Toisi mielenkiintoinen elämäntarina lestadiolaisesta lapsuudesta Iltasanomien sunnuntailiitteessä, Plus tositarinassa, jossa Poliisi Tuomas Pelkonen summaa elämäänsä.
Häntä painosti samat asiat, jotka panostivat minua, Isoisäni (joka asui samassa talossa) aikoinaan teki meidän lasten päänmenoksi.
Siinä oli Tulimeri sekä saatana pääroolissa, ja kun oli kommunisti, sekä lestadiolainen yhtä aikaa, ei mikään sopinut yhteiskunnallisesti, eikä Taivaallisesti.
Minut pelasti sieltä pois Isäni, Pelkosen poisti oma vahva luonteensa, koska ei halunnut elää ”orjana”.
Lestadiolaisuushan ei tunne Jeesusta, joka ei koskaan käskenyt saarnata Tulimerestä, ainoastaan Hänestä itsestään, ja miten Hän eli, Matt 28;
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Jeesuksen seuraaminenhan tuo kaksi asiaa, vapuden Hänessä, sekä pelastuksen, Iankaikkisen elämän.
He eivät edes tiedä, että Jeesuksella on kaikki valta, ja Rauha tulee vain Hänestä. Tämä oli ”kiitos” teologien ajaminen pois Kerhosta, vain ruuput pastorit jäivät.
Hän oli syntyisin Helsingistä, mutta kun perhe muutti Oulunsaloon, kaikki paheni. Mitään yksilölajeja ja omatoimisuutta ei saanut harrastaa ja illat meni anteeksi pyytämisiin ja unet jäivät aamutunteihin. Kovaa tekstiä alle kymmenvuotiaalta elettäväksi.
Hän myöntää, että Isä sai itse urheilla vielä -60 alussa, mutta hoidot ohjasivat Hänet ”ryhtiin” ja tupakoimaan. Silloin pojalle selvisi, mitä tämä todellisuudessa on, kun maallikot pääsivät valtaan ja urheilu oli syntiä, tupakka ei.
Hänen kaverit pelasivat pallopelejä, mutta itse piti mennä kotiin, ettei joudu tulimereen. Tunnistatteko te itseänne samasta siasta. Pehkonen oli miettinyt jo itsetuhoisia ajatuksia, johon Kerhon kulttuuri vääjäämättä lapsia ajaa.
Hän myönsi, että niistä Kerhon tavoista sekä olemuksesta on aikuisenakin vaikea päästä eroon. Näinhän se on, tunkion haju seuraa aina. Itseään ei saanut toteuttaa koskaan, se tuomittiin Tulimeren oven avaukseksi.
Pelkonen oli hankkinut omaan huoneeseensa TV;n täytettyään 18, joka sai perheessä aikaan suuren kärhämän. Hän ei kuitenkaan syytä yksin vanhempiaan, vaan SRK;ta joka on maallikoiden käsissä. Sen tuntee tällä alueella kaikki, jotka osaavat ajatella.
Hän myös mainitsee, että erottua koko oma sosiaalinen kenttä romahtaa, tutuista tulee tuntemattomia. Vielä mukana olleena Hän paheksuu sitä, ettei kotona saanut kehuja juuri ollenkaan, oli massaa, kuten muutkin lapset, kotona sekä Oulunsalossa, mutta kiittää Suomen armeijaa, sen kautta Hän löysi uuden elämän.
Hän ei elä enää Oulun-salossa, vaan Etelä- Suomessa ja omien lastensa kasvaessa Hän joutuu pohtimaan omaa lapsuuttaan ja samalla haluaa lapsilleen oman elämän, omine tarpeineen ja lahjoineen.
Kolumni kannattaa lukea ja miettiä, mikä on Sinun tilateesi, jäätkö orjaksi, eroatko, vai yritätkö vaikuttaa, että Kerho alkaisi seurata Jeesusta ja saisivat pelastuksen sekä vapauden Hänessä.
Eronneen VL;n purkautuminen painostavasta SRK;sta
30
6753
Vastaukset
- lääkkeenvaimielesitulos
Eikö elämässäsi ole sijaa millekään hyvälle ja myönteiselle?
Sinun pitää sitäö kysyä Häneltä? Mutta omalta osaltani sanoisin, että minulla on hyvää ja myönteistä yli 90% elämästäni, Jeesuksessa.
Miten Sinulla. Voistko kommentoida asiaa, ei minua.- nivalainen-vl
Luin sen julkaisun, ja Hän totesi, että sen jälkeen kaikki on iloa sekä vapautta.
Lue itse. - elävänravinnonluo
Kesitas kirjoitti:
Sinun pitää sitäö kysyä Häneltä? Mutta omalta osaltani sanoisin, että minulla on hyvää ja myönteistä yli 90% elämästäni, Jeesuksessa.
Miten Sinulla. Voistko kommentoida asiaa, ei minua.Teksteissäsi ei näy.muuta kuin katkeruutta ja pahansuopaisuutta. Sinulle on näköjään annettu tuomiovalta josta toisia syytät. No itseppähän olet vastuussa kirjoituksistaan. Sinun kirjoitukset kannattaa jättää omaan arvoon, ovat kuin kulottuneen heinän huojuntaa vailla elmää. Pystyyn kuolleessa heinästä ei ravinto kulje, eikä siitä saa kukaan ravintoa.
- outosuhtautuminen
elävänravinnonluo kirjoitti:
Teksteissäsi ei näy.muuta kuin katkeruutta ja pahansuopaisuutta. Sinulle on näköjään annettu tuomiovalta josta toisia syytät. No itseppähän olet vastuussa kirjoituksistaan. Sinun kirjoitukset kannattaa jättää omaan arvoon, ovat kuin kulottuneen heinän huojuntaa vailla elmää. Pystyyn kuolleessa heinästä ei ravinto kulje, eikä siitä saa kukaan ravintoa.
MIksi et kestä jonkun ihmisen omaa kokemusta esille tuotuna, vaan haluat lytätä viestintuojan, aika lailla naurettavaa vai mitä!
elävänravinnonluo kirjoitti:
Teksteissäsi ei näy.muuta kuin katkeruutta ja pahansuopaisuutta. Sinulle on näköjään annettu tuomiovalta josta toisia syytät. No itseppähän olet vastuussa kirjoituksistaan. Sinun kirjoitukset kannattaa jättää omaan arvoon, ovat kuin kulottuneen heinän huojuntaa vailla elmää. Pystyyn kuolleessa heinästä ei ravinto kulje, eikä siitä saa kukaan ravintoa.
Näinhän se menee, kaikki terve kritiikki on teille pahansuopaisuutta sekä katkeruutta. Kuka orjalle katkera olisi, joten mantraa, minkä mantraa.
Näköjään? Tuomiovaltako? Ei, vaan Jeesukselle, ja se näkyy Raamatussa ja sen lukevat kristityt, mutta jos Raamattua ei lue puhujatkaanne, ei se muuten tule esille, kun palstalla. Oli ihan ummikko siinä.
Minä vastaan jutuistani, mutta ne on siunatut, siksi se kolahtaa sinuun niin pahasti, tee parannus.
Lehmätkin syövät kuollutta heinää talvisin ja synnyttävät joka vuosi (muista, itse aloitit, kaiku vastaa niin kuin huudetaan).- SilkkaaPelkkääSekoa
elävänravinnonluo kirjoitti:
Teksteissäsi ei näy.muuta kuin katkeruutta ja pahansuopaisuutta. Sinulle on näköjään annettu tuomiovalta josta toisia syytät. No itseppähän olet vastuussa kirjoituksistaan. Sinun kirjoitukset kannattaa jättää omaan arvoon, ovat kuin kulottuneen heinän huojuntaa vailla elmää. Pystyyn kuolleessa heinästä ei ravinto kulje, eikä siitä saa kukaan ravintoa.
Kirjailit "No itseppähän olet vastuussa kirjoituksistaan. "
Hieman epäselväksi jäi, kenen kirjoituksista tuon pitäisi olla vastuussa.
Vaikka olen IT-alalla, en tunne yhtään it-seppää.
- tietotuusjaelämä
Katsoin ohjelman ja siellä puhui vapautunut poliisimies. Kaikille lienee jo selvä ettei kukaan tarvitse vl-liikettä pelastuakseen mutta Jeesusta tarvitsee jokainen. Hän ei kytännyt ketään eikä painostanut ketään, ei pitänyt hoitokokouksia eikä kerännyt syntilistoja. Hän sanoi:
Joh.8.
30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Tuo poliisi oli tullut tuntemaan totuuden ja totuus teki hänet vapaaksi - vl lahkosta.- Vanhollinen_minäkin
Mikä ohjelma oli jonka katsoit?
- 16-v
Mä en tiedä tän henkilön kokemuksesta, mutta mua satuttaa että jos joku ajattelee näin, samantien kaikki muutkin ajattelee. Oon ite uskovainen 16-v tyttö ja kyllä ei voi muuta sanoo että meiän uskontoa vastaan käydään melkein sotaa kaikkialla sosiaalisessa mediassa.
Mun isosiskot ei oo enää vl ja ne on sanonu että on saanu elää onnellisen lapsuuden ja ei koe että meillä olis mitään sääntöjä. Ne vaan ei enää usko samalla lailla kuin me. Ne kuitenkin muistaa sen että ei niitä koeta säännöiksi ennen kuin ei kiinnosta enää uskoa. Luultavasti tääkin henkilö muistaa sen mutta on ruvennu ajattelee niitä sääntöinä kun uskoa ei enää löydy.
Täähän on nimenomaan USKONTO. Jos ei enää usko niin sitten kaikki muuttuu ihan joksikin muuksi.Juuri näin USKONTO.
Lähtiessä, tai takapenkissä voi olla uskoa Kristukseen, joka pelastaa, uskonto ei pelasta ketään, on van elämätapa, raskas harrastus.- Tositarinasta
Lainaukset jutusta
"Faijani on 60-luvun puoliväliin asti urheillut, pelannut futista ja kilpaillut telinevoimistelussa ja se on ollut ok. Mutta kun liikkeen maallikkojohto nousi valtaan 60-luvun alussa ja lujitti normistoa, ei ollut enää mahdollista päästä urheiluseuraan.
Toivoisin, että liikkeen kulttuuri tervehtyisi, eikä jäsenten ensimmäinen reaktio tähänkin puheenvuoroon olisi kaiken kiistäminen ja kritiikin esittäjän henkilöön käyminen. Liikkeen ongelmista on jo riittävästi pätevää tutkimusta ja tuhansilla muillakin omakohtaisia kokemuksia.
Pelkonen näki joskus painajaisia siitä, että hän joutuu tulimereen, jos ei ole muistanut pyytää anteeksi jotain. -Ne ovat vahvoja mielikuvia, kun ne syötetään lapsesta asti. Varmasti se on edesauttanut kuuliaisuutta yhteisölle. Kun kasvaa sellaisessa yhteisössä, oppii tarkkailemaan itseään kuin totalitaarisen valtion kansalainen. Oppii, miten pitää puhua ja millaiset ajatukset ovat kiellettyjä.
Lapsuuteni oli ihan hyvä, mutta uskonto ei mahdollistanut lapsen yksilöllistä huomiointia. Urheiluharrastus olisi ollut minulle tärkeä, jotta olisin päässyt muiden miesten seuraan ja toteuttamaan itseäni.
Uskonnolla oli rajoittava vaikutus elämääni. Uskovainen ei näe asiaa niin, vaan ajattelee, että se on turvallista ja hyvää elämää. Heille uskonto ei rajoita mitään, vaan sinussa on vika, jos se tuntuu siltä.
Omien lasteni myötä olen alkanut miettiä omaa lapsuuttani. Lapseni elävät mahdollisuuksien maailmassa, eikä kukaan ole sanelemassa heille, miten pitää puhua, ajatella tai tehdä."
Vapautunut mies tuntee lahkon ja puhuu niin kuin ne asiat on.
- Terpiaan
Kesitas on jostain syystä traumatisoitunut parantumattomasti. Vanha ukko istuu päivät pitkät netissä suoltamassa paskaa. Ei ole normaalia.
Mikä paska nyt mielstäsi suoltui.
Pysy asiassa, keskustelussa, älä ole minusta kiinnostunut, en pidä miesrakastajia.- Onko_sinulla
Kesitas kirjoitti:
Mikä paska nyt mielstäsi suoltui.
Pysy asiassa, keskustelussa, älä ole minusta kiinnostunut, en pidä miesrakastajia.naisrakastajia?
- psykologivapaakirkosta
Kesitas kirjoitti:
Mikä paska nyt mielstäsi suoltui.
Pysy asiassa, keskustelussa, älä ole minusta kiinnostunut, en pidä miesrakastajia.Jatkuvasti kieltämällä viimein tulet ulos kaapista.
- alatutkiaheti
Ei veeällillä ole mitään vastauksia mihinkään, ainoa johon h e kykenevät on lytätä viestintuojaa eli ampua heti ovelta pianisti.
He eivät voi edes kuvitella että jollain voisi olla jotain annettavaakin heidän kuivaan uskomiseensa, ei ei sellainen pitää lyttiä heti maahan ennenkuin saa suutaan auki.
sinullekkin nuori tyttö sanoisin että koita tutkia Raamatun opetusta ilman sitä painolastia jonka olet saanut syntyessäsi siihen kuvioon missä olet, sieltä löydät aivan uuden totuuden kuin tullaan uskoon ja kuinka sitä uskoa eletään arjessa ja pyhässä.- Kostori
Ei tarvitse olla typerys. Kesitaksen tarkoituksena on mädättää tämä sivu vapaakirkollisella harhaopilla, joka perustuu millenialistiseen käsitykseen pelastuksesta. Kesitaksen porukka yrittää herättää kuolleista jopa ruumiinavauksessa olleita vainajia. Järkyttäviä kertomuksia tilaisuudesta esim pastori Koiviston toiminnasta ruumishuoneella.
- Olavi.Voittonen
jumalanterve! Pianonsoitto on saarnattu synniksi siionissa. Ammumme pianistin heti ovelta. jumalanrauhaa.
- mitenseon
Kostori kirjoitti:
Ei tarvitse olla typerys. Kesitaksen tarkoituksena on mädättää tämä sivu vapaakirkollisella harhaopilla, joka perustuu millenialistiseen käsitykseen pelastuksesta. Kesitaksen porukka yrittää herättää kuolleista jopa ruumiinavauksessa olleita vainajia. Järkyttäviä kertomuksia tilaisuudesta esim pastori Koiviston toiminnasta ruumishuoneella.
Koivistohan oli ja on luterilainen, miten se kesiin liittyy?
toisekseen lukeeko teidän Raamatussanne Jeesuksen kehoitusta ollenkaan? Kostori kirjoitti:
Ei tarvitse olla typerys. Kesitaksen tarkoituksena on mädättää tämä sivu vapaakirkollisella harhaopilla, joka perustuu millenialistiseen käsitykseen pelastuksesta. Kesitaksen porukka yrittää herättää kuolleista jopa ruumiinavauksessa olleita vainajia. Järkyttäviä kertomuksia tilaisuudesta esim pastori Koiviston toiminnasta ruumishuoneella.
Miten Jeesus opetti;
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Mutta tämä ei Kerholta toimi, kun ei ole Pyhää Henkeä.
Riittää kun räkyttää pinndängyn raosta.
- sl169
Kesitas sanoi, että lehmä syö kuivaa heinää, vaikka ei tiedä lehmistä mitään. Se ei syö kulottunutta pystyyn kuollutta heinää. Sellainen on toivoton painostus jota harrastat, vain kulottuneen heinän haju. Onko kaltaistasi kirjoittelua vapaakirkon sivuilla, joka ei ole kristinuskontojen alla. Oletko edes kuunnellut vl-puhujien puhetta kunnolla. Teidän porukkahan etsii ja arvostelee aina puheet, myös omiensa. Kehut aina tietoasi ja opintojasi mutta oliko Pietari teologi. Vapaiden suunnissa hehkutetaan aina puhujan maallista arvoa, mutta meillä puhuu veljet. No nyt pääset taas päästämään tähän vastauksena ala-arvoista kielenkäyttöä.
- hankiviisautta
veljet teillä puhuu mutta mitä h e puhuvat, kas siinä pientä naurun aihetta jopa, enempi kyllä itkun.
Kerro mitten voi puhua jos ei tunne Raamattua paljon minkään vertaa?!
voi sitälukea mutta sen lukemisen voi kotonaankin jokainen tehdä, puhumisella pitäisi siis tulla tektiin jotain siitä mitä se todella on ja mitä se merkitsee kuulijakunnalle tänään, sen avartaa Pyhä Henki!
Jos sitäkään ei ole, mitä sitten on ?
ei ole mitään ja siksi veeälpuheissa usein toistuu samat fraasit vuosikausia,, eli puhujat menevät toinen toisensa selän taa ja matkivat toisiaan ymmärtämättä paljonkaan mistä on kyse.
Raamattuhan kehoittaa hankkimaan viisautta ja menemään kammioon jossa Pyhä henki kirkastaa Sanaa ja siitä tulee evästä kuulijakunnalle.
JOS puhuja kysyy kuulijakunnalta mm, saanko minäkin vielä uskoa jen.. niin mitä se sellaiinen on, ainakaan Raamatusta ei tule moiselle touhulle tukea.
Eli kyse on siis veeällien omista opinkappaleista joista on tullut hurskaita fraaseja vailal mitään Raamatullisuutta. - Mansikki.uskomassa
Lehmät ovat oikeita uskovaisia. He pääsevät varmasti Taivaan kotiin.
Kesitas sanoi, että lehmä syö kuivaa heinää, vaikka ei tiedä lehmistä mitään. ** Eikö? Olen karjankasvattajan poika, ja raahannut niitä kuivia heiniä parillekymmenelle lehmälle, ennen kouluun lähtöä vuosikausia, joten asia on tuttu, taas puhut paskaa, kuten normaalisti. Muuten märkä heinä saa lehmään ähkyn, varo sitä.
Heinä on kuollut, kun se katkaistaan. Sinkin kuolet, jos kurkku katkaistaan. Usko pois.
Miten Vapis sinun heinähommiin kuuluu, pysy asiassa.
Olen kuullut Vl puhujia ennen varmaan, kun sinun vahvempasikaan on syntyneet, sen verran on ikää ja kokemusta. – 60 luvun jälkeen näitä, - saanko minäkin,,, nyyh, nyyh uskoa olen kuullut liikaakin, nykyisin olen supistanut ne kertaan viikossa.
>>Teidän porukkahan etsii ja arvostelee aina puheet, myös omiensa.** Mitäh, etkö tunne Raamattua, 1 kor 14; 29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
>>Kehut aina tietoasi ja opintojasi mutta oliko Pietari teologi.** Katolinen kirkko, jonka jatke Kerho on, pitää Pietaria ensimmäisenä Paavina, minä en pidä, mutta Piispa Israelissa Hän oli. Teologista koulutusta Hänellä ole ennen Bar Mizvaa enemmän, mitä nykyisillä teologeina.
Mitä olet mieltä siitä, ja moniko näistä VL maalikoista on teologeja?
>>Vapaiden suunnissa hehkutetaan aina puhujan maallista arvoa, mutta meillä puhuu veljet.** näinhän se on. Autoa ajaessakin on hyvä saada koulutus, että pysyy sovitussa liikenne käyttäytymisessä.
Kyllä siellä joku maallikkokin saa puheenvuoroja, mutta jokainen apostoli oli, kuten sanoi ”pitkälle lukenut” kuitenkin, joka oli kulttuurista kiinni, mutta ei ne ristiin puineetkaan, eikä nukkuneet puhujametakoilla majatalon omistajan vaimon sängyssä.
>>No nyt pääset taas päästämään tähän vastauksena ala-arvoista kielenkäyttöä.** Kaiku vastaa, kuten huudetaan.
- herodes1
Mistähän saisi luettua tuon jutun, kun nyt vasta sain tietää, että tälläinen juttu on kirjoitettu sunnuntai liitteeseen. Pankaapa tieto, mistä hakea täältä netistä
Se oli viime viikonlopun Ilta Sanomien Plus tositarinassa.
Ehkä osoite [email protected] voisi auttaa.
Kes.
- muori
VOIH ! Lopettakaa nämä jutut VL- uskovaisista ! Kukas nyt on se tuomitseva ?! Jokainen valitsee puolensa ja uskoo minkä kokee parhaaksi, tai on uskomatta ! Ennen oli ennen ja nyt on toisin. Vanhemmat, aikanaan ohjasi / opetti lapsiaan niillä "eväillä" minkä olivat saaneet. Aikuinen ihminen valitsee omat polkunsa. Puhukaa "auki" asiat vanhempienne kanssa, jos se vielä on mahdollista. Ei näillä "foorumeilla". Katkeruus ei ole hyväksi mielenterveydelle. Pelkosiakin lienee vielä elossa, vl- porukoissa, joiden kanssa käydä nämä keskustelut. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi"; sillä asialla on siunaus. Elä myös niin, että lapsesi kunnioittaisi sinua, yritä edes ! Armollisuutta puolin ja toisin ! Kaikki teemme virheitä, kuka heittäisi sen ensimmäisen kiven !? Vanhemmilla on vastuu vielä kotona olevista lapsista . Lapset ottavat vastuun itsestään aikuisina. Elämässä on katsottava joskus peiliinkin ! Siellä näkyy omat kasvot ! Voi tulla aika, jolloin on taas lasten otettava vastuuta omista vanhenevista vanhemmista. Vääjäämättä tulee myös se aika, kun vanhuksia ei enää ole, ja asiat jääneet sopimatta, se voi muodostua taakaksi jota on vaikea kantaa. Eläkäämme sovussa kaikkien kanssa, jos se vain meistä riippuu. Julmuutta on tässä maailmassa ihan tarpeeksi. Lempeyttä ja suvaitsevaisuutta toivotan kaikille !
- lisäävaloa
Tässä ei nyt ole kyse noin vaan vanhempien virheistä tai vajavuuksista vaan suuren herätysliikkeeksi itseään mainostavan, jopa ainoan oikena mailmassa luomasta ilmapiiristä ja uskomisen tavoista joiden vaikutuksen alla liian monet mielettömyydet on tehty!
siinä on siis täysin ohitettu ne vanhempien kyvyt ja korvattu suurilla opillisilla harhoilla, joihin on ne muutenkin itsessään vajaat vanhemmat sidottu, ja lopputulemien seurauksia sitten saamme lukea näistä elämäntarnoista!
Terve Raamatullinen usko ja sen mukainen elämä EI tuota luetunkaltaista hedelmää, se pitäisi tajuta jo esikoulupohjalta.
mutta mitä tekee veeäljohto? ei yhtään mitään, ellei tekemisiin lueta kaiken kieltämistä ja maton alle lakaisua niskat punaisina, ja kaksin käsin omatekoisissa harhoissaan pysymistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828