Olen mielenkiinnolla seurannut tuota Jakomäki keskustelua.
Voisiko joku kertoa missä Jakomäki sijaitsee ja mistä tuo kaikki kritiikki paikkaa kohtaan johtuu?
Missä on Jakomäki
36
14454
Vastaukset 36
- Koillis-Helsingissä
Jakomäki on aivan OK paikka.
Esim. Britannista on turha etsiä niin tasokasta lähiötä.
On vaikea ymmärtää, kuinka jonkin alueen huono maine syntyy. - sosiaalipsukologi
Helsinki/kehäkolmosen kainalossa Lahden moottoritien läheisyydessä. Kritiikki juontaa juurensa -70 luvun asuontopolitiikasta ja lähiöiden rakentamisesta jolloin muuttoliike maalta kaupunkeihin aiheutti sosiaalisia ongelmia.
Mainetta on suureisti liioteltu aikoinaan median taholta ja nykyjään asiasta mitään tietämättömät vieläkin sitä ylläpitävät.
Veneilyn kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.- petoni-lähiö
verrattavissa Tallinnan Lasnamäkeen. Jakomäki on syystä ja syyttä saanut mainetta. Esim. lähellä sijaitseva Hakunila on paljon pahempi paikka,samoin Tapulikaupunki ja etenkin Kontula. Kaikki nämä sijaitsevat H.gin pohjois-osissa,tai oikeastaan koillisessa. Sensijaan asukaslukuun verrattuna ne eivät mitenkään"loista"kuten joku hienostokaupungin-osa Eira ja Eiran jengi.Se hassis jengi jäi jo tosin kiinni,enkä tiedä heidän asuinpaikkaansa,kunhan nyt mainitsin.
- Eirasta
petoni-lähiö kirjoitti:

Ei Eira edes ole kovinkaan hieno kaupunginosa. Köyhimmät ja rauhattomimmat kaupunginosat ovat Kivikko, Myllypuro ja Jakomäki.
- yks miäs
petoni-lähiö kirjoitti:
verrattavissa Tallinnan Lasnamäkeen. Jakomäki on syystä ja syyttä saanut mainetta. Esim. lähellä sijaitseva Hakunila on paljon pahempi paikka,samoin Tapulikaupunki ja etenkin Kontula. Kaikki nämä sijaitsevat H.gin pohjois-osissa,tai oikeastaan koillisessa. Sensijaan asukaslukuun verrattuna ne eivät mitenkään"loista"kuten joku hienostokaupungin-osa Eira ja Eiran jengi.Se hassis jengi jäi jo tosin kiinni,enkä tiedä heidän asuinpaikkaansa,kunhan nyt mainitsin.
Jakomäessä asuvien keskitulo on kyllä selvästi noita muita paikkoja alhaisempi.
http://ajankohtainen-mielipide.blogspot.com/2009/10/helsingin-suurituloisimmat-asuvat.html - Denasiti
yks miäs kirjoitti:
Jakomäessä asuvien keskitulo on kyllä selvästi noita muita paikkoja alhaisempi.
http://ajankohtainen-mielipide.blogspot.com/2009/10/helsingin-suurituloisimmat-asuvat.htmlNo huonot tulot johtuu siitä kun nuoria tuli 70- luvulla ja ne sit jäikin tänne, ja useat ovat denoja. Sit täällä on paljon vanhuksia ja kakaroita jotka heittelevät lumipalloilla vanhoja ihmisiä niskaan. Ei mitään respektii. Huhhuh!
- Compton77
Denasiti kirjoitti:
No huonot tulot johtuu siitä kun nuoria tuli 70- luvulla ja ne sit jäikin tänne, ja useat ovat denoja. Sit täällä on paljon vanhuksia ja kakaroita jotka heittelevät lumipalloilla vanhoja ihmisiä niskaan. Ei mitään respektii. Huhhuh!
oon 20 vuotta asunu jakomäes ja sä et taida paljoo tietää asioist ku toho sävyy puhut, Ja ei mitää respektii vai?? jos et oo paikalline ni ei tosiaankaa oo respectii mut se o vaa semmone homma et jos sä kuulut piirii ni sul ei oo ikin mitää hätää jakomäes ja sillo sä saat sitä respectii. vaik tääl o denoi,nipoi,flipaneit ihmisii ni tääl ei jätetä ketää yksin ja se o vähä niiku perhe, helppohan se sun o puhuu ku oot todennäkösesti asunu jossai westendis kultalusikka persees koko elämäs. Jos sä joutuisit asuu 1kk jakomäes ni veikkaan et sut ryöstettäis muutaman kerran hakattais muutaman kerran ja sit viel todennäkösesti ku tollasel asenteel oot liikkel ni saisit varmaa keklust tai ysärist.
- neiti B
Tarkoitan siis tuota legendaaista Jakomäen saarta.
Kertokaapa siis siitä- ole olemassakaan
Kaunissaari on H:gistä itään,Sipoon kunnan alueella oleva saari. Saaren on vuokrannut H:gin kaupungin ulkoiluvirasto,kaupunkilaisten virkistys käyttöön. Sinne on kerääntynyt jonkinverran juopottelevaa kansanosaa,kuten muuallekkin.Siksi, pilkkanimi.
- ole olemassakaan
Kartalta se tietysti löytyy. Kaunissaari on erittäin viehättävä ja kaunis, nimensä mukaisesti. Sinne voi leiriytyä maksutta,kunhan jotenkin saareen pääsee. Ainakin aiemmin oli saareen maksullinen kuljetus,kesä-aikana. Siellä on jonkinlainen laavu ja tulisija,jossa voi pitää tulta. Saari on metsäinen ja kallioinen.Mitään kunnollista hiekkarantaa ei ole,mutta saunakin pitäis löytyä,elleivät ole tuhonneet.En tiedä mite nykyisin, mutta aiemmin pankki(nyk. Nordea)järjesti äitienpäivänä kalastuskilpailun,rannalta virveleilla heittämällä.
- ervi
ole olemassakaan kirjoitti:

siellähän on täyskokoinen marina,ravintola tai silleen täys meno päällä koko kesän ja ihmisiä jotka asustelevat helsingin kaupungin mailla ja olettavat omistavansa oman tontin siellä.käyppä kyselemässä vanhoilta asukeilta voitko telttailla heidän lähes kesähuvilansa vieressä,siellä on "hesalaisia" syntynyt kuollut ja pormestarielämää viettänyt vuostolkulla sano kolmannen sukupolven savolainen.
- 70 luvulla
ervi kirjoitti:

viimeiksi telttailemassa kävin. On siellä ihmisen luomista harrastettu ;-)
- Lord Mountbatton
In the inner archipelago of Sipoo there are several shallow channels criss-crossing. The area has for long been a popular summer resort, already in the 19th century. For instance the beloved author (of the people), Zacharias Topelius, spent his summers in Sipoo archipelago moving around the archipelago in his s/y Tuulivei bark. Those days the steam boat traffic was busy in the area and the channels were in heavy use. These days motor and sail boats have replaced steam boat traffic, and the summer settlers have moved further from the mainland to the outer archipelago. The depth of the boat route is 0.8 m, and the low bridge in its east end limits the use of the route only for the smaller motor boats.
- Santtu
Jakomäki sijaitsee Koillis-Helsingissä.
Alueen huonomaineisuus periytyy levottomilta 60-70-ja 80-luvuilta,jolloin alue oli ýleisesti tunnettu ongelma-lähiö työttömineen ja alkoholisteineen.
Jakomäen on ollut vaikeaa irtautua huonosta maineestaan, koska ihmisten yleinen käsitys alueesta on nykypäivänäkin varsin negatiivinen.
Tätä nykyä Jakomäki on jo varsin rauhallinen paikka ja alueen taloja on remontoitu ja samalla ns. roska-sakkia on saatu pois alueelta.- aluesarjat
Helsingin köyhin kaupunginosa. Itäkeskus 3. Kontula 8. aluesarjat.fi
- Jakomäestä
Paska paikka.
- totta8888766
Jakomäestä kirjoitti:
Paska paikka.
Jakomäessä ei ole rauhallista, joka viikonloppu rappukäytävien ovet hajotetaan rappukäytävän seinät töhritään spray maalilla. Ovissa on koodilukot. Muutenkin jakomäessä Nuoret huutelee ja saattaa jopa ryöstää. Ainakin väkivalta kouluissa on lisäänynyt joka vuosi. Poikani oli koulussa oppilaana, kunnes joku oppilas, joka tunnettiin koulun häirikkönä tönäisi hänet alas jengisä kanssa. Opettaja joutui sairaslomalle joksikin aikaa. Eikä palannut takaisin kyseiseen kouluun. Jos johonkin haluatte muuttaa niin muuttakaa Suurmetsään. Siellä on todella rauhallista. ja kaikki asunnot ovat omistusasuntoja.
- 2345tyhj
totta8888766 kirjoitti:

suurmetsähän ei tietenkään ole osa jakomäkeä, ehei
- Suurmetsä ja Vaarala
2345tyhj kirjoitti:
suurmetsähän ei tietenkään ole osa jakomäkeä, ehei
Ei olekaan. Ota kartta esille ja katso itse.
Kurkkaa Suurmetsäntien pohjoispuolelle, sieltä löytyy. Sieltä löytyy myös Vaarala (Fagersta) ja Heikinlaakso. Ihan omillav nimillään karttaan painettuna. Jakomäki omallaan, karttaan painettuna. Vaan on se Jakomäkikin vissiin rauhoittunut kun häiriköt ovat vanhentuneet yli 18-v ja muuttaneet pois.
- yllättynyt
Olipa ikäviä tarinoita tuossa edellä. Kai ne on uskottava. Samanlaisia juttuja on tapahtunut myös muissa Helsingin paikoissa...
Mietittiin pitkään poikaystävän kanssa että uskaltaisiko tänne Jakomäkeen muuttaa. Käytiin sitten paikan päällä katsomassa ja ihan ok:lta näytti. Ostari on ankea, mutta siellä on vain vaarattomia juoppoja. Ei mitään vaarallista. Tässä Kankaretien ja Louhikkotien paikkeilla ei ainakaan ole ollut yhtään pelottavaa. Lähinnä täällä näkee ankeita ihmisiä. Enemmän tahtoisin nähdä siististi pukeutuneita ja iloisia ulkoilijoita.
Vuokrat ovat halvat! Täällä voisi moni opiskelija asua kämppiksen kanssa ja säästyisi rahaa, toisin kuin keskustassa jossa itsekin ennen asuin. Vuokra oli pienestä yksiöstä 550€ ja nyt kolmiosta maksamme 580€. Kyllä täällä kannattaa opiskeluaikansa asua ehdottomasti. Pari vuotta Jakomäessä säästäen, sen jälkeen oman asunnon ostohommiiin pirteämmältä seudulta.
Maine joka tapauksessa Jakomäellä on aivan kamala, eikä vastaa totuutta. Täällä on paljon luontoa heti kun talosta ulos menee, se tuntuu hienolta keskustassa asumisen jälkeen.
Tiivistettynä Jakomäki on halpa ja ihan jees! Yhtä turvallista kuin muuallakin! Suosittelen nuorille ihmisille/pareille ennen oman asunnon ostamista. Miksi tuhlata kun tulevaisuudessa rahan menoa on huimasti?:)- yllättynyt myös
Juu, mekin olemme tutkineet miehen kanssa "Jakista" ja sehän vaikuttaa ihan hyvältä paikalta. Onhan se ankea...Mutta edullinen ja käytiin katsomassa uusitut kerrostalot. Hyvältä näytti! Muutetaan ensi kuussa Jakomäkeen, siellä odottaa ihan uusi asunto, jossa halpa vuokra. Asunto on hieno. Talo ja ympärillä olevat talot ovat tyylikkäitä -täysin uusittuja!
- stadissa ovat..
yllättynyt myös kirjoitti:
Juu, mekin olemme tutkineet miehen kanssa "Jakista" ja sehän vaikuttaa ihan hyvältä paikalta. Onhan se ankea...Mutta edullinen ja käytiin katsomassa uusitut kerrostalot. Hyvältä näytti! Muutetaan ensi kuussa Jakomäkeen, siellä odottaa ihan uusi asunto, jossa halpa vuokra. Asunto on hieno. Talo ja ympärillä olevat talot ovat tyylikkäitä -täysin uusittuja!
Kontula, Jakomäki, Meri-Rastila, Malmi, ja mellunmäki. Nämä ovat "villeimmät alueet helsingissä. Vantaalla ovat taas Korso, Koivukylä, Myyrmäki ja Hakunila. Espoossa ei olekkaan. Hienoin paikka suomessa lienee Westend.
- 25 v. Jako- ja Länsimäkeä
Jakomäkeen pätee varmasti aivan sama kuin mihin tahansa muuhun lähiöön pk-seudulla tai koko maassa. Se, minkälaisen kokemuksen paikasta saat, riippuu siitä minkälaiseen taloon muutat asumaan. Levottomuutta ja ongelmia on tietenkin niissä halvoissa vuokrataloissa, mutta omistusasuntotaloissa ja uudemmissa vuokrataloissa on jo mukavammat oltavat.:) Luontokin on lähellä, vaikka sinne ei iltamyöhällä ja yksin kannata mennäkään.
- pohjois-helsinki
stadissa ovat.. kirjoitti:
Kontula, Jakomäki, Meri-Rastila, Malmi, ja mellunmäki. Nämä ovat "villeimmät alueet helsingissä. Vantaalla ovat taas Korso, Koivukylä, Myyrmäki ja Hakunila. Espoossa ei olekkaan. Hienoin paikka suomessa lienee Westend.
Eisaa unohtaa pihlajanmäkeä/pihlajistoo tosta listasta. malmin mainitsitkin.
ja kun puhutaan kontulasta puhutaan myös samalla vesalasta..liian usein pyörinyt siellä ikinä en ole asunut..idässä.. samalla malminkartanokin.muista vain yhden junapysäkin
päässä myyrmäestä.. ja kantsu myös näitähän riittää....
Ja espoossa ei ollenkaan..käy kuule Olarissa ja hyppää kamelin selkään niin tiedät missä mennään.ja pysyt ajan tasalla jutuista. =) - espoo111
pohjois-helsinki kirjoitti:
Eisaa unohtaa pihlajanmäkeä/pihlajistoo tosta listasta. malmin mainitsitkin.
ja kun puhutaan kontulasta puhutaan myös samalla vesalasta..liian usein pyörinyt siellä ikinä en ole asunut..idässä.. samalla malminkartanokin.muista vain yhden junapysäkin
päässä myyrmäestä.. ja kantsu myös näitähän riittää....
Ja espoossa ei ollenkaan..käy kuule Olarissa ja hyppää kamelin selkään niin tiedät missä mennään.ja pysyt ajan tasalla jutuista. =)käykääs tsekkaamassa vaikka kirstinmäki/suvela yöaikaan, ja samalla myös espoon keskus, kirkkojärvi ja lähialueet. Myös kivenlahdesta ja espoonlahdesta tietyiltä alueilta ei menoa puutu
- szxd576
kerrankin joku positiivinen kommentti jakomäestä! oon täysin samaa mieltä....
- Jakomäki, 00770 HELSINKI
Enirosta löysin.
- nämä jakomäki
keskustelijat siirtyä kaupungit ja slummit tai sosiologia- keskustelutelupalstalle. Tai toisaalta ihan sama minulle mistä täällä keskustellaan kun veneilykausikin alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Tänään lähden kuitenkin Airistolta länteen, kivaa tuulta 10 m /s luvassa kaakosta. Turussakin on kuulemma useampikin Jakomäki. Ja Tampereella Hervanta ja Tesomalia.
- vanha pieru
Siiloin 60 luvulla politikot myi jakomäkee semmosena " onnelana" missä kaikki on hyvin.
Jagis on ensimmäisii Ns. lähiöitä. Hertsiga oli eka.
Mä muutin Kalliosta vuokra kämpästä äitini kanss jagiksen onnelaan. No..
Siellä opin jenggi sotaa , pelkoa , dokaamista, huumeita, liiman haisteluu , varkauksii, ryöstöjä ja kaikkee kummaa. Olin sillon 9v ja sitten kun Jagigsesta "onnelasta" pois muutettettiin, olin N 16v.
Muistan vieläkin kun luokka kavereita kuoli tinnerin haisteluun tai varastetulla prätkällä takaa ajon päätteeksi 2 sällii kuoli kun rotvallin reunasta pää edellä viemäri kanteen. Sitte oli semmosii jengi sotii että ei niistä voi edes kertoo kellekkään ku vieläki pelkää..
Opettaja koulussa hakkas nyrkellä naamaan ja huusi ettei minusta tule ikinä mitään.. Ei ollu terapeuttii auttamassa... Ei ollut ketään........
Musta tuli oikeesti kova jätkä.
No nyt olen vanha ukko ja ihmettelen vaan.. Omat lapseni ja ei vamasti koe samaa. Siitä Mä pidän huolen.
Tää Suomi on nyt pahassa jamassa. Ei kukaan oikeesti välitä siitäkään.
Ei nää kiiltokuva julkkis poliitikot tiedä elämäsä mitään. - Jakiksesta
Mua alkoi hatuttaa koko Jakis sen jälkeen kun sain pahan tipp.r.n eräältä vakioporukan vaimolta.
En ole kuulemma ainoa.
Kirvelee vieläkin ja nenä on aivan punainen
Jos hässitte niin käyttäkää Jakiksessa aina kumppareita - Hessu Hopo
Jakomäki sijaitsee Ahvenanmään lähistöllä. Jakomäki on pieni saari, jossa asuu Helsingin köyhät duunarit.
- yukyk
Mika Metsäaho
- Anonyymi00038
Jakomäki on kaikkein kaupungista pahin paikka!
Ei voi asua rauhassa koulu on paska myös kodin ympäri on erittäin huono ja ei ole siisti.
Riskinä en halua mennä asumaan siinä uudestaan!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082072
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491237Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1851130- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 71803
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 33685