"Erityisherkkyydestä voimavara
Hannu ei ole tällä hetkellä parisuhteessa eikä hänellä ole lapsia. Erityisherkkyys on joissakin parisuhteissa tuonut omat hankaluutensa.
– Yksi naisystävistäni oli hyvin ekstrovertti ja hän halusi olla menossa. Itse tarvitsen sisäistä rauhaa, vetäytymistä ja latautumista.
Hannua harmittaa, että kaikki eivät ota erityisherkkyyttä vakavasti. Sitä ei myöskään aina osata tunnistaa.
– Toisaalta erityisherkkyyttä ei minusta saisi liikaa korostaa. Erityisherkkien joukkoon mahtuu monenlaisia tyyppejä.
Erityisherkkyydessä on hienotkin puolensa.
– Olemme hyviä tarkkailijoita. Itse olen kiitollinen siitä, että minulla on kykyä tunnistaa omia mielentiloja ja ajatuksiani sekä ihmisten välisiä suhteita ja energioita. Silloin voin auttaa toisiakin."
Aika hyvä haastattelu IS:ssä i dag. Olen itsekkin ajatellut, että olenkohan erityisherkkä, mutta toisaalta en sovi siihenkään kategoriaan. Tosin en minä varmaan sovi mihinkään kategoriaan :D :D Minä olen aina elänyt omalla tavallaan, aikas lailla tavallisen "epäjärjestyksessä" hiippaillut elämässäni eteenpäin ja välillä sivuluisuakin, mutta vain hallitusti:) Tehnyt hallittuja läpilaskuja elämässäni :) Kun muut ovat meeneet suoraan opiskelemaan jatko-opintoja, minä aloitin työurani heti 17 vee. Ja vasta aikuisena aloin opiskelemaan, tosin työkuovioissa "opiskelin" ihan jatkuvasti, muutoin työntekeminen olisi ollut täysin mahdotonta.
Olen aina ollut "kaiken keskellä", aina se tyyppi, joka keksi menoja ja tuloja ja tapahtumia, se joka järjesteli matkoja kaveriporukassa, kunnes kyllästyin totaalisesti "seurapiirisekamelskatapahtumiin". Ei vaan jaksa, ei yhtää eikä edes kiinnosta enää. Parikymmentä vuotta riitti ihmishälinässä. Ihmisistä pidän edelleen, rakasta erilaisia ihmisiä ja kohhdata monenlaisia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaa, mutta siinä täytyy olla jokin idea tai asia tai ainakin asiapitoisuus kohdillaan. En jaksa istua ravintoloissa, kahviloissa max. yhden tunnin, mutta annas, jos kohtaan poliittisesti tai taloudellisesti eriskummallisessa asemassa olevaa ihmistä, niin avot, on mielenkiintoista kuunnella hänen ajatuksiaan, tekemisiään jne. Tai jos olen vaikka Intiassa tai Flilippiineillä ja kohtaan siellä paikallisia ihmisiä, niin voin istua vaikka viikkotolkulla samassa paikassa ja kuunnella ja oppia heistä, mutta sitten, että pitäisi lähteä juhlimaan tai edes kaverin kanssa yhdelle, oi voi kun se on vaivalloista. Pakenen tai laistan tilannetta tai ainakin perun kaikki "kyhnäämiset" :D
Olenkohan minä ihan normaali. Kaikki asiapitoinen kiinnostaa, josta voi oppia jotain, se on niin mielenkiintoista kuulla ja nähdä aivan eri tilanteessa eläviä ihmisiä. Tai jos joku sijoitusguru osuu kohdalle, jaksan istua vaikka kaksi viikkoa putkeen ja kuunnella ja vaihtaa ajatuksia. Mutta muutoin kartan heti, jos joku "heittäytyy tai/ja alkaa liikaa pitämään yhteyttä". Ihme juttu. Mutta sitten, ei minua melu häiritse tai ei minua jännitä ns. mikään tilaisuus, vaikka olisi miljoona ihmistä, minulle ei tuota mennä vaikka extempore puhe pitämään, heitän juttua ihan "summanmutikassa" :D
Onko normaalia tai jos ei ole, niin jokatapauksessa olen sellainen, että asiapitoisuus kiinnostaa, ei mikään sinänsä "sosiaalinen" tapahtuma, vaikka onhan sekin toki sosiaalinen tapahtuma, kun keskustelee tai vaikkapa on luennolla, jossa käsitellään maailmantaloutta tai/ja -politiikkaa tai ympäristökysymuksiä tai vaikka ihmisen kehityshistoriaa. Mutta sitten kaikki "sellainen" mitä sulle kuuluu jutut, niin hui hai, ei mitään! :D
En minä kyllä muutoinkaan ole ihan "normaali". Väåhät välitän asioista, joista moni välittää, minua ei vaan iske. Ei iske niin ei iske. Olen monesti ajatellut, että minun "urani" on ollut ja on "ajattelija", sillä minä olen ns. leipäni tienannut ja sillä olen ohjannut monet "rotkoon ajot". Koska ajattelen ja mietin paljon, niin myös huomioin ja tarkkaile maailmaa hyvin tarkasti, ja se tarkkailu ei tarkoita ns. "kyttäämistä". Kyttäämisestä tuli myös mieleen, että kun minua ei kiinnosta mitkään juorut tai kuka teki mitäkin, minulle ihan sama, jokainen tehkööt mitä haluaa. Kyllähän ihmiset ovat yleensä kiinnostuneita ainakiin jokseenkin jopa tuntemattomien asioista, mutta kun minulle on ihan ja se sama mitä kukin tekee tai jättää tekemättä, ei minua kiinnosta kytätä tai moralisoida tai arvostella, jokainen tehkööt niin kuin haluaa, kunhan ei loukkaa muiden ihmisten arvoa.
Hannu ei ole tällä hetkellä parisuhteessa eikä hänellä ole lapsia. Erityisherkkyys on joissakin parisuhteissa tuonut omat hankaluutensa.
– Yksi naisystävistäni oli hyvin ekstrovertti ja hän halusi olla menossa. Itse tarvitsen sisäistä rauhaa, vetäytymistä ja latautumista.
Hannua harmittaa, että kaikki eivät ota erityisherkkyyttä vakavasti. Sitä ei myöskään aina osata tunnistaa.
– Toisaalta erityisherkkyyttä ei minusta saisi liikaa korostaa. Erityisherkkien joukkoon mahtuu monenlaisia tyyppejä.
Erityisherkkyydessä on hienotkin puolensa.
– Olemme hyviä tarkkailijoita. Itse olen kiitollinen siitä, että minulla on kykyä tunnistaa omia mielentiloja ja ajatuksiani sekä ihmisten välisiä suhteita ja energioita. Silloin voin auttaa toisiakin."
Aika hyvä haastattelu IS:ssä i dag. Olen itsekkin ajatellut, että olenkohan erityisherkkä, mutta toisaalta en sovi siihenkään kategoriaan. Tosin en minä varmaan sovi mihinkään kategoriaan :D :D Minä olen aina elänyt omalla tavallaan, aikas lailla tavallisen "epäjärjestyksessä" hiippaillut elämässäni eteenpäin ja välillä sivuluisuakin, mutta vain hallitusti:) Tehnyt hallittuja läpilaskuja elämässäni :) Kun muut ovat meeneet suoraan opiskelemaan jatko-opintoja, minä aloitin työurani heti 17 vee. Ja vasta aikuisena aloin opiskelemaan, tosin työkuovioissa "opiskelin" ihan jatkuvasti, muutoin työntekeminen olisi ollut täysin mahdotonta.
Olen aina ollut "kaiken keskellä", aina se tyyppi, joka keksi menoja ja tuloja ja tapahtumia, se joka järjesteli matkoja kaveriporukassa, kunnes kyllästyin totaalisesti "seurapiirisekamelskatapahtumiin". Ei vaan jaksa, ei yhtää eikä edes kiinnosta enää. Parikymmentä vuotta riitti ihmishälinässä. Ihmisistä pidän edelleen, rakasta erilaisia ihmisiä ja kohhdata monenlaisia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaa, mutta siinä täytyy olla jokin idea tai asia tai ainakin asiapitoisuus kohdillaan. En jaksa istua ravintoloissa, kahviloissa max. yhden tunnin, mutta annas, jos kohtaan poliittisesti tai taloudellisesti eriskummallisessa asemassa olevaa ihmistä, niin avot, on mielenkiintoista kuunnella hänen ajatuksiaan, tekemisiään jne. Tai jos olen vaikka Intiassa tai Flilippiineillä ja kohtaan siellä paikallisia ihmisiä, niin voin istua vaikka viikkotolkulla samassa paikassa ja kuunnella ja oppia heistä, mutta sitten, että pitäisi lähteä juhlimaan tai edes kaverin kanssa yhdelle, oi voi kun se on vaivalloista. Pakenen tai laistan tilannetta tai ainakin perun kaikki "kyhnäämiset" :D
Olenkohan minä ihan normaali. Kaikki asiapitoinen kiinnostaa, josta voi oppia jotain, se on niin mielenkiintoista kuulla ja nähdä aivan eri tilanteessa eläviä ihmisiä. Tai jos joku sijoitusguru osuu kohdalle, jaksan istua vaikka kaksi viikkoa putkeen ja kuunnella ja vaihtaa ajatuksia. Mutta muutoin kartan heti, jos joku "heittäytyy tai/ja alkaa liikaa pitämään yhteyttä". Ihme juttu. Mutta sitten, ei minua melu häiritse tai ei minua jännitä ns. mikään tilaisuus, vaikka olisi miljoona ihmistä, minulle ei tuota mennä vaikka extempore puhe pitämään, heitän juttua ihan "summanmutikassa" :D
Onko normaalia tai jos ei ole, niin jokatapauksessa olen sellainen, että asiapitoisuus kiinnostaa, ei mikään sinänsä "sosiaalinen" tapahtuma, vaikka onhan sekin toki sosiaalinen tapahtuma, kun keskustelee tai vaikkapa on luennolla, jossa käsitellään maailmantaloutta tai/ja -politiikkaa tai ympäristökysymuksiä tai vaikka ihmisen kehityshistoriaa. Mutta sitten kaikki "sellainen" mitä sulle kuuluu jutut, niin hui hai, ei mitään! :D
En minä kyllä muutoinkaan ole ihan "normaali". Väåhät välitän asioista, joista moni välittää, minua ei vaan iske. Ei iske niin ei iske. Olen monesti ajatellut, että minun "urani" on ollut ja on "ajattelija", sillä minä olen ns. leipäni tienannut ja sillä olen ohjannut monet "rotkoon ajot". Koska ajattelen ja mietin paljon, niin myös huomioin ja tarkkaile maailmaa hyvin tarkasti, ja se tarkkailu ei tarkoita ns. "kyttäämistä". Kyttäämisestä tuli myös mieleen, että kun minua ei kiinnosta mitkään juorut tai kuka teki mitäkin, minulle ihan sama, jokainen tehkööt mitä haluaa. Kyllähän ihmiset ovat yleensä kiinnostuneita ainakiin jokseenkin jopa tuntemattomien asioista, mutta kun minulle on ihan ja se sama mitä kukin tekee tai jättää tekemättä, ei minua kiinnosta kytätä tai moralisoida tai arvostella, jokainen tehkööt niin kuin haluaa, kunhan ei loukkaa muiden ihmisten arvoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hauska juttu tuokin: Pissin juuri vahingossa housihini, sinun huvittavaa juttua lueskellassa :D
Sitä varten minä olen olemassa. Hyvä, että pystyit sen edes tänne kertomaan miksi et vastannut minulle.