Mun kissa on ihana, se ei oo mikään peto.
Mä en tiedä ees miks jotkut väittää niin.
Jotkut vaan on saanu sen ajatuksen jos kissa on joskus häntä leikillään raapaissut.
Pidän kissojen leikkisästä ja valppaasta luonteesta. Välillä kissani katsoo mua niin hellyyttävästi.
Ottakaa kantaa!
Mä en tiedä ees miks jotkut väittää niin.
Jotkut vaan on saanu sen ajatuksen jos kissa on joskus häntä leikillään raapaissut.
Pidän kissojen leikkisästä ja valppaasta luonteesta. Välillä kissani katsoo mua niin hellyyttävästi.
Ottakaa kantaa!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kumpaakin,hellyttäviä karvapalleroita mutta myös tarvittaessa saalistajia.
Minun kissa oli hurja peto, kun sille tuli ikää pikkuisena se oli viaton karvapallo. Minun kissa söi hiirien lisäksi lintuja ja kalaa. Tappopa pari-kolme oravaakin... Peto kissa on eikä mikään muu. Pentuaika vain on se ihana lapsuus, jolloin sitä ei pedoksi voi sanoa. Ja ehkä kaupunkikissoissa ei pedon ominaisuus tule niin voimakkaasti esille, kun ne ei voi saalistaa.
Kun päästät omasi luontoon, niin kyllä se peto sieltä löytyy. Omani on jopa parvekkeella teurastanut linnun kahdesti. Onneksi ei kukaan nähnyt. Eläintiedekin luokittelee sen pedoksi.
Siksi ovatkin sisäpalleroisia, eikä autopedotkaan uhkaa.
Kotikissalla on normaalit vaistot.Ja petoeläimissä ei ole mitään pahaa.Kissan on saatava lihaa syötäväksi.Ja harjotettava metsästystaitoaan.Se ei tapa huvikseen.
Meille ne on sulosia ja ihania!Ne on jotenkin rehellisiä ja itsenäisiä.Kissa on hieno eläin.Mulla on kolme kissaa,jotka on jokanen ihan erilaisia.Ja kuitenkin ihan yhtä ihania.
Petoeläimistä muuten,ettei villipedotkaan musta ole kauheita.Vaikka en tahtoisi lähestyä niitä..Valitettavasti me ihmiset olemme se laji,joka tappaa huvikseen.Siksi kai epäilemme samaa tuosta pikkupedosta.Joka osaa olla ovela,vilkas ja hellyyttävä.
On nyt ihan pakko jakaa teidän kanssa turha tieto, että saalistajan ja saaliin erottaa siitä miten silmät on asettuneena pääkoppaan. Eli jos molemmat silmät näkyy edestä, on kyseessä saalistaja. Näkökenttä on tarkka, mutta suht. suppea (esim. ihminen, kissa, koira, pöllö jne.) Saaliseläimellä on taas silmät molemmilla puolilla päätä, että näkökenttä olisi mahdollisimman laaja (esim. kani, kauris, hiiri, jne.) Varmasti poikkeuksiakin löytyy, mut on se luonto aika ihmeellinen kun tämmösiä kaikkia juttuja on ajatellut. :) Nauttikaa turhasta tiedostanne, ja loistakaa Trivial Pursuitissa! :)
Onhan kissa peto..se kuuluu sen luonteeseen. Se petous viehättää kun se ilmenee sellaisessa viattoman näköisessä karvaisessa paketissa:-D
Minä en voisi elää ilman kissoja. Pienenä minulla tosin oli huonojakin kokemuksia kun muan maatilan katti oli mustankipeä minun takiani ja se aikoi kirjaimellisesti murhata minut. Silti rakastan kissoja. Ne joita meillä on ollut ovat olleet todella ystävällisiä ja seurallisia, tietenkin ne ovat joskus sillä päällä että on kivaa vähän pureskella omistajan varpaita;-D Sitten sitä pusketaan ja kehrätään ja tullaan viereen nukkumaan. Sellaisia ne on pienet^^
En kyllä ollenkaan sanoisi kissaani söpöksi karvapalleroksi, enkä muidenkaan kissoja. Meillä ainakin on sellainen peto että ihan välillä hirvittää :). Sana jolla kuvaisin kissaa on kaunis, täynnä tyyneyttä ja räjähtävää voimaa. Kynnestä voi saada vaikka kesken kehräyksen..
Vielä että ihminen olisi ainut eläin joka tappaa huvikseen. Monesti olen nähnyt kissan jättävän tappamansa hiiren ties mihin, peittää vaan päälle, ja ei, kissat ei hautaa saaliitaan pahanpäivän varalle
No ei minunkaan kissoihini (2) voisi soveltaa sanaa soma karvapallero, ehkä sana sopii pennuille, mutta ei enää komeille aikuisille kissoille. Kissa noudattaa saalistusviettiään tappaessaan, jos kissalla ei ole nälkä ja kas kummaa kun näkökenttään ilmestyy hiiri, niin nirri pois... Petohan se kissa on siitä ei pääse yli eikä ympäri... Tosin pakko kehaista (oma kehuhan ei siis haise), ettei meidän kissat ole KOSKAAN minua tai ketään muutakaan raapineet tai käyneet kinttuun kiinni. Tiedän tosin useita kissoja, jotka niin tekevät, mutta omani ovat "enkeleitä". Saan esim. laittaa nenuni kiinni kissan vatsaan ja hieroa sillä masua pitkän aikaa - kertaakaan ei ole kissani siitä hätkähtänyt tai säikähtänyt...
..aiheuttaa juuri sitä kuspäistä käytöstä, jota kissan luonteeksi kutsutaan. Tietysti traumat ja varhainen luovutus myös, mutta rakastavalla kasvatuksella niistäkin yleensä päästään, väittäisin.
En käsitä ihmisiä joiden kissat on aivan höyrypäitä, niistähän saa vaikka miten enkeleitä!
Hiiret ne tappaa huvikseen, koska saavat kotoa parempaa ruokaa. Ei ilkeyttään.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä... Uskoisin, etteivät meidän pojut edes yritä "käydä käsiksi", koska emme ole leikkineet niiden kanssa kädellä, joka on muuten erittäin yleistä, vaan aina erilaisilla leluilla. Siten kissa ei miellä kättä leluksi vaan "silitys ja rapsutus välineeksi". Uskon myös, että kissat tekevät "pahojaan" useimmiten huomionkipeyttään (tai ihan vain tekemisen puutteen vuoksi), eivätkä tiedä tekevänsä pahaa, joten ihan turhaan niille huutaa... Jaa-niin, onko siinä edes mitään pahaa, jos kissa esim. nousee pöydälle?
Helena Telkänranta: Matka kissan mieleen.
Kannattaa lukea!
Siinä ei kerrota mikä kissanhiekka on parasta vaan tutustutetaan kissaan eläimenä, reviiristään huolehtivana petona ja kerrotaan miten kissan kanssa ylipäätään mahdollisimman mukavasti eletään. Samalla löytyy moniin käytösongelmiin toimivat ja luovat ratkaisut.
Muitakin vastaavanlaisia opuksia löytyy ja ne kannattaa lukea kaikki.
Aiemmassa kissasatsissani 1. kissa, jonka otin yksinäisenä ja kenties liian nuorena pentuna, kävi kerran selkääni kiinni ja se kyllä sattui niin s-nasti... Kun se myöhemmin sai 3 pentua ja pidin koko revohkan, ei yksikään näistä syntymästään asti kanssani olleista kissoista ikinä raapinut minua tahallaan saati käynyt kiinni. Mitä nyt tietysti nujusi sylissä ja siinä saattoi haroa liiveihin kiinni silkasta nautinnosta, mutta mitäs pienistä.
Kesken silityksen ei yksikään ikinä yrittänyt purra tai kynsiä, mutta tietenkään eivät tykänneet vatsaan koskemisesta.
Mutta nyt kun minulla on 2 metsästä loukutettua kissaa, niin voe elämä... Toinen on kuukausienkin päästä vielä arka kuin mikäkin, silmät muljuavat päässä kun silittää - mutta ei enää yritä karkuun. Se ei ikinä yritä kynsiä tai purra, mutta kun tulee yö, niin sitten saa varoa kinttujaan. Silloin se nimittäin huitaisee kyllä jos lähelle sattuu.
Toinen puolestaan on jo varsin kesy ötökkä, kehrää ja mutruaa autuaasti puolelta toiselle kun silittää, mutta se saattaa välillä räppäistä hieman tai sovitella hampaita käteen kiinni (ei oikeasti pure kuitenkaan). Kumma kyllä sitä ei tunnu haittaavan yhtään vaikka koskee vatsaan tai tassuun. Varsin itsevarma eläin. Veljensä kanssa kuin yö ja päivä.
teos "Kissako tunteeton?" oli hyvää luettavaa, ei tosin mitään tutkitusti totta, mutta kokemuksista kartutettu kirja... Joitakin kohtia en tosin allekirjoita omien kokemuksieni perusteella, mutta ajatuksia herättävä kirja... pistää miettimään. Kirjailijaa en valitettavasti muista. Ehdottomasti kannattaa lukea paljon, mutta harkittava tervettä järkeä käyttäen mitä uskoo ja mitä ei...
se on. Yksi kissa puree toinen ei, toinen luottaa ja toinen ei... Jokainen kissa on aivan erilainen (onneksi)! Meillä toinen kissoista oli alusta alkaen hellyyden kipeä ja tykkäsi olla sylissä, toinen (samasta pentueesta) katteli pari vuotta ennen kuin tuli omaehtoisesti syliin. Tosin siitä lähtien herra onkin sitten luottanut minuun lähes täydellisesti... (oletan näin käyttäytymisen perusteella). Kasvatuksella ja kissan omilla kokemuksilla on tietysti osansa kissan käyttäytymisessä, mutta tottahan kissan persoona vaikuttaa valtavasti!
Tähän täytyy vielä lisätä, että eräänlaisia mielipiteitä tähän keskusteluun löytyy myös keskustelusta ylempää: kissalla viiraa päässä...
*hih*
Tahtoisin vielä sanoa että se että toisella on niin söpö ja palleroinen kissa ei tarkoita että villimmän kissan omistaja olisi pitänyt kissaansa huonosti tms. Kissoja on niin monen luonteisia. Kuitenkin suurimmalta osalta kissoista hyväksytään lähes millaista käytöstä tahansa. Ei ihme ettei kissoja ole jalostettu isommiksi, nehän söisi meidät:). Ehkä sikis täytyy olla erikoinen että voi olla kissan omistaja.
Tähän asti olen ollut kissahöperö, mut nyt en enää varma. Otimme löytöeläintalosta ihanan kehräävän ja puskevan nartun. Meillä ennestään kissa, yritimme totuttaa ne varovaisesti toisiinsa mutta tämä uusi hyökkäsi otis raivona toisen kimppuun. Tämä iski myös hampaansa minun käteeni ja toisella kertaa jalkaani ohi kulkiessani.Eilen ensin oli nätisti kehräten sylissä ja yritin varovaisesti kurkkia korvia, jolloin kissa sähähti ja iski kyntensä ja hampaansa naamaani, nyt reijitetty naama ja antibiootti kuuri. Kissan palautimme löytötaloon.
Eli varovainen saa olla vaikka kuinkakin söpö ja kehrääväinen kisuli olisi. Vähään aikaan en kyllä vierasta kissaa taida sylissä pitää.