Prismarakennus Oy

OmakotitaloRakentaja

Onko kokemuksia tästä firmasta?

Löysin tällaisen hesarin artikkelin tuon firman omistajasta:

"Helsingin käräjäoikeus on tuominnut asianajaja Ilkka Kalle Eino Jylhän viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen väärennyksestä ja pakottamisesta. Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi Jylhä määrättiin maksamaan oheissakkoa 30 päiväsakkoa eli yhteensä 12000 markkaa.

Tapahtumat alkoivat marraskuussa 1993, kun Jylhä väärensi erään kuitin toimiessaan pesänhoitajana. Väärennetyn kuitin avulla hän pystyi ottamaan itselleen 10000 markkaa pesälle kuuluvia rahoja.

Jylhä väärensi kuitin myydessään pesän omaisuutta eräälle osto- ja myyntiliikkeelle.

Kauppahinnaksi sovittiin 30000 markkaa, mutta asianajaja teki oman kuitin, johon oli merkitty kauppahinnaksi 20000 markkaa. Väliinjäävän summan Jylhä otti itselleen.

Kun uhri teki nimensä väärentämisestä rikosilmoituksen, Jylhä yritti pakottaa tämän peruuttamaan ilmoituksen.

Hän uhkasi lähettää perusteettomia laskuja uhrille ja ilmoitti perivänsä summat vaikka oikeusteitse.

Lisäksi Jylhä kertoi asettavansa varjostuksen uhrin kodin ulkopuolelle. Lopulta hän uhkasi vahingoittaa uhrin vaimoa, ellei rikosilmoitusta peruta.

Pakottamisen takia uhri allekirjoitti peruutuksen sekä kauppakirjaan tehdyn lisäyksen, jotka Jylhä toimitti viranomaisille.

Oikeus katsoi Jylhän syyllistyneen siten myös vääräksi tietämänsä todistuksen antamiseen viranomaiselle.

39-vuotiaalla Jylhällä on oma asianajotoimisto Helsingissä.

Tapaus on myös asianajajaliiton käsittelyssä mahdollisia kurinpitorangaistuksia varten.

Pesänhoitaja väärensi kuitin Väärä todistus viranomaisille
SUSANNA REINBOTH Helsingin Sanomat"

34

2794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EPEPEPEP

      POISTAKAA TÄMÄ HAIttAATTE TOISTEN ELIN KEINOA

      • Anonyymi

        ROSVOHAN TUO ON,TEETTÄÄ TÖITÄ PIMEENÄ JA JÄTTÄÄ MAKSAMATTA


    • Anonyymi

      Prismarakennus ja Ilkka Jylhä toimivat nyt Imatralla. Palstan mukaan on paljon sählinkiä kauniisti sanottuna.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa aloituksen perusteella melkoiselta velikullalta.

    • Anonyymi

      Ei kannata olla tekemisissä tän tyypin kanssa, ei todellakaan!

      • Anonyymi

        Taitaa. Oma poikansa Kalle nykyään ,seurata isänsä jalanjälkiä


    • Anonyymi

      En tdella minäkään aio olla.

    • Anonyymi

      Prismarakennus Oy johtajanaan liikemies Ilkka Jylhä saisi parantaa Imatran Ovakon aiemmin omistajien kiinteistöjen ympäristön ja talojen hoidon laatua,

      • Anonyymi

        Mitä pitäisi tehdä?


    • Anonyymi

      Uskallanko ostaa Ilkka Jylhältä käytetyn auton kohtuuhintaan?

    • Anonyymi

      Tottakai

    • Anonyymi

      Aiiamoinen velikulta

    • Anonyymi

      Aloittajan paljastuksen perusteella Ilkka Jylhä ei ole ainakan Suomen rehdein lakihenkilö.

    • Anonyymi

      Mistä aloittaja kaivoi Ilkka Jylhän tuomiopaperin?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittaja voisi laittaa linkin jotta näkee pitääkö rikos paikkansa.

    • Anonyymi

      Ilkka Jylhä rötöstellyt ? Aloittaja voisi valaista yksityiskohtia kun on löytänyt arkistosta vanhan skuupin.

    • Anonyymi

      Kannattaa tilata samalla kaikki tuomiot, löytyy eri puolilta Suomea käräjäoikeuksista. Voi tilata sähköpostilla käräjäoikeuden kansliasta eikä maksa mitään.

      • Anonyymi

        Löytyikö mitään kolttosia vai onko moitteeton tausta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyikö mitään kolttosia vai onko moitteeton tausta

        Ainakin tän päivän selvittelyn perusteella taustaa


    • Anonyymi

      Tekevälle sattuu

    • Anonyymi

      Välttäisin .

    • Anonyymi

      Moni 🎂 päältä kaunis.

    • Anonyymi

      Entä sisältä??

    • Anonyymi

      Ilkka Jylhä ?

    • Anonyymi

      Rehtiyden perikuva.

    • Anonyymi

      Miten ilmene???? Kerro yksityiskohtia

    • Anonyymi

      Toimelias ja idearikas aloituksen perusteella. En

    • Anonyymi

      Ei taida kannattaa pyytää Prismarakennus Oy:ltä urakkatarjousta ?

      • Anonyymi

        Älä. Lähden siirtämään Turun purjehdusclubilta Hämeeseen petos-syytettä


    • Anonyymi

      Ehkä kannattaa olla tarkkana ja varovainen ylläolevan perusteella.

    • Anonyymi

      Ylemmässä kommentissa 17 1.2024 lukee, että poika Kalle Jylhä taitaa seurata isänsä jälkiä ?

      Kysymys kuuluu siis mitä Kalle Jylhä on tehnyt tai ei ole tehnyt ? Mitä jälkiä on seurannut ?

      Kertokaa tiedoksi kanssaihmisille.

    • Anonyymi

      Jylhä ei tee ensimmäistäkään kauppaa kusettamatta toista osapuolta. Ihme, että vielä omilla polvillaan kävelee .......

    • Anonyymi

      Olen pettynyt että hän ei petoksista faktalla jää kiinni

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1602
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1048
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe