Lymfooma, Hodgkinin tauti

Lymfoomapotilas

Haluaisin lyhyesti tuoda oman tarinani tänne tiedoksi, jos vaikka muut lymfoomapotilaat saisivat siitä jotakin irti:

Keväällä 2017 huomasin vasemman käsivarteni olevan kauttaaltaan turvonnut, ero toiseen käsivarteen oli selkeä. Pian tämän jälkeen huomasin myös vasemmassa soliskuopassa turvotusta (ei selkeää pattia), myös olkapään vieressä oli outo "kohouma". Vointini ja yleiskuntoni oli muuten kaikin puolin normaali. Kävin näyttämässä oireitani yksityislääkärille, verikokeet olivat normaalit. Yksityislääkäri teki lähetteen julkiselle puolelle. Sieltä pienten koukeroiden kautta pääsin kokovartalon TT-kuvaukseen. Keuhkojen välikarsinasta löydettiin n. 15 cm leveä kasvainmassa, lisäksi muutama muu imusolmuke tämän ulkopuolella oli lievästi suurentunut. Suuri kasvainmassa painoi laskimoa, joka aiheutti käsivarren turvotuksen.

Tämän jälkeen kasvainmassasta yritettiin ottaa koepala kyljestä, se ei kuitenkaan onnistunut. Sen jälkeen jouduttiin halkaisemaan rintakehä jotta koepalasta saatiin kattava. Muutaman viikon odotuksen jälkeen taudiksi osoittautui hodgkinin tauti, sidekudoskyhmyinen alamuoto (stage IIIa).

Tästä alkoi 6 kk abvd sytostaattihoito. Tiputus annettiin kahden viikon välein. Muutama päivä tiputuksen jälkeen oli etova olo, makuaisti tuntui oudolta. Muuten hoidosta tuli melko vähän oireita, kävin mm. lähes koko hoidon ajan töissä (lukuun ottamatta rintakehän toipumisaikaa). Sytostaattihoidot päättyivät joulukuun lopulla. 15 cm kasvainmassa pienentyi vain 4 cm, ollen nyt 11 cm. Aktiivisuus laski jonkin verran (deauville luokka 3). Itse näin tietokoneelta rinnakkain alkuperäisen kasvaimen vrt. loppuvuoden tilanteeseen. Ero varsinkin aktiivisuuden suhteen oli mielestäni melko huomattava. Merkkiainejuovia oli selkeästi nyt vähemmän, ja kokokin oli selvästi pienempi, vaikka sitä edelleen se 11 cm olikin. Kyseessä on taudin sidekudoskyhmyinen muoto, joten normaalia sidekudosta voi jäädä paljonkin keuhkojen välikarsinaan. Se ei sinänsä ole vaarallista kunhan syöpäsolut saadaan tuhottua. Tämä tautimuoto muodostaa paljon sidekudosta ja syöpäsoluja on siellä "harvakseltaan". Näin lääkäri asian selosti.

Tällä hetkellä olen sädehoidossa, jonka kokonaiskesto on 3,5 vkoa. Tämän jälkeen hoidot ovat ohitse. Ensimmäinen kontrollikuvaus on syksyllä.

Kaikki lähti liikkeelle siis käsivarren turvotuksesta. Olin myös kärsinyt käsien ja nilkkojen kutinasta useamman vuoden. Kutina kuitenkin väheni aina talven jälkeen, joten ajattelin sen olevan normaalia atopiaa. Ilmeisesti kutinalla oli ainakin jokin yhteys Lymfoomaan, koska nyt sitä on ollut selvästi esim. viime vuotta vähemmän.

Tässä siis oma tarinani, muita lymfoomakokemuksia otan mielelläni vastaan. Onneksi Lymfoomat keskimäärin saadaan parannettua hyvin. Omassa tapauksessani taudin uusiutumisriski on jonkinmoinen, koska välikarsinan massa oli suuri. Uusiutunuttakin tautia voidaan kyllä melko menestyksekkäästi hoitaa kantasoluhoidoin. Ei tietenkään parane pelätä asiaa etukäteen, toivottavasti tämä oli minun osaltani tässä.

3

2817

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhautunut1

      Täällä yksi joka epäilee samaa sairautta. Oikea puoli yläkropasta reistaa, kaulan imusolmukkeet hiukan turvoksissa ja vihlovat silloin tällöin. Solisluun alla pakottaa, säteilee olkapäähän asti. Oikea kylkikaari kiristää kylkiluiden molemmista päistä. Myös hartiapistoa silloin tällöin. Rintalastan alla paineen tunnetta, joskus myös kipua.

      Runsaasti lisälyöntejä / vrk, 24h Holter-tutkimuksessa joitain tuhansia. Pahenee makuulla ja kumarassa.

      Erittäin kova väsymys vaivannut jo yli vuoden, nyt mukaan tullut kutina joka alkoi kämmenistä, nyt kutisee sääret ja käsivarret, päänahka sekä pakarat.

      Lääkäri laittoi fibromyalgiadiagnoosin mielestäni heppoisin perustein kun en hyväksynyt työuupumusta koska sillä puolella kaikki ok. Lääkkeeksi Venlafaksin, kipukynnystä nostava mielialalääke joka myös piristää.

      Oireet pahenevat hiljalleen, tuo lääkitys piristää sen verran että jaksan käydä töissä ja väsymyspäänsärkyä on vähemmän.

      Verikoepuolella kaikki ok, pienessä verenkuvassa leukkarit viime syksystä asti hiukan kohollaan ja jostain syystä ferritiini yli ylärajan 175 (150). Maksa-arvot myös nippa nappa yli rajan, vaikka alkoa ei mene lainkaan.

      Työterveyslääkäri on tutkinut lähinnä reuma-asioita ja autoimmuunijuttuja, keliakia on suljettu pois.

    • turhautunut1

      Jatkoa vielä edelliseen. Tuo lääkitys piristää ja päivällä väsymys onkin hieman vähentynyt. Mietin vain, että voiko se nyt peittää oireita?

    • Anonyymi

      Itse huomasin myös rinnoissa että käsivarsissa ja kainaloissa yms muutoksia olen ravannut yli vuoden lääkärissä yksityisellä sekä julkisella nyt vasta kun itse vaadin niin ultrattiin kyhmy vasemmassa jalassa ja ruvetaan nyt vasta tutkimaan tarkemmin minulla on ollut painetta sekä kipua kainaloissa ja alkoholi pahentaa kipua imusolmukkeissa mutta lääkärit ei vaan Helvetti tunne tätä tai tiedä tätä oiretta kaikki ovat vaan vähätellyt saatana olen jo sopinut että kun se löydettäisiin niin jään tyttö ystävän luo pitkäksi aikaa koska kaikki läheisetkin on minua vähätellyt alkoholia on mennyt myös tämänkin takia koska pää ei kestä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ja kuka ottaa vastuun jos potilas ei pääse tai pääsee liian myöhään hoitoon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1401
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1010
    3. 78
      879
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      670
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      528
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      461
    Aihe