terveyskeskuksen touhu mallillaan

eiolisiuskonut

Ajattelin tässä yhtenä päivänä pikimiten pistäytyä uusimaan äitini lääkereseptiä. Sen tiesinkin, että tuo kestää viikon päivät, mutta nyt matkaan tuli muitakin mutkia. En nimittäin päässyt edes palvelutiskille asti, vaikka yli puoli tuntia seisoin kiltisti lattialle piirretyn viivan takana. Tämä siitä syystä, että edessäni oli keski-iän ylittänyt naisasiakas, jonka asioinnista ei näyttänyt loppua tulevan. Vaikka takana oli jonoa, hän juorui lääkäreistä ja lörpötteli vaivoistaan ja kaiken kukkuraksi tilasi kaikkia mahdollisia aikoja niin lääkärille kuin hoitajalle, kontrolliaikaakin vielä ja ilmeisesti hammaslääkäriäkin eikä aIkoja tuntunut löytyvän kuin maaliskuun puolelta.Olisipa haluttu jopa tietylle lääkärille, jota talosta ei enää edes löytynyt. Tässä vaiheessa jo häippäsin paikalta vähin äänin, sillä tapanani ei ole pitää meteliä eikä mulla ole aikaa siellä tuntitolkulla seistä. Jotenkin jäi epäselväksi, millainen työnjako toimihenkilöiden keskuudessa oikein vallitsee, kun ilmoittautumistiskillä näytti rauhallista olevan. miltei jatkuvasti. Toivottavasti en itse tule koskaan kipeäksi, kun tauti olisi kuitenkin kuolemaksi ennen kuin apua saa.

5

842

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinseonkin

      Juuri tuonkaltaiset naisasiakkaat kuormittavat terveydenhuollon palveluja eniten eikä normikansalaisille sitten enää liikenekään tarvittavaa apua. En usko, että asiakkaan vierailu oli ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään. Ihan omilla jaloillaan jopa kulki, joten ei kovin kipeäkään voinut olla. Oman lukunsa sitten muodostavat vielä muut luulotautiset ja vastaanottovirkailijallakin pitäisi olla sen verran silmää ja otsaa, että ohjaisi tuollaiset tapaukset omille raiteilleen häiritsemästä muutenkin kiireistä päiväohjelmaa. Kunnon suomalaista miestähän ei sitten lääkäriin saisikaan kuin korkeintaan jalat edellä. Muuten olen sitä mieltä, että ajanvaraukset pitäisikin siirtää pelkästään puhelimen varaan, kun jokaisella luulisi nykyään olevan jonkinlainen puhelin käytettävissään. Tällöin ei tarvitsisi jaaritella intiimejä vaivojaan kaikelle kansalle julkisessa jonossa, kun voisi kotonaan kaikessa rauhassa varata vastaanottoaikansa.

      • OlikoVieläJotain

        Vastasit sitten ittelles?


      • ApilaOdottaaJo

        Mitäs itte siellä sitten pönötit? Olisit hoitanut asiasi netissä?

        Lienet itte se väsähtänyt työtä vieroksuva muija sieltä arvauskeskuksen akvaariosta? Karkota vaan kaikki asiakkaat sieltä, niin Paimion työkkäri järkkää sinut työkokeiluun Apilaan. Ja nopsaan.


    • pena1223

      Onko ihana ulla siellä vielä...sitä naida ryskytin paimion vuosina...toi hoitsun asun kotiin asti..

    • Reseptien_uusinta

      Reseptin voi viedä uusittavaksi apteekkiin jollei ole sitten itsellä ole valttuuksia uusia se itse netin kautta ( mm. pankkitunnukset ),
      kas tässä osoite:

      http://www.kanta.fi/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe