Aika uskomaton tuo Jimillä tullut 3-osainen Kevinin tapaus -sarja. Suojelikohan poliisi murhaajaa kun yrittivät väkisin saada lapset syyllisiksi, ensin syyttivät 13v poikia, mutta kun heidän suhteen ei onnistunut, niin sitten 5v ja 7v poikia, jotka eivät tienneet tapauksesta yhtään mitään ja oli kaiken lisäksi alibi kun olivat koko ajan yhden kaverin ja molempien vanhempien kanssa.
Pääkyttä ja puoskaripsykologi, sama joka aikaisemmin yritti tehdä jälkeenjääneestä miehestä sarjamurhaajan, väittävät edelleen poikien olevan syyllisiä, mutta eivät suostu haastatteluun. Naiskyttä joka painosti eniten puolustelee itseään, mies myönsi rehellisesti kuulustelujen olleen täysin järjettömiä ja ettei mitään todistetta poikien syyllisyydestä ole. Pääkyttä väitti saaneensa tunnustuksen viimeisessä kuulustelussa jota ei edes tallennettu.
Perheelle pitäisi maksaa isot korvaukset ja nuo poliisit laittaa itse vastuuseen, aivan käsittämätöntä pikkupoikien painostamista. Jopa tekninen tutkinta todennut olevan mahdotonta että pojat olisivat syyllisiä, selvästi aikuisen tekemä. Kevin oli jopa nuoremman pojan paras kaveri.
Onkohan kuolleen pojan vanhempia kuulusteltu, useimmitenhan syyllisiä ovat omat vanhemmat, jompikumpi tai joku muu läheinen.
Kevinin tapaus
8
3529
Vastaukset
- pojatsyyttömiä
Kappas vaan, nyt ei tullutkaan kahteen kertaan.
Äitipuoli myös hiukan epäilyttävä, sehän se ensimäisenä väitti nuoremman pojan kertoneen jotain, vaikka kuulustelussa poika ei tiennyt mitään, vain painostettuna yritti keksiä jotain. Äitipuoli myös myönteli esim, että pojan housut olisivat olleet märät, mutta voi johtua poliisien painostuksesta, isäkin lääkittynä kuvitteli muistavansa piirustuksen.
Tuskinpa äitipuolellakaan olisi ollut tilaisuutta tekoon ja tuskin halusi edes pojista eroon, omat vanhemmat tai joku muu aikuinen todennäköisesti syyllinen. Nyt taitaa olla myöhäistä yrittää selvittää syyllistä ellei joku tunnusta. - syyllinentiedossa
Tuo tapaushan on täysin selvä, syyllinen tiedossa, taisi poliisit vaan suojella tekijää.
"GW Perssonin mukaan todellinen surmaaja olisi koko ajan ollut löydettävissä vanhan esitutkinnan materiaalin kautta.
Hän tarkoittaa tietoa, että aiemmin surmapäivänä Kevin oli nähty 13-vuotiaan pojan seurassa. 13-vuotias oli kertonut toisille nuorille tietävänsä, mistä Kevinin kengät löytyisivät. Ne olivatkin juuri pojan mainitsemassa paikassa.
Poikaa oli kuulusteltu Kevinin tapauksesta, mutta hän oli kertomansa mukaan pyöräillyt tapahtuma-aikaan muulla Arvikassa. Mitään vahvistuksia väitteelle ei ollut.
Yhdeksän kuukautta Kevinin kuoleman jälkeen otettiin 13-vuotias kiinni 3-vuotiaan pojan raiskauksesta. Tekopaikka oli lähellä laituria, josta Kevin oli löydetty kuolleena.
Raiskauksen jälkeen oli poliisilta kysytty, voisiko teinillä olla tekemistä Kevinin tapauksen kanssa, mutta poliisi kiisti asian.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005303812.html
Aivan käsittämätöntä, että kahta syytöntä pikkupoikaa ja vanhempia rääkätty tuolla tavalla, vaikka syyllinen on väkisinkin ollut poliisin tiedossa. Tainnut olla paremman perheen poika ja piti saada joku muu syylliseksi. Toivottavasti nyt tuomitaan oikea tekijä ja syyttömät saa korvaukset, nuo ääliökytät ja psykologi täytyy myös laittaa tuomiolle. Onneksi ei Kevinin vanhemmatkaan syyllisiä, miten lie 13v poika noin kieroutunut.- tämäontotta
Totta, aivan selvää, että tuo 13-vuotias on syyllinen. Mutta suojelun syy taisi olla pojan ihonväri, sen takia asia vaiettiin, ja oltiinhan Ruotsissa..
- kansaraivona
Tuollakin juttua.
https://seura.fi/tv/poiminnat/kevin-case/
Tuo pääkyttä sanberg valmentaa teinipoikia jääkiekossa, en ihmettelisi vaikka se itse olisi käyttänyt poikia hyväkseen, tuotakin joka sitten raiskasi 3-vuotiaan pikkupojan ja ettei jäisi itse kiinni, ei halunnut syyttää oikeaa murhaan syyllistä. Taitaa olla ura loppu valmentajana ja pitäisi olla poliisinakin, - Pojatkosyyttömiä
Nuo viisi ja seitsemän vuotiaat pojat tunnustivat vasta 30 kuulustelukerran jälkeen, vanhemman pojan antaessa merkin, että nyt voidaan kertoa totuus.
- päivänselvätotuus
Luepa esim. murha.infosta miten kaikki meni. Luettuasi olet tuskin enää sitä mieltä, että nuo pienet veljekset olisivat tappaneet leikkikaverinsa.
Järkyttävää, sadistista kuulustelua. Tunnista toiseen, päivästä toiseen. Uhreina leikki-ikäiset pojat. - eitunnustaneet
Eivät tunnustaneet mitään, eivät tienneet missä murha tapahtui ja miten, eivät olisi voineet kantaa poikaa ilman että olisi tullut naarmuja, eivät olleet edes poissa kotoa murhan aikaan. Sandberg väittää toisen pojan tunnustaneen veljen tappaneen, mutta edes siitä "tunnustuksesta" ei ole mitään todistetta. Uskomatonta, että Ruotsissa voinut tuollaista tapahtua ja viattomien lasten rääkkääjät vapaalla jalalla.
- päivänselvätotuus
Nyt kun olen katsonut Ruudusta kaikki osat, olen entistäkin pöyristyneempi. Kyllä nuo kaikki kuulustelijat sun muut selvästi tajusivat rääkänneensä lapsia kun nyt näkivät itsensä videonauhoilla. Siitä Sandbergista ei oikein ottanut selvää, mitä ajatteli. Uskoiko edelleenkin poikien syyllisyyteen?
Kuinka ollakaan, sitä viimeistä kuulustelua, jossa pojat muka tunnustivat, ei "jostain syystä" nauhoitettu. No, arvaahan sen, miksi ei nauhoitettu. Poliisi sai näin ollen valehdella että tunnustivat. Tuo poliisi tuossa on kyllä pahin rikollinen, siis sen varsinaisen murhaajan jälkeen.
Muuten, odotin että myös siitä 13-vuotiaasta olisi puhuttu, siitä joka tiesi kertoa missä Kevinin kengät olivat, ja joka myöhemmin raiskasi 3-vuotiaan pojan. Kumma, ettei sitä otettu esille.
Paljon yhteistä Auerin lasten ja äidin kuulusteluiden kanssa, salakuunteluineen ja poliisin valehteluineen tunnustuksen kiristämiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216535Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5552261- 1471847
- 821224
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971022- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.78907Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 31827
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon146751