Haso Hopeakuu ja Hopealanka 2

Tein uuden aloituksen kun edellinen ei tahdo enää kännykällä toimia kun on niin pitkä. Onkohan mahdollista että kohde voisi valmistua etuajassa? Onko näin koskaan hason kohteissa käynyt? Edellisestä ketjusta luin että aika hyvässä vaiheessa siellä näytettäisi menevän ja valmistumisaika arvio on 08/09-18.
569785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Tätä samaa mietitään täällä. Kuultiin huhuja että, ainakin jokin hason kohde valmistunut etuajassa.

Äänestä

en uskoisi että mikään kohde yleensä valmistu ennenaikaisesti. Lujatalo kuitenkin rakentaa noin 8 muuta taloa samalla tontilla....

Äänestä
  • Rakentaa mutta kaikilla on eri arvoitu valmistumisaika. Hopeakuu on niistä ensimmäinen, toki rakentaminen myös alkoi siitä.

    Äänestä

Luutnantinpolun Lujan ATT kohde valmistuu nyt 28.3. ja oli ilmoitettu arvio 4-5/2018. Tuskin syyskuuhun menee mutta aina voi toivoa että pääsis jo muuttamaan heinäkuun puolella. Sopparissa meillä luki valmistumisajan arvio 31.7-30.9. Heinäkuu on vieläkin ns. lomakuu rakennuspuolella.

Äänestä

Haso Spurtti valmistuu myös 2kk etuajassa 2018 huhtikuussa.

Äänestä

Onko teille tullu kohteesta tilannekatsausta?

Äänestä
  • Ei ole minunkaan sähköpostikyselyyn tullut vastausta. Ei auta kun odottaa..

    Äänestä

Ei.
Kaksi kertaa on kysytty Att:ltä. Kummallakaan kerralla ei minkäänlaista vastausta.

Täytyy vaan kärvistellä ja odottaa, että se 3 kuukautta sisäänmuuttoon on totta. Vähän hankalaa tosin, koska nykyisen asunnon irtisanominen on tehtävä jo puoli vuotta ennen poismuuttoa, mutta sääntösuomi on sääntösuomi. Täytyy vaan sopeutua tai olla palaamatta. Sinänsä ihan ok, koska tällä hetkllä päivälämpötilat ovat plussalla suunnilleen samat, mitä Suomessa pakkaspuolella :)

Äänestä

Pääseeköhän hopeakuun/Hopealangan asuntoja kurkkaamaan sisältä ennen varsinaisia sisäänmuuttoja?

Äänestä

Asuntoja pääsee yleensä katsomaan kaksi kertaa ennen muuttoa. Jälkimmäinen käynti on samalla muuttotarkastus. Muuttopäivämäärästä ilmoitetaan väh. kolme kuukautta ennen. Tämä on jo hasonkin etu, sillä osa uudiskohteisiin muuttajista on hasolaisia ja heillä on sama 3 kuukauden irtisanomisaika vanhasta asunnostaan. Arvioitu päivämäärä voi tulla jo reilusti tätä ennen.

Äänestä
  • Osaatko sanoa kuinka paljon ennen sisäänmuuttoa nuo käynnt mahdollisesti on?
    Onko muuttopäivä tiedossa jo ennen ensimmäistä tutustumismahdollisuutta?

    Äänestä

  • Hasoaso kirjoitti:

    Osaatko sanoa kuinka paljon ennen sisäänmuuttoa nuo käynnt mahdollisesti on?
    Onko muuttopäivä tiedossa jo ennen ensimmäistä tutustumismahdollisuutta?

    Käy tutustumassa ATTn sivuilla luutnantinpolun asosivuun. On myös lujatalon kohde. Luulis että Lujatalolla kaikki kohteet menee "saman kaavan" mukaan. Sieltä löytyy muuttokirje yms muuta tietoa sen kohteen aikatauluista. 😊

    Äänestä

  • Kiitos, tästä oli paljon hyötyä!

    Äänestä

Onko kukaan käynyt viime aikoina paikan päällä katsomassa miltä näyttää?

Äänestä
  • Hyvältä näyttää, raksakamera fi.

    Äänestä

  • 84785378 kirjoitti:

    Hyvältä näyttää, raksakamera fi.

    ei toimi toi kamera...

    Äänestä

  • Raksakamera on jumittunut maaliskuulle. Pakko oli lähteä itse ajelemaan paikan päälle, vaikka matkaa tuleekin edestakaisin yli 9000 km. Monen sunnuntaiautoilijan vuoden ajosuorite siis.

    Äänestä

Viime viikonloppuna rapattiin Hopeakuun kulmaa. Näyttäis siltä et A-rapun asunnoissa on jo kodinkoneet ja lattiat on jo listotettu. Hyvältä näyttää. Hitas on vielä huputettu. Hopealangassa ei ollut vielä parvekelasituksia.

Äänestä
  • Hitaksesta on alettu ottamaan pois muovit, muuten näyttää kaikki hyvältä

    Äänestä

Pitäisi kyllä kuukauden sisällä jo alkaa ATT:takin jotakin kuulua jos aikataulun mukaan ovat valmistumassa. Lujatalosta sanottiin kysyttäessä muutama viikko sitten, rakennuksen Luovutus olisi suunnitelmien mukaan elokuun lopussa.

Äänestä

Mietityttää kyllä valmistuuko kohde aikataulussa. Hopealankaan muuutto edessä. Mitään ei kuulu.

Äänestä
  • Syyskuun loppuun menee ainakin Hopealangan luovutus rakennuttajalle. Muutto siis aikaisintaan silloin.

    Äänestä

Niin tuo elokuun lopun rakennuksen luovutus koski Hopeakuuta. Niiden on kai alunperinkin tarkoitus valmistua eri aikaan, Hopeakuun ja Hopealangan.

Äänestä

Hopeakuun a-rapun asuntoihin on tänään asennettu sälekaihtimet ja kohta alkaa kadun puolella pihatyöt.

Äänestä
  • looking good

    Äänestä

Parvekevalaisimet nyt myös asennettu ainakin A-rapun asuntoihin. Jokohan kohta tulisi postia ATT:ltä...

Äänestä

Enää melkein vain 1kk....

Äänestä

Hopeakuun muuttokirjeet postissa. Muuttopäivä 30.8. Tapasin asuntosihteeri hetki sitten Kruunuvuorenrannan tilaisuudessa.

Äänestä
  • Oikeasti? Kiitos tiedosta. Toivottavasti päästään kohta pian katsomaan asuntoja.

    Äänestä

  • Jep, vahvistan tuon. Huomenna tullee jo postia.

    Äänestä

No, onko teille tullut postia ja pääseekö asuntoa katsomaan ennen kuin on muutto.

Äänestä
  • Ainakin meillä hitaksen puolella on tässä kuukaudessa työmaavierailu, ja sit sen jälkeen tulee käyttöönotto opastus ja itse asunto tarkastus

    Äänestä

  • Milloin pääsette muuttamaan hitaksen puolelle?

    Äänestä

  • Pitäisi olla 1.10, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, viimeisessä tilannekatsauksessa molemmat talot etenevät aikataulun mukaisesti

    Äänestä

  • Hopeakuun osalta ei ole vielä tietoa milloin pääsee katsomaan.

    Äänestä

  • Kiitos tiedosta

    Äänestä

Hopeakuusta vapautui viikko sitten asuntoja haettaviksi ja laitoin paperit vetämään pariin yksiöön numerolla 186000.

Sähköpostiin tuli hakemisesta vahvistus seuraavana päivänä ja tänään tuli tarjoukset molemmista asunnoista paperisena versiona postin kuskaamana. Toisen kerroksen asuntoon olen sijalla 2. ja neljännen kerroksen asuntoon sijalla 3.

Tämä nyt tiedoksi niille, jotka miettivät mihin ne numerot riittävät missäkin tapauksessa niin tässä tapauksessa tällä lailla.

Äänestä
  • Niin kyllähän niihin jälkikäteen vapautuneisiin pääsee hyvin tuoreilla numeroilla kun ei niihin kovin moni osaa hakea

    Äänestä

  • Onnistuitko saamaan numerolla 186000 asunnon?

    Äänestä

  • Kärsimätön kirjoitti:

    Onnistuitko saamaan numerolla 186000 asunnon?

    Torstaina tuli e-postissa tarjous neljännen kerroksen asunnosta, jossa olen ykkösenä. Ensviikolla pitäisi lähettää paperit kaupungille asumisoikeuden hyväksyntää varten.

    Toisesta haetusta asunnosta ei siinä postissa ollut mitään tietoa.

    Onhan tuo paikka aika korvessa, mutta ensviikolla sentään bussi alkaa kulkee siitä vierestä. Esitteessä kerrottin ettei metroasemakaan ole kaukana, "Herttoniemen metroaasema on vain 5km päässä". Löytyyköhän koko Helsingistä toista paikkaa jonne metrolta tai juna-asemalta on yli 5km.

    Äänestä

  • Bussi on kulkenut edestä jo jonkin aikaa, yöbussi aloittaa ensi viikolla.

    Äänestä

  • hopeinenkuuluo kirjoitti:

    Torstaina tuli e-postissa tarjous neljännen kerroksen asunnosta, jossa olen ykkösenä. Ensviikolla pitäisi lähettää paperit kaupungille asumisoikeuden hyväksyntää varten.

    Toisesta haetusta asunnosta ei siinä postissa ollut mitään tietoa.

    Onhan tuo paikka aika korvessa, mutta ensviikolla sentään bussi alkaa kulkee siitä vierestä. Esitteessä kerrottin ettei metroasemakaan ole kaukana, "Herttoniemen metroaasema on vain 5km päässä". Löytyyköhän koko Helsingistä toista paikkaa jonne metrolta tai juna-asemalta on yli 5km.

    Kauppa 2,5km päässä. Kesällä 2019 rakennetaan kilometrin päähän joku kauppa ja varsinainen "ostoskeskus" valmistunee ehkä viiden vuoden päästä.

    Äänestä

No kohta saa jo muuttaa, mitkä fiilikset

Äänestä
  • Torstaina sais avaimet, talo tosin ei ole vielä valmis. Varsinkin pihat on vielä ihan keskeneräisiä.

    Äänestä

Eilen näkyi muuttoautoja kadulla eli ilmeisesti porukkaa muutti jo taloon. Tien toisella puolella Avaimen ASO-talossa sama juttu muuttoautoista vietiin tavaraa taloon sisään.

Äänestä

onko laatu hopeakuussa ollut sitä mitä luvattiin? tai oletteko löytäneet virheitä?

Äänestä
  • Nopealla tarkastelulla ei mitään vikoja ole näkyvissä, aika näyttää onko hyvä vai ei.

    Verrattuna pari vuotta sitten valmistuneeseen vapaan rahan asuntoon niin HASOssa on ainakin kaikki ovet säädetty hyvin paikoilleen ja lattialistat hyvin asennettu.

    Tuossa vapaan rahan asunnossa parvekkeen ja sähkökaapin ovia saa nostella ja sovitella, että menevät kiinni. Samoin lattialistat on luokattomasti asennettu eli millien välejä joka liitoksessa eikä kaverit ilmeisesti ole kuullutkaan suorista kulmista. Samoin siivous oli jätetty asujan kontolle eli silikonipurskeita sai kaapia kylppärin laatoituksesta.
    Hasossa oli siivous hoidettu asianmukaisesti.

    Tosin nyt kun suurin osa asukkaista lienee jo muuttanut taloon niin muuton jäljiltä varmaan käytävien kaikki kulmat ovat saaneet osumaa. Taitaa olla seinät aika haperoa tekoa tai sitten asukkaiden huonekalut vaan on niin teräväkulmaisia ja kovia.

    Äänestä

  • Hopealangan asunnossa on kyllä korjattavaa, eikä kaikkia oltu edes korjattu, kun tarkastuspäivä oli..

    Äänestä

Koska Hopealankaan saa muuttaa

Äänestä

Hopealankaan muuttaneista huusholleista kuulema 50 olisi halunnut autopaikan (ja jotkut varmaan kaksikin) - joten kun autopaikkoja oli tässä kohteessa jaossa vain 40, niin 10 sinne nyt muuttanutta/muuttavaa autoilevaa taloutta jäi tällä erää ilman ensimmäistäkään autopaikkaa. Kuinkahan mahtoi käydä Hopeakuun kohdalla?

Äänestä
  • Ainakin 1 jäi ilman autopaikkaa Hopeakuussa :-)

    Äänestä

  • Aina voi saada autopaikan tuolta viereiseltä uudelta pysäköintitalosta

    Äänestä

  • Koskahan tuo Kruunuparkki 5 mahtaa valmistua - ja sinnekkö tulee sitten myös ihan vapaastikin vuokrattaviakin autopaikkoja (eikä siis vain nykyisille ja tässä tapauksessa varsinkin tuleville lähialueen taloille kiintiöityjä autopaikkoja)?

    Äänestä

  • "Alueen ensimmäiset yhteiskerhotilat ovat rakenteilla Borgströminmäen päiväkotikiinteistön yhteyteen ja Kruunuparkki 5 yläkerrokseen. Arvioitu valmistumis- ja käyttöönottoaika on syksy 2018 ja vuoden 2019 alku.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hasoaso kirjoitti:

Tein uuden aloituksen kun edellinen ei tahdo enää kännykällä toimia kun on niin pitkä. Onkohan mahdollista että kohde voisi valmistua etuajassa? Onko näin koskaan hason kohteissa käynyt? Edellisestä ketjusta luin että aika hyvässä vaiheessa siellä näytettäisi menevän ja valmistumisaika arvio on 08/09-18.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu