Minulla pitäisi olla kaikki hyvin, koska minulla on kaikki mitä tarvitsen. Minulla on asunto, raha-asiat ovat kunnossa, opiskelen parhaillaan "kiinnostavaa" alaa, minulla on ystäviä, koira ja perhe. Silti tunnen olevani niin yksin kuin ihminen voi olla. Koen syyllisyydentunnetta siitä, että elän. On vaikea ajatella selvästi, tuntuu kuin harhailisi sankassa sumussa vailla päämäärää. En tiedä mitä teen elämälläni, enkä näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. Arki on samaa toistoa päivästä toiseen, olen jatkuvasti väsynyt, ahdistunut ja alakuloinen. Kipu tuo mielihyvää. En viiltele, mutta en myöskään syö särkylääkkeitä, koska nautin kivusta jos sitä minulla ilmenee. Oudointa on se, että nykyään saan myös mielihyvää, kun katson esimerkiksi tositapahtuviin perustuvia sarjoja tai elokuvia, joissa joku murhaa jonkun raa'asti. Kuvittelen myös ennen nukahtamistani, että minua kidutetaan mahdollisimman raa'alla tavalla ja se tuntuu hyvältä. En koskaan, ikinä kerro kenellekään, edes ystävilleni tai perheelleni omasta pahasta olostani. En ole koskaan kertonut kuin pintapuolisia asioita itsestäni, sillä en osaa luottaa ihmisiin, enkä siksi halua kertoa itsestäni mitään sen syvällisempää. Ystävien, tuttujen ja perheeni ollessa läsnä esitän pirteää ja iloista. Se tulee ihan itsestään ja olen yllättynyt miten vaistonvaraisesti peitän oman pahan oloni. Kaikki tuntemani ihmiset kuvailevat minua iloiseksi, hauskaksi ja huumorintajuiseksi. Kuolemaa olen ajatellut usein, voi miten helppoa olisikaan, kun laittaisi silmät kiinni, eikä tarvitsisi herätä enää uuteen päivään. Olen suunnitellut monesti tarkkaan, miten tappaisin itseni. Aiemmin kuolema pelotti minua, mutta nykyään se ei tunnu miltään. Tunnen pikemminkin syvää vetoa tuonpuoleiseen.
En tiedä edes miksi kirjoitan tänne.....
En tiedä edes miksi kirjoitan tänne.....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Syvän masiksen merkkejä. Itsekin koen asioista juuri noin. Mikään ei todellakaan kiinnosta. Ainoa joka helpottaa on uni, mutta sitten alkaa taas uusi päivä näine vitun olotiloineen. Kenellekään tästä olotilasta ei voi tietenkään kertoa mitään.
Olet masentunut. Käänny rukoillen Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta. Myös ammattiauttajat ovat nyt tarpeen.
Kirjoitat, mitä kaikkea sinulla on. Ei sillä tule onnelliseksi, vaikka omistaisi koko maailman ja kaikki sen hyvyydet.
Ala itsesi ystäväksi! Ala ystäväksi myös muille! Moni tarvitsee ystävän, sinua tarvitaan.
Sillä ei ole merkitystä, mitä sinulla on. Vain sillä on merkitystä, että sinä olet. Sinun kuuluu olla itsesi paras ystävä, silloin voit olla hyvä ystävä myös muille.
Henkinen tyhjyys. Se on vaikea paikka. Mitä haluat elämältä? Tunneköyhyys, jos aikaisemmassa elämässä vastoinkäymiset tai hyväksytyksituleminen on korvattu materiaalia voi myöhemmin tulla vastoinkäymisten johdosta tuntua tyhjältä. Elämä pitää arvottaa uudelleen. Se tekee kipää
Aloitusviestistä unohtui mainita, että älkää syöttäkö minulle jeesustelupaskaa, koska en todellakaan jaksa uskoa mihinkään sellaiseen. Ihmisiä yritetään aivopestä uskomaan johonkin kuvitteelliseen henkilöön, mutta minä en sellaiseen naurettavuuteen usko.
Olen varmaan masentunut, masennuksen kriteereistä ainakin osa täyttyy. Osaan välillä olla iloinen, mutta se on yleensä pieni hetki, esimerkiksi jos koirani tekee jotain hassua. Musiikki auttaa myös jaksamaan. Tätäkin viestiä kirjoittaessa aivot lyö tyhjää, kun en pystyisi enää ajattelemaan mitään.
Pelottaa, kun teen nykyään nopeita, harkitsemattomia päätöksiä, joita saatan katua jälkeen päin. Eilen sovin tapaamisen miehen kanssa, jota en entuudestani tunne.... kutsuin hänet luokseni, mutta väliäkö sillä.
Oloni on tällä hetkellä tosi raskas, pitäisi kaupassakin lähteä käymään, kun jääkaapissa on pelkkä valo...
Hyvin kirjoitettu itselläni saman tyyppisiä tuntemuksia. Olen vain saanut määriteltyä oman pahan oloni alkuperän.
Mutta joo, tulevaisuudessa ei näyttäisi olevan mitään minkä takia täällä kannattaisi olla olemassa, eikä mitään syytä miksi pitäisi panostaa elämiseen. Päälle päin kaikki näyttäisi olevan hyvin ja vaikutan iloiselta ja hyvin voivalta. Mutta jos joku vaan vaivautuisi katsomaan pintaa syvemmälle, hän huomaisi viillot käsivarsissani, minun vaivautuneen ja ärtyneen olemuksen tiettyjä aiheita kohtaan. Ja he huomaisivat, etten minä edes elä kunnolla elämää, minä olen vain olemassa. Minäkään en kerro näistä asioista kenellekään, ei ne ymmärtäisi, sieltä tulisi vain sitä, ota itseäsi niskasta kiinni paskaa.
En minä mielihyvää saa jos ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Minä en vain välitä, ne eivät herätä minkäänlaisia tuntemuksia. Sitten taas jos joku on omasta aloitteestaan pistänyt elämänsä sekaisin, niin sellaiset asiat saattavat tuoda tyydytystä. Esim. Jos joku on pettänyt ja tullut jätetyksi sen takia. Tai joku on kaahannut autolla, ajanut ulos tieltä ja loukkaantunut.
Kyllä tässä on tullut ajateltua itsensä lopettamista. Elämä käy vuosi vuodelta ikävämmäksi ja ainoa asia mikä sen kaiken pahan voisi poistaa olisi kuolema.