Suomen miinusendoille Euroopan ykköstutkijalta

Otsikkoon oli livahtaa "nollaendoille" mutta sitkeästi läpikahlaten itse kukin huomaa että kritisoidut räpeltäjät Suomessa tarjoilevat umpivalheita suurina totuuksina

https://drive.google.com/open?id=1biJ4mgbprKO9Ozrx7E8Avr2XY67Aq_vU

Mielenkiintoista että pohjolan perukoiltakin miinusmaine on kantautunut mm. Saksaan asti.
Teksti on professori Hoermannin tutkijatiimiin kuuluvan enlantilaisen biokemistin blogipostaus
82306
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

PALKO joutuu oikeusasiamiehen päätöksen johdosta joko a) vetämään kokonaan pois T3-lausuntonsa tai b) tekemään siitä suosituksen niin, että suosituksen laatimiseen vaadittava rutiini täyttyy, kaikkine ulkopuolisine asiantuntijoineen ym.

PALKOn tulee tällöin myös alistaa valmisteilla oleva suositus julkiseen arviointiin. Onko Suomen kilpirauhaspotilaat ry:llä mahdollisuus ottaa prof. Hoermann mukaan tähän PALKOn mahdolliseen tulevaan suositusyritykseen julkisena arvioijana?

Äänestä
  • Mielenkiintoinen ajatus että oppiriitaan saataisiin kansainvälinen erotuomari.

    "Koululääketiede" virallisine valheineen on hyvin tiiviissä rintamassa johon on kaapattu myös Duodecim ja muut julkaisukanavat. Samoin valvira ja THL. Väittämänsä osoittautuvat sitä valheellisemmiksi mitä enemmän lukee ulkomaisia lausuntoja ja tutkimuksia:

    https://drive.google.com/open?id=1MBBzlnUJuGe6r68y1n_7qfnohVuPRifz

    Valheita on paljastanut Villekin: https://villepontynen.blogspot.fi/

    Oppiriidan toisella puolella ovat ensinnäkin molemmat oikeasti osaavat endokrinologit Ilvesmäki ja Välimäki sekä toisekseen kilppariasioista kiinnostuneet huipuosaajat kuten Ville Pöntynen. Jälkimmäiset parantavat potilaat oireettomiksi ja tämä suututtaa endoyhdistystä.

    Äänestä

Miinusendojen kuningasajatus on että TSH-arvonnan tulos kertoo kaiken hormonitasapainosta.

ThyroidUK:ssa joku jalosti ajatusta asumisympäristöön.
Pelkkä sähkön kulutuksen mittaus riittää !
Vesi- ja kaukolämpölaskut voidaan päätellä kilowattituntimäärästä.

Äänestä
  • Miinusendojen suosikkipäähänpinttymiä on väittää että "T3-hormoni on vaarallista" tarkoittaen juuri samaa hormonia, jota terve kilpirauhanen erittää luokkaa viidesosan koko tuotannostaan. Yötä päivää.

    Vaarallisuuden vuoksi sitä saisivat määrätä vain "endokrinologit" eli erikoislääkärit, jotka paria poikkeusta lukuunottamatta vähiten tietävät kilpirauhasesta ja uusista tutkimuksista. On muka haittoja jotka allaolevassa on tutkitusti kumottu

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26940864

    Eräs alalla avainasemassa työskentelevä potilas (hoidattaa itsensä ulkomailla) kertoi tietämästään endokrinologista, jolla ennen valviralta tilattuja kostotoimia oli vapaita vastaanottoaikoja joka päivä. Nyt on kuukausien jono.

    1Äänestä

PALKO tulee joko luopumaan koko T3-hankkeestaan tai tekemään uuden yrityksen. Edellisen kierroksen jääveiksi tuomitut PALKOn jäsenet maksavat sakkoja ja ovat poissa kisasta.

Jos PALKO (tai PALKOn rippeet, se mitä on jäljellä oikeusasiamiehen jäljiltä) tekee uuden yrityksen, niin se on alistettava julkisesti kommentoitavaksi ja potilasjärjestöjen arvioitavaksi. Tällöin Kilpo voisi ottaa Hoermannin mukaan potilasjärjestön arvioijana. Uskaltaisiko silloin kukaan suomalainen endokrinologi osallistua? Tuskin uskaltaisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


terveisiä.ns.endoille kirjoitti:

Otsikkoon oli livahtaa "nollaendoille" mutta sitkeästi läpikahlaten itse kukin huomaa että kritisoidut räpeltäjät Suomessa tarjoilevat umpivalheita suurina totuuksina

https://drive.google.com/open?id=1biJ4mgbprKO9Ozrx7E8Avr2XY67Aq_vU

Mielenkiintoista että pohjolan perukoiltakin miinusmaine on kantautunut mm. Saksaan asti.
Teksti on professori Hoermannin tutkijatiimiin kuuluvan enlantilaisen biokemistin blogipostaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu