Useimmissa mielisairauksissa henkilö itse tajuaa olevansa sairas. Tajuaako narsismissa?
Onko kukaan omasta mielestä narsisti?
iuyt
275591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Voi tajuta olevansa narsisti, muttei välttämättä pidä sitä sairautena, eikä kai narsismi mielisairaus olekaan, enimmillään persoonallisuushäiriö mutta yleensä tuskin luokitellaan siksikään.
Usein ovat saaneet kuulla olevansa narsisteja parisuhteen osapuolelta, mutta yleensä suhde loppusuoralla ja narsisti ei enää välitä, kun uhrilla suuri katkeruus ja viha minkä vallassa toimii. Tajuavat sen, mutta eivät välitä, koska heidän tapa elää on se paras ja muut ovat tyhmiä tai rasitteita jos eivät sopeudu heidän elämäntapaansa.
Narsismi ei ole kuin puuttuva jalka jonka itsekin varmasti huomaa. Sisäinen häiriö sulautuu niin hyvin persoonaan ettei sitä itsekään voi erottaa.
No minä ainakin tunnistan joskus narsistisia piirteitäni ja tuntemuksiani. En ole kai narsisti, enkä kuulemma missään tapauksessa ole sitä psykiatrian lääkärin ja hoitajan mielestä. Kaikillahan on piirteitä vahvistuvasti ja heikkenevästi riippuen tilanteista ja siitä omasta kehityksen asteesta ja temperamenttityylistä. Tässä ajan ympäristössä pitäisi olla enemmänkin ja ainakin sitä muka hyvyydeksi naamioitua itsekkyyttä = ryhmäarvojen noudattaminen pinnallisesti, empatiat poliittisesti oikeaan rojuläjään jne. pärjätäkseen.
Kyllä se ainakin ennen oli luokituksessa F60.8. Mielen sairaudet sinänsä on vähän kyseenalainen juttu, kun mikä tahansa normeista poikkeava käytös voidaan leimata sairaudeksi . Mä olen nyt itse ilmeisesti vähän liikaa seurannut näitä narsistijuttuja ja alkanut epäilemään, että jos se narsisti olenkin minä. Onko mahdollista , että yhden ihmisen tielle kasaantuu uskomaton määrä narsisteja tai epäiltyjä, lankomiehestä pomoon ja kolmeen ex suhteeseen? Olen yrittänyt nyt todenteolla analysoida asiaa ja tullut siihen tulokseen että en mä voi olla ainakaan mikään täysnarsisti, kun tunnen syyllisyyttä ja häpeää. Aloin epäillä asiaa kun tajusin että en ole koskaan oikeasti rakastanut ketään, jotain ohimeneviä rakastumisia on vain ollut. En siis rakastanut edes äitiäni, en lapsiani. Hoidin kuitenkin molemmat velvollisuudet kun minulla on opiskeltu moraalin taju, Narsisti ei välittäisi siitäkään mitään. Mä en tosiaan myöskään ole tunnekylmä, vaikka narsistin tapaan tunnen vain voimakkaita negatiivisia tunteita. Juuri äsken tuli mieleen kaukaa asia kun joku ihmetteli miksi olen niin kylmä. Noina aikoina olin kai kuitenkin vain jotenkin lukkiutunut, ujo , estynyt ja arka.Jotenkin vain epäilen nyt sitten itseänikin, kun " taistelun" keskellä olen alkanut ilmeisesti tosiaan olla se peilikuva, onneksi sentään vain tuolle yhdelle kohteelle. Siis miettinyt sitä asiaa, että kuka tässä nyt sitten oikeastaan oli se kuka koukutti kenet? Esim. mun kaikilla lapsilla on eri isä ja mua on aina suututtanut se tosiasia että, ne on kaikki halunneet tavata mua, mutta vähät kiinnostuneet itse lapsistaan.
Jaahas..
Jotenkin tutun kuuloista.
Eräs tuttuni on hieman samanlainen kuin miksikä kuvailit itseäsi.
Tuota myöden, että hänellä on useampi lapsi yhtä usean miehen kanssa.
Ja hän oli ainakin viimeisimmälle miehelleen hyvinkin kylmä ja hankala nainen, vaikka tämä mies oikeasti rakasti häntä.
Mutta teki kyllä kuulemani perusteella ainakin kaikkensa, jotta tällä hänen viimeisimmällä exällään olisi mahdollisimman huono olo ja juurikin näitä tilanteita muutenkin, missä pääsi näyttämään toisen huonouden ja ala-arvoisuuden kaikilla mahdollisilla tasoilla. Ja silti aina käänsi asiat vielä tän miehen syyksi.
Ja kyllä hän lapsistaankin joskus sanoi aika erikoisesti. Ei nyt vihamielisesti tms, mutta erikoisesti tosiaan. Itsellä ainakin särähti korvaan ja tuli vähän sellainen olo, että itse en ainakaan ikinä puhuisi noin jälkikasvustani, vaikka olisivatkin kuin hankalia tai tilanteet olisisvat kuin väsyttäviä tahansa.
Ja eipä hän äitiäänkään kiat parin kommentin perusteella juuri arvosta. Mutta on kuitenkin juurikin tuon moraalisen velvoitteen takia hänen tukenaan nykyään.
En nyt tarkoita enkä todellakaan usko, että sattuisit olemaan hän, mutta tosiaan on kuin hänen suustaan/mielestään tuo kirjoituksesi.
Toivottavasti hänkin on tajunnut edes alkaa kyseenalaistamaan/miettimään omaa käytöstään.
Ihan jo lastensakin takia.
Toivottavasti nyt tajuat pysyä sinkkuna edes jatkossa.
Jos kerta tiedostat, ettei susta ole kohtelemaan toista asiallisesti, niin yrittäisit sitten edes olla sen verran inhimillinen, että annat muiden olla rauhassa parisuhdeasioiden tiimoilta ainakin..
Ikävästi ehkä sanottu, mutta pahempi se on, että tuollainen kylmästi ja törkeällä tavalla asiattomasti toista kohtaan käyttäytyvä leikkii toisella ja toisen tunteilla. Kun suhteessa kuitenkin ne tunteet tulee aina jossain vaiheessa kehiin ja se voi olla aika rankkakin kokemus toiselle, ettei kumppani ei piittaa todellisuudessa hänestä hittojakaan, vaikka tämä ihminen itsessään on täysillä suhteessa mukana.
Käsitit näköjään täysin väärin sen mitä yritin sanoa. Kahdessa suhteessa se olin nimenomaan minä, joka rakastui ja lähti täysillä mukaan. Ensimmäisen tosiaan jätin, mutta siihen liittyi miehen päihteiden käyttö ja muutenkin tajusin, että en minä rakasta kunhan riipun. Toinen suhde taas oli vähemmän yhteen liimautunut ja pitempikestoinen ja todellakin tyypillisen uhrin tavoin yritin kaikkeni sen eteen ja jatkumiseksi kunnes tajusin että kyse oli vain omasta harhasta, eikä meillä enää mitään suhdetta lopuksi edes ollut, mutta me olemme vieläkin puheväleisssä, Kolmas sitten taas jo onkin ihan oma lukunsa, tosin harha sekin ihan kaikin tavoin. Sinkku siis todellisuudessa olen ollut AINA. Silti uskon, että on m ahdollista rakastaa toista, vaikka ei olisi sidotussa suhteessa.
Mitenköhän tämän sanoisi, omasta mielestäni kaikissa parisuhteissa lähtökohta on se, että ensin rakastaa ja arvostaa itseään, vasta sen jälkeen on ylipäänsä mahdollista, että vierellä on toinen, jonka kanssa jakaa itsestään pitämisen kokemuksen. Toinen lähtökohta on se, että jokaisessa parisuhteessa on kaksi yksilöä, joilla molemmilla on koko suhteen ajan mahdollisuus tuohon yksilönä olemiseen ja toimimiseen eli voi yksin mennä ja tulla, ja se ei sulje pois sitä, että myös yhdessä tehdään asioita.
Nuo kaksi lähtökohtaa ovat usein vioittuneet. Ensimmäisen kohdalla suhteilijan itsetunto on niin heikko, että rakastaa tai on rakastavinaan toista ajatuksella, kun olen tämmöinen ressukka ja urpo, niin tykkääköhän se minusta, olenko hyvännäköinen, kun mulla on näin kauhea iho, vinot hampaat, olen lihava tai liian laiha jne. Ensin pitää rakastaa itseään.
Toinen lähtökohta sitten taas menee usein siinä, kun kuvitellaan, että kun me ollaan me, niin meidän pitää liikkua kaikkialla vain yhdessä pakettina, joillakin jopa ajatuksena, että oikein kiinniliimautuneena toiseen. Kyllä se ennenpitkää alkaa ahdistamaan, jos ei yksin pääse minnekään, edes kaljoille kavereiden kanssa. Tiedän, että on vaikeaa luottaa toiseen, varsinkin jos taustalla on ennakkoon huonoja kokemuksia, mutta loppujen lopuksi se on aivan mahtavaa luottaa, koska sillä tavoin saavuttaa eräänlaisen henkisen yhteyden ja vapauden, jolloin tuo rakas ei ole mikään riippa ja kytättävä, vaan todellinen rakas.
No kirjoituksestasi kyllä kieltämättä tuli itsellekin sellainen sanoma mieleen, että oma käytöksesi on ollut ainakin jossain määrin hieman tällaista narsistista. Kuten taisi tulla ainakin muillekin..
Tohtiiko kysyä tuosta kolmannesta tarkemmin, että mikä mätti?
Tämä tuttu mimmi oli kanssa tuon miehen suhteen juurikin kanssa sillä asenteella jo ihan alusta asti, että se on vaan "juttu", ei muuta. Tämän miehen olisi kyllä pitänyt sitten tehdä kaikki mahdollinen heidän eteen sormia napsauttamalla jne. Ja silti nainen joka välissä väitti mm. että mies häpeää häntä, ei halua häntä eikä halua sitoutua jne jne. Lisäksi ne kaikki haukkumiset hänestä, niin kasvotustenkin kuin selän takana.
Eli oli kyl aika narsistista tältä naiselta.
Eikä normaali suhde ole sidottu. Normaalissa suhteessa tosiaan omistaudutaan sille suhteelle ja molemmat panostaa siihen yhtälailla. En oikein ymmärrä, että mitä sitomista normaali suhde on? Onhan se itsestään selvä tietysti nämä, ettei petetä eikä loukata toista turhan päiten varsinkaan sanoilla eikä teoilla. Ja annetaan se ihmisarvo toisellekin. Eli aikalailla näin, että ollaan ja tehdään toiselle se sama, mitä itse toisesta ja toiselta haluaa saada. Ei enempää muttei vähempää. Ja tekee juurikin sen verran, mitä itse kestää ottaa vastaan.
Jotenkin vain tuntuu siltä, jos asenne on tuo, että on ollut sinkku koko ajan suhteistaan huolimatta, niin ei ole itse kuitenkaan millään tavoin ollut halukas panostamaan suhteeseen. Ehkä ollut enempikin juuri niin, että haluaa vain saada muttei halua antaa.
Tietysti vapaa suhde on eri, mutta tosiaan se on silloin vapaa. Eli molemmat menee miten menee eivätkä kysele eivätkä tuomitse toisen touhuja.
Normaali toiselle omistautuminen ja uskollisuus on taas normisuhde, ei "sidottu suhde".
Mutta jokainen tavallaan.. En nyt tarkoita haukkua tai tuomita, mutta olen hieman ihmeissäni.
Nuorempi mies. Katteettomia lupauksia, mikään ei toteutunut. Patologinen valehtelija ei piittaa kiinnijäämisestä eikä muuten välitä edes paljastumisestaan, koska on aina tiennyt että minä tiedän. Olen ollut hyvin suora ja avoin , mutta kuten varmaan tiedätte narsisti on kiinnostunut vain itsestään ja nukahtaa jos ei puhuta sen asioista. Hullu suhde pysyi yllä kun se jotenkin onnistui pitämään jotain toivoa yllä. Halusin uskoa vaikka en uskonut. Se on tietty hyvin ristiriitaista. Suhteen alkaessa olimme molemmat vaikeassa tilanteessa. Ja se kai vei jotenkin huomion itseensä.
Olin siis alkuunsa vain heikko mutta varma lähde ja se jatkui ,vaikka tulevaisuuden piti olla ruusuinen. Teki sitten sen verran likaisen tempun, joka onkin nyt ollut hyvä ase ja auttaa mut ehkä pelastautumaan pian.
No mä tarkoitin sidotulla sitä ettei nyt mennä ihan normien mukaisesti avo- tai avioliitossa tai asuta yhdessä. Sitoutua toki voi, sehän on eräänlaista rakkautta, jota mun toisessa suhteessa luulin olevan molemmin puolin, se vaan jotenkin kuivui kokoon kun oli yksipuolista ja pelkästään mun taholta tulevaa. Miehelle oli sun asias ja mun asiat. Tää kolmas jutska on niin pähkähullu ettei kukaan ymmärtäisi jos sen selittäisi alkutekijöistään. Oltiin siis molemmat etsimässä jotain ja tavattiin ja taidettiin molemmat todeta ettei kumpikaan ole sitä mitä etsitään. Jotenki se kuitenkin onnistu luomaan sellaisen illuusion, että pitäisi minusta ihan muutenvaankin kuin vain hyötyäkseen ja mä aloin uskoa siihen kun en antanut hyödyntää itseäni enkä olisi silloin pystynytkään vaikka olisinkin ehkä voinut vähän enemmän. Semmonen ihmiskoe. Sit must tuli vähäks aikaa tärkeempi lähde mut se mokas pahasti. Mä olin niin pahasti loukkaantunut ja häpeissäni ky menin sen pitemmäntähtäimen retkuun. Mut en mä enää välitä, yks tyhjä pieru pettymysten läjään lisää.
No yritä edes selittää.
Ei se suhde tietenkään vaadi avio-/avoliittoa. Mutta kyllä siltikin täytyy panostaa siihen suhteeseen ja tasapuolisesti. Ei esim. puhuta yhtä ja sitten vedetä puheita puihin. Jos esim sanoo että toisen luona on kiva käydä ja sitten jo parin kerran pimahtaa että täähän on ihan perseestä olla toisen luona, niin onhan se aika tökeröä. Varsinkin jos ei ole tapahtunut mitään isompaa pahaa.
Pettikö tämä exäsi vai mikä?
Tietysti uskollisuutta tarvitsee jo siinä vaiheessa, kun tehdään se päätös että yritetään ainakin. Eli siinä vaiheessa ei todellakaan käydä enää edes treffeillä muiden kanssa muusta puhumattakaan. Yleensä tuo tilanne tulee eteen jo 1-2kk aikana eka treffeistä ja se koskee molempia. Eli ei pelehditä, treffailla eikä hempeillä mitään pusujuttujakaan edes muiden kun sen vakikumppanin kanssa.
Vai eikö asiat menneet pilkulleen ja sekunnilleen juuri niin kuin itse halusit? Ihan nyt uteliaisuuttani "tenttaan".
Esim. jos on puhe vaikka toiselle paikkakunnalle muutosta, niin kyllähän se yleensä vaatii vähän aikaa ja vaivannäköä. Harva kuitenkaan tohtii ja harvalla on varaakaan muuttaa tyhjän päälle uusiin kuvioihin. Eli työpaikka ym täytyy myöskin olla valmiina uudessa paikassa. Kun ei se toisen rakkaus kuitenkaan sitä leipää tuo pöytään ja harva normaali ihminen kuitenkaan haluaa elää toisen siivellä. Parikymppiselle ehkä tuollainen impulsiivisuus ja spontanius on ok mutta kyllä jo 30 -ikäinen haluaa varmistella sitä pärjäämistään muullakin, kuin laskemalla sen varaan että Kela ja sossu huolehtii siihen asti, kun töitä löytyy. Ja harvoinpa se taas menee kuin elokuvissa, että kaikki käytännön asiat tulee sormia napsuttelemalla.
Tämä on nyt yksi esimerkki tästä vaivannäöstä, mitä kokonaisuus vaatii.
Ja kun sehän ei esimerkiksi todellakaan tarkoita piittaamattomuutta, jos toinen ei vielä 2-3kk päästä ole valmis tai ei pysty käytännön asioiden vuoksi muuttamaan yhteen toisen kanssa. Tai toisen perässä tämän paikkakunnalle, jos kyseessä on etäsuhde.
Ja jos tosiaan toisesta piittaa ja haluaa, että homma toimii, niin kyllä sitä täytyy myös olla valmis itsekin joustamaan omista aikatauluistaan yms toisen takia. Ainakin tuollaisissa tilanteissa,k un kyse on kuitenkin vain kuukausista korkeintaan. Ja ainahan tulee tilanteita, kun muuttaa asioita. Toinen voi vaikka joutua sairaalaan joksikin aikaa, mikä taas vaikuttaa koko tilanteeseenkin.
No, tämä on tällaista..
Mistä helvetistä sä nyt puhut? Onko noi jotain sulle tapahtunutta? Mun kiusaamista on jatkunut kuus vuotta.
Nyt se kusipää viimeksi yritti taas saada mut kilahtamaan, mutta onneks tajusin ajoissa. En mennyt siihen mihin pyrki. En tiedä onko mahdollista , että hämmenty vähän. Sitten yritin saada vastauksen ihan normaaliin arkipäiväiseen kysymykseen niin ei suostunut vastaamaan. Heilutteli vain puhelintaan ja sanoi että me puhumme. Kysyin että miten kun hän ei vastaa minulle. Puhelimen näyttely vain jatkui ja toisteli minulla on puhelin ja minun puhelin toimii. So what? Jos nasulta ei saa selvää vastausta edes niin yksinkertaiseen asiaan niin miten luulet että mitään isompia ja merkityksellisempiä asioita voisi mitenkään olla mahdollista selvittää. Kyllä ne perkele jää selvittämättä ja tässä nyt ei ole mistään ihan pikkujutuista kysymys.
https://youtu.be/nCHPRGJuKO8
Löytöpalkkio luvassa tuolta
Eriasteisia narsisteja?
Thomas Eriksonin; psykopaatit ympärilläni, mukaan 2-4prosenttia uusimpien tutkimusten mukaan , joita ei tosin eritellä niitäkään. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta huomasin jutun.
Terveissäkin ihmisissä kuulemma on narsistisia piirteitä, mutta se ei tee heistä silti sairaita.
Käsittääkseni näin on todettu ihan terveydenalan ammattilaistenkin suusta.
Mutta narsisti kai käsittääkseni voi ainakin ymmärtää olevansa narsisti. Mutta se on sitten eri asia, pitääkö sitä hyvänä vai huonona ja sitä kautta yrittääkö edes korjata ko tilannetta.
Narsismi on kuitenkin sen sortin vaiva, ettei sen vuoksi ketään voi laittaa esim pakkohoitoon, kuten mm. skitsofreniaan sairastuneen. Johtuen juurikin tuosta, että narsismi on luonne-/ persoonallisuushäiriö, ei mielen sairaus.
Itse en tiedä, olenko narsisti.
Sen olen kyllä huomannut, että olen oikeastaan koko ikäni ollut aina vähän liiankin kiltti ja myötäileväinen ihminen. Ja jossain vaiheessa mulla tuli jotenkin mitta täyteen. Siis olen kyllä vieläkin empaattinen ja kiltti ja avulias. Mutta olen myös aika paljon kriittisempi kaikkea kohtaan nykyään ja olen mm. katkaissut välejäni useaan ihmiseen, joiden suhteen koin olevani ja usein olinkin vain se "antava osapuoli". Niin ajattelin vain, etten enää halua enkä aio olla se, joka aina menee muiden pään mukaan just niin kuin muut sanoo.
Ja just tuon auttamisen suhteen vähän sama juttu.. Eli jos olin sellaisessa tilanteessa, että lähdin vaikka suoraan peiton altakin aamulla avuksi toiselle, mutta omasta avun tarpeeseen en saanutkaan samalta ihmiseltä apua, tai jos sain niin maksamalla tms tavalla korvaamalla sen avun.
Niin multa loppui se avuliaisuus ko ihmisen kohdalla sit jossain vaiheessa.
En tiedä sit, onko asenteeni ja käyttäytymismallini terve vai ei, mutta kuitenkin..:/
Tähän ei kyllä kukaan narsisti tule vastaamaan, mutta koska narsisteja on kaikissa ammateissa niin varmasti vaikka, joku psykiatri tietää jo koulutuksensa puolesta ja mikäpä olisikaan sen parempi paikka käyttää valtaa ja kontrolloida! Mä olen puhunut narsistille vieläpä ei tyhmälle, narsismista, eikä sitä kiinnostanut lainkaan. Mitäpä sillä olisi väliä tuollaiselle yliolennolle.. Jos siis pohdit jotain sellaista, että voi olenko minä narsisti et mitenkään voi olla narsisti! Joskus tuli mieleen, että joku tosi älykäs narsisti voisi muita suojellakseen erakoitua tai vältellä ihmisiä, mutta sekään ei voisi olla narsisti, narsisti ei voi olla yksin kun tarvitsee muita ihailemaan tai kiusattavakseen ja tuollainen vaatisi jotain moraalia mitä narsistilla ei ole, vaikka saattaa siitä muille saarnata ja olla hyvin sääntöjä noudattava. Jotain narsistisia piirteitä löytyy varmasti jokaisesta, jopa rasittavia ja sairaalloisia, lieviä kuten vaikka joskus naurettava turhamaisuus. Terve ja vahva itsetuntoinen ihminen ei missään tapauksessa ole narsisti. Sellainen on aidosti kiinnostunut muista, mutta tietenkin täytyy ottaa huomioon myös, että on erilaisia temperamentti tyyppejä.
Covert-narsistit ovat introverttejä, ja viihtyvät myös yksin. He kommunikoivat jopa mielummin puhelimella tai muilla välineillä.
Sitten on näitä some-narsisteja jotka istuvat yksinään tietokoneen ääressä
ja ampuvat omaan kohteeseensa pilkkaa, tai sarjatulta monelle ihmiselle. Heh.
Tekstiviestejä saattaa tulla kymmeniä päivässä, mutta ei vastausta puhelimeen
kun soittaa takaisin -mikä hätänä- puhelun. Ihan sairasta menoa.
Olet läheisriippuvainen jonka on narsisti aivopessy uskomaan että kaikki on sinun syytä. tutkiskele
Yksinhuoltajuus ei ole sairaus, raskaus ei ole sairaus, avioliitto ei ole sairaus,synnytys ei ole sairaus, matkustelu ei ole sairaus, kapakointi ei ole sairaus, kaverin luona yöpyminen ei ole sairaus, jne mutta jatkuva lässystys narsismista on sairaus
Mutta mielenkiintoinen sellainen. Oletko jonkinlainen myötäsairastaja kun tätä palstaa seuraat? Mä käyn aina välillä jollain huumoriosastolla tai maailmanmenossa. Oon 24 addikti ollu kauan mutta palstat on kyllä vaihtunu.
Sellainen ihminen joka kysyy olenko narsisti, ei ole narsisti vaan läheisriippuvainen. Narsismia on sekin että kaivetaan tietoa narsismista ja jätetään toinen haukkumalla narsistiksi... Toisaalta narsisti tämän lukiessaan huomaa tilaisuutensa tulleen ja saattaa onnessaan ilmoittaa olevansa narsisti. Noh... pelasta itsesi lukemalla ennemmin läheisriippuvuudesta kuin narsismista
Riippuvainen persoona F60.7 kuuluu eri klusteriin persoonallisuus häiriöiden luokituksessa narsistisen kanssa. Mut sama vikahan noiden taustalla on, heikko itsetunto.