Aattelin kysellä vähän mielipiteitä teiltä hyvät lukijat, kun oma takki on hiukan tyhjä.
Oon nyt vähän päälle kakskymppinen ja seurustelen poikaystäväni kanssa. Ihan nuoresta tähän päivään asti oon ollut epävarma seksuaalisuudestani. Nuorempana yritin pistää itseäni heteromuottiin, mutta eihän se onnistunut, pojat pyöri mielessä. Oon seurustellut tytön kanssa ja tykkäsin, ihminen vaan oli lopulta väärä. Oon seurustellut poikien kanssa ja tykännyt. Oikeaa vaan ei oo löytynyt, tämänkinhetkinen suhde on menossa huonoon suuntaan.
Jos tämä suhde tästä nyt menee karille niin mä en tiedä mitä oikeen pitäis tehdä. Tuntuis mukavalta, että jos löytäis mukavan tytön. Vois seurustella rauhassa ja avoimesti, ehkä jopa perustaa joskus perheen, ja kaikki ois tyytyväisiä. Mutta olisinko minä?! En tiedä. Miehen kanssa seurustelu ei tunnu siinä mielessä hyvältä, koska en osaa kuvitella sitä, että tulisin täysin ulos kaapista ja eläisin miehen kanssa loppuelämäni. Tuntuu, ettei homopuoleni ole ihan riittävän vahva siihen. Olen yleensä hyvin itsenäinen ja teen asiat kuten parhaaksi nään, en niin kuin muut haluaisivat mun tekevän. Tuntuu vaan siltä, että elämä miehen kanssa ei ole mun juttuni. Ehkä jos ihan täydellisen tyypin löytäisin niin voisi ollakin, mutta onko sellaisen löytäminen edes realistista vähemmistön joukosta...?
Ihanan naisen löytäminen sen sijaan olisi todennäköisesti helpompaa ja varmasti elämästä ihanan naisen kanssa tykkäisinkin. Pelottaa vaan, että olisinko silloin kuitenkaan tyytyväinen siihen.
Joku voisi sanoa, että onko sillä väliä tykkäänkö miehistä vai naisista, onpahan enemmän valinnanvaraa. Niin minäkin joskus ajattelin, mutta en enää. Miten mä voisin etsiä oikeesti naista, jos en oo varma, että oikeesti haluaisin tai miten etsiä miestä, jos en halua ajatella eläväni miehen kanssa. Mä haluisin vihdoin löytää itseni, vielä kun oon nuori! Olen jo ihan liian kauan itseäni etsinyt. Enkä mä voi alkaa tätä enää miettimäänkään ja tuhlata elämääni ja nuoruuttani yksin.
Jos olet joskut miettinyt samantyyppisiä asioita ja tarina kuulosti tutulta, niin olisi mukavaa, jos voisit kertoa omasta kohtalostasi ja ajatuksistasi.
Oon nyt vähän päälle kakskymppinen ja seurustelen poikaystäväni kanssa. Ihan nuoresta tähän päivään asti oon ollut epävarma seksuaalisuudestani. Nuorempana yritin pistää itseäni heteromuottiin, mutta eihän se onnistunut, pojat pyöri mielessä. Oon seurustellut tytön kanssa ja tykkäsin, ihminen vaan oli lopulta väärä. Oon seurustellut poikien kanssa ja tykännyt. Oikeaa vaan ei oo löytynyt, tämänkinhetkinen suhde on menossa huonoon suuntaan.
Jos tämä suhde tästä nyt menee karille niin mä en tiedä mitä oikeen pitäis tehdä. Tuntuis mukavalta, että jos löytäis mukavan tytön. Vois seurustella rauhassa ja avoimesti, ehkä jopa perustaa joskus perheen, ja kaikki ois tyytyväisiä. Mutta olisinko minä?! En tiedä. Miehen kanssa seurustelu ei tunnu siinä mielessä hyvältä, koska en osaa kuvitella sitä, että tulisin täysin ulos kaapista ja eläisin miehen kanssa loppuelämäni. Tuntuu, ettei homopuoleni ole ihan riittävän vahva siihen. Olen yleensä hyvin itsenäinen ja teen asiat kuten parhaaksi nään, en niin kuin muut haluaisivat mun tekevän. Tuntuu vaan siltä, että elämä miehen kanssa ei ole mun juttuni. Ehkä jos ihan täydellisen tyypin löytäisin niin voisi ollakin, mutta onko sellaisen löytäminen edes realistista vähemmistön joukosta...?
Ihanan naisen löytäminen sen sijaan olisi todennäköisesti helpompaa ja varmasti elämästä ihanan naisen kanssa tykkäisinkin. Pelottaa vaan, että olisinko silloin kuitenkaan tyytyväinen siihen.
Joku voisi sanoa, että onko sillä väliä tykkäänkö miehistä vai naisista, onpahan enemmän valinnanvaraa. Niin minäkin joskus ajattelin, mutta en enää. Miten mä voisin etsiä oikeesti naista, jos en oo varma, että oikeesti haluaisin tai miten etsiä miestä, jos en halua ajatella eläväni miehen kanssa. Mä haluisin vihdoin löytää itseni, vielä kun oon nuori! Olen jo ihan liian kauan itseäni etsinyt. Enkä mä voi alkaa tätä enää miettimäänkään ja tuhlata elämääni ja nuoruuttani yksin.
Jos olet joskut miettinyt samantyyppisiä asioita ja tarina kuulosti tutulta, niin olisi mukavaa, jos voisit kertoa omasta kohtalostasi ja ajatuksistasi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yritin seurustella heteroiksi. Mahdottoman mukavuuden haluisena ihmisenä halusin tietysti kokeilla helpoimmaksi luulemaani tietä. Heteroillehan kannetaan kaikki eteen. Ja kuka viitsii heteroille huudella kadulla "kato hetero". No, ei käynyt helppo heterolife minulle. Alkoi niin sanotusti kenkä hiertää.
Kyllä onnistuu jos kumppani (vaikka nainen) on sellainen sopiva sinulle, että hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, jopa epävarmana omasta seksuaalisuudestasi. Kelläpä tuo on niin selvä ja tarvinneeko ollakkaan.
100-prosenttiset heterot ja homotkaan ovat aika harvinaisia, vaikka monet homot sekä heterotkaan eivät hyväksy itsessään toista "aluettaan".
Terve
Mun stoori on hyvin samankaltanen ku sun...On ollu jonku verran suihteita, kaikki naisen kanssa, ja tuntu tosi hyvälle. Viime aikoina ei vaan oo saanu mitään aikasiks kenenkää kaa. Miehet on aina kiinnostanu jossain määrin, mut luulen et se on enimmäkseen seksi-mielessä. Mut eihän sitä tiedä, ehkä mull synkkais paremmin jonku miehen kanssa. Mut mull on kans vaikeeta kuvitella elämää ilman lapsia ja perheitä, mut jos luonto on määrännyt mut elämään ilman niitä, ni ei voi muuta ku hyväksyä sen tosiasian.
toivottavasti löydät itsesi joskus!
Terve
Mun stoori on hyvin samankaltanen ku sun...On ollu jonku verran suihteita, kaikki naisen kanssa, ja tuntu tosi hyvälle. Viime aikoina ei vaan oo saanu mitään aikasiks kenenkää kaa. Miehet on aina kiinnostanu jossain määrin, mut luulen et se on enimmäkseen seksi-mielessä. Mut eihän sitä tiedä, ehkä mull synkkais paremmin jonku miehen kanssa. Mut mull on kans vaikeeta kuvitella elämää ilman lapsia ja perheitä, mut jos luonto on määrännyt mut elämään ilman niitä, ni ei voi muuta ku hyväksyä sen tosiasian.
toivottavasti löydät itsesi joskus!
Olen seurustellut miesten kanssa ja yhdenyön suhteitakin löytyy tarpeeksi... Sitten yhtäkkiä minua ei kiinnostanutkaan seksi, seurustelusta puhumattakaan...elelin aika kauan sinkkuna kunnes tapasin tytön ja ihastuin.
Olen aina tiennyt pitäväni myöskin tytöistä, mutten ole koskaan ajatellut oikeasti seurustelevani naisen kanssa.. Mutta miten kävikään. Eikä minulla ollut mitään ongelmia "kaapista ulos tuloon", sillä en ole koskaan missään kaapissa ollutkaan. Eikä minulla ole koskaan mitään ongelmaa itselläni ollut identiteetistäni tai siis seksuaalisesta suuntautumisesta. Kun oikean ihmisen löytää, niin sukupuolella ei ole väliä. Tai ehkä senverran,että naiset ovat vaikeempiakun miehet :p (ANTEEKSI MIEHET!!!)
Mutta näin taasen sinkkuna, minusta tuntuu, että jostain tekijöistä johtuen minun pitäisi olla enemmän lesbo ja tai etten ole tarpeeksi ollakseni tyttö joka tykkää tytöistä.
Kohti uusia tyttökeijuja ja poikapeikkoja :D
IHANAA!!!!!!!!! Siis anteeksi, en tarkoita sun tarinaa vaan sitä, että joku toinen on samankaltaisessa tilanteessa. Sukupuoleni vaan on nainen ja olen seurustellut sekä naisten kanssa, että miehen kanssa, mutta ainoastaan kerran. Kumpienkin kanssa on ollut ihan kivaa vähän aikaa. Suhteet ovat kariutuneet milloin minkäkin takia. Pisin suhteeni kesti 3,5 vuotta ja oli täyttä dokaamista ja tappelua, mutta en oikein päässyt irti siitä naisesta. Tämän jälkeen seurustelin 1,5 vuotta miehen kanssa ja kaikki menikin oikein hyvin kunnes hän ilmoitti ettei ole enää varma rakastaako minua. Nyt seurustelen itseäni vanhemman naisen kanssa ja minusta tuntuu, että suhde on kariutumassa omaan mahdottomuuteensa.
En tiedä mitä sitten jos tämä kaatuu. En kerta kaikkiaan tiedä mitä tahdon! Perhe? Ehkä, mutta sen sitovuus ahdistaa. Mitäs sitten, kun kaipaan naisen syliä? Seksuaalisesti himoitsen varmaankin enemmän miehiä.
Olen ajatellut, olisiko bi- mies minulle onnellisin vaihtoehto. Tulisiko liikaa mustasukkaisuutta. Vaikka en itse olekaan siihen taipuvainen niin en tiedä miltä siinä tilanteessa tuntuisi.