Mikä neuvoksi

asdkkkk

Meillä vaimo on 35 ja minä reilut kymmenen vuotta vanhempi. Aikansa aneltuaan annoin suostumukseni vaimolle ottaa mukaan toisen miehen. Kaveri oli ihan muuta mitä vaimo minulle netissä esitteli. Tämä oli n. 30-kymppinen komea kaveri. Ensimmäisellä kerralla en päässyt itse ollenkaan naimaan, vaan vaimo hoiti minut kädellä ja antoi vieraan panna. Kaiken huipuksi hän sai nussittua vaimolle nautinnon mikä meillä ei ole onnistunut. Olen lauennut nopeasti ja vaimo on jäänyt saamatta. Olen kyllä vaimon saanut tulemaan nuolemalla. Ehkä kaverin onnistumiseen oli syynä se, että hän kesti riittävän kauan ja olihan hänellä tosi komea ja omaani isompi kulli. Aamulla sain pillua kun kaveri aamupanojen jälkeen lähti. En raaskinut kieltää vaimolta uusintaa kun hän sitä niin aneli ja seuraavana viikonloppuna sama heppu oli taas tyydyttämässä vaimoni. Itse sain kokea taas saman kohtalon kuin aikaisemminkin. Kaveri oli jo käynyt meillä useamman kerran kun hän taas tuli vierailulle. Olimme jo sängyssä hyvässä vauhdissa kun hän huomasi unohtaneensa kortsut autoonsa. Vaimoni mielestä olimme jo tutustuneet niin hyvin, että hän antoi kaverin tulla paljaalla ja laskea spermat sisäänsä. Jatkossa hänen ei sitten enää tarvinnut niitä käyttääkään.
On tästä seurannut paljon hyvääkin. Olin aikaisemmin ehdotellut vaimolle vai vihkaa, että voisimme kokeilla myös peppuseksiä tai suihinottoa kun hänellä oli kuukautiset. Vastaukseksi sain aina tiukan EI. Muutama kuukausi sitten vaimollani alkoi mensut, eikä hän saanut peruttua kaverin vierailua. Hoitelen teidät sitten kädellä hän sanoi minulle. Kaverille tämä ei kuitenkaan kelvannut. Kun tulin hakemasta olutta alakerran jääkaapista, makasi vaimoni mahallaan ja kaveri nussi häntä pyllyyn. Vähän harmitti kun en itse päässyt korkkaamaan vaimoni neitseellistä toista reikää, mutta nyt sitä on herunut myös minulle. Sain vaimolta myös ihanan loppuun asti viedyn suuhoidon, joten ei valittamista.
Tätä on nyt jatkunut yli puoli vuotta ja olen välillä koettanut ottaa puheeksi suhteen lopettamisen. Vaimoni mielestä järjestely on hyvä, hän saa orgasmin yhdynnässä joka kuulemma on kokonaisvaltaisempi, mies saa tyydytettyä tarpeensa koska hänellä on vaimo invalidi ja heidän seksielämänsä on nollissa.
Olin epäillyt miehen taustaa, mutta sekin selvisi ja todeksi paljastui kun hän pyysi meidät vierailulle kotiinsa. Olinkin jo ihmetellyt kun hän ei edellisenä viikonloppuna vieraillutkaan luonamme. Sopiva tekosyykin tähän vierailuun löytyi. Sekä vaimoni että tämä meidän yhteinen seuralainen harrastavat valokuvausta. Vähän visiitti jännitti. Kaveri ja hänen vaimonsa asuvat hulppeassa omakotitalossa ja toden totta. Hänen kaunis vaimonsa oli rullatuolissa. Hetken päästä mies pyysi minua keittämään kahvia ja pitämään seuraa vaimolleen ja he voisivat vaimoni kanssa mennä katsomaan hänen otoksiaan. Olimme jo odotelleet hyvän aikaa kahvin valmistumisen jälkeen kun emäntä viimein pyysi minua menemään alakertaan kutsumaan ”valokuvaajat” kahville. Kuljin alakerran käytävää ja kuulin raollaan olevan oven takaa kiimaisia ääniä. Vaimoni makasi saunan pukuhuoneen pöydällä mahallaan hame korvissa ja kaverimme nussi häntä takaapäin housut nilkoissa. Kaikesta huomasin parin olevan jo loppusuoralla ja annoin kaverin nussia loppuun saakka ennen kuin esitin kahvikutsun.
Kotona kritisoin tapahtunutta ja pidin sitä härskinä. Talon rouva on kuulemma hyvin paljon hoitolaitoksessa tai siskollaan viikonloppuja, jonka johdosta kaveri pystyy vierailemaan luonamme. Nyt sisar kuitenkin oli ollut matkoilla ja mies oli joutunut hoitamaan vaimoaan. Kutsumalla meidät kylään hän oli samalla päässyt nussimaan vaimoani ja purkamaan paineensa. Vaimoni ei nähnyt tilanteessa mitään moraalitonta.
Annanko tilanteen jatkua vai yritänkö pistää sen väkisin poikki? Lopputulosta on vaikea ennustaa.

3

28430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aisankannattajan.elämää

      ei kestä kovinkaan monen polla. veikkaisin että ero on tulossa ,mikäli ei ole ns. vekselivetoinen liitto...
      toisaalta voisit tasata puntit paneskelemalla jotakin nuorta "escort"naikkosta, tiedäthän SEKSINUKKE-silaribimbot????

    • hth3

      kerro lisää satuja - kyllähän me sua uskotaan...vaikka sen valheeksi väittäisitkin

    • Opetelkaaolemaan

      Ao. linkistä neuvoja joka lähtöön. Jos tarinasi on totta, niin olette järjestäneet kyllä kaiken aivan päin persettä. Sanoisin, että vuorossa on avioeropapereiden tekeminen. Ja samalla voisit ilmiantaa tämän toisen tyypin raiskauksesta. Vaimosi sanoi ettei halua seksiä, mutta mies väen vängällä nussii häntä perseeseen.

      https://www.savagelovecast.com/

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      270
      2795
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      19
      2217
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      341
      1955
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      100
      1615
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      209
      1327
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      64
      1268
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1233
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1149
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe