Kurkkusyövän oireet ?

iivari.k

Kurkkusyöpää pelkään. Tai päänalueen syöpää. Huimaakin.

Toissavuonna oli "karhealta tuntuva patti" kurkussa nielun alapuolella. Sitä ei pystynyt tietenkään peilillä näkemään. Googlasin: jos joku semmoinen patti ilmaantuu kurkkuun eikä se häivy kolmessa viikossa, se pitää tutkia. Se voi olla syöpä.
Sattumalta se häipyi juuri kolmen viikon koittaessa.

Nyt on taas tullut "patti" kurkkuun, vähän eri paikkaan, alemmas. Se on ollut kolmisen viikkoa.
Se ei ole kipeä. Verta ei tule yskiessä. Normaalia se ei kuitenkaan ole.

Olen syönyt aika paljon pillereitä viime aikoina, kun niskassa on ollut kolmisen kuukautta kovaa kipua ja minulla oli samaan aikaan kova röhä pari kuukautta. Lääkärini arvioi yli kuukausi sitten röhän loppuvan pikkuhiljaa, keuhkoissa ei kuulunut mitään sellaista, että olisin päässyt röntgeniin. Niskakivun hän arvioi niskanikamien kulumasta johtuvaksi. Myös antibioottikuuri oli hampaaseen.
Niskakipu on hellittänyt.

Mietin, onkohan syömäni pillerit voineet ärsyttää nielua, että patti olisi sen serauksena ilmaantunut limakalvolle ? Joskus karheammat pillerit ei tahdo mennä alas, ne hajoaa vähän jo kurkkuun.

Poltan tupakkaa, kun en pääse eroon, olen 65, kuulun jo riskiryhmään syövän suhteen.

Pitäisi nyt psyykata ja rohkaista itsensä menemään lääkärille hakemaan lähetettä kurkun tutkimiseen.

En uskalla googlata oireita, niitä on aina niin iso kirjo kaikkiin tauteihin, että luulee vaikka mitä sairastavansa. Siksi kysyn, jos jollain on kokemusperäistä tietoa:

Minkälaisia oireita kurkkusyövässä tulee ?

2

2020

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitoon

      TUTKIMUKSIIN syövän kaa ei ole leikkimistä itse menin ajoissa tutkimuksiin/hoitoon nyt hoidettu täysin terveex"eturauhas syöpä"

    • iivari.k

      Kävin kurkkulääkärissä. Ei ollut mitään huolestuttavaa. Kurkussa on kuulemma rauhasia ja imusomukkeita, jotka voi turvota joskus ja se menee ohi itsestään.
      Lääkäri ei osannut sanoa, mistä karheuden tuntu kurkussa johtui, koska kurkku oli ihan normaalissa kunnossa, terveen näköinen.
      Kehotti seuraamaan, jos pahemmaksi tulee, uudestaan lääkäriin.
      terv. aloittaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2704
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1196
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1138
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      82
      946
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      745
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      721
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      700
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      691
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      646
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      634
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      613
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      564
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      538
    Aihe