviä kustannusasioita on oikeastaan aivan turha rinnastaa julkkistyrkkyjen elämään. Päivähoidossa olevat lapset maksavat yhteiskunnalle enemmän, kuin kotona hoidetut...mutta se ei tarkoita, etteivätkö monet työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat maksaisi päivähoidosta useita satoja euroja kuussa..
Yhteiskunta ei myöskään "elätä" kotihoidon tuen avulla ketään..Kotihoidontuki on niin pieni raha, että sillä ei kukaan kykene elämäänsä kustantamaan. Kun toinen puoliso tienaa, ei lapsiperheillä ole myöskään asiaa mihinkään sossuun tms. avustusten pariin. Ja sitä paitsi: lapsissa on tulevaisuutemme, myös lapsettomien ihmisten! Eli lapsiin kannattaisi sijoittaa paljon enemmän yhteiskunnan varoja.) - entiset.nuoret
en.sääli.ilkeitä kirjoitti:
Olisit eritellyt viestini, niin olisit ehkä ymmärtänyt mitä yritän sinulle sanoa : )
Kukaan sivullinen ei ole Jasminilta tai keneltäkään muultakaan vaatimassa yhtään mitään. Ei ole vaatimista, jos osoittaa epäloogisuudet toisten elämäntavassa ja valinnoissa.
Jasmin on ihan itse kertonut voivansa huonosti parisuhteessa, jos ei saa tarpeeksi huomiota. Ja tällöin hän ajautuu hakemaan huomiota suhteen ulkopuolelta. Se siitä keskipisteenä olosta.
Mutta kuten sanoin, niin makaa kuin petaa. Itseään voi syyttää omista valinnoistaan, jotka johtavat surkeaan lopputulokseen. Ei muita.
( Sivuhuomautus: Noita lastenhoitoon liittyviä kustannusasioita on oikeastaan aivan turha rinnastaa julkkistyrkkyjen elämään. Päivähoidossa olevat lapset maksavat yhteiskunnalle enemmän, kuin kotona hoidetut...mutta se ei tarkoita, etteivätkö monet työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat maksaisi päivähoidosta useita satoja euroja kuussa..
Yhteiskunta ei myöskään "elätä" kotihoidon tuen avulla ketään..Kotihoidontuki on niin pieni raha, että sillä ei kukaan kykene elämäänsä kustantamaan. Kun toinen puoliso tienaa, ei lapsiperheillä ole myöskään asiaa mihinkään sossuun tms. avustusten pariin. Ja sitä paitsi: lapsissa on tulevaisuutemme, myös lapsettomien ihmisten! Eli lapsiin kannattaisi sijoittaa paljon enemmän yhteiskunnan varoja.)Niinpä ei kotihoidontuki elätäkään, mutta silloinhan nämä äiskät ovat jonkun toisen elättejä. Joko valtion, tai avo/aviomiehensä. Sitähän sitä nykyään toivotaan, että valtion ja kuntien tulisi rahoittaa kaikki kulut lapsista, joita tehdään, vaikka ei kyetä elättämään ja kasvattamaan. Ja siitä vuokranmaksusta. Monikohan pariskunta maksaa vuokran ja muut elinkustannukset puoliksi?
- kukaNostaaKisunHännän
Se on myös vahvuutta että uskaltaa myöntää heikkoutensa. Kulissien pitäminen yllä kaiken aikaa kertoo myös ihmisestä aika paljon.
- Viisaitavihjeitä
Yleensä nämä heikkoudet joutuu kohtaamaan ja myöntämään viimeistään suurten menetysten hetkillä. Älykkäimmät ymmärtävät ne jo aijemmin. Vaatimattomuus on elämänviisautta, nöyryys ja nöyristely eivät ole sama asia.
- entiset.nuoret
Viisaitavihjeitä kirjoitti:
Yleensä nämä heikkoudet joutuu kohtaamaan ja myöntämään viimeistään suurten menetysten hetkillä. Älykkäimmät ymmärtävät ne jo aijemmin. Vaatimattomuus on elämänviisautta, nöyryys ja nöyristely eivät ole sama asia.
Sanoisit suoraan mitä ajat takaa. Mitkä heikkoudet Jassun tulisi myöntää joita hänessä näet? Miten se hänen elämästään tekisi sinulle paremmin hyväksyttävämpää?
- Kulissit_
entiset.nuoret kirjoitti:
Sanoisit suoraan mitä ajat takaa. Mitkä heikkoudet Jassun tulisi myöntää joita hänessä näet? Miten se hänen elämästään tekisi sinulle paremmin hyväksyttävämpää?
Hän voi analysoida omat heikkoutensa itse, ellei sitten katso olevansa täydellinen.
- jauhotmenisuuhun
Kulissit_ kirjoitti:
Hän voi analysoida omat heikkoutensa itse, ellei sitten katso olevansa täydellinen.
Sinähän ne hänen heikkoutensa tunnut tietävän. Kerro nyt se muillekin.
- dirlandaaa
jauhotmenisuuhun kirjoitti:
Sinähän ne hänen heikkoutensa tunnut tietävän. Kerro nyt se muillekin.
Kommentoin yleisellä tasolla. Jasmin voi antaa itsestään sen kuvan minkä haluaa ja sehän voi olla pelkkää ihanuutta niin kauan kun ei tarvitse ottaa vastuuta asioista ja elämästä yksin ja itsenäisesti.
- tilastonmukaan
dirlandaaa kirjoitti:
Kommentoin yleisellä tasolla. Jasmin voi antaa itsestään sen kuvan minkä haluaa ja sehän voi olla pelkkää ihanuutta niin kauan kun ei tarvitse ottaa vastuuta asioista ja elämästä yksin ja itsenäisesti.
Suomessa on miljoona yksineläjää, jotka tulevat ihme ja kumma toimeen. Tuskin he kaikki ovat työssä.
- jhgjhghgkhkjhkh
tilastonmukaan kirjoitti:
Suomessa on miljoona yksineläjää, jotka tulevat ihme ja kumma toimeen. Tuskin he kaikki ovat työssä.
Ontuvaa vertausta.. Yksineläjiä on, ja he tulevat toimeen. Heillä on yleensä oma tai vuokrattu huusholli, jonka kuluista he huolehtivat itse.
Työttömiä yksineläjiäkin on, mutta harvassa on tapaukset, jotka ovat kouluttamattomia ja omasta halustaan työttömänä vuosikausia tai jopa kymmeniä vuosia haahuillen milloin mitäkin.
Eihän siinä voi parisuhdekaan pitkään kestää, jos toisesta osapuolesta tulee toiselle eräänlainen taloudellinen ja sosiaalinen taakka alkuhuuman haihtumisen jälkeen. Taloudellisesta hyväksikäytöstä puhutaan nykyään yhtenä pahoinpitelyn muotona.
- moppiheilummaan
Breaking news! Jasso sai töitä moppi-H:n moppina iss-spacestationilla!
- moppi.jasmina
JESS! Jalmo on sanellut ehdot; töihin tai paluu vintille!
- onneaTöihin
En tykkää puhua tai kirjoittaa asioista silloin, kun kaikki ei ole täysin varmaa ja siksi olen ollut hiljaa kaikista työelämään liittyvistä asioistani. Olen siis kaikessa hiljaisuudessa jutellut ja sopinut uusista työkuvioista täällä Oulussa. Nyt, kun kaikki on tulevan työni suhteen varmaa, uskallan myöntää intoni täälläkin! Itse asiassa en kertonut asiasta edes rakkaalleni (jonka kanssa asun ja jaan elämäni) ennen sen varmistumista – mieluummin yllätin hänet tällä tavoin, samoin kuin muutkin läheiseni.
Tätä blogiani jatkan normaaliin tapaan ja vaikka elämästäni kirjoitankin, en lähde vetämään työasioitani julkisuuteen. Se on osa yksityistä elämääni ja sellaisena se saa pysyäkin. Halusin vain kertoa, että vihdoinkin kaikki elämäni palaset alkavat olla täysin paikoillaan ja olen äärimmäisen onnellinen tästä uusimmasta käänteestä!
En ikinä tee mitään sellaista, mikä ei tunnu oikealta tai hyvältä minulle itselleni. Mutta nyt, kaikki tuntuu tapahtuvan juuri oikeaan aikaan; niin parisuhteeni kuin työasianikin. En siis voisi olla iloisempi tästä kaikesta! Elämä on ihanaa. ❤
Toimistotöitä, joita toivoinkin. Saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja toimisto sijaitsee ydinkeskustassa, joten meiltä kotoa kipaisee siihen nopeasti. Kivaa loppuviikkoa sinulle!
xxx- HyiMikäKlitta
Vintillä nelikymppiseksi asunut muija selittää työpaikasta?!?! Onko tuo tosissaan? Onko se joku mt-ongelmaisten uudelleenkoulutuspaikka? Toimistotöitä?! Kenkää tulee - se on varma.
- Mitäh.ihmettäselität
HyiMikäKlitta kirjoitti:
Vintillä nelikymppiseksi asunut muija selittää työpaikasta?!?! Onko tuo tosissaan? Onko se joku mt-ongelmaisten uudelleenkoulutuspaikka? Toimistotöitä?! Kenkää tulee - se on varma.
Eikös se ole jo jonkun aikaa asunut avoliitossa miehensä kanssa ja sitä aiemmin monta vuotta Turkkuses ja myös ulkomailla että ei nyt ihan osu sun manaukset kohdilleen.
- HyiMikäRyppy
Mitäh.ihmettäselität kirjoitti:
Eikös se ole jo jonkun aikaa asunut avoliitossa miehensä kanssa ja sitä aiemmin monta vuotta Turkkuses ja myös ulkomailla että ei nyt ihan osu sun manaukset kohdilleen.
Ai niin, hänhän tosiaan "asui" myös Australiassa. My bad. Eli hän ei ollutkaan koko aikaa siellä vintillä.
- Pelkkääsontaa
Työ on niin salaista ettei koko työpaikasta kuulla koskaan mitään? Kummallista, kyllä kaikki muut julkkikset ovat aina avoimesti kertoneet missä ovat töissä. Mut Jassun "työpaikka" taitaakin taas olla vaan sen omassa mielikuvitusmaailmassa, kuten oli PR-työt Enkuissa ja työpaikka Tracyn firmassa.
Työ kuuluu Jassun yksityiselämään? Eiköhän sukupuoliasiat ja muut intiimit alapään jutut ole yksityisasioita paljon enemmän ja niiden pitäisi kuulua vain siihen siihen yksityiseen elämään, ei seiskan sivuille.
Koko Jaskan blogi ja instakirjoitukset on täyttä valetta.- ylpeä.jassusta
Kuka on Tracy? Dennisin tytär oli sen niminen mutta kuka muu? Ja mitä tähän työpaikkaan tulee niin tuohan on vain hyvä uutinen. Onnea Jassu!
- Luetteko.sen.blogia
Mistä intiimeistä asioista se on muka puhunut tän nykyisen suhteen aikana? Ei mistään. Sehän jo aiemmin kirjoitti että arvostaa Jarmoa enemmän kuin aiempia kumppaneita joten ei lähtis puhumaan siitä vastaavalla tavalla.
- 3838383838
Luetteko.sen.blogia kirjoitti:

Kuule, osta jostain kolmen neljän vuoden hymyt ja seiskat, niin asia avautuu sullekin. Kaikkia eksiään se on valehdellut arvostavansa ja palaset on aina loksahdelleet niin nätisti kohdalleen. Aussin kanssa oikein ryminällä. Vaan paskoja ukkoja olivat oikeesti, mt-ongelmaisia, ilkeitä ja pahansuopia. Voi jassurassua. Nyyh.
- Luetteko.sen.blogia
3838383838 kirjoitti:
Kuule, osta jostain kolmen neljän vuoden hymyt ja seiskat, niin asia avautuu sullekin. Kaikkia eksiään se on valehdellut arvostavansa ja palaset on aina loksahdelleet niin nätisti kohdalleen. Aussin kanssa oikein ryminällä. Vaan paskoja ukkoja olivat oikeesti, mt-ongelmaisia, ilkeitä ja pahansuopia. Voi jassurassua. Nyyh.
Yhä: mistä intiimeistä asioista se on puhunut NYKYISEN SUHTEENSA aikana?
- Faktat.on.faktoja
Luetteko.sen.blogia kirjoitti:
Yhä: mistä intiimeistä asioista se on puhunut NYKYISEN SUHTEENSA aikana?
Kuka on väittänyt sellaista ? Ei kukaan, opettele sisälukutaito! Jassu on antanut intiimiasioistaan haastatteluja jo VUOSIKAUSIA! Sekä kulloisenkin petikaverinsa rakastelutaidoista. Kyllä se vielä avautuu tästä kiinteistörengistäkin, kuinka oli vetelä sängyssä ja paskin tyyppi ikinä. Aina kun miesjuttu loppuu, niin Jassu alkaa ukon julkisen mollaamisen. Jamppa kärsii tän naisen takii loppuelämänsä.
- paloikosinulla
hihat? :)) olisiko sen pitänyt kehua sinun rakastelutaitoja vai mikä sua nyppii? :))
- vanhempas.sisaruksiako
Olen nyt sivusta seurannut sinun kommenttejasi, ja täytyy sanoa että taidat olla jopa suoli24:n mittapuulla aikamoinen pölkkypää! Uskomatonta :D
Kommentoit aina asian vierestä, ihan niinkuin et ymmärtäisi asiakokonaisuuksia. Niin, tai sitten yrität epätoivon vimmalla mollata muita kirjoittajia...talk about mental health issues...
- kunvaivaudut
kirjoittamaan noin pitkän sepustuksen, se kertoo vain siitä että osui ja upposi. Tirsk:D
- Ouououou
Olet todellakin aivan pihalla eikä sun viestejä pitäis julkaista ikinä, ovat sen verran mielisairasta sisältöö.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820